Joulukuu Marraskuu Lokakuu Syyskuu Elokuu Heinäkuu Kesakuu
Toukokuu Huhtikuu Maaliskuu Helmikuu Tammikuu

Vuosi 2008 | Vuosi 2007 | Vuosi 2006

Joulukuu

Tiistai 4.12.2007

Venäjä vaarallisella tiellä - Suomi vaikenee

Venäjä on Etyjin ja EN:n jäsen. Maassa siis pitäisi olla edes jonkinlainen demokratia. Ainakin sen pitäisi siihen pyrkiä. Sunnuntaiset duuman vaalit ja sitä edeltävä vaalikampanja osoittavat kuitenkin aivan muuta. Venäjä ei ole ollut eikä ole demokratia.

Jeltsinistä käynnistynyt pieni momentum, pieni mahdollisuus demokratiaan, on nyt kuollut ja kuopattu. Venäjä on siirtynyt jälleen yhden miehen valtaan. Vladimir Putin on Suuri Kansallinen Johtaja, vaikka ei olisikaan presidentti tai pääministeri.

Tästähän duuman vaaleissa oli kysymys. Kansa äänesti presidentti Putinin luottamuksesta, ei mistään muusta. Mutta mitä kansallinen johtaja kansan luottamuksella tekee? Mitä muuta kuin että Putin haluaa nousta poliittisen järjestelmän ja maaliskuussa valittavan presidentin yläpuolelle?

Historiaa tuntevat saattoivat pelästyä. Putin sai kaiken vallan itselleen "demokraattisissa vaaleissa". Niistä on huonoja kokemuksia silloin, kun joudutaan käyttämään sitaatteja. Sellaista vaalien jälkeen ei ole ollut demokratiasta tietoakaan.

Venäjää on syytä varoa, jotta ei tarvitse katua. Suurvaltapullistelu jatkuu ja lisääntyy. Sen seurauksena Eurooppa on ajautumassa pikku hiljaa kylmän sodan jakolinjoihin.

Mitä tästä seuraa Suomelle, joka huomenna juhlii itsenäisyyttä? Kenen joukoissa seisomme? Tanssimmeko yhä Putinin kanssa?

Olen hämmästynyt ja vähän säikähtänytkin Suomen poliittisen johdon kommenteista. Tai pikemminkin siitä, ettei vaalitulosta ja kampanjaa juurikaan kommentoitu.

Duuman vaalit eivät olleet vapaat, tasa-arvoiset eivätkä demokraattiset. Kuitenkaan meidän ulkopoliittisilla johtajillamme ei ollut mitään sanottavaa tästä.

Yle-uutisille presidentti Tarja Halonen tulkitsi venäläisten antaneen tukensa Putinin jatkolle, mutta ei pitänyt tulosta Suomen kannalta mitenkään huonona. STT:n mukaan pääministeri Matti Vanhanen piti vaalien tulosta vakuuttavana. Hänestä vilppisyytökset olivat hieman epämääräisiä, mutta ne on syytä selvittää.

Meidän johtajiemme vaalikommentit poikkeavat muiden läntisen maiden lausunnoista. Ulkoministeri Ilkka Kanervakaan ei ole poikkeus. Etukäteen hän tosin arvosteli varovasti vaaleja, mutta jälkeen päin ei ole erityisempää kommenttia väärinkäytöksistä kuulunut. Sen sijaan Kanerva on puhunut jatkuvuudesta ja huomauttanut, ettei vaalitulos vaikuta Suomen ja Venäjän väleihin millään tavalla.

Olen hieman pettynyt. Missä on se ministereidemme kannanottojen rohkeus ja tuoreus, josta iloitsin hallituskauden alussa? Siitä kansakin kokoomusta kiitti.

Kuka söi kesävoin? Kissako vei kielen?

------------------------

Alkuun

Marraskuu

---------------------------

Marraskuu

Keskiviikko 21.11.2007

Tehy sai palkkansa

Onneksi olkoon Tehy. Tiukka ja määrätietoinen, pitkään suunniteltu, huolella ja ammattitaidolla toteutettu työtaistelu tuotti erinomaisen tuloksen. Te olette palkkanne ansainneet. Mutta niin ovat kaikki muutkin hoitajat, kuntien pienipalkkaiset naiset. 

Otitte kuitenkin käyttöön sellaiset keinot, että niiden turvin lähes tulkoon jyräsitte nurin hallituksen, ay-liikkeen, työnantajat ja poliittiset päättäjät. Turvauduitte oppositioon, joka viikkokaupalla huusi kuorossa hallitukselle: anna rahaa, anna rahaa.

Samanlaista eläimellistä karjuntaa näin viimeksi 1990-luvun alkupuolella. Silloinkin huutosakin johtajana olivat demarit.

Tehyllä oli vaatimusten takana kansan tuki. Ja myös meidän poliitikkojen tuki. Se, että hallitus ja eduskunnan enemmistö ei luvannut lisää rahaa, ei johtunut pahasta tahosta, vaan siitä. ettei eduskuntaa kiristetä. Jos olisimme taipuneet, huomenna huutaisi oven takana toinen kuoro. Siinä menisi valtion talous kanttuvei yhdessä hujauksessa.

Tehy otti käyttöön äärimmäisen työtaisteluaseen. Joukkoirtisanomiset uhkasivat ihmisten henkeä. Me poliitikot olimme todella ihmeissämme. Te suollitte sähköpostin täyteen herjakirjeitä, kun meidän oli pakko säätää potilasturvalaki. Sitä tehyläiset ja oppositio kutsuivat orjalaiksi.

Olin todella yllättynyt ja kauhuissani, kun ihmisten henki ja terveys ei merkinnyt mitään ammattikunnalle, jota on totuttu pitämään empaattisena. Empatialla ei elä, mutta ei palkan pienuus sentään oikeuta mihin tahansa.

Tehy ei todennäköisesti informoinut omalle kentälleen, mitä vaikutuksia irtisanoutumisella on yksittäiselle jäsenelle. Ei selvitetty edes sitä, miksi eduskunnan oli säädettävä potilasturvalaki. Jos työtaistelun takia olisi ihmisiä kuollut, olisi todennäköisesti seurannut tutkinta siitä, kuka vastaa kuolemantuottamuksesta.

Joukkohysteria on vaarallinen ilmiö. Hallituspuolueiden riveistä yritettiin eduskuntakeskusteluissa varoittaa opposition edustajia, etteivät he puheillaan heittäisi bensaa tulipaloon. Oli järkyttävää havaita, että oppositio (myös kristilliset) hyväksyi asetelman, jossa panoksena oli ihmisten henki.

Demarien kaksinaamaisuus potilasturvalain käsittelyssä paljastui  perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. Vasemmistoliiton vastustus tiedettiin heti alussa. Mutta yritimme kaikkemme, että olisimme saaneet mietinnön taakse demarit, onhan SDP:llä vahva tuntuma ja kokemus työmarkkinapolitiikasta. Joustimme ja joustimme, mutta eikös vaan SDP jättänyt mietintöön eriävän mielipiteen.

Siinä meni demareilta melkoinen annos luottamuspääomaa. Mutta minkäs teet, kun ihmishenki ei paina mitään, kun pitää hallitusta moukaroida.

* * *

Pääministeri Matti Vanhasen ankara arvostelu Tehyn toimia kohtaan ei sinänsä ollut yllätys. Otteet olivat niin rajut, että jonkun oli pakko sanoa, ettei poliittisia päättäjiä kiristetä. Pääministeri Vanhanen ansaitsee puheestaan suurkiitoksen. Se oli miehen työ.

Tehyn toimien jälkeen tulee harkintaan lakko-oikeuden rajoittaminen tai pakkosovintolain säätäminen. Pakkosovinto on voimassa monessa Euroopan maassa. Norjassa sen turvin on lopetettu ainakin kaksi lakkoa.

Mutta ei Vanhanen arvostellut vain Tehyä. Kokoomuslaisena olen iloinen, että pääministeri ja keskusta ovat lopultakin huomanneet, että "nähtyjen keskustelujen jälkeen mikä hyvänsä nykyisistä oppositiopuolueista olisi tulevaisuudessa mahdollisessa hallitusvastuussa hallituksen todellinen heikoin lenkki".

Tehyn työtaistelu paljasti lopulta koko kansalle, kuka kantaa vastuuta, kuka toteuttaa vaalilupaukset ja kuka vain melskaa ja metelöi. SDP joutui tarkkailuluokalle. Puoluetta ei enää kukaan huoli hallitukseen ilman, että käyttäytymissäännöt kirjataan hallitusohjelmaan.

Jos valitun strategian takana oli puheenjohtaja Eero Heinäluoma, niin demarit eivät enää voi tehdä muuta kuin  panna puheenjohtajan vaihtoon.

--------------------------

Sunnuntai 11.11.2007

Oikeus elämään

Tehyn työtaistelu-uhka on ollut hallitukselle ja hallituspuolueiden kansanedustajille melkoinen koettelemus ja oppitunti. Sitä se varmaan on ollut myös työtaisteluun valmistautuvalle Tehylle.

Pitkän toimittajaurani aikana en ole kertaakaan kokenut vastaavaa. Joka ainoassa lakossa ovat työnantajat ja työntekijät kyenneet sopimaan suojelutyöstä, jotta yhteiskunnan elintoiminnot eivät täysin halvaantuisi.

Kun Tehy otti työtaisteluaseekseen joukkoirtisanoutumisen, ei suojelutyöstä voitu päättää, kun kyseessä ei ole lakko. Sosiaali- ja terveysministeriö ei voi siirtää työtaistelun alkua, koska kyseessä ei ole lakko. Niinpä ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin että eduskunta lain turvin vetää lakkorajat.

Mitä muuta me olisimme voineet tehdä? Antaa keskosten kuolla lämpökaappiin, kun hoitajia ei ole? Jos jokin asia menee kaiken muun edelle, niin se on oikeus elämään.

Tehy on koko ajan korostanut, että vastuu ihmisten elämästä ja kuolemasta, pysyvästä vammautumisesta tai parantumisesta on eduskunnan, julkisen vallan, ei sairaanhoitajien. Kun me sitten yritämme joten kuten estää kuolemia, me saamme tuutin täydeltä sontapostia. Ihmisiltä, joiden sivistyksen ja arvomaailman kuvittelisi olevan joten kuten kohdallaan.

Kukaan ei kyseenalaista sairaanhoitajien oikeutta työtaisteluun. Ei eduskunta siihen halua puuttua. Me haluamme vain estää turhat kuolemat. Potilasturvalain ainoa tarkoitus on huolehtia kaikkein kriittisintä hoitoa tarvitsevien potilasturvallisuudesta.

Perustuslakivaliokunta yritti tehdä laista työtaisteluun valmistautuvien kannalta niin oikeudenmukaisen kuin suinkin. Mielestäni siinä onnistuttiin. Me kaikki kuitenkin toivomme, rukoilemme ja anomme, että tehkää sovinto.

Minä myös toivon, että jokainen asiasta jotain mieltä oleva lukisi Helsingin Sanomien pitkäaikaisen työmarkkinatoimittajan Jarmo Aaltosen kolumnin Rahat tai henki lauantain Hesarista. Lukekaa ja ihmetelkää.

Yhden asian haluan sanoa. Sairaanhoitajat ovat kiistatta palkkakuopassa. Vuosikymmenten tupot ovat tehneet tehtävänsä. Mutta niin ovat muutkin palvelualat. Tehylla on täydet oikeudet tavoitella vaikka kuuta taivaalta. Tehyllä on oikeus työtaisteluun. Mutta jonkun on kannettava vastuu tärkeimmästä ihmisoikeudesta, elämästä.

