Tuulikki Ukkola

Ukkolan tekemät valtiopäivätoimet

---------------------------------

Ylimääräisen opintotuen myöhästyneestä takaisinmaksusta perittävän koron alentaminen

Eduskunnan puhemiehelle

Opiskelijat maksavat ylimääräisiä opintotukiaan takaisin vuosi vuodelta enemmän.

Tänä vuonna opintotukia perittiin takaisin yhteensä lähes 42 000 opiskelijalta. Vuonna 2006 vastaava luku oli 32 000 ja sitä edeltävänä vuonna 27 000. Opintotukensa palautti tänä vuonna vapaaehtoisesti yli 31 000 opiskelijaa ja vuonna 2006 hieman yli 27 000 opiskelijaa.

Samanaikaisesti yhä useampi opiskelija tekee töitä opintojensa ohella. Yksi hankkii lisätienestiä korkeitten asumis- ja elinkustannusten kattamiseen ja toinen kerätäkseen työkokemusta opintojen ohessa.

Mikäli opiskelija ei määräaikaan mennessä maksa ylimääräisiä opintotukiaan, joutuu hän maksamaan summalle 15 %:n korkoa. Ylimääräistä opintotukea on se summa, joka ylittää säädetyn tulorajan jälkeen nostetut opintotuet. Järjestelmä rankaisee niitä, jotka haluavat tienata hieman itse ja kartuttaa työkokemusta. Opintotukien takaisinmaksu tuskin nopeuttaa opintojen suorittamista, sillä jostain täytyy löytää rahat nostetun ylimääräisen opintotuen kertamaksuun.

On väärin, että valtio kurittaa yhtä sen vähävaraisimmista väestöryhmistä perimällä moisia korkoja ylimääräisen opintotuen takaisinmaksun myöhästyessä. Näin tehdessään valtio toimii koronkiskurina yksityisten pikavippiyritysten tapaan. Näistä toinen on hyväksyttävää ja ei muuten kuin korkojen kannalta verrattavissa edelliseen.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Aikooko hallitus tarttua ongelmaan ja alentaa tuntuvasti ylimääräisen opintotuen myöhästyneen takaisinmaksun korkoa?

Helsingissä 29 päivänä huhtikuuta 2008

Tuulikki Ukkola /kok

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Tuulikki Ukkolan /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 337/2008 vp:

Aikooko hallitus tarttua ongelmaan ja alentaa tuntuvasti ylimääräisen opintotuen myöhästyneen takaisinmaksun korkoa?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Opintotukilain (65/1994 ) mukaisen opintotuen yhtenä myöntämisperusteena on taloudellisen tuen tarve, jota harkittaessa otetaan huomioon hakijan omat tulot. Opiskelijalla voi olla tuloja kutakin tuellista kuukautta kohden 660 euroa ja jokaista tuetonta kuukautta kohden 1 970 euroa. Näiden tulorajojen perusteella lasketaan vuodelle nk. vapaa tulo, jonka opiskelija voi ansaita menettämättä tukeaan. Opintojen aloitusvuonna ennen opintojen aloittamiskuukautta tai tutkinnon suorittamisvuonna tutkinnon suorittamiskuukauden jälkeen ansaittujen tulojen perusteella tukea ei kuitenkaan peritä takaisin. Opintolainaa ei peritä koskaan tulojen vuoksi takaisin.

Opintotukilain mukaan opiskelijan itsensä vastuulla on huolehtia siitä, että vuositulo ei ylitä vapaata tuloa. Menettely on opiskelijan kannalta joustava, koska opiskelija voi vaikuttaa nk. vapaaseen vuosituloon itse jättämällä nostamatta tukea, peruuttamalla tukea tai palauttamalla tukea joko tukivuoden aikana tai jälkikäteen tukivuotta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Jos opiskelija palauttaa liikaa maksetun tuen, hän välttyy takaisinperinnältä ja takaisinperittävän tuen 15 prosentin korotukselta. Tulovalvonta tehdään verotuksen valmistuttua. Jos valvonnassa osoittautuu, että opiskelijan tulot ylittävät tukikuukausien määrään perustuvan vuositulorajan, peritään liikaa maksettu tuki takaisin. Opiskelija voi neuvotella Kansaneläkelaitoksen kanssa liikaa maksetun tuen takaisinmaksamisaikatulusta. Jos opiskelija valittaa Kansaneläkelaitoksen takaisinperintäpäätöksestä, se voidaan panna täytäntöön vasta kun muutoksenhakulautakunnan tai viime kädessä vakuutusoikeuden päätös on lainvoimainen.

Opintotukilain 27 §:n mukaan opiskelijan omien tulojen perusteella takaisinperittäväksi määrätyn opintorahan ja asumislisän määrää korotetaan 15 prosentilla. Korotus on kertaluonteinen, eikä takaisinperittävälle summalle kerry muuta korkoa. Korotuksen tarkoituksena on osaltaan ohjata opiskelijaa seuraamaan tulojaan ja palauttamaan liikaa saatu tuki määräaikaan mennessä, jolloin opiskelijalle ei tule korotusta maksettavaksi.

Korotus on kohtuullinen, kun otetaan huomioon se, että takaisinperintä tapahtuu useimmiten vasta noin kahden vuoden kuluttua tuen maksamisesta, eikä takaisinperinnästä aiheudu muita kuluja vaikka sen maksaisi takaisin useassa erässä. Vakuudettoman pankkilainan todelliset vuosikorot ovat varsin korkeita, noin 10-19 prosenttia. Korkolain (340/2002 ) mukainen viivästyskorko on 11 prosenttia. Jos korotuksen sijaan takaisinperittävälle tuelle määrättäisiin korko, monimutkaistuisi järjestelmä nykyisestään sekä toimeenpanon että opiskelijan kannalta. Jos korko juoksisi koko ajan, aiheutuisi tästä muutoksesta lisäkustannuksia erityisesti niille, joilla ei ole mahdollisuutta maksaa perittävää määrää heti tai lyhyessä ajassa.

Hallitus katsoo, että on edelleenkin perusteltua periä liikaa maksettu opintotuki nykyisen mallin mukaisesti. Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää laissa säädettyä korotusta alemmasta korotuksesta. Jos korotus olisi 15 prosentin sijasta 10 prosenttia, aiheutuisi tästä vuositasolla menoja noin 1 miljoonaa euroa.

Nykyisen järjestelmän merkittävin etu on siinä, että järjestelmä on kaikille tuensaajille tasapuolinen, eikä sitä voi käyttää väärin, eikä opiskelijalta jää yleensä etuutta saamatta. Opiskelijan omia tulorajoja korotettiin 30 prosenttia 1.1.2008 lukien hallitusohjelman edellyttämällä tavalla. Vuositulon ylittäessä enintään 170 euroa, liikaa maksettua tukea ei kuitenkaan peritä takaisin. Myös tätä rajaa korotettiin 30 prosentilla 220 euroon. Nämä muutokset tulevat lieventämään merkittävästi opiskelijan omiin tuloihin perustuvaa opintotuen tarveharkintaa.

Helsingissä 20 päivänä toukokuuta 2008

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin

--------------------------

Laki lastensuojelulain muuttamisesta

Eduskunnalle

Lasten huostaanotto on äärimmäinen lapsen vapauteen kajoava teko, jossa puututaan niin lapsen kuin vanhempienkin perus- ja ihmisoikeuksiin. Demokraattisessa oikeusvaltiossa jokaisella kansalaisella, niin lapsella kuin aikuisellakin, on oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Jokaisen huostaanottopäätöksen tulee perustua huolelliseen tapahtumien ja olosuhteiden punnintaan. Yhtäkään lasta ei saa erottaa perheestään pelkkien papereiden perusteella, vaan vanhempia ja lasta on kuultava. Ilman perheen suullista kuulemismenettelyä ei voida puhua oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä.