---------

Jokainen tietenkin kysyy, miksi tarvitaan potilasturvalakia. Kun valtiolla on rahaa, miksi kiistaa ei voida rahalla hoitaa?

Ensiksi lähtöasetelma. Tehy hylkäsi noin 13 prosentin palkankorotukset ja vaatii uhkaamalla joukkoirtisanomisilla 24 prosentin korotusta.

Koska en kykene itse arvioimaan Tehyn vaatimusten hintaa, on pakko turvautua valtiovarainministeri Jyrki Kataisen nettikolumnin tietoihin.

"Jo varovaisimmat arviot kertovat, että palkkariidassa on kyse 500 miljoonan euron lisälaskusta aiemmin tarjotun päälle. Lopullinen hintalappu voisi kuitenkin kasvaa tuosta yli miljardiin, jos sopimusjärjestelmän myötä samat korotukset jakautuisivat laajemmalle terveydenhuoltoon.

Nyt on kysymys mahdollisuuksien taiteesta. Kuinka saada aikaan ratkaisu, joka tyydyttää kaikkia osapuolia ja joka on mahdollista toteuttaa? Kuntatyönantaja ilmoitti jo tehdyn sopimuksen liikkuvan kestokyvyn äärirajoilla ja moni kunta joutuu nostamaan veroprosenttiaan, vaikka valtiokin on historiallisesti osallistunut kunnallisten naisalojen muita korkeampiin palkankorotuksiin.

Jotkut ovat vaatineet erityisen hyvin vuosien tuomia valtion verotuloja käytettäväksi velanmaksun sijasta kuntien valtionapuihin palkanmaksukyvyn vahvistamiseksi entisestään. Ongelmana on vain se, että korotetut valtionavut pitäisi maksaa indeksikorotuksineen joka vuosi myös normaalin talouskasvun ja sitä heikompina aikoina. Se suistaisi valtiontalouden pois raiteiltaan."

Näin siis Katainen.

Lopuksi on pakko ihmetellä, miten minulle aina käy näin. Olin kansanedustaja 90-luvun alussa. Kun Suomi syöksyi lamaan, jouduttiin ottamaan rutkasti lainaa, jotta kansalaiset peruspalvelut kyettiin säilyttämään. Työministeri Ilkka kanervan ja valtiovarainministeri Iiro Viinasen nukkeja hirtettiin torikokouksissa ja mielenosoituksissa.

Nyt Suomi uhkaa taas suistua suureen tuntemattomaan.

------------------------

Alkuun

Lokakuu

Maanantai 22.10.2007

Minne Kimi maksaa veronsa?

Vuorokauteen ei ole juuri muuta kuullutkaan kuin kimikimikimikimi. Ei ymmärrä. Autourheilu on pelkkää välineurheilua. Se voittaa, jonka auto on paras.

Jokainen saa tietenkin ajaa minkälaista rotiskoa tahansa. Mutta sitä ei tajua, että moista pärryyttelyä kutsutaan urheiluksi. Vielä hullummaksi asian tekee se, että yksitoikkoisesta radan kiertämisestä maksetaan älyttömiä palkkioita.

Eikä tässä vielä kaikki. Suunnattomia summia tienaavat urheilijat ovat kansallissankareita. Ei heitä kansa kadehdi, ei, vaikka he eivät asu Suomessa eivätkä maksa veroja isänmaan pohjattomaan kassaan.

Jääkiekkoilijat ovat kuitenkin toista maata kuin autokuskit. Kiekot ja mailat ovat periaatteessa samanlaisia, joten kysymyksessä ei ole välineurheilu. Kiekkoilijan taidot ja kyvyt ratkaisevat, eivät mailat ja kiekot.

Kimi asuu vaimonsa kanssa Sveitsissä, jonne hän todennäköisesti maksaa myös veronsa. Onko hän siis suomalainen ja Maamme-laulun arvoinen?

-----------------

Keskiviikko 17.10.2007

Kiitos, kiitos ja kiitos

Venäjän Helsingin-suurlähetystön lähetysneuvos Vladimir Kozinille kolminkertainen kiitos tunkkaisesta Nato-kannanotosta, joka vei meidät kerralla suomettuneelle YYA-kaudelle.

Nyt me kaikki tiedämme, että Venäjä ei ole yhtään sen kummempi naapuri kuin Neuvostoliitto aikanaan. Voimansa tunnossa se haluaa kontrolloida naapureiden elämää. Venäjästä on tullut rasittava kumppani niin EU:lle kuin koko lännelle.

Suomi varmasti päättää itse ja itsenäisesti omista turvallisuusratkaisuistaan. Me kaikki tiedämme, että Baltian mailla on turvana Nato. Meillä ei mitään, kun EU:n turvatakuut ovat yhtä tyhjän kanssa. Päätöksenteko on helppo.

Jos Venäjä todella uskoo voivansa vaikuttaa suomalaisiin uhkailulla ja pelottelulla, siellä ei todellakaan ymmärretä, että suomalaiset eivät enää ole samanlaisia lampaita kuin suomettumisen vuosikymmeninä. Tai sitten ulkopoliittiset päättäjämme ovat antaneet Venäjän vierailuillaan suomalaisten tunnoista aivan väärän kuvan.

Kuvitellaanko todellakin, että pelottelulla Nato-jäsenyyden mahdollisuus voitaisiin pyyhkäistä olemattomiin 15 vuodeksi? Kozinin mukaanhan Vladimir Putinin valtakausi Venäjällä voi kestää aina vuoteen 2025.

Suorastaan selkäpiitä karmi, kun Kozin esitti Suomelle strategista kumppanuutta ja sotaharjoituksia. Saman teki puolustusministeri Ustinov 1978. Tämän esityksen  Kekkonen torppasi puolustusministeri Sutelan avustuksella. Mutta mitä tekee Tarja Halonen? Tanssiiko yhä Putinin kanssa?

Vaikka Venäjän kanta Suomen Nato-jäsenyyteen on jo pitkään tiedetty ja vaikka Kozinin esiintyminen liittyisikin puolustus-  ja turvallisuuspoliittisen selonteon valmisteluun, oli se kuitenkin sen verran voimallinen, että suomalaisten on reagoitava. Me emme voi enää pistää päätä pensaaseen.

Kozinin haastattelun sanoma oli selkeä. Jos Suomi liittyy Natoon, Suomi on Venäjälle sotilaallinen uhka. "Miettikää, miettikää, miettikää."

Mitä miettimistä tässä enää on? Nato-jäsenyyden kannatus nousee kohisten. Vaikka Suomi on EU:n jäsen, jota ei enää niin vain alisteta saappaan alle, sotilaallista turvaa EU ei anna. Sen antaa vain Nato.

-----------------

Tiistai 9.10.2007

On ollu vähä hulinata

Sananvapauden puolustaminen aiheutti melkoisen mylläkän. Ihan itsekin yllätyin, olinhan kirjoittanut samasta asiasta lähes samoin sanoin pitkin matkaa.

En suinkaan äimistynyt Matti Vanhasen tutkintapyynnöstä, jonka hän teki jo kuusi kuukautta sitten. Perjantaina lensin pyrstölleni, kun syyttäjä päätti ylipäätään syyttää ja kaiken lisäksi kirjan kirjoittajaa.

Olen saanut kyselyjä siitä, miksi puolustan niin typerää naista kuin Susan Kurosta. En minä Susania puolusta, vaan sananvapautta, mielipiteen, sanomisen ja kirjoittamisen vapautta.

Jotkut ovat sitä mieltä, että sananvapaus kuuluu vain hyville, ei pahoille eikä rumille. Sananvapautta ei kuitenkaan voi viipaloida roskajournalismiin ja arvokkaaseen sanomiseen, jota laatumediat tuottavat ja välittävät. Sananvapautta joko on tai sitten sitä ei ole. Demokratiaa joko on tai ei.

(Yrittäkää nyt hyvät ihmiset muistaa ja lukea historiaa. Lehdistön toimintavapauksien tukahduttaminen on aina ensi askel täysmittaiseen diktatuuriin. Natsit pistivät ensimmäisenä tiedotusvälineet kuriin. Venäjällä sana on Putinin taskussa.)

Täydellisesti äimistyin, kun pääministeri selitti radiossa ja televisiossa, että hän haluaa selvittää yksityisyytensä rajat yksityishenkilönä, ei pääministerinä. Pääministeri on pääministeri 24 tuntia vuorokaudessa. Hänellä, kuten kaikilla päättäjillä, on paljon suppeampi yksityisyyden suoja kuin yksityisellä kansalaisella.

En kyllä enää ymmärrä Suomen oikeuslaitostakaan. Se on tulkinnut perusoikeuksia tavalla, joka ei aina vastaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kannanottoja.

On myös pakko kysyä, miten tuomioistuin pystyy puolueettomasti käsittelemään oikeusjutun, jossa vastakkain ovat pääministeri koko arvovallallaan ja yksinhuoltajaäiti, pääministerin virkaheittomorsian..

Jo on aikoihin  eletty.

----------------- 

Sunnuntai 7.10.2007

Vanhanen romuttaa sananvapauden

Suomessa pääministeri saa julkisuudessa valehdella, mutta naisystävä ei saa edes omissa muistelmissaan kertoa, millainen uima-allas pääministerillä on tai syökö hän mieluummin uunipottuja vai pottumuusia.

Henkilökohtaisesti pääministerin tiuhaan tahtiin vaihtuvat naisystävät eivät voisi vähempää kiinnostaa. Sen sijaan kiinnostaa se, valehteleeko pääministeri myös virkatoimissaan. Viime vuonna pääministeri kertoi Ilta-Sanomissa, että hän tapasi Susan Kurosen kauppakeskuksessa. Kuronen kuitenkin kertoi, että Vanhanen löysi hänet netistä.

Miten pääministeri Matti Vanhanen ylipäätään ilkesi tehdä tutkintapyynnön entisen heilansa muistelmista? Pääministeri saa syyttää itseään, jos ja kun heilaksi netistä osui julkisuushakuinen nainen. Nyt uhanalaisena on sananvapaus, joka muutenkin on oikeuden tulkinnoissa joutunut väistymään yksityisyyden suojan edessä.

Jos oikeudenkäynnin seurauksena Suomen päättäjät saavat täydellisen yksityisyyden suojan, sananvapaus olisi pahemmassa jamassa kuin suomettumisen vuosikymmeninä. Tuolloin kiellettyjä aiheita olivat idänsuhteet, nyt kaikki suhteet.

Pääministeri ei ilmiselvästi ymmärrä, että sananvapaus on demokratian kulmakivi. Siksi toivon, että pääministeri tajuaa erota virastaan. Pääministeriksi tulijoita on keskustassa pilvin pimein. Minulle kelpaisi jopa Paavo Väyrynen, Mauri Pekkarisesta puhumattakaan.

Kun perustuslain toimivuutta jatkossa tarkastellaan, sananvapauden ja yksityisyyden suojan asema ehdottomina perusoikeuksina on tarkasteltava uudelleen. Viime vuosina oikeuslaitos on tulkinnut yksityisyyden suojan vahvemmaksi perusoikeudeksi kuin sananvapauden.

Suomi on jo saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta pari huomautusta sananvapauden rikkomuksista. Muutama sananvapauskantelu on vielä käsittelemättä. Jos tulevassa oikeudenkäynnissä sananvapaus joutuu väistymään uuniperunoiden edessä, Kurosen ja Vanhasen esiaviollinen riita on vietävä ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyyn.