Uudessa lastensuojelulaissa huostaanottopäätökset on siirretty kuntien sosiaalilautakunnilta hallinto-oikeuksille. Entisen lain mukaan hallinto-oikeus käsitteli vain riitatapaukset. Hallintolainkäyttö ei kuitenkaan sovellu lapsen asian käsittelyyn eikä takaa lapsen eikä perheenjäsenten oikeusturvaa. Tätä asiaa edellinen eduskunta ei lakia hyväksyessään ymmärtänyt.

Hallinto-oikeudessa lapsen ja perheen tulee todistaa sosiaali- ja muiden viranomaisten väitteet vääriksi. Todistustaakka on siis käänteinen eli täysin vastoin oikeusvaltion periaatteita. Oikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä viranomaisten on esitettävä näyttö siitä, että he ovat menetelleet oikein puuttuessaan perus- ja ihmisoikeuksiin.

Asiaan on julkisuudessa puuttunut muiden muassa lastensuojeluasioihin erikoistunut lakimies, varatuomari Leeni Ikonen (HS 9.2.2008). Hän kirjoittaa mm. seuraavaa: "Tuomaritoiminnan ydin eli tosiseikkojen selvittäminen jää hallinto-oikeudessa tekemättä, kun päätökseen poimitaan lastensuojeluviranomaisten näkemystä tukevat seikat. Yksittäisen lapsen asia jää tutkimatta, ja menettely halvaantuu viranomaisten sekaviin asiakirjoihin ja prosessin hämäryyteen. Päätökseen voidaan kirjata ´hallinto-oikeudella ei ole syytä epäillä sosiaalityöntekijäin lausuntojen luotettavuutta´ siitä huolimatta, että äiti kertoo asiasta toisin. Perheet ajetaan syvään epätoivoon, kun tuomioistuin luopuu puolueettoman tutkijan roolista."

Vuoden alussa voimaan tullut uusi lastensuojelulaki on monelta osin perheiden ja lasten kannalta vääristynyt. Räikein epäkohta kuitenkin on se, että huostaanottoasioiden ensi asteen käsittely siirtyi sosiaalilautakunnilta hallinto-oikeuksiin, jotka tähän asti yleensä ovat tehneet päätöksensä ilman suullista käsittelyä.

Hallinto-oikeudet ovat vahvistaneet miltei kaikki huostaanottopäätökset. Esimerkiksi Helsingin hallinto-oikeudessa ratkaistiin 287 huostaanottoasiaa vuonna 2006. Suullisia kuulusteluja oli 28. Jopa KHO on hyväksynyt viranomaisten ihmisoikeusloukkaukset, joiden takia Suomi on saanut useita tuomioita lastensuojeluasioissa.

Jostain syystä edellinen hallitus ja eduskunta eivät antaneet mitään arvoa oikeusturva-asioiden neuvottelukunnan kannanotolle, jossa esitettiin huostaanottoasioiden käsittelyä käräjäoikeuksissa. Kannanottoa perusteltiin muun muassa sillä, että käräjäoikeuden prosessi on yksityiskohtaisemmin säännelty ja siinä korostuu oikeudenkäynnin suullisuus ja välittömyys.

Uusi lastensuojelulaki ei takaa lapselle ja perheille oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, koska hallinto-oikeudessa todistustaakka on käänteinen eli vastoin oikeusvaltion periaatteita. Tässä lakialoitteessa esitetään, että hallinto-oikeuden sijasta huostaanottopäätökset siirretään käräjäoikeudelle. Se tietenkin samalla edellyttää sitä, että jokaisessa käräjäoikeudessa on perheoikeuteen erikoistunut tuomari ja että päätöksiä tekemässä ovat myös lautamiehet.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

lastensuojelulain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 13 päivänä huhtikuuta 2007 annetun lastensuojelulain (417/2007 ) 28 §, 39 §:n 2-5 momentti, 43 §:n 2 momentti, 44 §:n 1 momentin johdantokappale ja pykälän otsikko, 14 luvun otsikko, 82 §, 83 §, 84 §:n 1 momentti ja pykälän otsikko, 85 §, 86 §:n 1 momentti ja pykälän otsikko, 87 §, 90 § sekä 92 § seuraavasti:

28 § Tuomioistuimen lupa lapsen tutkimiseen

Käräjäoikeus voi 13 §:n 1 momentissa tarkoitetun viranhaltijan hakemuksesta antaa luvan lasta koskevaan lääkärin tai muun asiantuntijan suorittamaan tutkimukseen, jos tutkimus on lastensuojelun tarpeen selvittämiseksi välttämätön, mutta huoltaja kieltää tutkimuksen tekemisen. Ennen hakemuksen tekemistä on selvitettävä lapsen mielipide, ellei se lapsen ikä, kehitystaso tai muut olosuhteet huomioon ottaen ole mahdotonta.

Edellä 1 momentissa tarkoitettu lupa annetaan määräajaksi. Ennen luvan antamista käräjäoikeuden on kuultava lapsen huoltajaa ja 12 vuotta täyttänyttä lasta. Erityisen painavasta syystä lupa voidaan antaa, vaikka kuulemista ei ole voitu suorittaa.

Käräjäoikeus voi päättäessään luvan antamisesta samalla määrätä, että luvan mukainen tutkimus saadaan tehdä muutoksenhausta huolimatta.

Käräjäoikeuden lupaa koskevan päätöksen noudattamiseksi huoltajalle asetettavista velvoitteista on soveltuvin osin voimassa, mitä lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta annetussa laissa (619/1996 ) säädetään.

39 § Kiireellisen sijoituksen lakkaaminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kiireellinen sijoitus raukeaa, jollei hakemusta sijoituksen jatkamisesta tai 43 §:n 2 momentissa tarkoitettua hakemusta huostaanotosta ole 30 päivässä sijoituksen alkamisesta saatettu käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

Jos huoltaja ja 12 vuotta täyttänyt lapsi suostuvat kiireellisen sijoituksen jatkamiseen huostaanottopäätöksen valmistelemiseksi, kiireellinen sijoitus raukeaa kuitenkin vasta, jollei huostaanottopäätöstä tai hakemusta sijoituksen jatkamisesta taikka huostaanotosta ole tehty käräjäoikeudelle 45 päivässä sijoituksen alkamisesta.

Käräjäoikeus voi lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän hakemuksesta jatkaa kiireellistä sijoitusta ajan, joka on tarpeen huostaanottoasian valmistelemiseksi, kuitenkin enintään 60 päivää 2 ja 3 momentissa mainittujen määräaikojen päättymisestä. Määräajan päätyttyä sijoitus raukeaa, jollei huostaanottoa koskevassa asiassa ole tehty 43 §:n 2 momentissa tarkoitettua hakemusta käräjäoikeudelle.

Kun päätös kiireellisestä sijoituksesta tehdään lapsen huostaanottoa koskevan hakemuksen ollessa jo vireillä käräjäoikeudessa, asiassa on haettava välittömästi 83 §:ssä tarkoitettua väliaikaista määräystä. Käräjäoikeuden annettua väliaikaista määräystä koskevan päätöksen kiireellinen sijoitus raukeaa.

43 § Päätöksenteko huostaanotosta ja sijaishuoltoon sijoittamisesta
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Jos lapsen huoltaja tai 12 vuotta täyttänyt lapsi vastustaa huostaanottoa tai siihen liittyvää sijaishuoltoon sijoittamista, taikka jos kuuleminen on jätetty suorittamatta muusta kuin 42 §:n 3 momentissa mainitusta syystä, asian ratkaisee käräjäoikeus 13 §:n 1 momentin mukaan määräytyvän viranhaltijan hakemuksesta lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän valmisteltua asian.

44 § Hakemus käräjäoikeudelle

Huostaanottoa ja siihen liittyvää sijaishuoltoon sijoittamista koskevan 43 §:n 2 momentissa mainitun viranhaltijan hakemuksen käräjäoikeudelle tulee sisältää:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
14 luku Asian käsittely käräjäoikeudessa

82 § Asian käsittelyä koskevat yleiset säännökset

Tässä laissa tarkoitettujen asioiden käsittelystä käräjäoikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa on voimassa, mitä oikeudenkäymiskaaressa säädetään, jollei tässä laissa toisin säädetä.

83 § Väliaikainen määräys

Huostaanottoa koskevaa hakemusta käsitellessään käräjäoikeus voi antaa väliaikaisen määräyksen lapsen olinpaikasta ja siitä, miten lapsen hoito ja kasvatus on asian oikeuskäsittelyn aikana järjestettävä. Määräys voidaan antaa asianosaisia kuulematta, jos asiaa ei voida viivyttää. Väliaikainen määräys on voimassa, kunnes käräjäoikeus antaa huostaanottoasiassa päätöksen, jollei määräystä sitä ennen peruuteta tai muuteta.

84 § Valmisteleva suullinen käsittely käräjäoikeudessa

Huostaanottoa koskevan asian tultua vireille käräjäoikeus voi asian kirjallisen valmistelun ohella järjestää rajoitetun suullisen käsittelyn selvittääkseen asianosaisten vaatimukset ja niiden perusteet. Käsittelyssä on tarkoitus erityisesti selvittää, mistä asianosaiset ja hakemuksen tai päätöksen tehnyt viranomainen ovat erimielisiä sekä mitä todisteita vaatimusten tueksi on esitettävissä. Käsittelyssä ei voida ottaa vastaan suullista todistelua eikä kuulla asiantuntijoita.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
85 § Käräjäoikeuden päätösvaltaisuus

Yksi käräjäoikeuden lainoppinut jäsen voi tehdä käräjäoikeuden päätöksen:: 1) 28 §:ssä tarkoitetussa luvan antamista lapsen tutkimiseen koskevassa asiassa;; 2) 39 §:n 4 momentissa tarkoitetussa kiireellisen sijoituksen määräajan jatkamista koskevassa asiassa; ja; 3) 83 §:ssä tarkoitetussa väliaikaisen määräyksen antamista koskevassa asiassa.; Käräjäoikeus voi 1 momentissa mainitussa asiassa tehdä päätöksen myös kokoonpanossa, johon kuuluvat käräjäoikeuden lainoppinut puheenjohtaja ja yksi lautamies, jos he ovat ratkaisusta yksimieliset.; Lisäksi 1 tai 2 momentissa säädetty ratkaisukokoonpano voi järjestää 84 §:n 1 momentissa tarkoitetun valmistelevan suullisen käsittelyn.; Muutoin käräjäoikeuden päätösvaltaisuudesta säädetään käräjäoikeuslaissa (581/1993 ).

86 § Lapsen kuuleminen

Lasta voidaan kuulla henkilökohtaisesti käräjäoikeudessa, hovioikeudessa tai korkeimmassa oikeudessa, jos lapsi sitä pyytää tai siihen suostuu. Alle 12-vuotiasta lasta voidaan kuitenkin kuulla henkilökohtaisesti vain, jos kuuleminen on välttämätöntä asian ratkaisemiseksi ja siitä ei arvioida aiheutuvan lapselle merkittävää haittaa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

87 § Avustajan määrääminen lapselle

Käräjäoikeus, hovioikeus tai korkein oikeus voi määrätä lapselle avustajan tässä laissa tarkoitetun asian tuomioistuinkäsittelyyn, jos lapsi tai hänen laillinen edustajansa sitä pyytää tai tuomioistuin harkitsee sen määräämisen muutoin tarpeelliseksi.

Jos käräjäoikeus, hovioikeus tai korkein oi-keus määrää avustajan, vaikka lapsi tai hänen laillinen edustajansa ei ole ilmoittanut sitä haluavansa, on avustajan määräämisestä soveltuvin osin ja avustajalle tulevasta palkkiosta ja korvauksesta voimassa, mitä oikeusapulaissa (257/2002 ) säädetään, riippumatta siitä, onko lapselle myönnetty tai myönnetäänkö hänelle oikeusapulaissa tarkoitettua oikeusapua. Tältä osin oikeusapu annetaan korvauksetta.

90 § Muutoksenhaku käräjäoikeuteen

Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen alaisen viranhaltijan antamaan päätökseen 38 ja 39 §:ssä tarkoitettua kiireellistä sijoitusta, 43 §:n 1 momentissa tarkoitettua huostaanottoa sekä sijaishuoltoa, 47 §:ssä tarkoitettua huostassa pidon lakkaamista, 63 §:ssä tarkoitettua yhteydenpidon rajoittamista sekä 65 §:ssä, 67 §:n 4 momentissa, 69, 70 ja 72 §:ssä tarkoitettuja rajoitustoimenpiteitä koskevassa asiassa saa hakea valittamalla muutosta suoraan käräjäoikeudelta.

Muun henkilön kuin sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen alaisen viranhaltijan päätökseen 11 luvussa tarkoitetuissa rajoituksia ja rajoitustoimenpiteitä koskevissa asioissa haetaan muutosta valittamalla käräjäoikeuteen. Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksi saamisesta.

Ellei tässä laissa toisin säädetä, sovelletaan muutoksenhakuun muutoin, mitä sosiaalihuoltolain 45 ja 47 §:ssä säädetään.

92 § Muutoksenhaku ylempiin oikeusasteisiin

Tämän lain 38 ja 39 §:ssä tarkoitetusta kiireellistä sijoitusta, 43 §:ssä tarkoitetusta lapsen huostaanottoa sekä sijaishuoltoa, 47 §:ssä tarkoitetusta huostassa pidon lakkaamista, 63 §:ssä tarkoitetusta yhteydenpidon rajoittamista, 28 §:ssä tarkoitetusta lupaa lapsen tutkimiseen, 35 §:ssä tarkoitetusta toimeentulon ja asumisen turvaamista, 75 ja 76 §:ssä tarkoitetuista jälkihuoltoa sekä 81 §:n 5 momentissa tarkoitettua kieltoa ja 16 §:ssä tarkoitetusta kuntien välistä järjestämis- ja kustannusvastuuta koskevasta käräjäoikeuden päätöksestä saa hakea valittamalla muutosta hovioikeudelta ja korkeimmalta oikeudelta siten kuin oikeudenkäymiskaaressa säädetään. Tämän lain 16 §:ssä tarkoitetusta kuntien välistä järjestämis- ja kustannusvastuuta koskevasta käräjäoikeuden päätöksestä saa valittaa hovioikeuteen.

Hakemuksen tai päätöksen tehneellä viranomaisella on oikeus hakea muutosta käräjäoikeuden päätöksestä 1 momentissa tarkoitetuissa asioissa hovioikeudelta ja korkeimmalta oikeudelta.

Käräjäoikeuden antamaan muuhun kuin 1 momentissa tarkoitettuun lapsi- ja perhekohtaista lastensuojelua koskevaan päätökseen ei saa valittamalla hakea muutosta.

Käräjäoikeuden asian käsittelyn aikana tekemästä päätöksestä, jolla muutoksenhaun alaisen päätöksen täytäntöönpano on kielletty tai keskeytetty, ei kuitenkaan saa valittaa.

Käräjäoikeuden antamasta 83 §:ssä tarkoitetusta väliaikaisesta määräyksestä ei saa hakea erikseen muutosta.

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 26 päivänä helmikuuta 2008

Tuulikki Ukkola /kok
Marja Tiura /kok
Kimmo Sasi /kok
Ulla Karvo /kok
Anne-Mari Virolainen /kok
Lenita Toivakka /kok
Outi Mäkelä /kok
Sanna Perkiö /kok
Jouko Laxell /kok
Timo Heinonen /kok
Ilkka Viljanen /kok
Hanna-Leena Hemming /kok
Harri Jaskari /kok
Juha Hakola /kok
Arja Karhuvaara /kok
Arto Satonen /kok
Pertti Salolainen /kok

------------------

Lasten suojelu vanhempien väkivallalta

Eduskunnan puhemiehelle

Mitä eduskunta aikoo tehdä sille, että Suomessa lapsia ei suojella väkivallalta? Erossa puoliso pääsee yleensä eroon väkivaltaa käyttävästä kumppanista, mutta lapset pakotetaan tapaamaan väkivaltaa käyttänyttä vanhempaa vaikka vastoin tahtoaan. Meillä ei ymmärretä sen enempää uhriin kuin lapseenkaan kohdistuvan väkivallan vaikutuksia. Ne kertautuvat häiriöinä, ongelmina ja lopulta rikollisuutena. Tämä välinpitämättömyys maksaa yksilölle elämän mittaisen kärsimyksen ja yhteiskunnallemme mittavat taloudelliset vahingot.