--------------------

Alkuun

Syyskuu

Keskiviikko 26.9.2007

Kivistön olikin syytä erota

Ensiksi ajattelin, etten puuttuisi Kalevi Kivistön eroamiseen Julkisen sanan neuvostosta millään tavalla. Helsingin Sanomien pääkirjoitus tänään oli kuitenkin sen verran omituinen, että pakko on taas kerran puolustaa sanomisen vapautta, olipa vastassa sitten JSN:n puheenjohtaja tai Suomen Pankin pääjohtaja.  Sen sijaan kiitosta ansaitsee Kalevan tämänpäiväinen kannanotto.

Kivistön ero osoitti, ettei hän alun alkaenkaan ollut sovelias julkisen sanan neuvoston puheenjohtajaksi. (Todennäköisesti yhdestäkään poliitikosta ei ole.) JSN valvoo hyvää lehtimiestapaa, mutta ei puheenjohtajuus merkitse sitä, että hän olisi asemansa vuoksi erityisasemassa, "turvassa" kriittiseltä ja tutkivalta journalismilta. Hänenkin tekemisiään on voitava ruotia julkisuudessa.

Kivistö hermostui, kun A-studio kertoi hänen yhteyksistään entisiin sosialistisiin maihin 1970- ja 1980-luvuilla. Tuohon aikaan Kivistö toimi SKDL:n puheenjohtajana. Ohjelman mukaan Kivistön yhteydet olivat paljon laajempia kuin hän itse on antanut ymmärtää. Suomeksi sanottuna: Kivistö oli rähmällään.

Kivistö kieltäytyi A-studion haastattelusta. Journalistisesti ohjelman tekijät ovat toimineet aivan oikein eli tarjonneet Kivistölle mahdollisuutta kertoa oma näkemyksensä. Sen sijaan hän raukkamaisesti kieltäytyy ja kertoo sen toiselle tiedotusvälineelle.

Kivistön  jälkiselityksen mukaan A-tudion ohjelma oli kosto neuvoston A-piste ohjelmalle annetusta langettavasta päätöksestä. Se puolestaan koski pääjohtaja Erkki Liikasen toimintaa 1980-luvulla. Ohjelmassa vihjailtiin Liikasen syyllistyneen maanpetokselliseen toimintaan yhteyksistään Neuvostoliittoon vuonna 1986.

A-pistekin tarjosi Liikaselle mahdollisuuden kertoa oma näkemyksensä asiasta. Hän ei antanut haastattelua. Sen sijaan hän valitti JSN:lle, joka enemmistön turvin antoi A-pisteelle huomautuksen.

Jo alun alkaen pidin tuomiota vääränä. Samalla menetin vähäisenkin luottamuksen Kivistöön. Olen ollut toimittajana lähes neljä vuosikymmentä ja tiedän tasan tarkkaan, mitä poliitikot silloin tekivät. Niistä ei kuitenkaan saanut kirjoittaa. Ajat sananvapauden kannalta olivat todella ankeat.

Tiedän myös Erkki Liikasen tavat toimia. Hän ei ole koskaan kestänyt pienintäkään arvostelua. Hän ei soita pienelle toimittajanrääpäleelle, jos arvelee joutuneensa väärin ymmärretyksi.  Ei suinkaan. Hän soittaa suoraan päätoimittajalle.

Suomettumisen aika on ollut ja mennyt. Se pitäisi vähitellen yhteiskunnan huipulla ymmärtää. Emme me voi iän kaiken painaa menneitä asioita villaisella. En vaadi totuuskomissiota, vaan journalisteille oikeutta tehdä juttuja myös vaikeista asioista. Nyt ilmassa on kuitenkin sellaista henkeä, että kriittinen journalismi on tapettava.

Olen jo pitemmän aikaa ollut huolissani sananvapaudesta. Suomettumisen aikaisista tapahtumista ei saa tehdä juttuja eikä ilmeisesti tutkiakaan. Tuon ajan poliitikkoja on suojeltava, he kun toimivat "hyvässä uskossa".

Sananvapaus on länsimaisen demokratian elinehto ja kulmakivi. Tätä ei vieläkään Suomen huipulla tajuta.

Ai niin. Mistä puheenjohtaja JSN:lle. Jacon Södemanilla, neuvoston entisellä puheenjohtajalla, on erinomainen ehdotus. Valitaan eläkkeellä oleva päätoimittaja, joka nauttii alan arvostusta.

Minulla on jo ehdotus: valitkaa Erkki Teikari. Enkä tee esitystä siksi, että Teikari oli journalistiikan opettajani Tampereen yliopistossa ihanalla ja suomettumattomalla 60-luvulla.

-----------------

Tiistai 25.9.2007

Päivi Lipponen toinen syntinen

Tietosuojavaltuutettu tutkii parhaillaan, miten rankaisisi minua, kun en ollut riittävän huolellinen lähettäessäni sähköpostia niin, että kaikkien päiväkirjaotteen saajien nimet ja sähköpostiosoitteet lipsahtivat jokaisen nähtäville. (Päiväkirjamerkintä 16.9.2007)

Nykypäivässä Juha Pärssinen paljasti toisen syntisen: Päivi Lipposen. Hän lähetti puhereferaattinsa noin 150:lle ihmiselle, joiden nimet ja osoitteet paljastuivat jokaiselle viestin saajalle.

Edellytän, että tietosuojavaltuutettu tutkii nyt myös Päivi Lipposen tapauksen, syynää hänen osoiterekisterinsä nimilistan, tarkistaa, kuka mahdollisesti on äänestäjä, kuka ei. Menettelyn on oltava sama kaikille, niin Päivi Paavonvaimo Lipposelle kuin Tuulikki Jukanvaimo Ukkolallekin. Jos se edellyttää virallista valitusta, niin sitten valitan. Tai painostan Pärssisen valittamaan.

Koska en ole vielä ennättänyt syynätä tietosuojalakeja, niin voisi melkein väittää, että tietosuojavaltuutettu (siis hänen toimistonsa) on rakastunut rekistereihin. Niitä jahdataan ja syynätään. Onkohan koko laissa järjen häivää? Miksi julkisista tiedoista ei saa tehdä rekisteriä? Miten ihmeessä se loukkaa kenenkään yksityisyyden suojaa?

Taidan aloittaa kampanjan rekistereitä vastaan ja värvätä Päivin mukaan. Ja voihan olla niin, että koko eduskunta on pullollaan tietosuojarikollisia. Ei kun barrikadeille lakia muuttamaan....   

----------------------

Maanantai 24.9.2007

Cronberg liittyi nälvijöiden joukkoon

Ulkopolitiikasta keskustellaan vihdoinkin nimillä eikä nimimerkeillä. Se on hyvä se. Ihmetellä sen sijaan sopii, että puheenjohtaja Tarja Cronbergin ulkopoliittinen asennoituminen on kylmän sodan syövyttämää vasemmistolaista hapatusta. Ei Natoon, ei NRF:ään (Naton nopean toiminnan joukkoihin).

Cronbergkin katsoi aiheelliseksi nälväistä Jyrki Kataista ja Jyri Häkämiestä. Näin saadaan arvonantoa omassa viiteryhmässä, vasemmiston joukoissa. Samalla se antaa saman äjäyksen kuin jos potkaisisi USA:ta ja Bushia takapuoleen.

Aina silloin tällöin tulee mieleen, olikohan vihreiden tulo/otto hallitukseen sittenkään viisasta. Tuija Brax on kuitenkin niin pätevä oikeusministeri, että jo hänen tähtensä vihreitä kannattaa roikottaa hallituksessa.

------------------------
Lauantai 22.9.2007

Uusien edustajien turha yritys

Uudet kansanedustajat ovat valittaneet eduskunnan puhemiesneuvostolle, että puhemiehet sorsivat heitä jakaessaan puheenvuoroja suullisten kyselytuntien ja debattien aikana. Kirjelmän mukaan uudet saavat vähemmän puheenvuoroja kuin vanhat.

Kirjeen ensimmäinen allekirjoittanut on entisen puhemiehen vaimo Päivi Lipponen, joka tosin sanoo toimineensa Juha Miedon aloitteesta. Mieto itse kertoi IS:ssä turvautuneensa Lipposen apuun, koska ei ole kynämiehiä.

Tosiasiassa uusilla ei pitäisi olla valittamista. Tilastojen mukaan he saavat puheenvuoroja enemmän kuin vanhat edustajat. Eikä pitäisi olla Miedolla ja Lipposellakaan. Tosin se edellyttää sitä, että ollaan paikalla istuntosalissa.

Kirjelmässä valitetaan, että uudet edustajat valmistautuvat keskusteluihin (suulliset kyselytunnit ja debatit), mutta joutuvat istumaan tuppisuuna. Tosiasiassa eduskunnassa saa puhua niin paljon kuin sielu sietää, kun pyytää varsinaisen puheenvuoron. Mutta se ei kiinnostakaan, vaan kyselytunnit ja debatit, joissa televisiokamerat ovat paikalla.

Suulliset kyselytunnin ovat mainiota hallituksen ja kansanedustajien otteluita. Niitä on mukava seurata, vaikka ei saisikaan puheenvuoroa. Joskus paperista esitetyt  kysymykset ovat kuitenkin niin viisaita, että pakosta tulee mieleen, kukahan nekin on kirjoittanut.

Henkilökohtaisesti annan arvoa sellaiselle debatille, jossa edustaja kykenee nappaamaan keskustelusta kysymyksensä aiheen ja vie omalla panoksellaan debattia eteenpäin. Siinä ei etukäteisvalmistelusta ole apua, vaan tarvitaan tilannetajua.

Istun salissa niin usein kuin muilta menoilta kykenen. Kovin usein ovat Miedon ja Lipposen ja muidenkin allekirjoittaneiden tuolit tyhjät. Tämän siitä saa, kun turhia kyselee. Joutuukin ylimääräisen luupin alle.

Tosin ymmärrän ensimmäisen kauden kansanedustajien turhautumista. Omalla untuvikkokaudellani (1991-95) ei ollut valittamista. Olin liberaalien ainoa kansanedustaja ja eduskuntaryhmä. Pidin ryhmäpuheenvuorot. Kyselytunneilla ja debateissa sain olla äänessä aivan tarpeeksi.

---------------

Sunnuntai 16.9.2007

Tietosuojavaltuutetun syyniin

Päiväkirjan päivitys on ollut aivan jumissa. Syitä on monia. Ensiksi Oulun kaupunki vei minulta Oulun kotikoneen, kun en ole enää kaupunginhallituksessa. Menetyksen seurauksena nettisivujen päivitys jumiutui viikoiksi.

Nyt olen saanut jonkinlaisen rotiskon Ouluun. Tosin nettisivujen päivitys näyttää yhä tökkivän. Sivut päivittyvät vasta päivien päästä.

Viikolla harkitsin ihan vakavasti, että lopetan koko blogin ja nettisivut siinä sivussa. Sain näet tietosuojavaltuutetun niskaani (tai täsmällisemmin jonkin ylitarkastajan). Hermostuin hiiteen. Kiitin luojaani, että olin omassa työhuoneessani yksin. Kiroilu tosin taisi kuulua naapurihuoneiden edustajien korviin. Mitään en sentään heitellyt seinille. Sekin olisi ollut mahdollista minun temperamentillani.

Nyt odotan jännittyneenä, joudunko oikeuteen.

Ihan vakavasti puhuen. Minulla on ollut tapana lähettää valituille kansalaisille blogikirjoitukset sähköpostitse. Joukossa on toimittajia, tukiryhmän jäseniä, kokoomuslaisia. Koska nettisivuillani on ollut myös anna palautetta- tai ota yhteyttä -osiot, automaattisen järjestelmän mukaan nettisivujen kautta palautteen antaneet ovat päivittyneet osoiterekisteriin. Aina silloin tällöin olen kertonut sähköpostiviesteissä, että jos et halua blogijuttuja meilinä, ilmoita niin poistan sinut postituslistalta. Viestit olen lähettänyt piilokopioina.