Ruotsissa on otettu käyttöön uusi perhelainsäädäntö vuonna 2006, jossa tavoitteena on ottaa huomioon lapsen oikeudet paremmin kuin aiemmin. Ruotsin uudessa perhelainsäädännössä lasten huoltajuutta ja asumista päätettäessä otetaan huomioon väkivalta. Näin meilläkin tulisi toimia. Väkivalta, myös vain toiseen puolisoon kohdistunut, otetaan huomioon, vaikka syytettä ei olisi nostettu. Väkivallantekijä ei saa huoltajuutta, ja tapaamisia ei järjestetä ollenkaan tai sitten ne järjestetään valvottuina. Puolisonsa tappanut vanhempi tai tappamista yrittänyt vanhempi menettää huoltajuutensa. Myös isovanhemmat tai muut lapsia eroa edeltävänä aikana lähellä olleet henkilöt voivat pyytää tapaamisoikeutta.

Lain taustalla olleista syistä nähdään tärkeimpänä se, että väkivaltaa sivusta seurannut lapsi on myös uhri, joka voi tarvita samanlaista apua kuin tekojen varsinainen uhri.

Milloin Suomessa ryhdytään todellisiin lainsäädännöllisiin toimiin, joilla suojellaan lapsia ja taataan heille mahdollisuus kasvaa hyvissä ja turvatuissa olosuhteissa, jolloin heillä on mahdollisuus kasvaa hyvinvoiviksi yksilöiksi yhteiskuntaamme?

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, että lapset pystytään suojelemaan vanhempiensa väkivallalta?

Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2007

Tuulikki Ukkola /kok

Ministerin vastaus:

Eduskunnan puhemiehelle

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, että lapset pystytään suojelemaan vanhempiensa väkivallalta?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Perheväkivalta on vakava ongelma, jonka vaikutukset ulottuvat usein myös lapsiin silloinkin, kun väkivalta ei suoranaisesti kohdistu heihin. Lapsen turvallisuuden varmistaminen on aina etusijalla muun muassa suhteessa lapsen oikeuteen luoda myönteinen ja läheinen suhde siihen vanhempaansa, jonka luona hän ei asu, ja ylläpitää tätä suhdetta. Perustuslain 7 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus henkilökohtaiseen turvallisuuteen, ja lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annettu laki (361/1983) sekä velvoittaa että oikeuttaa lapsen huoltajan huolehtimaan lapsen turvallisuudesta. Lisäksi perustuslain 19 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan on tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.

Lapsen huolto- ja tapaamisoikeusriidat ratkaistaan tuomioistuimessa ja tuomioistuimella on ehdoton velvollisuus ratkaista nämä asiat lapsen edun mukaisesti. Riitaisassa lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevassa asiassa tuomioistuimella on lain mukaan melko tiukka velvollisuus hankkia kunnan sosiaalilautakunnalta olosuhdeselvitys asiassa. Sosiaalitoimen selvityksen ensisijaisena tarkoituksena on oikeudenkäyntiaineiston täydentäminen siten, että päätöstä tehtäessä tuomioistuin voi ottaa huomioon kaikki asiaa vaikuttavat seikat, kuten esimerkiksi tiedon perheen sisäisestä väkivallasta tai sen uhasta. Antaessaan lausuntoa tuomioistuimelle kunnan sosiaalilautakunnalla on sosiaalihuollon asiakaslain (812/2000) mukaan oikeus ilmaista myös salassa pidettäviä tietoja, joiden luovuttaminen on välttämätöntä lapsen edun vuoksi. Selvityksen tekijöillä on oikeus saada muilta viranomaisilta kaikki selvitystä varten tarvitsemansa arkaluontoisetkin tiedot. Esimerkiksi poliisilla on velvollisuus antaa selvityksen tekijälle tiedot muun muassa vanhempien rikostaustasta ja mahdollisista kotihälytyksistä.

Kysymyksessä viitataan myös siihen, että lapset pakotetaan tapaamaan väkivaltaa käyttänyttä vanhempaansa vastoin tahtoaan. Tapaamisoikeus on laissa lapsen oikeus, ja sitä voidaan voimassa olevan lain mukaan myös rajoittaa lapsen edun niin vaatiessa. Ratkaistessaan esimerkiksi tapaamisoikeutta koskevaa asiaa, tuomioistuin harkitsee kaikkea asiassa esitettyä näyttöä ja pyrkii vahvistamaan tapaamisoikeuden sellaiseksi, joka vallitsevissa olosuhteissa parhaiten vastaa lapsen etua. Jos oikeudenkäynnin yhteydessä ilmenee, että tapaamisoikeutta pyytäneellä vanhemmalla on esimerkiksi mielenterveys- ja väkivaltaisuusongelmia, tuomioistuimen tulee asianmukaisesti ottaa nämä seikat huomioon päättäessään tapaamisoikeudesta ja sen laajuudesta. Mikäli olosuhteet sitä edellyttävät, tuomioistuin voi määrätä, että lapsen ja vanhemman tapaamiset tulee järjestää valvotuissa oloissa, tai päättää ettei tapaamisoikeutta vahvisteta lainkaan.

Tuomioistuimissa onkin yleistynyt käytäntö määrätä tapaamiset valvotuiksi erityisesti sellaisessa tilanteessa, jossa perheessä on esiintynyt väkivaltaa. Ongelmana kuitenkin on, ettei laissa ole säännöksiä muun muassa siitä, minkä tahon tulisi huolehtia tapaamisten valvonnasta. Oikeusministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön yhteistyönä valmistui 8 päivänä helmikuuta 2006 selvitys koskien lasten ja vanhempien välisiä valvottuja tapaamisia. Tavoitteena on lainsäädännön kehittäminen siten, että valvottujen tapaamisten järjestäminen turvattaisiin. Asian jatkovalmistelusta päätettäneen sosiaali- ja terveysministeriössä lähiaikoina.

Lapsen huoltoa ja asumista koskevat riidat ovat hankalia, ja tehtävät ratkaisut ovat sisällöllisesti vaativia. Ratkaisu tähtää tulevaisuuteen ja vaikuttaa vanhempien ja lasten elämään usein monien vuosien ajan. Lapsen oikeuden ja turvallisuuden turvaaminen edellyttää tuomareilta asiantuntevaa toimintaa. Oikeusministeriö järjestääkin säännöllisesti erityisesti tuomareille, mutta myös muille näiden asioiden parissa työskenteleville viranomaisille seminaareja, joissa annetaan koulutusta lapsioikeudellisten asioiden käsittelystä. Lisäksi oikeusministeriössä parhaillaan valmisteltavana oleva käräjäoikeusverkoston uudistus mahdollistaa sen, että tuomarit voivat entistä paremmin erikoistua vaativiin lapsioikeudellisten asioiden käsittelyihin.

Lisäksi tässä yhteydessä voi mainita kansallisen väkivallan vähentämisohjelman, jonka valtioneuvosto hyväksyi periaatepäätöksenä 14 päivänä joulukuuta 2006. Ohjelman yhtenä kohtana on lapsiin ja nuoriin kohdistuvan väkivallan vähentäminen. Ohjelman mukaan väkivaltaan pyritään puuttumaan ehkäisevillä toimilla ja tehostamalla viranomaisten ja muiden toimijoiden yhteistyötä. Viranomaisten edellytetään tunnistavan väkivalta ja sen riskisyyt ja puuttuvan niihin nykyistä varhemmin. Ohjelman on valmistellut Rikoksentorjuntaneuvosto, joka myös koordinoi ohjelman toteutusta.

Helsingissä 8 päivänä tammikuuta 2008

Oikeusministeri Tuija Brax

----------------------------------

Mopojen nopeusrajoituksen nostaminen

Eduskunnan puhemiehelle

Mopojen määrä Suomessa on Ajoneuvohallintokeskuksen tilastojen mukaan syksyllä 2007 kokonaista 180 034 kpl. Tilanne näkyy ruuhkana kaupunkien kaduilla ja kevyen liikenteen väylillä sekä piikkinä niissä onnettomuustilastoissa, joissa toisena osapuolena on mopo. Vuonna 2006 kuoli 13 mopoilijaa ja loukkaantui 796.

Mopojen sallitaan ajavan kevyen liikenteen väylillä, jotka ovat kapeita ja ruuhkaisia, ja joskus ne joutuvat ajamaan autoliikenteen seassa kadulla. Ongelmana on suurin sallittu nopeus: mopolla saa ajaa vain 45 km/h.

Mopo on kuitenkin näppärä ja kohtuuhintainen, varsinkin nuorten suosima kulkuväline. Moni aikuinenkin pohtii edulliseen kulkuneuvoon, mopoon, siirtymistä, mutta tuskailee ajamisen mahdottomuutta täpötäysillä kevyen liikenteen väylillä ja liikennesuunnittelun myötä syntyvissä ongelmakohdissa, kun pitää siirtyä ajoneuvoliikenteen sekaan.

Esitänkin, että mopoilu siirretään maanteille tai kaduille, jolloin mopojen suurin sallittu nopeus nostetaan nopeuteen 60 km/h.

Ne, joilla mopokortti jo on, velvoitetaan osallistumaan lisäkoulutukseen. Uusi koulutus sisällytetään tulevien mopokortin saajien peruskoulutukseen.

Kun mopolla saisi ajaa liikenteen seassa samalla nopeudella kuin autotkin, ne olisivat pois ruuhkaisilta kevyen liikenteen väyliltä, eikä vaaratilanteita enää syntyisi niin helposti.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin mopojen suurimman sallitun nopeuden nostamiseksi nopeudesta 45 km/h nopeuteen 60 km/h, jolloin mopoliikenne voidaan siirtää ajoradalle?

Helsingissä 19 päivänä lokakuuta 2007

Tuulikki Ukkola /kok

Ministerin vastaus:

Aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin mopojen suurimman sallitun nopeuden nostamiseksi nopeudesta 45 km/h nopeuteen 60 km/h, jolloin mopoliikenne voidaan siirtää ajoradalle?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Mopojen rakenteellinen nopeus 45 km/h on sidottu EY-lainsäädännön määritelmään mopoista. Suomessa mopojen nopeusrajoitus nostettiin nopeuteen 45 km/h vuonna 1998 EU-harmonisoinnin myötä. Rakenteellisesti enintään 45 km/h kulkevat kaksipyöräiset luokitellaan kaikissa EU-maissa mopoiksi, eikä tätä määritelmää voi kansallisesti muuttaa.

Jos mopojen rakenteellista nopeutta nostettaisiin, tulisi niistä edellä mainittujen kansainvälisten sitoumusten johdosta moottoripyöriä. Tällöin ajoneuvo joutuisi saman verokohtelun alle kuin moottoripyörätkin, ja vastaamaan korkeammista onnettomuuskustannuksista vakuutusten muodossa yhdessä moottoripyörien kanssa sekä kuljettajalta vaadittaisiin moottoripyöräkorttia. Vakuutusmaksut ja verot moposta moottoripyörään siirryttäessä nousevat ja lisäävät kustannuksia johtuen siitä, että vakuuttamisen riskit nousevat ja vaatimustaso väylästön ylläpidolle toimintasäteen laajentuessa ja nopeuden noustessa kasvavat. Jos mopojen nopeutta nostettaisiin, näiden moottoripyöriksi muuttuvien mopojen tulisi siirtyä kulkemaan autoliikenteen sekaan. Mopoilijoiden nykyinen oikeus ajaa myös erikseen lisäkilvellä merkityillä kevyen liikenteen väylillä olisi turvallisuussyistä poistettava.

Mopojen turvallisuuskehitystä voidaan edistää kuntien liikenteen rauhoittamistoimenpiteillä, kuten erottamalla mopot muusta liikenteestä erilleen käyttämään kevyen liikenteen väyliä. Taajamissa nopeusrajoitukset ovat pääasiassa 40 km/h, jolloin mopojen nopeus soveltuu muuhun liikenteeseen. Aikuisen matkustajan kuljettaminen on ollut sallittua mopoilla 15.10.2005 alkaen. Aikuisen matkustajan kuljettamisen sallimista tuolloin turvallisuusnäkökulmasta puolsi kuljetustilanteessa käytettävä alhainen nopeus 45 km/h. Edellä sanotuista syistä johtuen ajonopeuden nostamiseen yli mopoille sallitun enimmäisnopeuden 45 km/h ei ole mahdollisuuksia.

Helsingissä 12 päivänä marraskuuta 2007

Liikenneministeri Anu Vehviläinen

------------------------------------

Määrärahan osoittaminen kuntoutuksen järjestämiseen sotaorvoille

Sotiemme päättymisestä on kulunut 62 vuotta. Sodan päättyessä joka 17. nainen oli sotaleski. Noin 50 000 lasta jäi orvoksi, ilman isää. Heistä noin 40 000 kuljettaa yhä mukanaan viimeisten sotiemme surullista muistoa, isän menetystä.

Sotaorvot alkavat olla iässä, jossa koetut rasitukset näkyvät ja tuntuvat terveydentilassa ja kunnossa. Heidän asemansa sodasta kärsimään joutuneena ryhmänä tulisi vihdoin tuntea ja tunnustaa. Yhteiskunnan tulisikin järjestää sodassa isänsä menettäneille säännöllistä kuntoutusta ja kuntoutuspaikkoja.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille 33.50.30 lisäyksenä 1 000 000 euroa kuntoutuksen järjestämiseen sotaorvoille.

-----------------------------------------------

Määrärahan osoittaminen pk-yritysten alueelliseen kuljetustukeen

Eduskunnalle

Alueellinen kuljetustukijärjestelmä on parantanut selvästi Pohjois- ja Itä-Suomen pk-yritysten kilpailukykyä. Pitkistä matkoista aiheutuvien lisäkustannusten osittaisella korvaamisella on ollut yritystoiminnalle ja työllisyydelle myönteisiä vaikutuksia. Alueellinen kuljetustuki on osaltaan turvannut aluekehitystä ja työpaikkojen säilymistä tuen myöntämisalueilla.

Vuoden 2008 talousarviossa esitetty 5 milj. euroa ei ole riittävä summa tukemaan pk-yritysten kilpailukykyä. Esimerkiksi Ruotsissa tarkoitukseen varattu määräraha on huomattavasti parempi. Reuna-alueiden kehittymisen, elinvoimaisuuden ja kilpailukyvyn kannalta on erittäin tärkeää, että kuljetustuen määrää korotetaan.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille 32.30.44 lisäyksenä 5 000 000 euroa pk-yritysten alueelliseen kuljetustukeen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

Suullinen kyselytunti/Torstaina 27. syyskuuta 2007 kello 16

Tuulikki Ukkola/kok: Arvoisa puhemies! Silloin, kun EU laajeni entisillä sosialistimailla, eduskunta päätti hallituksen esityksestä, että Suomi vaatii kahden vuoden siirtymäajan siihen, ettei näistä uusista jäsenmaista tule Suomeen työntekijöitä. Tämä tapahtui SAK:n vaatimuksesta. Me olemme nyt kärsineet tästä päätöksestä, niin että meillä on työvoimapula. Kysynkin asianomaiselta ministeriltä:

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä työperäisen maahanmuuton edistämiseksi ja nopeasti?