Kerran kuitenkin kävi niin hullusti, että koko posti lähetyslistoineen meni kiireessä vahingossa kopiona, joten kaikki näkivät, jos viitsivät tutkia, kenelle kaikille olin lähettänyt tekstini. Ja eikös yksi minulle viestin lähettänyt valittanut asiasta. Poistin hänet heti listoiltani. Mutta eihän se riittänyt. Hän teki asiasta virallisen valituksen tietosuojavaltuutetulle.

Nyt valtuutetun toimisto vaati minulta selvitystä, miksi olen lähettänyt koko listan kaikkien nähtäville. Selitys kiireestä ja vahingosta ei taida riittää. Joten tässä on pakko valmistautua leivättömän pöydän ääreen.

Sen verran tapaus opetti, että nettisivuiltani on poistettu mahdollisuus kommentointiin ja lisätty yhteystiedot valikkoon. Joten jatkossa ei kannata nimettömiä viestejä eduskuntaan lähetellä. En lue niitä, vaan pukkaan ne heti roskakoriin.

Oikeastaan olen tyytyväinen. Sain nettisivujen kautta niin rankkoja nimettömiä viestejä, että olenkin nyt miettinyt, jättäisinkö ne poliisin tutkittaviksi. Yhtäkään viestiä en ole tuhonnut, vaan kaikki ovat levykkeellä tai muistitikulla. Tietosuojavaltuutettu on tutkinut minun viestiliikennettäni. Vastavuoroisesti voisin antaa nimettömät viestit poliisin tutkittavaksi.

Vaikka aika on kortilla budjettikiireiden vuoksi, joudun nyt tutkimaan tietosuojavaltuutettua koskevat lait perusteellisesti. Mitkä ovat valtuutetun oikeudet? Onko vahinko rikos? Mitkä ovat valtuutetun valtuudet (mielestäni näin mitättömässä asiassa)? Eikö tietosuojavaltuutetulla ole todellakaan muuta tähdellisempää tekemistä? Miksi minun postituslistaani kuuluvat henkilöt on tutkittu niin tarkoin, että ylitarkastaja voi kirjoittaa, etteivät he kaikki voi olla äänestäjiäni. Minä en tiedä yhtä ainutta varmaa äänestäjääni kuin itseni ja mieheni. Tosin Jukka Ukkolasta en ole ihan varma.

Jahka olen hieman rauhoittunut ja asia on saanut ratkaisun, haluan totta vieköön selvyyden siihen, ovatko sähköpostien nimilistat todella rikollisia. Niitähän tulee jokaiselle päivittäin yrityksiltä, yhteisöiltä, virastoilta jne. Jos minun listani on rikollinen, niin kaikki muutkin ovat - vaikkei kukaan olisikaan valittanut niistä.

Olen äärimmäisen loukkaantunut. Koska minulla on tapana olla tämäntyylisissä asioissa hyvin tarkka ja perusteellinen, kulutan vaikka seuraavat neljä vuotta, jotta saan selvyyden tietosuojavaltuutetun oikeuksiin ja valtuuksiin.

Olen aina vastustanut kaiken maailman valtuutettujen perustamista tähän maahan. Luotan poliisiin, syyttäjään ja oikeuteen, mutta en poliittisin perustein nimitettyihin valtuutettuihin. Tähän maahan tarvitaan ihmisoikeusvirasto ja sille hallintoneuvosto. Ja sillä siisti.

Kuten arvata saattaa, enää en uskalla lähettää blogia sähköpostitse muille kuin taatusti luotetuille ystävilleni ja lehtimiehille - ehkä. Kerran yritin lopettaa blogien lähettämisen meilinä, mutta sain melkoisen nipun pyyntöjä jatkaa. Niinpä sitten jatkoin tapaa.

Koska nettisivut päivittyvät viipeellä, lähetän tämän viestin muutamalle tiedostusvälineelle - uusien ukaasien uhallakin. Näin siksi, että ehkä jokin tiedotusväline innostuisi selvittämään, ovatko sähköpostien lähetystiedot todella lain vastaisia vai tulkitseeko tietosuojavaltuutettu lakia väärin. Samalla säästäisin kallista aikaa.

-------------------

Sunnuntai 16.9.2007

Ulkopolitiikka voi rikkoa hallitussovun

En olisi uskonut vielä kuukausi sitten, että ulkopolitiikasta voi tulla hallitusyhteistyön koetinkivi. Niin vain näyttää käyvän. Keskusta ei kovin pitkään kestä vihjailuja kokoomuksen ulkopoliittisesta "ylivallasta" eikä pääministeri Vanhanen moitteita saamattomuudesta ja ulkopoliittisen otteen lipsumisesta.

Keskustassa on paljon entisajan keisareita, joissa sana Nato nostaa pelkokertoimet vähintään toiseen potenssiin. Yksi sellainen on Keskisuomalaisen päätoimittaja Erkki Laatikainen. Hän irrottelee, että "Häkämiehen jyristely Washingtonissa on saanut asiantuntevat ihmiset uakkomaan henkeään".

Siinä taas on yksi jeesustelija, joka ei ole lukenut puhetta. Demaritkaan eivät olleet puhetta lukeneet, kun heittivät ensimmäiset kivet. Nyt ovat, mutta eihän kukaan peräänny, ellei ole ihan pakko.

Sen sijaan Kalevan Risto Uimonen arvioi sunnuntai Kalevassa Häkämies-hälyn vuoden suurimmaksi poliittiseksi kuplaksi. Senkin Uimonen toi esille, miten Häkämies antoi periksi MTV:n Lauri Karhuvaaran hiillostuksen edessä. Niin antoi. Karhuvaaran hyökkäys oli niin hurja, ettei järkevä ihminen koskaan mene hänen haastateltavakseen. Vääristely ja kohtuuton painostus veivät voiton totuudesta julkisuuspelissä, kuten Uimonen kolumnissaan kirjoitti.

Aivan käsittämätön oli myös Suomenmaan pääkirjoitus. Siinä ruiskittiin pitkin seiniä, vaikka kirjoittajalla ei ollut hajuakaan puheen sisällöstä.

Sen joten kuten ymmärtää, että demarit vääristelevät. Heidän kun pitäisi jotenkin saada hallitus nurin, kokoomus nurkkaan ja punamulta tilalle. Mutta sitä ei ymmärrä, että keskusta pissaa housuihinsa heti, kun tulee tiukka paikka. Jos tilanne olisi samankaltainen sisäpolitiikassa, ei hallitusyhteistyöstä tulisi mitään.

Kalevassa oli toinenkin juttu, joka herätti huomiota. Eduskunnan alaisen ulkopoliittisen instituutin johtaja Raimo Väyrynen (sd.) ilmoitti haastattelussa, että kokoomusministerien rymistely ja puolustusministeri Jyri Häkämiehen hälypuhe Venäjästä kolminkertaisena turvallisuushaasteenamme eivät vielä keikuttele ulkopolitiikan venettä.

Väyrysen mukaan hallituksen johdon on selvennettävä linjaansa, jotta tiedetään, mitä Suomen ulkopolitiikka tulee lähitulevaisuudessa olemaan.

Upi tekee osan turvallisuuspoliittisen selontekoon liittyvistä selvityksistä. Väyrysen kannanotot olivat sen verran puoluepoliittisia, että Upi on ainakin minun silmissäni saanut punaväriä kasvoilleen. Siitä ei ole kunnollisen, puolueettoman selvityksen tekijäksi. Eikä suomettumisen aikaan jämähtäneestä Väyrysestä ole Upin johtajaksi.

Eduskunnan alainen laitos ei KOSKAAN voi olla puolueeton. Paavo Lipponen ja edellinen eduskunta tekivät suuren erehdyksen liittäessään Upin eduskuntaan. Ja kaiken huipuksi se tuli älyttömän kalliiksi.

Ketähän tästäkin pitää kiittää.

Kun Upi siirrettiin eduskuntaan ja kaiken kukkuraksi demari Väyrynen nimitettiin sen johtajaksi, olin aivan varma, että siihen tuupertui puolueeton ulkopoliittinen tutkimus. Meillä ei ole enää puolueetonta ulkopoliittista tutkimusta, ei muualla kuin yliopistoissa. Ja siellä eletään jatkuvassa rahapulassa.

Mitä Upille pitäisi tehdä, kun johtajan demarisidonnaisuus vääristää sen tutkimustulokset niin, ettei niillä ole mitään virkaa? Lahdataanko koko tutkimuslaitos eli siirretään tutkijat ja tutkimusrahat yliopistoihin? Se olisi yksi keino pelastaa tulevaisuuteen tähtäävä ulkopoliittinen tutkimus.

Alkuun
--------------------
Elokuu

Perjantai 3.8.2005

Periaatteet selviksi

Tämän päivän Ilta-Sanomien juttu antoi vastaukset Paavo Lipposen työhuonetta koskeviin kysymyksiini. Päätöstä ei ole tehty kansliatoimikunnassa. Periaatetasolla asia kuitenkin vaatii tarkat pelisäännöt ja ehkä myös kansliatoimikunnan päätöksen.

Jos ja kun Lipposella on oikeus saada eduskunnalta työhuone muistelmien kirjoittamista varten, ketkä muut ovat oikeutettuja samaan palvelukseen? Entiset pääministerit? Entiset puhemiehet? Entiset kansanedustajat?

Ratkaisu ei voi riippua edustajan pärstäkertoimesta, vaan menettelyn on oltava sama kaikille. Niin hyville, pahoille kuin rumillekin. 

-------------

Sunnuntai 29.7.2007

Kirkko laittomuuksien tielle

Ekumeeninen neuvosto antoi keväällä ohjeet seurakunnille suojan antamisesta turvapaikanhakijoille. Seuraukset voi jo arvata. Kirkon suojiin hakeutumisesta todennäköisesti tulee oleskelulupaa tai turvapaikkaa hakevien keskuudessa uusi keino pitkittää oleskelua Suomessa.

Kirkon toiminnasta saa sen käsityksen ikään kuin Suomi olisi kova ja kylmä maa pakolaisille. Emme me ole. Meidän lainsäädäntömme on Euroopan liberaalein. Katsokaa Norjaa, katsokaa Tanskaa, katsokaa Saksaa, katsokaa Ruotsia. Jokaisessa maassa saa perusteettoman tulijan palauttaa jo rajalta. Mutta ei Suomesta.

Toinen asia: kenenkään turvapaikka- ja oleskelulupaa ei evätä ilman perusteita. Supon lausunnot turvapaikan hakijoista ovat salaisia, mutta hakijoiden oikeusturva ei missään vaiheessa vaarannu. Supon kielteiselle lausunnolle on perusteet.

Tietääkö kirkko, että turvapaikan ja kansalaisuuden hakijan oikeusturvaa valvovat tietosuojavaltuutettu, oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies? He voivat ilman minkäänlaisia rajoituksia tutustua suojelupoliisiin tietoihin ja tausta-aineistoon eli varmistaa hakijoiden rekisterissä olevien tietojen lainmukaisuuden. 

Tietääkö kirkko, että Suomessa on toiminut pappina henkilö, jonka epäillään syyllistyneen kansanmurhaan? Miten kirkko voi olla varma, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut on oikeassa ja Supo ja viranomaiset väärässä?

Olen äärimmäisen pettynyt ja surullinen. Kirkko on päättänyt, ettei se noudata ja kunnioita Suomen lakia. En olisi ikinä uskonut. Kirkko ei ole enää pitkään aikaan auttanut ihmisiä uskonhädässä. Se politikoi. Se haluaa haastaa demokraattisen yhteiskunnan. Se haluaa asettua lakien yläpuolelle. 