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors: Arvoisa puhemies! Aivan totta on, että tavallaan yksi virta meni meidän ohitsemme, kun siirtymäkausi oli ja syntyi ehkä ei-toivottavampia työmarkkinoiden toimintatapoja. Mutta hallitusohjelmassa me olemme kirjanneet, että laadimme työperäisen maahanmuuton toimenpideohjelman ja myöskin aiomme käyttää nyt EU-maissa Euroopan sosiaalirahaston varoja, jotta voimme rekrytoida niin sanotuista entisistä sosialistisista maista, kymmenestä uudesta EU:n jäsenmaasta. Varoja voidaan käyttää tällaisiin toimenpiteisiin, laatia opastusjärjestelmä, tehdä Suomi tunnetuksi näissä maissa ja toivottavasti saada sen verran työvoimaa kuin sieltä vielä on saatavissa.

Tuulikki Ukkola/kok: Arvoisa puhemies! Tämä on ihan hyvä periaate ja hyvä, että näin hallitus toimii. Kysyisin sitä, miksi sitten tänne tulleilla, jo valmiilla ammattilaisilla, on niin hankala saada töitä ja esimerkiksi avioliiton kautta ei saa edes kansalaisuutta. Minkälaisia uudistuksia näissä sisäisissä järjestelmissä hallituksella on suunnitteilla?

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors: Arvoisa puhemies! Tänä vuonna on käynnissä niin sanottu yhdenvertaisuuden vuosi. Minun mielestäni on erittäin tärkeätä, että työnantajat ja työntekijäjärjestöt yrittävät vähentää sitä syrjintää, mitä työpaikoilla on ja otetaan ensimmäinen uusi toisen taustan omaava henkilö töihin. Tällä toiminnalla esimerkinomaisesti voidaan syrjintää välttää. Mutta myöskin toivon, että voimme jatkaa sellaista toimintaa, jolla ulkomaalaisten tutkintojen tunnistaminen parantuu. Lopuksi voin sanoa, että kansalaisuuslain uudistaminen ja eräiden pykälien uudistaminen on myöskin hallitusohjelmassa.

----------------

Kuntoutuksen järjestäminen sotaorvoille

Eduskunnan puhemiehelle

Sotaleskien ja -orpojen kohtalo on osa Suomen kansan selviytymistarinaa. Orvoiksi jääneet lapset osallistuivat pienestä pitäen työhön isänmaan ja hyvinvoinnin rakentamiseksi. Sotaorpous oli niin yleistä, että puute koettiin kollektiivisena. Tästä huolimatta saatettiin vain todeta, että kylän vauraimmat isännät jakoivat orvoille suunnatut avustukset keskenään lapsilleen. Sodanjälkeinen veteraanien järjestötyökin jätti ulkopuolelle sekä sotalesket että sotaorvot. Heillä ei ollut vahvoja puolestapuhujia.

Isän menehtyminen rintamalla, vankileirillä tai sotasairaalassa on jättänyt sotaorpoihin surun ja selviytymisen huolen. Veteraani-ikäluokan poistuminen jättää pian sotaorvot ainoaksi ryhmäksi, jolla on aito kosketus sodan seuraamuksiin.

Sotaorvot alkavat olla iässä, jossa koetut rasitukset näkyvät ja tuntuvat terveydentilassa ja kunnossa. Heidän toivomuksenaan on, että heidät vihdoinkin tunnettaisiin ja tunnustettaisiin sodasta kärsimään joutuneeksi ryhmäksi. Sodassa isänsä menettäneet toivovatkin, että yhteiskunta järjestäisi heille säännöllistä kuntoutusta ja kuntoutuspaikkoja. Tämän toivomuksen ovat sotaorpojen järjestöt yhteisesti jättäneet valtiovallalle - ilman toivottua tulosta.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin kuntoutuksen järjestämiseksi sotaorvoille ja näin tunnustaa myös heidät sodasta kärsimään joutuneeksi ryhmäksi?

Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2007

Tuulikki Ukkola /kok

Ministerin vastaus

Eduskunnan puhemiehelle

Aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin kuntoutuksen järjestämiseksi sotaorvoille ja näin tunnustaa myös heidät sodasta kärsimään joutuneeksi ryhmäksi?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Suomen sodissa kaatui lähes 85 000 rintamalla palvellutta, ja sotaorvoiksi jäi noin 50 000-60 000 lasta. Sotaorvoista nuorimmat syntyivät sodan alkamisen jälkeen eli vuosina 1939-1945, joten heistä nuorimmatkin ovat jo yli 60-vuotiaita.

Sotaorvot eivät ole olleet vailla korvausturvaa. Sotilasvammalain (404/1948 ) nojalla sotaorvot ovat saaneet huoltoeläkettä ja heidän opiskeluaan on tuettu 24 ikävuoteen asti. Lisäksi sairaan tai vammautuneen sotaorvon toimeentulo hoidetaan sotilasvammalain perusteella pysyvästi, jos sairaus tai vamma on estänyt työelämään siirtymisen. Täysorvolle on lisäksi voitu maksaa lisähuoltoeläkettä, jos hän on ollut vailla kohtuullista elatusta. Valtiokonttorin antamien tietojen mukaan vuoden 2006 lopussa sairauden perusteella lapsen huoltoeläkettä maksettiin 124 puoliorvolle, joiden äiti vielä on elossa, ja kaksinkertaista lapsen huoltoeläkettä 208 täysorvolle. Oman järjestötoiminnan ja säätiön (Presidentti Kallion rahasto ja Kaatuneitten Omaisten Liitto) toimesta on sotaorpojen asemaa sodan jälkeisessä yhteiskunnassa kyetty myös helpottamaan heidän ollessaan alaikäisiä. Näiden tukimuotojen lisäksi sotaorvoilla ei täysi-ikäiseksi tultuaan ole ollut erityisiä etuuksia.

Sota-ajan rasitukset ja yhteiskunnan jälleenrakentamisen raskaat vaiheet ovat koskettaneet lähes koko tämänhetkistä vanhusväestöä. Sotaorpojen osalta voidaan todeta, että heille on ikään liittyen jo kertynyt oma ansioeläketurva, jota täydentää kansaneläkejärjestelmä, jonka piirissä kaikki Suomessa asuvat ovat. Jälkeenpäin on mahdotonta arvioida sitä, mikä merkitys sotaorpoudella on ollut muihin vastaavan ikäpolven ihmisiin ja sodan jälkeisissä olosuhteissa eläneisiin esimerkiksi työelämän ja koulutuksen osalta.

Valtion varoin toteutettava kuntoutus on kohdistunut ensisijassa veteraaniväestöön, sotainvalideihin ja veteraaneihin sekä heitä tukeneisiin puolisoihin ja leskiin. Voimavarojen rajallisuuden vuoksi kuntoutusta on pyritty antamaan ensisijaisesti niille, jotka ovat sotaan osallistuneet ja joiden kuntoutustarve on suurin.

Elossa olevien sotaorpojen määrästä, elämänolosuhteista, sairastavuudesta tai koulutuksesta ei ole tarkempaa tietoa. Sen vuoksi heitä on mahdotonta ilman eri tutkimusta määritellä ryhmäksi, joka olisi oikeutettu ensisijaisesti kuntoutuspalveluihin, joiden tarve ja toistuvuus on tärkeää koko vanhenevalle väestölle. Sotaorpojen kuntoutustarve onkin nähtävä osana koko ikääntyvän väestön kuntoutuspalvelujen kehittämistä. Tällöin keskeinen kysymys on itsenäisen selviytymisen tukeminen. Sosiaali- ja terveysministeriön käsityksen mukaan sotaorpojen asemaa kohennetaan parhaiten kehittämällä yleisiä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, kuten parhaillaan tehdäänkin käynnissä olevissa valtakunnallisissa sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeissa. Näin kaikille väestönosille voidaan taata tarpeelliset peruspalvelut riippumatta siitä, mistä palvelun tarve juontaa juurensa.

Helsingissä 9 päivänä heinäkuuta 2007

Peruspalveluministeri Paula Risikko

-------------------------------

Huostaan otettujan lasten sijoittaminen

Eduskunnan puhemiehelle

Huostaanotto on erittäin traumaattinen kokemus lapselle sekä usein myös hänen läheisilleen. Huostaanottojen määrä on valitettavasti ollut nousussa, ja yhä useampi lapsi tarvitsee uuden sijoituspaikan kodin ulkopuolella.

Kun lapsi sijoitetaan uudelle huoltajalle, on monia asioita otettava huomioon. Kodin ulkopuolelle sijoitetuista lapsista huolehtivat yleensä lastensuojelulaitokset, kuten lasten-, nuoriso- ja koulukodit, ammatilliset perhekodit ja sijaisperheet. Sijoituksissa ei näin ollen aina toteudu lapsen oikeus omaan taustaansa, sillä sijoittamispäätöksissä ei suosita sukulaisia tai muita lapselle läheisiä ihmisiä. Poikkeuksiakin on. Esimerkiksi tsunamikatastrofissa vanhempansa menettäneet lapset pyrittiin sijoittamaan sukulaisten luo.

Uudessa-Seelannissa on sosiaalitoimella ollut vuodesta 1989 lähtien lakiin perustuva velvollisuus järjestää läheisneuvonpito (Family Group Conference) aina ennen kuin nuoren rikoksentekijän asia taikka lapsen huostaanotto viedään oikeuden päätettäväksi. Käytännön kokemukset ovat olleet hyviä, vaikka asiasta on keskusteltu: toiset puolustavat vahvasti viranomaisten ja asiantuntijoiden valtaa ja asemaa päätöksenteossa, toiset lapsen, perheen ja läheisten osallisuuden vahvistamista.

Läheisneuvonpidossa asiakasperhe läheisineen laatii oman ehdotuksensa ja suunnitelman ongelmallisen tilanteen ratkaisemiseksi. Päätösvalta ei siirry viranomaisilta pois, vaan lasta sekä lapsen asiaa ja arkea tuntevia läheisiä kuullaan tehostetusti. Neuvonpidon valmistelee ja vetää ulkopuolinen koollekutsuja, ei sosiaalitoimen työntekijä. Asiakkaat ovat Uudessa-Seelannissa yleensä kokeneet koollekutsujien toiminnan puolueettomaksi ja menettelyn selkeäksi.

Sukulaisuus sijaisvanhemmuudessa näyttää kansainvälisten tutkimusten mukaan tukevan erityisesti lapsen identiteetin ja itsetunnon kehitystä, sijoituksen pysyvyyttä ja lapsen mahdollisuutta pitää yhteyttä vanhempiinsa ja muuhun sukuunsa. Sukulaissijoitusten on todettu olevan myös muita sijoituksia kestävämpiä. Lainsäädäntöön on hyvä saada muutos, joka velvoittaa selvittämään sukulaisten mahdollisuudet huolehtia lapsesta silloin, kun hänet joudutaan sijoittamaan.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä edistääkseen lasten huostaanotto- ja uudelleensijoitustilanteissa sukulaisten ja muille lapselle läheisten henkilöiden osallistumista päätöksiin ja

aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin edistääkseen lapsen sijoittamista ensisijaisesti sukulaisten tai muiden läheisten henkilöiden hoitoon, ellei toisenlaiseen ratkaisuun ole pätevää ja perusteltua syytä?

Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 2007

Tuulikki Ukkola /kok

-------------------

Ministerin vastaus:

Eduskunnan puhemiehelle

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä edistääkseen lasten huostaanotto- ja uudelleensijoitustilanteissa sukulaisten ja muille lapselle läheisten henkilöiden osallistumista päätöksiin ja

aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin edistääkseen lapsen sijoittamista ensisijaisesti sukulaisten tai muiden läheisten henkilöiden hoitoon, ellei toisenlaiseen ratkaisuun ole pätevää ja perusteltua syytä?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Edellinen hallitus ja eduskunta ovat valmistellessaan uutta lastensuojelulakia (417/2007) käsitelleet perusteellisesti sukulaisten ja lapselle läheisten henkilöiden asemaa lapseen kohdistuvien lastensuojelutoimenpiteiden, myös huostaanoton ja sijaishuoltoon sijoittamisen yhteydessä. Uuteen, vuoden 2008 alussa voimaan tulevaan lastensuojelulakiin sisältyy muun muassa sijaishuoltopaikan valintaa koskeva pykälä 50. Sen mukaan "sijaishuoltopaikan valinnassa tulee kiinnittää erityistä huomiota huostaanoton perusteisiin ja lapsen tarpeisiin sekä lapsen sisarussuhteiden ja muiden lapselle läheisten ihmissuhteiden ylläpitämiseen ja hoidon jatkuvuuteen. Lisäksi tulee mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon lapsen kielellinen, kulttuurinen sekä uskonnollinen tausta".

Hallituksen esityksen HE 252/2006 perusteluissa sivulla 177 kyseiselle säännökselle todettiin nimenomaan, että "sijaishuoltopaikan valinnassa ja punnittaessa eri sijaishuoltovaihtoehtoja tulisi ottaa huomioon huostaanoton tarkoituksen toteuttamiseen: sijaishuoltopaikan on vastattava niihin ongelmiin ja lapsen hoidon ja huolenpidon tarpeisiin, jotka ovat olleet huostaanoton perusteinakin. Sijaishuoltopaikasta päätettäessä on päätöksenteon perustuttava aina lapsen etuun". Tämä ei luonnollisesti estä lapsen sijoittamista sukulais- tai tuttavaperheeseen, jos kyseinen perhe täyttää hallituksen esityksen mukaiset kriteerit, vaikkei sukulaisuus tai tuttavuus itsessään ole erityinen peruste lapsen sijoitukselle. Perusteluissa kiinnitetään huomiota lasten ihmissuhteiden jatkumiseen, minkä katsottiin erityisesti merkitsevän pyrkimystä sijoittaa saman perheen lapset samaan sijaishuoltopaikkaan, elleivät erityiset syyt edellytä heidän sijoittamistaan eri paikkoihin.

Hallituksen esityksessä korostetaan myös sitä, että jopa tilanteissa, joissa sisarukset sijoitettaisiin perustellusti eri sijaishuoltopaikkoihin, on huolehdittava siitä, että lasten sijaishuoltopaikkojen valinta turvaa lapselle tosiasiallisen mahdollisuuden pitää yhteyttä ja tavata hänelle läheisiä ihmisiä, kuten sisaruksia, vanhempia, sukulaisia tai muita hänelle tärkeitä henkilöitä (s. 177). Yhteydenpidosta lapsen ja hänelle läheisten ja tärkeiden ihmisten kanssa säädetään tarkemmin lain 54. pykälässä.

Edellä esitetyin perustein ja koska muun muassa lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaan kaikki lasta koskevat päätökset on tehtävä niin, että ne ensisijaisesti toteuttavat lapsen edun, ei sukulaisuus sinällään ole peruste valita lapselle sijaishuoltopaikaksi hänen sukulaisperhettään.

Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2007

Peruspalveluministeri Paula Risikko

-----------------------

Yrittäjien sosiaaliturvan oikeudenmukaistaminen

Eduskunnan puhemiehelle

Pien- ja yksinyrittäjät joutuvat usein tekemään pitkää päivää ja jättämään lomat pitämättä, jotta yritys pärjäisi. Sijaisia ei ole, tai heitä ei ole varaa palkata. Yrittäjä ei ole työsuojelullisesti palkansaajan kanssa samanarvoisessa asemassa, vaan tekee tuloksen omasta selkänahastaan.