Eikö olisi reilumpaa, jos kirkko luopuisi julistustehtävästä ja perustaisi oman kirkkopuolueen. Jos kerran halutaan politikoida, se pitää tehdä reilusti ja avoimesti.

Harkitsen vakavasti kirkosta eroamista (säästäisin veroissakin). Olen jo ennen tämänkertaista episodia suivaantunut kirkon yhteiskunnallistumiseen. Ihmisillä on uskon jano, mutta kirkko ei enää pysty heitä auttamaan. On näet muuta hommaa...

Alkuun
--------------------
Heinäkuu

Lauantai 28.7.2007

Puhemiehille lisärakennus

Supo-riehassa entinen pääministeri ja entinen eduskunnan puhemies Paavo Lipponen on karjahdellut. Hän puolustaa pääministeri Matti Vanhasen tiedotuslinjaa. Ja miksi ei puolustaisi. Hän ei siedä toimittajia yhtään sen enempää kuin toimittajat sietävät Lipposta.

Mustan sielunsa Lipponen näytti häätämällä Alma Median toimittajat ulos eduskunnan käytävältä. Herra suuttui toimittajille, jotka halusivat kysyä entisen pääministerin osuutta Stasi-aineiston avoimuuslinjaukseen keväällä 2000.

Toimittajat kirjoittivat Alma Median lehdissä 26.7.: "Lipponen riehaantui, kun eduskuntaan akkreditoidut toimittajat koputtivat hänen työhuoneensa ovea eduskunnassa ja pyysivät vaihtaa pari sanaa.

- Mitä te täällä teette? Teillä ei ole mitään asiaa tänne, Lipponen ärähti puoliksi avatun oven raosta.

Lipponen väitti, että toimittajille ei ole oikeutta lähestyä hänen työhuonettaan ilman ennakkovaroitusta. Toimittajat ehtivät kysyä, päättikö Lipponen Rosenholz-aineiston avoimuudesta, kuten asiakirjat todistavat. Oven raosta kuunnellut Lipponen läimäytti oven lopullisesti kiinni vastaamatta kysymykseen."

Näin siis kirjoitettiin mm. Kainuun Sanomissa. 

Välikohtauksen jälkeen on syytä kysyä julkisesti: Kuka on antanut Lipposelle työhuoneen eduskunnasta, vaikka hänellä ei ole enää mitään asemaa eduskunnassa? Pääsihteeri? Hallintojohtaja? Vai 200 kansanedustajaa? Paljonko Lipponen maksaa työhuoneesta vuokraa? Ovatko muut entiset puhemiehet kysyneet työhuonetta muistelmien kirjoittamiseen? 

Oma koti ei kelpaa herra Lipposelle työtilaksi. Jos lapset häiritsevät menneiden muistelemista, Lipponen olisi voitu kärrätä SDP:n puoluetoimistoon. Johan olisi kynä luistanut, eikä ainuttakaan toimittajaa kilometriä lähempänä. 

Työhuoneasiaa ei Lipposen reuhaamisen jälkeen oikein voi painaa villaisella, vaan se on otettava virallisesti esille kansliatoimikunnassa. Uskoisin, että eduskuntaan akkreditoiduilla toimittajilla on yhtä laillinen oikeus oleskella eduskunnassa kuin entisellä puhemiehellä.

Lipposella ei ole mitään oikeutta erityiskohteluun. Niinpä tästä lähtien jokaiselle entiselle puhemiehelle on järjestettävä työtilat eduskunnasta samoilla ehdoilla kuin Lipposelle - jos he niin haluavat.

Tällä menolla eduskuntaan on rakennettava kolmas lisärakennus entisille puhemiehille. Nimikilpailua ei kuitenkaan tarvitse järjestää, vaan uusi pytinki voidaan ristiä Ärjyläksi. 

Lipposesta on vanhemmiten kehkeytynyt sellainen pirttihirmu, että rivikansanedustaja saa koko ajan varoa, ettei vain törmää herraan käytävällä. Lipponen ei siedä toimittajia, korkeintaan päätoimittajia. Ja heitäkin vain pikkupakosta. Ja missään tapauksessa hän ei siedä tavallisia rivikansanedustajia. He ovat vain demokratian välttämätön paha.

---------------------

Perjantai 27.7.2007

Jo riittää tanssi Putinin kanssa

Eduskunta on lomalla, mutta siitä huolimatta kiirettä on pidellyt. Juhannuksen jälkeen olin Strasbourgissa Euroopan neuvoston kokouksessa. Sitten viikko väliä ja kahdeksi viikoksi Lontooseen englannin tehokurssille.

Sattui kuitenkin niin mukavasti, ettei uutisista ollut pulaa koko matkan aikana. Viisi kertaa naimisissa ollut isoäiti meni naimisiin maailman tunnetuimman terroristin Osama bin Ladenin pojan kanssa. Poika on puolet nuorempi kuin uusi nuorikko ja brittirouva on hänen toinen vaimonsa.

Mutta ei tässä vielä mitään. Lontoon matkan aikana Englannin ja  Venäjän suhteet ajautuivat kriisiin. Brittimedia hehkutti uuden pääministerin Gordon Brownin tarmokkuutta, kun Britannia karkotti maasta neljä venäläisvakoojaa vastalauseena sille, ettei Venäjä luovuta Litvinenkon murhasta epäiltyä miestä tuomiolle Lontooseen.

Ei luovuta ei. Venäjä tappaa kriittisiä toimittajia ja sallii murhamiesten kulkea pitkin Eurooppaa myrkkypullo taskussa. Litvinenkosta tehtiin kävelevä ydinpommi. Samalla vaaraan joutuivat kymmenet lontoolaiset

BBC näytti kuvaa, jossa presidenttimme Tarja Halonen käyskenteli Putinin kanssa. Onneksi yksikään katselija ei tajunnut, kuka oli se vieras nainen Putinin vieressä. Yksikään britti ei tajunnut, että Suomen presidenttihän se siinä yhdessä Putinin kanssa, kun samalla kerrottiin, kuinka Venäjän valtaapitävät vainoavat toisinajattelijoita. Onneksi Halosemme jäi tuntemattomaksi naiseksi.

Venäjän ja Putinin otteet ovat todella rujoja. Ahtisaaren Kosovo-ratkaisu ei kelvannut. Brittiyritykset eivät enää kykene toimimaan Venäjällä. Energiajätti kaappasi Shelliltä osake-enemmistön. Suomen puun tuonti tyrehtyy jumalattomiin tulleihin.

Venäjä on niin arvaamaton maa, ettei suomalaisten yritysten kannattaisi edes ajatella investointeja itärajan taakse. Siinä kastuvat johtajien housut ja osakeomistajien rahat katoavat taivaan tuuliin.

Jotain olisi tehtävä myös venäläisten ökyrikkaiden ostovimmalle. Tällä menolla kohta koko Itä-Suomi on venäläisten omistuksessa. Venäjä ei ole EU:ssa eikä myöskään  WTO:ssa. Joten jotain rajoja kai venäläistenkin maanhankinnalle voidaan asettaa. Jos ei muuta, niin on vaadittava vastavuoroperiaatteen noudattamista.

Sain aikoinaan tarpeekseni suomettumisesta. Uutta invaasiota, Venäjän puuttumista sisäisiin asioihimme, en enää halua. Joten: jo riittää tanssi Putinin kanssa. Suomen on liityttävä Natoon niin pian kuin suinkin. Tämän pitäisi olla itsestään selvää jokaiselle päättäjälle, jonka tehtävänä on huolehtia Suomen ja suomalaisten turvallisuudesta.

P.S.

Jahka ennätän, kommentoin myös Supoa, pääministerin diktaattia ja tiedotustutkijoiden älynväläyksiä, jotka saavat suomettumisen ajan tuntumaan satumaalta. Silloin sentään sai puhua ja kirjoittaa kaikesta muusta paitsi ulkopolitiikasta, neukuista ja Kekkosesta.

Alkuun
--------------------
Kesäkuu

Sunnuntai 17.6.2007

Tosikoiden yhteiskunta

Suomesta on kovaa vauhtia tulossa ynseä, suvaitsematon ja iloton yhteiskunta. Tosikot ovat vallanneet maan. Vitsit ovat vähissä, kun kaikki väännetään rasismiksi, pilkaksi ja ivaksi kansanryhmää vastaan.

Manne-tv on ollut harvinaisen pitkäpiimäinen ohjelma: ikivanhojen vitsien vääntämistä. Jokainen on kuullut ne vuosikymmeniä sitten.

Mutta romaneille se oli liikaa. TV-ykköstä on vaadittu poistamaan ohjelma, koska se on rasismia, kiihotusta kansanryhmää vastaan.

Näin se menee. Ensin laaditaan laki ja laille valtuutettu. Jokainen, joka tuntee itsensä loukatuksi, valittaa valtuutetulle. Ensin olivat somalit, sitten muut maahanmuuttajat, muslimit ja nyt romanit. Kohta tulevat perässä savolaiset, pohjalaiset ja kainuulaiset. Kaikkia meitä syrjitään. Ei muuta kuin televisiot pimeäksi ja syrjijät tuomiolle.

15 vuotta sitten kirjoitin kirjan Valittajien valtakunta (Otava). Olin aivan väärässä. Tuolloin sentään vielä uskalsi hengittää. Nyt ei enää uskalla edes ajatella, saati puhua. Suomesta on tullut valittajien ja valtuutettujen luvattu maa, jossa mitään ei enää sallita. Järjellä ei ole mitään virkaa.

Muistellaanpa menneitä. Olin eilen karjalaisten kesäjuhlien avajaisissa Oulussa. Pienimuotoinen näytelmä karjalaisten evakkotaipaleesta ja sopeutumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan muistutti mieleen, mitä tuon ajan maahanmuuttajat saivat kestää. Yhtään "vierasta" kansaryhmää tuskin on syrjitty niin raa´asti kuin meidän evakkojamme. Pyssyn kanssa ajettiin tulijat pellolle. Nyt sellainen ei tulisi kuuloonkaan. Olisi valtuutettu niskassa ja asuntona poliisiputka.

1980-luvulla Pirkka-Pekka Petelius ja Aake Kalliala tekivät tv-ohjelmassa pilaa lappalaisista. He hoilasivat nunnukka-nunnukka lailaa-lailaa, olivat päissään, myivät viinaa ja karttoivat työtä. Entä Uuno Turhapuro? Siinähän irvailtiin raa´asti rehdin suomalaismiehen kustannuksella.

Justiina, Pekka ja Pätkä seikkailivat omana aikanaan elokuvissa - ja kansalla oli hauskaa. Kenenkään mieleen ei tullut ottaa hahmoja todesta. 

Nykyaika on sananvapauden kannalta onnetonta ja toivotontakin aikaa. Sensuuria huudetaan joka lähtöön. Tosikot torvensoittajat ovat päällepäsmäreinä joka asiassa. Suvaitsemattomuus on vallannut maan. Toisenlaiset ja toisinajattelijat halutaan nujertaa yhtenäiseen ruotuun.

Vanha vitsi on tullut lihaksi. Kaikki, mikä ei ole lailla sallittua, on kielletty. Sellaista se on elämä globalisoituvassa Suomessa.

------------------------------------

Sunnuntai 10.6.2007

Suomalaisen demokratian oppitunti

Politiikassa sattuu ja tapahtuu. Sekin ihme piti kokea, että Nokia (Nokia Siemens Network) on mahtavampi kuin Suomen ulkoministeriö. Yritys hoiti kaapatut miehet kotiin Iranin kourista alta aikayksikön. Ulkoministeriö sen kun katseli sivusta.

Tapahtuma oli monessa suhteessa mielenkiintoinen ja toi mieleen vanhat suomettumisen ja nöyristelyn ajat. Pitääkö ain olla joku, jonka edessä kumarretaan?

1970- ja 80-luvuilla ja jopa viime vuosikymmenellä Neuvostoliitto saneli Suomen politiikan rajat. Nyt sen tekevät Iranin ja Korean kaltaiset inhavaltiot, joiden politiikassa ei ihmisoikeuksilla eikä edes ihmishengillä ole mitään merkitystä.

Kolmen suomalaisen NSN:n työntekijän kaappaus keskellä merta oli oikeastaan toisinto kaikista muista kaappauksista, joihin Iran on syyllistynyt. Nyt vain sattui niin somasti, että miehet olivat suuren kansainvälisen yhtiön palveluksessa, joka kykeni toimimaan tehokkaammin kuin virallinen Suomi ja sen ulkoministeriö.

Yrityksellä on Iranissa meneillään projekteja, joita maa pitää tärkeinä. Niinpä miehet vapautettiin nopeasti. He eivät joutuneet henkisen kidutuksen kohteiksi, kuten tapahtui 15 brittisotilaalle, jotka hekin eksyivät vaarallisille vesille. Suomalaismiehiä ei pantu vankilaan, jossa ruotsalaiset joutuivat virumaan yli vuoden.. Olkaamme siitä onnellisia.

Mutta keitä olivat nämä onnenpekat? Siitä ei ole harmainta aavistustakaan. Avoimuutta korostava Suomi alistuu Iranin kaltaisten valtioiden ja suurten kansainvälisten yritysten edessä.

Peruste on tietenkin hyvä ja pyhä: miesten vapauttaminen nopeasti. Eli kuten valtiosihteeri Pertti Torstila sanoi tänään Hesarissa: "Tärkein tehtävä oli saada maanmiehet kotiin. Avoimuus oli toissijaista."

Toisin sanoen: kun on kysymys suuryrityksestä ja roistovaltiosta, pelisäännöt ovat kaikkea muuta kuin avoimet ja demokraattiset.

Kiitos vain tiedosta. Tavat eivät ole sivistyneet tipan tippaa sitten 70-luvun toimintatavoista. Suomi pelaa tarvittaessa sellaisen maan pelisäännöillä, jotka itse rikkovat kaikkia kansainvälisiä pelisääntöjä. Suomessa suuryritykset saavat salassa huseerata mitä lystäävät. Niiden ei tarvitse piitata avoimen yhteiskunnan toimintatavoista ja moraalista. Niillä on oma moraali, omat tavat ja omat rahat.

Kiitos vain oppitunnista. Tulipa kerralla asiat selviksi.

------------------

Perjantai  8.6.2007

Turhauttavaa...

Tukiryhmän tapaaminen Oulussa oli viikon kohokohta. Muu onkin sitten ollut yhtä pintaliitoa. Ja turhauttavaa.

Moni uusi kokoomuslainen kansanedustaja on ollut ihmeissään, kun suuren salin keskustelussa ei tule puheenvuoroa ei sitten millään. Valtioneuvoston kyselytunnit torstaisin ovat vain hallituksen ja opposition kansanedustajien ottelua. Toki niitä on mielenkiintoista seurata. Menettääkö pääministeri malttinsa ja heittää edustajaa vessapaperirullalla päähän? Onko tuo ministeri nyt varmasti lukenut kotiläksynsä niin, ettei kompuroi vastauksissa?

Uudelle kansanedustajalle eduskuntatyön käynnistyminen voi olla ällistyttävä kokemus. Et olekaan mitään, vaikka siviilissä olet sitä ja tätä. Kokoomuksen edustakuntaryhmässäkin maistereita on niin paljon, että päät kolisevat yhteen. Tohtoreitakin on yhden ryhmän tarpeisiin.

Minua henkilökohtaisesti riepoo se, etten kerta kaikkiaan saa puheenvuoroa kyselytunnilla, enkä edes debateissa, ellen ole itse sitä omalla varsinaisella puheella aiheuttanut. Hypin tuolista ylös ja alas kuin aropupu, mutta ei auta. Puhemies antaa puheenvuoron vain harvoille hallituspuolueiden edustajille. Sen sijaan oppositio on äänessä niin, että samat asiat ja ajatukset kuullaan moneen kertaan.

16 vuotta sitten tilanne oli aivan toinen. Olin LKP:n kansanedustaja ja oppositiossa. Sain puhua sydämeni kyllyydestä. 

Mutta yritäpä selostaa tätä ihmisille. Ei oikein onnistu.

Koska puhua ei saa, on oltava muuten aktiivinen. Vaikka monet niistä asioista, joiden puolesta lupasin eduskunnassa taistella, ovat hallitusohjelmassa ja toteutuvat ennemmin tai myöhemmin, kirjalliset kysymykset ovat henkireikä, johon voi purkaa enimpiä tarmonpuuskia. Niitä sentään ei ole kielletty hallituspuolueiden edustajilta. 

Ja totta kai eduskunnassa voi puhua. Kun kysymys on varsinaisesta puheenvuorosta, kukaan ei rajoita kansanedustajan puheoikeutta. Ei edes eduskunnan puhemies.

Alkuun
--------------------
Toukokuu

Perjantai 18.5.2007

Hammastenkiristystä

Kristillisdemokraateilla on ongelma. Puolue ei päässyt hallitukseen. Sinne tuli vihreät, joita kristilliset pitävät vasemmiston apupuolueena (sitä esimerkiksi Oulun vihreät tosiasiassa ovat). Nyt kd:n pitää sopeutua oppositioon, mutta kuitenkaan ei saisi mennä vasemmiston kelkkaan 

Katkeruus on näkynyt eduskunnassa. Ja erittäin selvästi se ilmeni Turun puoluekokouksessa, kun puheenjohtaja Päivi Räsänen latasi syntilistan hallituksen päälle. Mikään ei kelvannut. Hallituksen liikennepolitiikka on ponnetonta, terveyspolitiikka latteaa, omaishoidon kohennukset mitäänsanomattomia ja perhepoliittiset panostukset vähäisiä.

Kristillisten tuellako nämä asiat olisi saatu kuntoon? Älä unta nää.

"Ihmettelen vieläkin sitä, miksi äänestäjät antoivat tukensa puolueille, jotka eivät edes luvanneet taloudellista lisäpanostusta terveyspalveluihin, vaikka terveyden- ja vanhustenhuoltoa pidettiin kyselyjen mukaan tärkeimpänä vaalien tavoitteena", Räsänen valitti.

Ehkäpä juuri siksi. Ei äänestäjä niin hullu ole, että uskoo puoluetta, joka vaaleissa lupaa 2,4 miljardia euroa palveluihin, jos puolue on ollut vallassa 12 vuotta, eivätkä palvelut ole vieläkään kunnossa. Toinen asia on, että äänestäjät antoivat tukensa puolueille, jotka osaavat hoitaa taloutta eivätkä ole heittämässä heti pois kaikkia rahoja

Räsäsenkin kannattaisi lukea lehtiä. Torstain Hesarissa oli juttu, jossa kerrottiin Sitran selvityksistä. Terveydenhuollon ongelmat eivät ratkea rahaa lisäämällä, vaan tehostamalla toimintoja ja sitouttamalla kunnallispoliitikot päätöksiin. Jo nyt voitaisiin toteuttaa miljardin euron säästö terveydenhuollossa, eivätkä palvelut huononisi, vaan jopa parantuisivat.

Olen seurannut vihreiden toimintaa ja puheita eduskunnassa. He ansaitsevat paikkansa hallituksessa. Suorastaan yllättynyt olen Anni Sinnemäen järkevistä puheista. "Viisunikkarista" on kasvanut todella pätevä, asiantunteva ja järkevä poliitikko.

Samaa ei voi sanoa ihan jokaisesta vihreästä kansanedustajasta.

----------------  

Perjantai 18.5.2007

On siinä meillä naapuri

Venäjän on vaikea oppia nykyaikaisille tavoille. Se vähät piittaa ihmisoikeuksista, laillisuudesta, käytöstavoista, sopimuksista ja pelisäännöistä. 

Maata hallitsevat hämärämiehet ja KGB:n kovanaamat. Ei riitä, että kilpailevilta liikemiehiltä riistetään omaisuudet, vastustajat survotaan Siperiaan tai myrkytetään käveleviksi ydinpommeiksi. Toimittajia murhataan  Nyt ryövätään jo ulkomaalaisten liiketoiminta. Turistithan on putsattu paljaaksi kautta aikojen.

Kuka tuommoiseen maahan viitsii edes matkustaa, saati että perustaisi yrityksen? . Neuvostoliiton aikana kävin Venäjällä pari kertaa. Se riitti. Nyt Putin-nuoriso riehuu kaduilla ja hihkuu Hard Knock Hallelujah. Ei anna rauhaa edes diplomaateille.

Käsirysy Pietarissa oli uskomaton. Se jos mikä osoitti pelin hengen. Kun Rosstroi-yhtiö haluaa suomalaisen Container Finance -yhtiön vuokraaman tontin, se turvautui väkivaltaan ja pahoinpiteli suomalaisia työntekijöitä.

Suomen poliittinen johto ei onneksi jätä asiaa tähän. Ulkoministeri Ilkka Kanerva on tyrmistynyt tapahtumasta. Pääministeri Matti Vanhanen ottaa asian esille, kun Venäjän pääministeri Fradkov vierailee Suomessa. Muitakin murheita Venäjän kanssa on: puukauppa, rekkaliikenne ja energia.

Putin kuvittelee, ettei Venäjän maakaasusta riippuvainen EU pysy yhtenäisenä, kun se kurittaa naapureitaan. Samaran kokous kuitenkin osoitti, että EU pitää omiensa puolta. 

Venäjän käytös on niin kertakaikkisen röyhkeää, ettei sitä saa hyväksyä WTO:n eikä OECD:n jäseneksi. Venäjälle ei ulkomaisten yritysten kannata mennä. Kenenkään ei kannata riskeerata omaisuuttaan ja henkeään Venäjän markkinoilla.

------------------------

Tiistai 15.5.2007

Kanerva ei nöyristellyt

Ulkopolitiikassa tapahtuu. Presidenttimme ei saa kutsua Yhdysvaltoihin,
ei sitten millään. Noloa, vaikka asiaa miten päin tarkastelisi.
Venäjä puhutti suurta valiokuntaa viime viikolla. Mitään sinänsä uutta ja
yllättävää ei keskustelussa tullut. Tosiasiathan me kaikki tiedämme. Venäjä
uhittelee EU:lle: Viro pitää saada kuriin. Samaan kuriin se haluaa myös koko
EU:n.

Venäjän ja EU:n neuvottelut ovat menossa kakkularatsis. Entiset alusmaat,
nykyiset EU:n jäsenvaltiot, eivät enää alistu eivätkä pelkää. Myöskään
Suomen ulkopoliittisessa johdossa ei nöyristellä. Ei vaikka jotkut
päätoimittajat niin kuvittelevat. Pikemminkin kirjoittajilla itsellään on
suomettumisen vaihde päällä.

Kalevassa Risto Uimonen kirjoitti viime sunnuntaina, että Venäjän aristelu
heijastuu yhä Suomen valtiojohtoon. Kirjoittajan mukaan avoimuuden airueena
esiintynyt ulkoministeri Ilkka Kanerva kompastui ensi töikseen Venäjältä
tulleeseen kirjeeseen.

Kirje julkistettiin Virossa. Se ei sisältänyt mitään sellaista asiaa, jota
ulkoministeri Lavrov ja muut venäläiset poliitikot eivät olisi sanoneet
patsaskiistan kiihkeimmissä vaiheessa. "EU:n on pantava Viro kuriin."

EU ei pannut Viroa kuriin, ja Venäjä kärsi arvovaltatappion.

Kirjoituksessa ihmeteltiin, kun valtiojohto ei kokoontunut Lavrovin kirjeen
takia. Miksi ihmeessä olisi pitänyt kokoontua? Kyseessä ei ollut nootti,
vaan kirje, joka oli lähetetty kaikille EU-maille. Se vasta olisi ollut
nöyristelyä, jos valtiojohto olisi hyppinyt seinille yhden kirjeen takia.

Kolumni loppuu merkilliseen kehäpäätelmään. "Putin on sanonut arvostavansa
eurooppalaisia arvoja, ja niihin kuuluu keskeisenä pilarina lehdistönvapaus.
Siitä kannattaa pitää kiinni myös Suomen valtiojohdossa.”

Putin siis arvostaa demokratiaan kuuluvaa lehdistönvapautta enemmän kuin
Suomen valtiojohto.

Ohoo...

------------------------------------

Keskiviikko 2.5.2007

Voihan Venäjä

Jotain symboliikkaa on siinä, että heti kun Neuvostoliiton kaataja Boris Jeltsin haudattiin, alkoi Venäjä pullistella. Kremlissä ilmeisesti katsotaan, että 15 vuotta riitti vapautta ja itsenäisyyttä Baltialle. Ensin nujerretaan Viro, sitten Latvia ja Liettua. Ja Suomikin palautetaan ruotuun. 

Jos Venäjä ymmärtäisi, minkä karhunpalveluksen se on itselleen ja maineelleen tehnyt, se ei koskaan olisi sallinut pikkuputinilaisten riehuntaa Tallinnassa ja Moskovassa. Siinä meni myös Suomessa asuvien venäläisten maine. 

Jokainen suomalainenkin ajattelee mielessään: eivätkö ne koskaan opi elämään ihmisiksi. Eihän venäläisistä ole eurooppalaisiksi. Kohta aletaan vaatia: ei enää venäläisiä maahanmuuttajia Suomeen.

Kreml saa syyttää itseään. 

Venäjä ei ole koskaan hyväksynyt Baltian maiden itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta. Kun Kreml sanoo suojelevansa omien kansalaistensa oikeuksia kaikkialla, se ilmeisesti tarkoittaa sitä, että Venäjä saa tuosta vain puuttua itsenäisten maiden sisäisiin asioihin.

Mitä Suomen pitäisi tehdä? Mennä Natoon ja vähän äkkiä. EU ei kykene turvaamaan jäsenmaitaan Venäjän painostukselta. Hyvä kun saa vingutuksi jonkinlaisen solidaarisuutta osoittavan lauseenpuolikkaan.

Venäjä uhkailee myös Suomea jo ihan julkisesti - ikään kuin varmistaakseen, että Suomi varmasti pysyy kilttinä rajanaapurina. 

Venäläisvaikuttajan mielestä Nato-jäsenyys ei parantaisi Suomen turvallisuutta, vaan toisi Suomelle turvallisuusriskejä. Lausunnon mukaan Venäjä vastaisi Suomen Nato-jäsenyyteen vahvistamalla joukkojaan Luoteis-Venäjällä eli Suomen rajan läheisyydessä.

Itse asiassa meillä jo tiedetään, että rajan pinnassa olevia joukkoja on viime vuosina vahvistettu ja rajusti. Ei se mikään uutinen ole. 

Venäjä on arvaamaton valtio, jonka kanssa EU:n pitää olla hyvin yhtenäinen. Jos suuret jäsenmaat sooloilevat energiapulan pelossa, pienet maksavat viulut. Niiden turvana on tietenkin Nato, jos kriisi oikein pahaksi äityy.

Mutta sitten on niitä maita, joilla ei ole minkäänlaisia turvatakeita mistään ilmansuunnasta. Solidaarisuus ei enää riitä. 

Alkuun
--------------------
Huhtikuu

Sunnuntai 29.4.2007

Kanervalle ei kannata naureskella

Ilkka Kanervan nimitys ulkoministeriksi on otettu vastaan naureskellen. Enää ei kannata hirnua. Kanerva sai - tuosta noin vaan - kutsun  Yhdysvaltoihin. Samaa kutsua ruinasi Erkki Tuomioja, vaikka jossakin vaiheessa lähes tulkoon haukkui USA:n ulkoministerin lyttyyn. Saa sitä sitten ihmetelle, kun puhelin ei soi.

Kanerva ei suinkaan rehvastellut kutsulla. Päinvastoin hän pudotteli, että kutsuhan vain osoittaa sen, että suhteet ovat kunnossa.

Tänään Kanerva osoitti, ettei Suomessa enää hyssytellä, kun EU-naapuri yrittää pitää kiinni itsemääräämisoikeudestaan. Kanerva soitti saksalaiselle virkaveljelleen ja sanoi pitävänsä hyvänä sitä, että Angela Merkel on ollut yhteydessä Viron pääministeriin. 

Venäläisille niin tärkeän patsaan siirto on Viron asia, johon edes Venäjä ei voi puuttua. Viro tarvitsee tukea nyt, kuten se tarvitsi 90-luvun alussa. On surullista, että presidentti Mauno Koivisto suhtautui aikanaan perin nihkeästi veljeskansan itsenäisyyspyrkimyksiin. Nyt Suomen on tuettava Viroa, EU:n jäsentä.

Kanervan mukaan keskinäisen solidaarisen linjan osoittaminen ja tuki ovat tärkeitä etenkin unionin pienille maille. Sellainenhan Suomikin on. Jonakin päivänä mekin voimme tarvita solidaarisuutta ja tukea, eli siis turvatakuita. 

Mitä tästä voisi päätellä? Ainakin sen, että Kanerva on siirtämässä hitaasti mutta varmasti Suomen ulkopolitiikkaa aktiivisempaan ja kantaaottavampaan suuntaan. Nähtävissä on myös hienoinen eron pääministerin ja ulkoministerin toimintatapojen välillä.

Pääministeri sanoo hyvin usein ja nopeasti oman kantansa nettisivuillaan. Ihan OK, mutta on siinä vaaransakin. Ja vaikka kirjoittaisi joskus pöljyyksiä, niitä ei pääministerin tasolla voi oikoa. Matti Vanhanen on astunut nettisivuillaan miinaan ainakin pari kertaa.   

Mutta takaisin Kanervaan. Olen ylpeä siitä, että meillä on aktiivinen ulkoministeri, joka tietää, osaa ja taitaa.

-----------------------------.

Lauantai 28.4.2007

Deja vu

Eduskunnan viikko oli enemmän kuin mielenkiintoinen. Se oli suorastaan häkellyttävä. Kesken kaiken ymmärsin, että olen elänyt saman ennenkin, vuonna 1991, jolloin Suomi ajautui laman syöveriin, suureksi osaksi demarivaltiovarainministerien taitamattomuuden takia.

Toki osuutensa Suomen katastrofiin oli sääntelytaloudella, jota päättäjät eivät uskaltaneet/halunneet/osanneet vapauttaa riittävän ajoissa. Kun vapaus talouteen sitten koitti, kukaan ei ymmärtänyt, millaisia riskejä vapaus ja valuuttaluotot saattaisivat aiheuttaa.

Mutta takaisin deja vu -ilmiöön, joka iski jo tiistai-iltana, kun menossa oli vasta hallitusohjelmakeskustelun ensimmäinen päivä. SDP ja vasemmistoliitto panivat hyrskyn myrskyn. Hallituksessa ja hallitusohjelmassa ei ollut mitään hyvää.

Samalla tavalla vasemmisto, etenkin demarit, riehaantuivat 1991. Esko Ahon hallitus teilattiin niin perusteellisesti, että ministerit saivat olla onnellisia, jos pääsivät eduskuntatalosta ulos ehjin nahoin. Vappupuheissa hallitusta vaadittiin eroamaan heti, eikä viidestoista päivä, vaikka hallitus ei ollut tehnyt yhtä ainoaa päätöstä.

Samanlainen henki vallitsi eduskunnassa nytkin. Pitkästä vallasta juopuneilla demareilla oli niin paha krapula, ettei sillä puolella osattu tehdä muuta kuin itkeä ja valittaa.

Odotan kauhistuneena, käskyttääkö Lauri Ihalainen taas joukkonsa barrikadeille. Uhataanko yleislakolla, kun porvarihallitus tuli taas valtaan? Hirtetäänkö työministeri Tarja Cronbergiä esittäviä nukkeja turuilla ja toreilla, kuten tehtiin Iiro Viinasta ja Ilkka Kanervaa esittäville nukeille? 

Tuskin SAK:kaan on enää näin typerä. Se on jo saanut iskuja nokkiinsa sen verran vaalimainoksista, että järjestö harkinnee tarkoin, miten pitkälle kannattaa mennä. Suomi elää globalisaation aikaa, joka iskee yhtä rajusti niin herroihin kuin narreihinkin. Turvassa eivät ole työntekijät, mutta eivät myöskään yritykset eivätkä yritysjohtajat.

Vuosi 1991 myllersi arvomaailmani. Menetin uskoni SAK:hon, sen kykyyn ymmärtää yhteistä etua. Menetin uskoni Lauri Ihalaiseen. Enkä suotta.

SAK on saanut Paavo Lipposelta niin paljon valtaa, että Lauri Ihalaisella oli muutama vuosi sitten varaa uhota lehtihaastattelussa: meille kuuluu kaikki, paitsi ulkopolitiikka. Viime presidentinvaalit osoittivat, että nekin kuuluvat SAK:lle. Järjestö puuttui härskillä tavalla vaalikampanjaan. Niin se teki nyt myös eduskuntavaaleissa. Tällä kertaa kampanja kärsi haaksirikon. Suomalaiset eivät enää olleetkaan tyhmiä lampaita, jotka uskoisivat mitä tahansa potaskaa.

-------------------------

Toistaiseksi sivujen päivitys onnistuu vain Oulussa, mutta asiaan toivottavasti tulee muutos. Sen jälkeen päiväkirjamerkintöjä ilmestyy useammin kuin kerran viikossa, parissa.

Eduskuntapuheet julkaistaan kannanotot-osiossa siihen saakka, kunnes nettisivuilleni saadaan eduskuntatyölle oma osio.

Tämän viikon jälkeen nettisivujen päivitykseen voi tulla parin kolmen viikon tauko silmäleikkauksen takia.   

----------------------------------- 

Sunnuntai 15.4.2007

Toivoton vasemmisto

Vaalit olivat katastrofi SDP:lle. Ja koko vasemmistolle. Tästä huolimatta sen enempää SDP kuin vasemmistoliittokaan eivät ole osanneet tehdä kunnon analyysiä tappion syistä. Tosin töölöläinen demarieliitti on sentään yrittänyt ja on jopa oikeilla jäljillä. Mutta saahan sitä yrittää. Perusdemari ei usko, että olisi koskaan väärässä.

Ja tässä asenteessa on yksi tappion syistä. Ylimielisyys ja ylpeys. Iänikuinen kuvitelma siitä, että SDP:n politiikka on aina oikeaa. Ihminen on unohdettu. 

Demarit rakastavat luomiaan instituutioita ja järjestelmiä. Niitä on yritetty muuttaa aina silloin tällöin, mutta aina on porhaltanut SAK:n ratsuväki paikalle ja uhannut yleislakolla.

SDP ei ole kyennyt eikä kykene irtautumaan rahoittajansa ja tukijansa otteesta. SAK määrää puolueen ja eduskuntaryhmän sävelet. Ihalaisille on varmaan kovaa huomata, etteivät he näissä hallitusneuvotteluissa ole mukana vahtimassa, ettei vain saavutettuihin etuihin kosketa ja etteivät poliitikot ryhdy omin päin rustailemaan sellaisia uudistuksia, joita SAK ei hyväksy.

SDP:n johto on vanhakantaista niin asenteiltaan kuin toimintatavoiltaan. 70-luvun voimapolitiikka, öykkäröinti, uhkailut ja pelottelut ovat olleet toiminnan pääperiaatteet. Heinäluoma on ympäröinyt itsensä kankeilla aidanseipäillä, visiottomilla tosikoilla.

Jotenkin hullunkurista on, että puolueen johto valittaa, ettei sen viesti mennyt vaaleissa perille. Oliko siellä jotain viestiä, muuta kuin että SDP on  suuri ja mahtava? Oliko siellä muuta viestiä kuin halu ostaa rahalla ääniä?

--------------------

Sen enempää SDP kuin vasemmistoliittokaan eivät ole ymmärtäneet, ettei vasemmiston ideologia enää edustava tulevaisuuden toivoa. Se on menneen maailman  aate. Markkinatalous on voittanut, kommunismi ja sosialismi hävinneet taistelun. Tilalle ovat tulleet globalisaatio ja markkinatalous (myös Kiinassa) tai raaka kapitalismi (Venäjällä).

On jotenkin surkuhupaisaa, että vasemmistossa on vaalitulosta tulkittu niin, että nyt pitää palata juurille eli entistä vasemmistolaisempaan politiikkaan. Tehkää se. Antakaa tämä huomenlahja uudelle hallituskoalitiolle. Viitatkaa kintaalla töölöläisdemareiden kritiikille. Liittykää Erkki Tuomiojan ja Matti Ahteen joukkoihin. Älkää tehkö pesäeroa SAK:sta. 

Suomea rakennetaan nyt uuteen uskoon, jossa luotetaan ihmisten kykyyn hoitaa omat asiansa. Yhteiskunnan vähäosaisia ei pakoteta järjestelmien ja systeemien orjiksi, vaan heitä kohdellaan yksilöinä.

Kokoomuksen vaalivoitto toi Suomeen toivoa. Suomen toivoja ovat boheemit porvarit, joilla on sydäntä ja rakkautta vähäosaisia kohtaan enemmän kuin vasemmistolla on ollut moneen vuosikymmeneen. Siellä on huolehdittu vain työssä olevien palkansaajien eduista. Muut ovat saaneet pudota järjestelmien aukoista pohjalle.

------------------

Lauantai 7.4.2007

Viinanen on puhunut

Porvarihallituksella on paha maine. Kun siitä puhutaan, aina muistetaan Esko Ahon lamahallitus. Samalla muistetaan haukkua lyttyyn niin Aho, valtiovarainministerinä toiminut IIro Viinanen kuin kokoomuskin. Demaritkin aina selvittävät, että Paavo Lipposen ansiosta Suomi pääsi irti lamasta.

Totuutta voidaan vääntää ja kääntää miten halutaan, mtta tässä tapauksessa se on irvokasta. Ensiksi maa ajettiin lamaan edellisen hallituksen aikana. Tuolloin valtiovarainministereinä olivat Erkki Liikanen ja Matti Louekoski. Nyt presidentti on heidät palkinnut Suomen pankin johtokunnan jäsenyydellä.

Demarivaltiovarainministereiden jäljiltä maa oli raunioina. Esko Ahon hallitus teki mitä pystyi. Iiro Viinanen kulki pitkin maita ja mantuja lakki kourassa kerjäämässä lainaa, jotta Suomi jotenkuten selviäisi velvoitteistaan. Palkaksi hallitus haukuttiin pystyyn. SAK riehui Lauri Ihalaisen johdolla kuin viimeistä päivää. Mitään ei saanut tehdä. Jos jotain yritettiin, uhattiin yleislakolla.

Yleislakolla? Vaikka maa oli ajautumassa vararikkoon.

Porvarihallitus teki sellaisia välttämättömiä uudistuksia, jotka loivat perustan Suomen nousulle aallonpohjasta. Mutta onko hallitus saanut kiitosta? Päinvastoin Paavo Lipponen ja demarit ovat hehkuttaneet, kuinka he nostivat Suomen lamasta. Tosiasiassa porvarihallitus petasi seuraavalle hallitukselle tien, jota pitkin oli helppo kulkea.

Kun olin eduskunnassa 1991-95 ja kuuntelin ay-pomojen ja SDP:n mekkalointia, en voi kunnioittaa yhtäkään tuon ajan demaripoliitikkoa, Ihalaisesta ja muista tuon ajan ay-pomoista nyt puhumattakaan. Heihin kuuluu myös Eero Heinäluoma, joka on  SAK:n pitkäaikainen työjyrä. 

Meno Esko Ahon hallitusta vastaan oli niin kohtuutonta ja kelvotonta, että olen saanut tuosta ajasta sieluuni ikuisen trauman. En usko kolmikantaan enkä mihinkään, mitä SAK:n pomot sanovat. Siellä ei ajatella mitään muuta kuin omaa, herkkuja täynnä olevaa ruokapöytää. Siellä ei epäröidä ajaa maa yleislakkoon ja kaaokseen. Globalisaatio istuu herkkupöydässä ihan tyhjän panttina.

Huomasin lukiessani Iiro Viinasen haastattelua tämän päivän Kalevasta, ettei Viinanenkaan ole unohtanut. Hän vaatii valtiota pysymään kokonaan pois tupopöydästä.

Lehdessä Viinanen sanoo, että irtautuminen olisi pitänyt tehdä aikaa sitten. "Tilanne on mennyt koko ajan pahempaan suuntaan. Tupopöytään ollaan koko ajan työntämässä uusia asioita. Tuore esimerkki on asuntopolitiikka."

Viinanen on enemmän kuin oikeassa. Hallituksen on jämäköidyttävä. Veropolitiikka eikä muukaan politiikka (lukuunottamatta työelämää) ei kuulu ay-liikkeelle, vaikka Ihalainen onkin uhonnut, että SAK:lle kuuluu kaikki paitsi ulkopolitiikka. Kun kolmikanta on saanut määrätä ja päättää lähes kaikista asioista, asiat ovat menneet päin prinkkalaa. Saa siinä yrittää selittää kiukkuisille eläkeläisille, että eläkkeistä ja indekseistä ei tosiasiassa päätetä eduskunnassa, vaan työmarkkinajärjestöjen konklaavissa, jossa demariministerit ovat olleet höpönassuina 12 vuotta.

Kun kolmikanta taas jatkaa työtään, uuden työministerin, kuka hän sitten lieneekään, on pidettävä huoli siitä, että kolmikanta pysyy vain niissä asioissa, joissa työmarkkinaosapuolia on aiheellista kuulla. Päätösvalta sen sijaan kuuluu eduskunnalle, ainakin perustuslain mukaan, ellei SAK ole sitäkin rukannut salassa uuteen uskoon. 

---------------------

Torstai 5.4.2007

Tiedonantoja

Tiedoksi kaikille oululaisille, jotka ovat asiaa kyselleet. Viime kunnallisvaalien jälkeen kokoomuksen kunnallisjärjestö ja valtuustoryhmä sopivat, että kansanedustajan työ on niin vastuullista, ettei sen oheen sovi toinen yhtä vastuullinen työ eli kaupunginhallituksen jäsenyys. 

Koska haluan kunnioittaa aiemmin tehtyä yhteistä sopimusta, olen jättänyt viime maanantaina eroanomuksen Oulun kaupunginhallituksen jäsenyydestä 1.5.2007 alkaen. Asiasta päätetään lopullisesti Oulun kaupunginvaltuuston kokouksessa 23.4.

On haikeaa jättää jäähyväiset kh:lle. Kaupunginvaltuusto on tietenkin ylin päättävä elin, mutta kh:n vaikutus- ja päätösvaltaa ei missään tapauksessa saa väheksyä. Se vetää suurten ratkaisujen linjat ja suuntaviivat.

Olen kuitenkin myös helpottunut. Kaupunginhallitus on monessa asiassa ollut kyvytön tekemään rohkeita, tulevaisuuden kannalta tärkeitä päätöksiä. Vanhoista asenteista ja menettelytavoista ei ole päästy eroon. Tosiasia kuitenkin on, että Oulu taantuu, ellei ole tulevaisuuden visioita ja kykyä toimia niin, että visiot toteutuisivat.

Kunnallisvaalit ovat - onneksi - vain puolentoista vuoden päässä. Toivon hartaasti, että tulevaisuus voittaa menneisyyden, että kunnallisvaaleissakin toivo voittaa ja Oulua voidaan rakentaa uuden yhteistyön turvin.

----------------------

Eduskunnassa tehdään vallankumousta, eli rakennetaan sinivihreää Suomea SDP:n pelottelusta huolimatta. Jostain syystä tuleva pääministeri on näyttänyt kuin olisi maansa myynyt ja menettänyt kaiken. Ehkä hän sittenkin oli tehnyt salaisen sopimuksen Eero Heinäluoman kanssa siitä, että hallitus muodostetaan vanhalta pohjalta. Kansa kuitenkin oli toista mieltä. Molemmat herrat joutuvat nielemään vaalituloksen.

Vihreiden tulo hallitukseen näyttää olevan kova isku kristillisdemokraateille. Bjarne Kallis oli televisiokeskustelussa äärimmäisen katkera. Hän ilmeisesti oli valmistautunut ministerinsalkkuun, kävipä vaaleissa miten tahansa.

Kristillisdemokraatit vai vihreät? Kas siinäpä kysymys. Esimerkiksi Oulun vihreitä, vasemmiston pikkuapulaisia, on vaikea kuvitella kokoomuksen ja keskustan kumppaniksi. Paljon pitää vettä virrata Oulujoessa, että Oulun vihreät muuttuisivat. 

Jos vihreät ovat muuallakin yhtä vasemmalla, hallitusohjelmaa ei saada koskaan valmiiksi. Joten vielä on kristillisdemokraateilla hivenen toivoa. Tosin vain HIVENEN.

---------------------- 

Sunnuntai 1.4.2007

Uudistusten aika

Vaalit olivat ja menivät - ja tulokset analysoitu puhki. Kokoomus onnistui hienosti Oulun vaalipiirin alueella. Kaikki ennakoinnit olivat väärässä. Lunta ei tullut sen enempää pirttiin kuin porstuaankaan. 

Yhden tärkeän asian olen sanonut moneen kertaan ja sanon sen vielä kerran: olen tyytyväinen, että pääsin läpi erittäin tasaväkisessä kisassa. Mutta yhtä tyytyväinen olen siitä, että istuvat kansanedustajat säilyttivät paikkansa. Kenttä pysyy yhtenäisenä. Niinpä voimme jatkaa aloittamallamme tiellä.

Kiitokset kaikille äänestäjilleni, mutta erityisesti tukiryhmälleni. Se teki töitä hartiavoimin. Ilman ahkeria puurtajia ja sanansaattajia tavoite ei olisi onnistunut.

----------------

Suomessa siirrytään lopultakin uudistusten aikaan. Kokoomuksen ja keskustan varaan rakentuvan hallituksen tärkein tehtävä on uudistaa hyvinvointiyhteiskunta sellaiseksi, että se kannustaa tekemään töitä, mutta samalla pitää huolen heikoimmista.

Tähän ay-liikkeen varassa roikkuva SDP ei ole kyennyt. Kaikki hyvinvointiuudistukset on tehty järjestelmäkeskeisiksi. Ilman SAK:n lupaa ei ole uudistettu mitään, Niinpä väliinputoajien joukko on mittava. Nyt sinivihreän hallituksen tehtävänä on paikata verkkoja.