Monien pienyrittäjien ja varsinkin yksinyrittäjien sosiaaliturvassa on ilmennyt epäkohtia, joihin on puututtava. Näitä ovat mm. se, että yrittäjillä on sairauspäivärahan maksatuksessa pitkä omavastuuaika eivätkä he saa vähentää verotuksessa sairaan lapsen hoitamisesta syntyneitä kuluja.

Sosiaaliturvaetuuksia on rakennettu pelkästään palkansaajien ehdoilla. Yrittäjällä ei ole samanlaista sairauden tai työttömyyden turvaa kuin palkansaajilla, ja työttömyysturva voidaan evätä yrittäjän puolisoltakin tai perheenjäseniltä.

Yksinyrittäjä on merkittävästi huonommassa asemassa kuin palkansaajat sosiaaliturvan kannalta. Siinä missä normaalilla palkansaajalla on oikeus sairastaa ja jäädä kotiin hoitamaan sairasta lastaan, yrittäjän on usein mahdoton jäädä pois töistä. Tasa-arvon vuoksi yrittäjällä pitäisi olla sama minimisosiaaliturva kuin tavallisella kansalaisella tai palkansaajalla. Ainoastaan näin voimme taata sen, että yrittäjyys on houkutteleva vaihtoehto.

Hallitusohjelmassa todetaan, että ensimmäisen työntekijän palkkaamista edistetään osittain ilman sivukuluja. Tavoite on erittäin hyvä, ja moni tällä hetkellä yksinyrittäjää koskeva ongelma helpottuisi, mikäli töitä voisi jakaa työntekijän kanssa. Yksinyrittäjiä tulee silti olemaan, ja heidän sosiaaliturvansa parantaminen ja arjen helpottaminen on oltava hallituksen tavoitteena.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin yksinyrittäjien aseman parantamiseksi saattamalla heidän sosiaaliturvansa oikeudenmukaisemmaksi palkansaajiin verrattuna?

Helsingissä 22 päivänä toukokuuta 2007

Tuulikki Ukkola /kok

---------------
Ministerin vastaus:

Eduskunnan puhemiehelle

Aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin yksinyrittäjien aseman parantamiseksi saattamalla heidän sosiaaliturvansa oikeudenmukaisemmaksi palkansaajiin verrattuna?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti joulukuussa 2003 työryhmän selvittämään, poikkeaako yrittäjien sosiaaliturva perusteettomasti palkansaajien sosiaaliturvasta ja heikentävätkö mahdolliset poikkeamat yrittäjäksi ryhtymistä. Työssään työryhmän tuli ottaa huomioon yrittäjän asemaan liittyvät erot ja erityispiirteet sekä sosiaaliturvan rahoitukseen liittyvä tasapuolisuus ja läpinäkyvyys. Työryhmä laati vuonna 2005 valmistuneessa selvityksessään kuvauksen yrittäjien sosiaaliturvasta sekä vertasi sitä palkansaajien sosiaaliturvaan. Selvityksen mukaan laajoja ongelmia, jotka voisivat heikentää halukkuutta ryhtyä yrittäjäksi, ei Suomessa toimivien yrittäjien sosiaaliturvassa ole. Suomessa on kehitetty yrittäjien lakisääteistä sosiaaliturvaa kattavammaksi kuin useammissa Euroopan unionin jäsenmaissa.

Työryhmä ehdotti kuitenkin eräitä uudistuksia yrittäjien aseman parantamiseksi. Näiden parannusehdotusten pohjalta vuoden 2006 alusta lukien yrittäjälle on korvattu hänen itselleen järjestämän ennalta ehkäisevän työterveyshuollon lisäksi myös työterveyshuoltolain 14 §:ssä tarkoitetun sairaanhoidon ja muun terveydenhuollon kustannukset. Lokakuun alusta 2007 tulee voimaan uudistus, joka puolestaan parantaa yrittäjän perheenjäsenen työttömyysturvaa. Jatkossa työttömyysturvan piiriin pääsemiseksi ei enää edellytettäisi yritystoiminnan lopettamista tai neljän kuukauden keskeytystä silloin, kun ei-omistavan perheenjäsenen työ yrityksessä on loppunut esimerkiksi tuotannon lopettamisen tai ulkoistamisen vuoksi.

Sairauspäivärahan omavastuuaika on sairastumispäivä ja sitä seuraavat yhdeksän arkipäivää. Sairausvakuutuslain mukaiset omavastuuaikaa koskevat säännökset ovat samanlaiset kaikille vakuutetuille vakuutetun työmarkkina-asemasta riippumatta. Myös yrittäjän sairausajan turvaa on kuitenkin parannettu yrittäjien sosiaaliturvaa selvittäneen työryhmän ehdotusten pohjalta vuoden 2006 huhtikuusta lukien. Jos yrittäjällä on työkyvyttömyyden alkaessa voimassa eläketurvaa koskeva yrittäjän eläkelain mukainen vakuutus, hänelle maksetaan sairauspäivärahaa työkyvyttömyyden ajalta lukuun ottamatta työkyvyttömyyden alkamispäivää ja kolmea sitä seuraavaa arkipäivää. Myös vapaaehtoisesti otettu YEL-vakuutus oikeuttaa tähän omavastuuajalta maksettavaan sairauspäivärahaan. Maatalousyrittäjille on jo aiemminkin maksettu niin sanottua Mela-päivärahaa neljännestä sairauspäivästä lähtien enintään sairausvakuutuksen omavastuuajan loppuun. Palkansaajilla on työsopimuslain (55/2001 ) nojalla oikeus saada työnantajan kustantamana palkkaa sairauspäivärahan omavastuuajalta. Työnantajalla ei ole oikeutta saada vakuutetun sairauspäivärahaa korvaukseksi palkkamenosta tältä omavastuuajalta.

Omavastuuajan korvaamisella on tarkoitus korvata yrittäjän menettämää toimeentuloa työkyvyttömyyden alkaessa ilman, että muutoksella vaikutettaisiin toimeentulon turvaan työkyvyttömyyden pitkittyessä. Tämän vuoksi omavastuuajan korvauksena maksettavaa päivärahaa ei lueta mukaan sairauspäivärahan enimmäisaikaan.

Sairauspäivärahan omavastuuajan vaikutus yrittäjän ansioihin vaihtelee ja perustuu siihen, kuinka suuri osa yrittäjän toimeentulosta perustuu hänen omaan ansiotyöhönsä. Niin kutsutun yksinyrittäjän kohdalla sairauden omavastuuajalta aiheutuu yleensä aina ansionmenetystä. Tämän vuoksi uudistus helpottaa erityisesti yksinyrittäjien tilannetta, sillä yksinyrittäjällä ei ole työssä muita henkilöitä, joiden työpanos korvaisi tai alentaisi ansionmenetystä. Sairaan lapsen hoitamisen ajalta yrittäjän ja palkansaajan asema ei sosiaalivakuutusetuuksien osalta eroa toisistaan. Työnantajalla ei ole lakiin perustuvaa palkanmaksuvelvollisuutta, eikä tätä ansionmenetystä korvata sosiaalivakuutusetuuksilla myöskään palkansaajille.

Suomessa perustavoitteena on turvata kaikille ansiotyötä tekeville riittävä ja kohtuullinen sosiaaliturva. Yrittäjien sosiaaliturva vastaa keskeisiltä osiltaan palkansaajien turvaa. Yrittäjien sosiaaliturvaa kehitettäessä on kuitenkin pidettävä mielessä, ettei sosiaaliturvalla ole tarkoitus kattaa yritysriskiä ja että sosiaalivakuutuksen rahoitukseen liittyvien periaatteiden mukaisesti vakuutusmaksut ja etuudet vastaavat toisiaan. Toisaalta yrittäjille on haluttu antaa palkansaajaa laajemmat mahdollisuudet valita itse sekä sosiaaliturvansa laajuus että sen taso. Hallitusohjelman mukaisesti jatketaan edelleen yrittäjien sosiaaliturvan kehittämistä ja puutteiden korjaamista.

Helsingissä 12 päivänä kesäkuuta 2007

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä