Lauantai 16.8.2008

Kokoomus on toivoa täynnä

Korpeaa niin peevelisti. Miten oma ammattikuntani edustajat, toimittajat, voivat olla niin sinisilmäisiä, etteivät huomaa, mistä SDP:n unelmatehdas on kotoisin? Se ei suinkaan ole puheenjohtaja Jutta Urpilaisen omasta päästä, niin kuin hän reteesti televisiossa äsken väitti, vaan kokoomukselta lainattua ja Martin Luther Kingiltä varastettua.

I have a dream. Se oli kansalaisoikeustaistelija Kingin motto 1960-luvulla, kun Urpilainen ei ollut vielä syntynytkään. 

(Eikä moni muukaan tämän hetken superhyper-johtajasta. Joten ei ihme, ettei tällä nuorten eliittijoukolla ole oikein käsitystä siitä, millaista oli elämä Suomessa Venäjän naapurina 1970- ja 1980-luvuilla. Vrt. P.S.)

Kokoomuksen eduskuntavaalikampanja perustui toivoon, kuten myös tuleva kunnallisvaalikampanja. Ihmisille on annettava toivoa paremmasta. Heitä on kuunneltava ja heidän ajatuksensa on vietävä politiikkaan konkreettisiksi teoiksi.

Usko, toivo ja rakkaus. Siinä on kokoomuksen Toivo-kampanjan ydin.

Sanoin jo SDP:n puheenjohtajakampanjan aikana Urpilaiselle, että hyvin olet perehtynyt kokoomuksen Toivo-kampanjaan. Sen sijaan yksikään toimittaja ei ole havainnut minkäänlaista samankaltaisuutta. 

Myös kokoomuksen menetelmät - ihmisiä on kuunneltava - kelpaavat unelmatehtailijalle. Muistaakseni SDP etunenässä pilkkasi eduskuntavaalien alla Korva-kampanjaa. Vaalivoiton jälkeen pilkkakirveet tylsyivät.

Jokainen tietenkin perustaa tehtaita niin paljon kuin parhaaksi näkee. Urpilaisen tehdas on kuin morsiamen puku: jotain lainattua, jotain varastettua, jotain uutta ja jotain vanhaa. 

Urpilainen ilmeisesti ihan tosissaan uskoo, että kansalaiset haksahtavat SDP:n vanhakantaiseen jakopolitiikkaan ja pitävät lupauksia uusista ilmaispalveluista unelmien täyttymyksenä. Siinä unelmat haihtuvat, kun verokarhu syö sormia ja on nielaisemassa koko käden..

Mutta kaikesta huolimatta. On kerrassaan loistavaa, että vaalikampanjaan tulee ytyä. Siinä sitä sitten otellaan turuilla ja toreilla ihmisten sieluista, toivotko todella muutosta vaiko ainoastaan unelmoit.

P.S. 

On pakko kiittää Erkki Tuomiojaa Georgiaa ja Venäjää koskevasta päiväkirjaotteesta. Suomessa on sentään yksi poliitikko, joka ei veisaa vanhaa virttä Venäjästä. Syynkin tiedän. Tuomioja - tuo nuorelle Urpilaiselle hävinnyt ikämies - kammoaa 70-luvun suomettumista ainakin yhtä paljon kuin minä. Todennäköisesti jopa enemmän.

Tuomioja kirjoittaa blogissaan 12.8.: 

"Jos Venäjä on tavoitellut sitä, että sitä taas kunnioitettaisiin sotilaallisena suurvaltana, on se voinut eräällä tavoin onnistuakin. Sen hintana on kuitenkin, että luottamus Venäjään yhteistyöhaluisena ja rakentavana kumppanina hupenee niissä maissa, joiden myötämielisyys ja halu suhteiden syventämiseen olisi Venäjällekin eduksi. Sellainen Putinin puheista ja toimista joskus huokuva ajattelu, että vihatkoot kunhan pelkäävät ja kunnioittavat, on väärä ja aikanaan kalliiksi tuleva virhearvio siitä, millä tavoin kansallista etua tällä vuosituhannella voidaan ajaa."

Tuomiojan kannanotto on aivan toista kuin Eero Heinäluoman älynväläys: "En näe, että tämä jotenkin muuttaisi meidän kuvaamme Venäjästä tai Venäjän politiikkaa ohjaavista näkökulmista."

On siinä meillä ulkopoliittinen asiantuntija, joka kaiken huipuksi päättää, mitä eduskunnan ulkoasianvaliokunta lausunnoissaan sanoo. 

Tosin Eero ei juuri poikkea muiden suomalaisten huippupoliitikkojen yleisestä hyrinästä: Georgian ja Venäjän kriisi ei vaikuta Suomen Venäjän-politiikkaan. Suomettuminen istuu kuin tatti suomalaisten ulkopoliitikkojen takaraivossa, oli hän sitten nuori tai ikinuori.

Eerolle tiedoksi. Hakeudu sinäkin Paavo Lipposen tapaan Nord Streamin konsultiksi. Näin teitä olisi kaksi vankkumatonta ja vakaumuksellista demaria ajamassa julkisesti Venäjän etuja Suomessa.

---------------

Tiistai 12.8.2008

Megaluokan virhearvio

Suomalaiset heräsivät ankeaan todellisuuteen, kun Venäjä lähti pakottamaan Georgiaa rauhaan. Todellisena tavoitteena tietenkin oli  torpata Georgian Nato-jäsenyys kerralla ja samalla osoittaa muille rajanaapurimaille, ehkä myös Suomelle, että näin tapahtuu, jos ryhdytte haikailemaan Naton perään.

Monissa arvioissa on jo esitetty, että jos Venäjä saa touhuta Georgiassa miten haluaa, seuraavaksi kaatuvat rähmälleen Ukraina, Baltian maat - ja ehkä myös Suomi.

Baltian maiden turvana on Nato. Sen sijaan Ukrainan turvana ei ole mitään. Suomi taas turvautuu omaan armeijaansa. Sotilaallista apua EU-maat voivat antaa, jos antavat. Mutta mitään poliittista velvoitetta tähän ei ole. EU:lla ei ole edes villasukka-turvatakuita, kun Irlanti kaatoi Lissabonin sopimuksen.

Kaukasuksen sota osoittaa, että Venäjä on ikuinen valloittaja ja alistaja, vaikka kommunismi on kaatunut ja maa ajautunut muutaman oligarkin ja FSB:n valvontaan. Ei riitä, että ulkomaiset sijoittajat tulevat takaisin häntä koipien välissä. Nyt laitetaan myös rajanaapurit ruotuun.

Kun ja jos Venäjä puuttuu toisten maiden sisäisiin asioihin sillä verukkeella, että sen tulee pitää huolta oman maansa kansalaisista, asuivatpa ne missä tahansa, se joutuu jatkuviin selkkauksiin naapurimaiden kanssa. Tämäkö on Euroopan tulevaisuus?

Suomen poliitikot, jotka ovat suomettumisen ajan lapsia ja joiden selkäytimissä ovat tuon ajan tavat ja pelot, ovat vuodesta toiseen torpanneet Nato-jäsenyyden. Sota Kaukasuksella osoittaa selvääkin selvemmin, että Suomen olisi pitänyt liittyä Natoon jo vuosikymmen sitten.

Kuka on vastuussa näin suuresta virhearviosta? Tasavallan presidentti? Mutta myös puoluejohtajilla on oma vastuunsa. Yhtenä joukkueena he olisivat voineet kävellä presidentin yli, johtaahan presidentti ulkopolitiikkaa "yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa". Mutta kun ei ole selkärankaa, niin ei sitten ole.

Jos meillä suomalaisilla olisi hivenenkin itsesäilytysvaistoa, lähettäisimme Natoon jäsenyyshakemuksen heti huomenna. Meille ovat vielä ovet avoinna. Mutta kuinka kauan?

Kansanedustajien turvallisuuspoliittinen seurantaraportti on Venäjän suhteen niin naiivi ja katteettoman optimistinen, ettei se enää kelpaa ohjenuoraksi hallituksen selonteon valmisteluun. Sille kävi kuin kolariautolle: meni kerralla lunastukseen. 

Moni suomalainen idealisti on nyt saanut kovan kolauksen - ihan niin kuin idealistit saivat kuonoonsa Neuvostoliiton miehitettyä Tshekkoslovakian 21. elokuuta 1968.

Maailma ja Suomi ovat ihan samassa pisteessä kuin tasan 40 vuotta sitten. Mikään ei ole muuttunut. Naapurina on sama valloittaja ja alistaja kuin aina ennenkin. 

Itänaapurin "rauhanajan" sotaoperaatioista saa melkoisen listan: Unkari 1956, Tshekkoslovakia 1968, Afganistan 1979-80, Baltian itsenäistymistaistelut ja Tshetshenian kaksi sotaa. Nyt oli sitten Georgian vuoro.

Ihmisten kannattaisi tutustua hieman lähihistoriaan ja suomettumisen ajan tapahtumiin. Nyt on todella kuviteltu, että Neuvostoliiton romahdus synnytti uudenlaisen, demokratiaa ja ihmisoikeuksia kunnioittavan Venäjän. 

Meitä on pahasti petetty. Kohta suomalaisyrityksetkin palaavat kotiin - kaikki rahansa ja sijoituksensa hävinneinä.

------------------

Perjantai 8.8.2008

Valta pois presidentiltä

Presidentti Tarja Halonen käytti tänään valtaoikeuksia tavalla, jonka seuraukset voivat olla melkoiset. Tosin ne eivät vaikuttaisi presidentti Haloseen, vaan hänen seuraajaansa.

Ja ehkä tämä oli presidentin päätöksen pontimenakin, kun hän palautti sisäministeriön kansliapäällikön nimitysasian takaisin valtioneuvoston valmisteluun. "Minun jälkeeni vaikka vedenpaisumus, mutta nyt autetaan aatesisarta."

Kun syksyllä ryhdytään miettimään, mitä uudistuksia perustuslakiin tarvitaan, niin toivon, ettei enää tehdä ratkaisuja konsensusperiaatteella, yhteistyössä hallituksen ja opposition kesken. 

Ei riitä, että presidentin nimitysoikeuteen puututaan. Presidentti on tehtävä vallattomaksi myös ulkopolitiikassa niin, että Suomesta lopultakin tulee parlamentaarinen demokratia, jossa hallitus hallitsee ja on vastuussa teoistaan eduskunnalle.

Presidentti Halonen teki hallitukselle ja hallituspuolueiden kansanedustajille melkoisen palveluksen. Nyt on paljon helpompi tehdä ratkaisuja eduskuntaenemmistön turvin. 

Halonen ei ole "koko kansan presidentti", vaan hän pitää huolta demarien asemasta myös sisäpolitiikassa, vaikka sisäpoliittiset asiat eivät hänelle perustuslain mukaan edes kuulu. Presidentti jakoi myös kansan kahtia osallistumalla kesällä punaisten muistojuhlaan, mutta boikotoimalla valkoisten tilaisuutta Finlandia-talossa. 

Monet ovat olleet tästä  todella pahoillaan, hämillään ja ihmeissään. Heidän mielestään presidentti on heidät pettänyt. 

Perustuslakivaliokunnan työkin helpottuu. Valiokunnassa on yritetty  sovitella opposition ja hallituspuolueiden näkemyksiä. Ei tarvitse sovitella enää. Esimerkiksi jäädytettynä oleva valmiuslaki voidaan nyt hyväksyä hallituksen esityksen mukaisesti. Se tarkoittaa sitä, että presidentiltä viedään pois asetuksenantovalta. Nyt heti, eikä vaalien jälkeen.

Tulevaisuus näyttää, miten suurta vahinkoa Halosen ideologinen suomettuminen ja presidenttikausi ovat aiheuttaneet Suomen ulkopolitiikalle. Nato-jäsenyys on siirtynyt kauemmas ja kauemmas. Jos Martti Ahtisaari olisi saanut jatkaa presidenttinä, olisimme jo Natossa.

Surullista on, ettei ulkopolitiikassa uskalleta tehdä yhtään mitään, olipa ulkoministerinä kuka hyvänsä. Eduskuntakaan ei kykene tekemään mitään, kun kolme puoluejohtajaa päätti, ettei  ulkopolitiikkaan kosketa tämän vaalikauden aikana.

Seuraukset on nähty. Ulkoasianvaliokunnan kannanotot sorvaa Eero Heinäluoma. Kansanedustajien puolustuspoliittinen seurantaraportti on yhtä tyhjän kanssa. Tosiasia on, että ulkopoliittinen analyysi oli valmiimpaa ja avoimempaa edellisen eduskunnan raportissa kuin nyt, neljä vuotta myöhemmin. 

P.S. 

Koska Ritva Viljasen jatkoaikaa todennäköisesti perusteellaan tasa-arvolla, sanoudun irti tasa-arvosta ja koko laista. Tosiasia on, että kansliapäällikkönä Ritva Viljanen savusti ulos poliisiylijohtaja Markku Salmisen. Sekö on tasa-arvoa?

Nyt voisi myös kysyä, onko Viljasella jokin osuus huumepoliisien ajojahtiin tai siihen, että tiedot kantelupukki-poliiseista on tuhottu. Kyseessä on niin iljettävä teko, että pitäisi aivan ehdottomasti tutkia, kuka on vastuussa tietojen hävittämisestä. Tällaista ei saa oikeusvaltiossa tapahtua.

---------------------

Perjantai 8.8.2008

Kummisetien sätkynukke

Kun Jutta Urpilainen valittiin yleisen hurmoksen vallassa SDP:n puheenjohtajaksi, tanakkana tukena olivat puolueen vanhat herrat Paavo Lipponen ja Eero Heinäluoma. 

Herrojen halailut ja hymyt valinnan jälkeen olivat sellaisia, että jo tuolloin olisi voinut väittää, että vanhat demarijäärät saivat sätkynuken. jota voi vedellä langoista ja ohjastaa tekemään mieleistä politiikkaa. 

Näinhän tässä on käynyt. Demarien suurmogulin Paavo Lipposen kolumni tämän päivän Turun Sanomissa paljastaa Urpilaisen aseman. Urpilainen ei pärjää omillaan, vaan tarvitsee tanakkaa vanhojen herrojen tukea. 

Urpilainen ja hänen tukijansa ovat hirttäytymässä ruuan arvon lisäveron alennukseen. Ruoka kallistuu kallistumistaan, mutta demarien mielestä veroja ei saa laskea. Ei ruuan arvonlisäveroa eikä muitakaan veroja, ei ainakaan tavallisilta palkansaajilta.

Muissakin asioissa Urpilainen on osoittanut olevansa tyypillinen jakopoliitikko eli perinteinen vanhan ajan demari. Urpilainen menee vaatimuksissaan niin pitkälle, ettei häntä kohta erota entisistä kommunisteista. Valtion pitää antaa kaikki palvelut ilmaiseksi kaikille. Rahat jakopolitiikkaan tietenkin otettaisiin verottamalla keskituloiset kuiviksi.

Että sellaisia unelmia demarien uudella puheenjohtajalla.

Minullakin on unelma. Toivon, että demarivalta murtuu totaalisesti niin politiikassa kuin valtion hallinnossa. Muuten Suomi ei koskaan pääse eroon vanhoista politiikan menettelytavoista. Elämme yhä vanhoja suomettumisen aikoja niin ulkopolitiikassa kuin sisäpolitiikassakin..

Lipposen kolumni oli niin kaunainen, ettei sitä juuri kannattaisi edes kommentoida. Pelko SDP:n hegemonian murtumisesta on niin suuri, että kaikki - ja ennen kaikkea media - on haukuttava lyttyyn. On se niin väärin, että vaalirahasotkuista ylipäätään kirjoitettiin ja että Urpilaisen kannanottoja arvosteltiin. 

Tuollaisen vuodatuksen jälkeen Lipposen toivomus päästä "poliittisessa keskustelussa asialliseen hallituksen ja opposition rooleja korostavaan perusvireeseen" on höperö. Konsensusta sen enempää keskusteluun kuin päätöksiinkään ei enää tarvita eikä kaivata. Se lisäisi vain demarien ylivaltapyrkimyksiä. 

-----------------------

Perjantai 4.7.2008

Lööppipäätös horjuttaa sananvapautta

Tänä aamuna mä lehden luin - ja tipahdin tuolilta. Kalevan pikku sievässä PS. -pääkirjoituksessa ei annettu sananvapaudelle juuri mitään arvoa. Henkilökohtainen tuskaisuus onneksi hivenen helpotti, kun luin Helsingin Sanomien pääkirjoituksen samasta asiasta.

Kaleva lähti siitä, ettei eduskunnan talousvaliokunnan lööppipäätös koskisi niin arvovaltaista lehteä kuin Kalevaa, vaan ainoastaan iltapäivälehtiä, joiden lööpeistä "tuskin tulee ensimmäisenä journalismi mieleen muille kuin niiden tekijöille".

Jos poliitikoiden tyytyväisenä pitäminen on lehden journalistisen linjan päätarkoitus, kirjoituksen toki ymmärtää. Mutta jos Kaleva todella olisi huolissaan sananvapaudesta ja eduskunnan kasvavasta toimittajakaunasta, se olisi käsitellyt asiaa hieman vakavammin. 

Lehti ei ilmeisesti ymmärrä, millaiseksi journalistinen ilmapiiri Suomessa on muuttunut. Epätarkasta otsikoinnistakin on jo rapsahtanut tuomio törkeästä kunnianloukkauksesta, vaikka asia oli aivan oikein varsinaisessa jutussa. Oikeuden päätös on käsittämätön. Onneksi Helsingin Sanomat valittaa käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen.

Eduskunnan talousvaliokunnan lööppipäätöksessä on todella kysymys sananvapauden rajoittamisesta. Lööppejä tekevät muutkin kuin iltapäivälehdet (myös Kaleva, Helsingin Sanomat, aikakauslehdet).

Kuten Helsingin Sanomat kirjoittaa, "lehtien myyntijulisteita (lööppejä) ei tehdä mainostoimistoissa vaan lehtien toimituksissa ja ne ovat osa aivan normaalia lehden toimitusprosessia. Lööpeissä on ylilyöntejä, mutta ne ovat osa toimitussisältöä ja siten sananvapauden piirissä, vaikka mainonnan eettinen neuvosto onkin eri mieltä."

Iltapäivälehdet ovat saaneet huomautuksen Mainonnan eettiseltä neuvostolta isä tappoi, äiti poltti -lööpeistä. Lehdet eivät puolustautuneet, vaan sanovat, ettei asia kuulu mainontaneuvostolle.

Kun Julkisen sanan neuvosto käsitteli samoja lööppejä, se totesi, että ne ovat totuudenmukaisia ja tärkeitä aiheita eivätkä riko hyvää journalistista tapaa.

Talousvaliokunnan kansanedustajat tulkitsivat lööpit mainoksiksi ihan oma-aloitteisesti ilman, että asiantuntijat olisivat valiokuntaa siihen erityisesti patistelleet. 

Kannanoton mukaan lööppien sisältöä voidaan rajoittaa niin, etteivät ne ole ristiriidassa "yleisesti hyväksyttyjen yhteiskunnallisten arvojen" kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että Kuluttajavirasto voi haastaa lööpintekijät markkinaoikeuteen. Virasto on myös tähän valmis. Totta kai.

Lehdessä (ja tähän asti myös lööpissä) saa kertoa poliitikkojen ja muiden vaikuttajien törttöilystä ilman lupaa ja kuvan kanssa. Mainoksissa siihen pitää pyytää lupa.

Jatkossa, kun lööpit tulkitaan mainoksiksi, voidaan joutua kysymään lupa, saako nimen laittaa lööppiin - vaikka asiasta kerrottaisiinkin lehdessä. Ja lupaa ei taatusti tule. 

Talousvaliokunnan kannanotto johtaa aivan mahdottomuuksiin. Seuraavaksi tulilinjalle joutunevat lehtien etusivut, myydäänhän niilläkin lehtiä. Nykyinen eduskunta on sen verran käärmeissään lehdistölle, että se rajoittaa sananvapautta aina kun se vain on mahdollista. 

Sitten kaikkein tärkein asia. Millä oikeudella talousvaliokunta on ryhtynyt mestaroimaan ja tulkitsemaan sananvapautta, kun asia ei sille kuulu, vaan nimenomaan perustuslakivaliokunnalle? Miksi lööppikannanottoon ei pyydetty perustuslakivaliokunnan lausuntoa? Perustuslakivaliokunnan jäsenenä haluan ehdottomasti vastauksen tähän kysymykseen.

Syksyllä yritän tehdä kaikkeni, että perustuslakivaliokunta ottaa asian oma-aloitteisesti käsittelyyn ja muuttaa talousvaliokunnan tulkinnan vastaamaan länsimaisen demokratian perusperiaatteita ja Euroopan ihmisoikeussopimusta. 

Perustuslakivaliokunnalle kyllä tuodaan talousvaliokunnalle (ja demareille ja valiokunnan demaripuheenjohtajalle) tärkeä sukupolvenvaihdosta koskeva verolaki tutkittavaksi, vaikka edellisen hallituksen aikana samaa asiaa koskeva laki säädettiin ilman perustuslaillista punnintaa. 

Sen sijaan sananvapaus ei käynyt valiokunnan mielessä, kun se sorvasi lööppikantaansa. Arvon kansanedustajat unohtivat, että sananvapaus on läntisen demokratian keskeisin arvo ja että tarvitaan laki, jos sananvapauden tulkintaa halutaan muuttaa.

Ketä nämä sananvapauden syöjät ovat? Talousvaliokunnan jäsenten nimilista löytyy eduskunnan nettisivuilta.

----------------

Sunnuntai 1.6.2008

Pikku Eero, liukas luikku

Tämän aamun Kaleva antoi lopultakin vastauksen vuosikymmeniä vaivanneeseen kysymykseen: Miksi kukaan vasemmistopoliitikko ei ole tuominnut epäterveenä ay-liikkeen valikoivaa vaalitukea tietyille vasemmiston ehdokkaille? Nyt sen teki Eero Heinäluoma, SAK:n täryjyrä ja käsikassara politiikassa. Tosin ihan vahingossa, ymmärtämättään ja tietämättään.

Heinäluoma on palvellut SAK:ta pari vuosikymmentä (1983-2002). Tosin tästä ajasta ei ole mitään mainintaa eduskunnan nettisivuilla. Joka tapauksessa Heinäluoma tietää tasan tarkkaan, miten valikoidusti ammattijärjestöt ja -osastot ovat ehdokkaita tukeneet vuosikymmenestä toiseen. 

Tämä sama käytäntö toistui viime eduskuntavaaleissakin. Se paljastuu, jos vain viitsii tutkia vaalirahailmoituksia läpi. Jostain syystä toimittajat eivät ole penkoneet vasemmistopuolueiden kansanedustajien tukijoita esiin. Kannattaisi, sillä siellä ne suuret kalat kutevat. Ja rahat.

Heinäluoma pitää epäterveenä, että vaaleissa suuri määrä rahaa kootaan yhteen paikkaan ja jaetaan se sieltä valikoidulta tietyille ehdokkaille. 

Aivan oikein. On epätervettä, että ammattiosasto tai -liitto tukee vain muutamaa ehdokasta, eikä anna muille mitään, vaikka kuuluisivat liitoon. Metalliliitolle on  syytä antaa kiitokset, kun se paljasti tukeneensa kaikkia liittoon kuuluvia ehdokkaita.

Vielä suurempi synti on se, että samaan rahamassiin on kerätty rahaa myös niiltä liiton jäseniltä, jotka taatusti eivät tue sen enempää demareita kuin kommunistejakaan. Onko siinä laitaa, että oikeistoa kannattavan jäsenen rahoilla tuetaan vastapuolen ehdokasta?

Katsotaanpa hieman tarkemmin  hra Heinäluoman vaalirahoitusilmoitusta. Ei ole mainintaa siitä, että hän sai Kehittyvien Maakuntien Suomelta tukirahaa 10 000 euroa. Se muka meni puolueen kassaan. 

Ainuttakaan tukisummaa ei ole yksilöity. Kuinka monelta yritykseltä, etujärjestöltä, säätiöiltä ja vastaavilta tuli seminaarituloja? Jos samasta yrityksestä tai yhdistyksestä osallistui seminaariin useampia niin että 1.700 euron ilmoitusraja ylittyi, tuki olisi pitänyt ilmoittaa. Eero Heinäluoma ei ole vaivautunut kertomaan edes tukijoiden lukumäärää. 

Vilunkia. 

Yllättävää oli myös se, että Heinäluomaa tuki Helsingin Kirjatyöntekijöiden liitto. Onko Heinäluoma ollut joskus kirjaltaja? Oulussa moni kirjaltaja aikanaan kiroili reippaasti, kun ay-osasto antoi rahaa vasemmiston ehdokkaille - valikoidusti. Mutta nämähän kuuluivat ay-liiton paarialuokkaan, kun eivät tukeneet vasemmistoa, vaan ajattelivat ihan itse.

Vasemmistopuolueiden työväenosastot tukevat pääehdokkaita sellaisilla summilla, että silmiä häikäisee. Pappi Ilkka Kantola sai Naantalin työväenyhdistyksestä 20.500 euroa, kun kokonaiskulut olivat 23.800 euroa. Pauliina Viitamiehen kampanjan 57.300 euroa maksoi kokonaan Mikkelin työväenyhdistys.

Oulussa Liisa Jaakonsaaren tukijoissa ei työväenyhdistyksiä tai ay-osastoja ollut. Liki puolet 29.000 euron kampanjasta tuli omasta pussista. Ahteen yksittäiset tukijat ja summat eivät ilmoituksesta selviä, paitsi että omaa rahaa tarvitsi käyttää vain 1.500 euroa. 

Oulun työväenyhdistys on kuitenkin ökyrikas. Rahaa tulee vuokrista ja muista liiketoimista. Nyt jää pimentoon, ketä työväenyhdistys rahoillaan tuki. Ja kuinka paljon.

On surkuhupaisaa, että entinen ay-jyrä alkaa osoitella sormella yritystukia. Katsoisi nyt peiliin. Kuka tahansa saa tässä maassa tukea ketä tahansa. Kunhan tuki vain on avointa ja kunhan saajat ilmoittavat rehellisesti tuen määrän. . 

Kun katson Heinäluoman vaalirahoitusilmoitusta, esitän, että hän todella kertoo, keitä ovat ne yritykset, etujärjestöt, säätiöt ja vastaavat, jotka ovat tukeneet seminaarimaksuilla liukasta Pikku Eeroa yli 50 000 eurolla. 

Heinäluoma hymyili kuin Naantalin aurinko sen jälkeen, kun onnistui puristamaan yritysten tukikaton 3.000 euroon kunnallisvaaleissa. Tämähän ei koske  työväenyhdistyksiä, ammattiosastoja eikä puoluejärjestöjä. Eikä tietenkään aatteellisia yhdistyksiä ja säätiöitä.

Joten Kehittyvien Maakuntien Suomikin voi aivan hyvin jatkaa yritysten aatteellisena tukijärjestönä, ihan samalla tavalla kuin jatkavat muutkin aatteelliset yhdistykset, ammattiliitot, säätiöt jne.

Miksi porvaripuolueiden menestyksen toivominen on syntiä, mutta vasemmistopuolueiden ei? Miksi punamulta ja sateenkaari kelpaavat, mutta porvarihallitusta ei saa edes toivoa? No tietenkin siksi, että SDP on muissa koalitioissa valtapuolue. 

Jatka Pikku Eero ruikuttamista, niin demarit pysyvät ikuisesti oppositiossa - ja porvarihallitus voi tehdä välttämätöntä uudistustyötään ja korjata yhteiskunnan rakenteita. Tätä me kaikki toivomme. Kukaan ei enää jaksa SDP:n vallantäytteisyyttä ja ahneutta. 

Raha ja valta ovat aina olleet ratkaisevia SDP:n politiikassa. Jokainen, joka on seurannut politiikkaa 70-luvun alusta alkaen, tietää, että SDP on ollut ja on todennäköisesti vieläkin (jos pääsisi taas valtaan) Suomen suurin osto- ja myyntiliike.

---------------------

Perjantai 4.4.2008

Mikä erottaa Matin ja Ilkan?

Kokoomus ja kokoomuslaiset ovat riippuneet löysässä hirressä kolme viikkoa. Lopultakin puheenjohtaja Jyrki Katainen erotti luottamuksen ja kansalaisten kunnioituksen menettäneen Ilkka Kanervan. Nyt voin antaa vastauksen myös niille muutamalle sadalle sähköpostin lähettäjälle,  jotka ovat ilkkuneet, miksi Ukkola on ollut hiljaa. Miksi en ole vaatinut Kanervan päätä vadille?

Vastaus on helppo. Kanerva ei missään vaiheessa vaarantanut sananvapautta. Hän ei ole vetänyt oikeuteen yhtä ainoaa mediaa. Pääministeri Vanhanen sen sijaan jatkaa hamaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen asti oikeustaisteluaan uuniperunoiden yksityisyydestä.

Toinenkin eroavuus on. Miksi ihmeessä olisin ryhtynyt yhden naisen ristiretkeen, kun tiesin tasan tarkkaan, että Ilkka Kanervalla on herransa, puolueen puheenjohtaja ja eduskuntaryhmä, joiden tahtoa on kuunneltava? Matti Vanhasella ei ole herraa. Hän on itsensä herra, pääministeri ja puoluejohtaja, jonka edessä eduskuntaryhmäkin lakoaa. Se kuuluu keskustan perinteisiin.

Kolmaskin syy on. Molemmat herrat ovat toimineet yksityiselämässään harkitsemattomasti ja ministerin arvovallalle sopimattomasti. Mutta kumpi oikeastaan on kelvottomampi? Kanerva, joka lähetti läjittäin flirttailevia ja seksistisiä tekstiviestejä naiselle, jonka ammattina on tanssia uiveloa jäällä? Vai pääministeri, joka pitää yksihuoltajaäitiä seksileluna ja lopettaa suhteen tekstiviestillä: se on loppu nyt?

Jotta yhtälö olisi täydellinen, media tietenkin on suurin syyllinen. Media ei kuitenkaan lähettänyt yhtä ainoaa tekstiviestiä - eikä se paistanut ainuttakaan uuniperunaa. On jotenkin surullista huomata, miten tiukasti poliittinen järjestelmä pitää kiinni vanhoista ajatuksista. "Ei Kanervassa ollut mitään vikaa. Median syytä koko revohka.

Poliitikot eivät kerta kaikkiaan näe murrosta ympärillään. Poliitikko on kokonaisuus, jossa yksityiselämän teoilla on vaikutusta poliittiseen uskottavuuteen ja luotettavuuteen. Enää ei maakunnassa vierailevalle ministerille tuoda neitokaista hotellihuoneeseen niin kuin Kekkosen aikaan. Sanovatpa tiilikat mitä tahansa, poliitikot eivät voi yksityiselämässään tehdä aivan mitä tahansa.

Presidentti Tarja Halonen ansaitsee kiitokset kannanotostaan. Hän sanoi Nato-kokouksessa selvällä suomella, että päättäjiltä odotetaan säällistä ja siistiä käytöstä. Poliitikkojen on sopeuduttava kulttuurin muutokseen.

"Vaikka ihmiset olisivat samanlaisia kuin ennenkin, heidän on sitten mukauduttava. Sitä on nähty nyt useiden kohdalla."

Toivotaan, että mukautuminen ulottuisi vähitellen myös eduskuntaan ja että kansanedustajatkin sen ymmärtäisivät.

Olin hyvin pahoillani Julkisen sanan neuvoston päätöksestä antaa nuhteet Helsingin Sanomille eduskunnan kalapuikkoviiksimiesten seksismistä. Olen kuullut, että suuri joukko miehiä on syystä tai toisesta "luettelon" ulkopuolella, vaikka he sinne kuuluisivat. JSN vaati yksilöidympiä tietoja. Mutta miten ihmeessä ne olisi voitu antaa ilman, että olisi rikottu lähdesuojaa?

----------------------------

Sunnuntai 16.3.2008

Toimittajaa ken pelkäisi

Olen yksipuolinen. Kirjoitan lähes yksinomaan sananvapaudesta ja sitä uhkaavista vaaroista. Nyt olen aivan tosissani, kun sanon: sananvapaus demokraattisen yhteiskunnan perusoikeutena on kyseenalaistettu. Eduskunnassa toimittajia syyllistetään, haukutaan ja halveksitaan. Jos ette usko, niin lukekaa kansanedustaja Pekka Vilkunan mielipidekirjoitus Ilta-Sanomissa (to 13.3.2008). Hän ei ole mielipiteineen yksin.

Kansanedustaja Pekka Vilkuna kirjoittaa:

"Median hurskaudella ja toimittajien täydellisyydellä ei näytä olevan mitään rajaa. Se yhdeksän vuotta, mitä minä olen ollut eduskunnan jäsen, ovat toimittajat kaivamalla kaivaneet aiheita, millä voisi loukata tai häpäistä Ensimmäistä valtiomahtiamme. Tekevät sen muka sananvapauden ja ihmisten tiedontarpeen nimissä, mutta kuka tuollaisesta mustamaalauksesta oikein hyötyy? No lehdistö itse. Lööpit myyvät  lehteä, olipa asiassa perää tai ei. Valitettavaa asiassa on, että suurin kärsijä on Suomen kansa, kansanvalta ja demokratia. Onko lehdistön saama hyöty suhteessa menetykseen? Ei takuulla ole!"

Asiaa tarkastelee toiselta kantilta Niklas Herlin, Uuden Suomen omistaja ja hallituksen puheenjohtaja. Herlinin kolumnista uusisuomi.fi -sivustolla on pakko lainata pätkä:

"Toimittajatkin ovat työtään tekeviä ihmisiä. Toimittajat tekevät töitään niin kuin kuka tahansa, palkan eteen, pomon käskystä, intohimosta hyvään jälkeen, saadakseen ylennyksen. Tunnen paljon toimittajia. Aika neuroottisia ovat, mutta eivät mitään verrattuna vaikka suuryritysten johtajiin, joita myös tunnen.

Toimittajia syyllistetään. Nykyään ei voi lukea tai nähdä tai kuulla poliitikkoa, joka ei syyttäisi kohusta mediaa. Rupee riepomaan! Mediako käski valehdella uuden naisystävän ensitapaamisesta? Pahat toimittajat lähettivät eroottiselle tanssijalle 200 tekstiviestiä? Oliko se toimittaja joka Jokelassa ampui? Toimittajatko järjestivät Aasiassa hyökyaallon? Toimittajat pidättivät sisäpiirikaupoista epäillyn? Ei. Ei. Ei. Ei."

Olen onnettomassa välikädessä. Olen toimittaja henkeen ja vereen. Sananvapauden puolesta menen vaikka linnaan, jos sikseen tulee. Mutta olen myös poliitikko ja ymmärrän kollegoja.

Joskus kuitenkin ihmettelen, eikö kansanedustajan sentään tulisi ymmärtää, mitä länsimainen demokratia pitää sisällään. Olin lentää selälleni, kun huomasin, etteivät kaikki kansanedustajat edes tiedä, mitä toimittajan lähdesuoja tarkoittaa. Tai luulevat, että Journalistin ohjeissa kiellettäisiin julkaisemasta nimeä, ellei rikoksesta tuomitun rangaistus ole vähintään kaksi vuotta vankeutta. Kyseessä on suositus, eikä se koske yhteiskunnan ja talouselämän päättäjien töppäyksiä.

Laki ei estä julkaisemista esimerkiksi rattijuoppoudesta tuomitun nimeä. Luetteloa tuomioista ei kuitenkaan saa tehdä, sen kieltää tietosuojalaki. Lehdistö itse on sopinut tietyt pelisäännöt nimien julkaisemisesta. Toiset lehdet noudattavat ohjeita, toiset eivät. Ja sillä siisti.

Lähdesuoja on sananvapauden ja demokratian elinehto. Lähdesuojan tarkoitus on taata tiedotusvälineille mahdollisuus valvoa vallankäyttöä. Lähdesuoja on oikeus, ei velvollisuus.

Lähdesuoja tarkoittaa oikeutta kieltäytyä vastaamasta kysymykseen, kuka on julkaistun kirjoituksen tai lähetetyn ohjelman laatija tai kuka on antanut niiden perustana olevat tiedot.

Se voidaan murtaa vain kahdessa tapauksessa. 1. mikäli asia koskee rikosta, josta voi saada vankeutta vähintään kuusi vuotta. 2. Mikäli asia koskee vastoin salassapitovelvollisuutta, jonka rikkomisesta on erikseen säädetty rangaistus, annettua tietoa.

Koskaan kalapuikkoviiksimiehet eivät saa selville, kuka heidän käytöksestään on kertonut. Toimittaja ei paljasta tätä tietoa ikinä. Jos paljastaisi, sen jälkeen toimittaja ja hänen lehtensä ei saisi koskaan mitään tietoja väärinkäytöksistä tai rikkomuksista. Uskokaa huviksenne. Juuri toimittajien tehtävänä on mm. valvoa, että lakeja noudatetaan.

Kansanedustajien tietämättömyys länsimaisen demokratian ja sananvapauden yhteenkuuluvuudesta on ihan aito ongelma. Toivonkin eduskunnan hallinnolta, että se järjestäisi koulutusta, jossa kansanedustajille selvitettäisiin lehdistön toimintaa, toimittajien työtä ja länsimaista sananvapautta. Se on hieman eri asia kuin suomettumisen aikana selkäytimiimme iskostunut tiedotuskäytäntö.

Toisaalta toimittajajärjestötkin voisivat olla hieman aktiivisempia. Kaiken maailman lobbarit ympäröivät meidät päivästä toiseen, mutta toimittajajärjestöjä ei joukossa ole.

Tuskinpa kenellekään on enää yllätys, kun kerron, että eduskunnassa on jokseenkin voimakas lehdistön vastainen ilmapiiri. Eikä pelkästään edustajien joukossa. Yleisesti toivotaan ja uskotaan, että Hesari saa kalapuikkoviiksi-oikeudenkäynnissä vähintään sakot, jopa vankeutta.

Mutta on toimittajissa ja lehdissäkin eroja. Sellaiset lehdet ja toimittajat, jotka mielistelevät vallanpitäjiä, kirjoittavat vain, mitä poliitikko haluaa, kyllä menestyvät eduskunnassa. Mutta uskottavuus voi jossain vaiheessa mennä. Ja varteenotettavalle - tai itseään sellaisena pitävälle - tiedotusvälineelle se olisi katastrofi.

----------------------

Maanantai 10.3.2008

Kansalainen, tee kantelu

Perustuslain 60. pykälän mukaan ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia. On aivan sama, ketä pääministeri tai ministeri lemmiskelee, syökö uuniperunoita,  lähettääkö tekstiviestejä. Sen sijaan olankohautuksella ei voi ohittaa sitä, että pääministeri valehtelee. 

Pääministeri kertoi aikoinaan tavanneensa Susanin Ikeassa. Tosiasiassa pariskunta "kohtasi" netissä, josta kansakuntamme tärkein poliittinen toimija etsi naisseuraa.

Voisi tietenkin sanoa, että kaikkihan joskus hätäpäissään kertoo valkoisen valheen. Asia sinänsä ei olisi mistään kotoisin, ellei kysymyksessä olisi pääministeri. Kyllä tässä jo voi hädissään kysellä, mistä muusta pääministeri laskee luikuria? Ja kenelle? 

Kansalainen. Tee kantelu eduskunnan perustuslakivaliokunnalle, jotta se voi tutkia, täyttääkö pääministeri perustuslain vaatimuksen, jonka mukaan ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.

Ehkä myös 10 kansanedustajaa voisi tehdä perustuslakivaliokunnalle tutkintapyynnön ministerivastuulain ja perustuslain 60. pykälän perusteella. Mutta eduskunnasta tuskin löytyy 10 edustajaa, jotka allekirjoittaisivat kantelun. Esko Ahon hallituksen aikana viidenkin kansanedustajan metsästäminen ns. Kauko Juhantalon tapauksen tutkimiseksi oli työn ja tuskan takana..

Olen aina sanonut, että kyllä yksikin kansanedustaja voi vaikuttaa. Yhtenä esimerkkinä olen maininnut juuri Juhantalon oikeusprosessin. Se käynnistyi viiden naiskansanedustajan perustuslakivaliokunnalle tekemän kantelun turvin. Olin yksi viidestä. Alullepanija.

Aikanaan Juhantalo piti tiukasti kiinni siitä, että hänen raha-asiansa ovat yksityisasioita eivätkä kuulu muille. Mutta koplaus kuului kuin kuuluikin. Juhantalo tuomittiin valtakunnan oikeudessa ja hänet erotettiin eduskunnasta. Se, että hänet jatkossa valittiin uudelleen eduskuntaan, on sitten kansan päätös.

Haluaisin, että tapaus Vanhanen tutkittaisiin perusteellisesti myös perustuslain kannalta. Oikeusprosessinhan hän on jo voittanut. Hänen apunaan on lakimiesten armeija sekä Suomen poliittisen järjestelmän ja oikeuslaitoksen vankkumaton tuki ja turva. Kaveria ei jätetä vähäpätöisen yksinhuoltajan typeryyksien takia.

Näinhän se menee. Hovioikeudessa Ruususella ei ole mitään mahdollisuuksia. Oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikka on tehnyt työtä Vanhasen hyväksi etu- ja jälkikäteen niin voimallisesti, etteivät hänen kollegansa, ammattituomarit, voi muuhun tulokseen jatkossa tulla kuin ristiinnaulita Susanin. Jos käräjäoikeuden päätös pysyisi hovissa voimassa, siinähän menisi ammattitoverin ja "nousevan tähden" uskottavuus.. 

Mutta onneksi on myös toisella tavalla ajattelevia oikeustieteen tohtoreita. Sananvapauden toinen asiantuntija, oikeustieteen tohtori Riitta Ollila on aivan toista mieltä. Jos oikeus olisi antanut langettavan tuomion, se olisi merkinnyt ilmaisukieltoa Ruususelle - suorastaan salassapitovelvollisuutta. Toisin sanoen sensuuria.

"Jos asiassa mennään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, niin silloin EIT joutuu arvioimaan, kuinka paljon maan johtava poliitikko joutuu sietämään toimintaansa koskevaa arvostelua ja myös luotettavuutensa sekä häntä koskevien asioiden käsittelyä." (Kaleva 7.3.2008) 

EIT on aikaisemmin katsonut, että kansallinen harkintamarginaali on varsin kapea. Joten: jos hovioikeudessa tulee tuomio - kun asialla ovat Tiilikan kaltaiset "oikeat" tuomarit - toivottavasti jotkut raharikkaat perustavat huippupoliitikkojen kaltoin kohtelemille naisystäville rahaston, josta sitten maksetaan heidän oikeudenkäyntikulunsa.

Vai mennäänkö siihen, että pikku ystävättäriltä vaaditaan kirjallinen vaitiololupaus? Omasta elämästä ei saa kertoa, ei koskaan.

Oikeuslaitokseen en enää usko. Jos pääministerin ja kaiken maailman tiilikoiden mielestä tuomio oli väärä, kun sen tekivät "toheloivat" lautamiehet, niin mihin tuollaisia toljakkeita enää tarvitaan? Jos pääministeri romuttaa satoja vuosia vanhan järjestelmän, hän pääsee taatusti historian kirjoihin yhdessä Kekkosen kanssa.

Muitakin kummallisuuksia nykyisessä lautamiesjärjestelmässä on. Lautamiehet valitaan poliittisin perustein. Se ei ole soveliasta. Kaiken huipuksi yksi kansanedustaja laatii lakeja ja tuomitsee sitten oikeudessa näiden samojen lakien perusteella. Se on täysin vastoin länsimaisen oikeusvaltion ja demokratian perustaa, vallan kolmijakoa. 

Oikeusministeri tuohtui, kun kyselin lautamiesjärjestelmän perään. Pikemminkin hänen kannattaisi tuohtua siitä, että oikeusoppineet ovat jo ennen tuomiota ottaneet kantaa siihen, minkälainen tuomio on oikea tuomio. Ja miettiä lautamiesten valintaprosessia hieman tarkemmin.

Ja vielä varmuuden vakuudeksi. Juuri sananvapauden ja yksityisyyden suojan punninnassa lautamiehiä tarvitaan. Muuten Tiilikan kaltaiset pykälänikkarit romuttavat sananvapauden ja estävät kansalaisilta tiedon siitä, minkälaisia poliitikot ovat ihmisinä. Ovatko rehellisiä vai valehtelevatko?

Onneksi on vielä EIT.

-------------------

Torstai 6.3.2008, aamuyöstä

Paljastavat reaktiot

Helsingin käräjäoikeuden päätös - selkeä kannanotto sanavapauden puolesta - näyttää tulleen suurena järkytyksenä niin pääministeri Matti Vanhaselle, poliitikoille kuin oikeustieteen tohtorille Päivi Tiilikalle. Vanhasen oikeusprosessissa lausuntoautomaattina esiintynyt Tiilikka on ehtinyt jo moneen kertaan kautta rantain tuomita Susan Ruususen ja kustantajan.

Yhtä paljastavia näyttivät olevan myös kansanedustajien reaktiot - Nelosen uutisten mukaan. Vanhaselle riitti ymmärrystä ja selälle taputtelijoita.

Päätös ilmiselvästi yllätti poliitikot. Oltiinko todella niin varmoja siitä, että oikeuslaitos kyllä ymmärtää maan kolmanneksi tärkeintä poliitikkoa ja tuomitsee rakastavaisten riidan pääministerin hyväksi? Mutta voi voi. Kantona kaskessa oli kaksi toheloa maallikkolautamiestä. 

Seurauksena voikin olla, että lautamiehet poistetaan käräjäoikeuksista. Olen sitä itsekin vaatinut. Mutta ehkä tässä pitää muuttaa mielipidettä, jotta myös tavallisella umpirakastuneella ja kaltoin kohdellulla uuniperunoiden paistajalla olisi sananvapaus. 

Pääministerin kannalta onnetonta eivät ole Ruususen "paljastukset". Niiden takia ei oikeutta käyty eikä käydä. Onnen ja pettymyksen huumassa Ruusunen paljasti pyytämättä ja yllättäen, millainen Matti Vanhanen on ihmisenä.

Asiat ovat Suomessa muuttumassa. Kansalaiset haluavat tietää, millaisia päättäjät ovat ihmisinä, henkilöinä. Tätä me poliitikot emme ole vielä ymmärtäneet.

Perustuslain 60 §:n mukaan ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia. Päätöksessä tuodaan esiin, että Vanhanen tapasi seurustelukumppaninsa netissä (eikä kertonut asiasta totuutta) ja että jo parin päivän päästä pari harrasti seksiä.

Käräjäoikeus puuttui päätöksessään myös siihen asiaan, että Vanhanen on jo oma-aloitteisesti tuonut yksityiselämänsä julkisuuteen. Kun kerran avaa kaappinsa ovet medialle, niitä ei enää kiinni saa. 

Tosiasiassa oikeudenkäynnillä pyrittiinkin kontrolloimaan julkisuutta. Ja tämän asian poliitikot allekirjoittavat yksissä tuumin. Julkisuus kyllä kelpaa, mutta sellaisena kuin me poliitikot sen haluamme.

Eihän se näin mene. Ei enää. Emme elä enää Kekkosen aikaa, emme Koiviston aikaa. Olemme 2000-luvulla. Suomi vapautuu ja demokratisoituu pakosta, tulipa oikeudesta millaisia sananvapautustuomioita tahansa.

Pääministerin blogikommentti oli julmaa luettavaa. Hän ei sulata voittaneiden lautamiesten ydinperustelua eli sitä, että "kanssakäymisen yhteydessä toisen ihmisen yksityiselämästä saatu tieto sellaisenaan olisi osa tiedon saajan omaa yksityiselämää".

Käräjäoikeus lähti päätöksessään siitä, että myös Susan Ruususella on oma elämä, josta hän saa kertoa. Nyt Vanhanen on sitä mieltä, ettei ole. 

Pääministerin tulkinta johtaa aivan mahdottomaan elämään ja mahdottomaan yhteiskuntaan. Mutta jostainhan ne on perustelut jatkuvalle käräjöinnille löydettävä.

-------------------

Sunnuntai 2.3.2008

Suuruudenhulluja tavoitteita

Jokin aika sitten jouduin vastaamaan kysymykseen, mitkä ovat tärkeimmät asiat, joihin haluan eduskunnassa vaikuttaa. Vastaus oli helppo: päivänpolitiikan ruisleivän, vanhusten, eläkeläisten ja lasten asioiden lisäksi tärkein huoleni on sananvapaus. Se voi huonosti Suomessa ja uhkaa tuhoutua lisääntyvään sensuuriin. Haluan myös katkaista kaksipäisen ulkopoliittisen johtajuuden ja liittää Suomen Natoon. 

Suuruudenhulluja tavoitteita mitättömältä rivikansanedustajalta! Olisiko sittenkin ollut parempi vaihtoehto ryhtyä tekemään väitöskirjaa sananvapaudesta? Nyt ei auta kuin toivoa, että edes kansanedustaja saa säilyttää puheoikeuden eduskunnassa. Muualla sitä ei enää kohta ole.

Vaikka pääministeri Matti Vanhasen oikeudenkäynti voi johtaa vuosikausien käräjöintiin aina Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuinta myöten, yksi asia on ehdottoman varma: Vanhasen nauttimalle arvovallalle jo oikeudenkäynti on ollut myrkkyä. Tuomio ei sitä enää muuksi muuta.

Länsimaiset johtajat eivät juuri ole kyselleet lakituvassa kunniansa perään. Britanniassa moiset niuhottajat naurettaisiin suohon. Ranskassa ja Saksassa ajat näyttävät muuttuneen, kun itsevaltaiset poliitikot katsovat olevansa kaiken arvostelun yläpuolella. 

Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy on haastanut riitaa lehdistön kanssa. Pömppömahan "latistusta" kuvamanipulaation avulla ei olisi saanut paljastaa. Eikä myöskään anelevaa tekstiviestiä entiselle rouva Sarkozylle. Tekstiviestioikeudenkäyntiä pidetään Ranskassa äärimmäisen poikkeuksellisena.

Saksassa media kertoi liittokansleri Gerhard Schröderin värjäävän hiuksiaan. Liittokansleri tuohtui kirjoittelusta niin silmittömästi, että hän turvautui oikeusistuimeen. Tuomarit päättivät vuonna 2002, ettei lehdistö saa väittää virheellisesti Schröderin värjäävän hiuksiaan.

Mutta meillä ei olekaan kysymys muutamasta tekstiviestistä tai hiusten väristä. Kysymys on siitä, saako ylipäätään kirjoittaa omia muistelmia, jos toisena osapuolena on poliitikko. 

Tohtori Päivi Tiilikan kirjoituksia ja väitöskirjaa sananvapauden ja yksityisyyden rajoista käytetään syyttäjän todisteina oikeudenkäynnissä. Lisäksi tohtori Tiilikka on antanut solkenaan tuomitsevia lausuntoja julkisuuteen.

Yhtä lailla pihalla ovat olleet ne tutkijat, jotka ääni väristen ovat todistaneet, ettei Urho Kekkosen aikana moista olisi tapahtunut.

Missä on näiden tutkijoiden lähihistorian tuntemus? Vuoden 1956 presidentinvaalien kampanjassa reviteltiin Kekkosen naisseikkailuilla ja juopottelulla viimeisen päälle. Nyt sellaisista paljastuksista todennäköisesti joutuisi oikeuteen. 

Helsingin Sanomille kiitos, että antoi palstatilaa tänään sunnuntaisivulla myös toisenlaisille poliittisille tutkijoille. Näin Tiilikan argumentointi ei jää ainoaksi julkisuudessa esitetyksi "tutkijatotuudeksi". 

Nuorten turkulaisten politiikantutkijoiden johtoajatus oli, että julkisuus vie poliitikoilta suhteellisuudentajun. Niin vie.

Olin pyörtyä, kun Vanhasen oikeudenkäynnin alkaessa neljä veteraanipoliitikkoa asettui MTV3:n haastattelussa tukemaan Vanhasta. Kukaan ei puolustanut sananvapautta. Eivät edes kokoomuspoliitikot.

Toinen turkulaistutkijoiden johtoajatus oli, että vaikka ministerien tekstiviestit tuskin ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä, siitä huolimatta toimittajien pitää saada päättää, millaisella tiedolla on merkitystä. "Se on sensuuria parempi vaihtoehto", kirjoittavat Mari K. Niemi ja Erkka Railo.

Nykyisessä ilmapiirissä on jotain käsittämättömän ahdasta. Maa on täynnä ahdasmielisiä ihmisiä ja kielikelloja. Internetiä sensuroidaan, vaikka lapsipornorikollisiin sillä ei ole mitään vaikutusta. Taidekaan ei saa olla enää vapaata, vaan sekin on joutunut sensuurin ja rikostutkinnan kohteeksi.

Mitä vielä? Odotan koko ajan uutta sensuurirykäystä ja iskua sananvapautta vastaan.

Tällaisessa Suomessa me nyt elämme. Ja se on meidän poliitikkojen syy.

------------------------
Keskiviikko 27.2.2008

Sananvapautta koetellaan taas

Sensuurimentaliteetti on iskenyt Suomeen. Halu rajoittaa sananvapautta kaiken hyvän nimissä laajenee. Jos kirjoittaa kirjan omasta elämästään, joutuu oikeuteen. Mutta ei tässä kaikki. Suomi sensuroi myös internetiä. Meillä uskotaan, että internetiin voidaan rakentaa pitävä palomuuri kaikkea pahaa vastaan.

Tällä menolla voidaan heittää todella hyvästit sananvapaudelle. Olemme kohta sellaisten sensuurimaiden kastissa kuin Saudi-Arabia ja Kiina, jotka "suojelevat" kansalaisiaan vääriltä mielipiteiltä ja muulta saastalta.

Kaikki internetistä jotain tietävät ymmärtävät, että suodatus ei tepsi lapsipornoon - se ainoastaan estää eksymästä noille sivuille. Se on tietenkin hyvä asia. Mutta jos todella halutaan puuttua pedofiliaan ja suojella lapsia, poliisin estolistat ovat yhtä tyhjän kanssa. Kaiken huipuksi KRP niittaa kielletyksi myös suomalaisia saitteja, vaikka laki koskee vain ulkomaisia sivustoja.

Poliisin on tehtävä kansainvälistä yhteistyötä. Onko se liikaa vaadittu meidän poliisiltamme?

-----------------

Maanantai 25.2.2008

Vihreys alkaa jo riittää 

Ei pitäisi katsella aamutuimaan televisiota. Minulle alkaa riittää Anni Sinnemäen ja muiden ympäristövihreiden ei Vuotoksen altaalle, ei vesirakentamiselle (vain voimaloiden tehoja saisi lisätä), ei turpeelle, ei ydinvoimalle. Ei kaikelle muulle paitsi tuulivoimalle.

Oli pakko soittaa talousvaliokunnan varapuheenjohtajalle Antti Rantakankaalle ja päivittää tiedot. Tuulivoimalla tuotetaan energiasta 0,1 prosenttia. Ropellit on rakennettu kymmenien miljoonien eurojen  tukien turvin.

Jokainen voi laskea, paljonko valtion tukea tarvittaisiin, jos tuulivoima 30-kertaistettaisiin eli härvelivoimalla tuotettaisiin 3 prosenttia Suomen energiasta. Useita satoja miljoonia euroja.

Tietävätköhän edes vihreät, että Suomen tuulisähkön nimellistehosta talven kulutushuipun aikaan on ollut käytössä vain 16 prosenttia. Miksi? No siksi, kun Suomessa ei tuule.

Toisin sanoen: tuulivoimaa ei juuri ole käytettävissä silloin kun energiaa tarvittaisiin eniten. Ja sitten sitä pitäisi rakentaa entistä enemmän. Ei tyhjästä kannata maksaa satoja miljoonia euroa. Sen saa aivan ilmaiseksi. 

Vesivoiman lisärakentaminen ja Vuotoksen allas eivät maksaisi valtiolle latin latia. Itä-Lapin kunnat saisivat kiinteistöverotuloja palveluihin. Vuotoksen allasalueella ei enää asu ketään. Taivaanrannan maalaritkin ovat kirkonkylissä, kaukana Vuotoksen rämeiköistä.

Vihreiden eiei-politiikka alkaa todella jurppia. Greenpeace on lähes tuhonnut Lapin metsätalouden, suomalaisten vihreiden avustuksella. Jahka energiataistelu kunnolla alkaa, voisin lyödä melkein vetoa siitä, että avuksi rientää Greenpeace telaketjuineen. 

En ole eläissäni ymmärtänyt luontovihreitä. Sen sijaan olen monessa asiassa samoilla linjoilla kuin soininvaaralaiset sosiaalivihreät: ketään ei jätetä.

Jokainen ministeri pääministeristä lähtien sanoo, ettei mitään voida tehdä, kun on tuo hallitusohjelma. Asiat kuitenkin ovat vuodessa muuttuneet. EU:n ilmastopolitiikan lisävaatimukset ovat niin rajut, että niiden toteuttaminen ilman vihreiden eiei:täkin on työn ja tuskan takana.

Onko todella niin, että hallituksen kolme puoluetta ja 112 kansanedustajaa ovat yhden puolueen ja 14 kansanedustajan vankeja? Jokin järki täytyy politiikassakin olla.

Silläkin uhalla, että puoluetoveri syyttää minua taas Kalevan palstoilla omaan pesään paskomisesta, esitän vihreille toiveen: jättäkää laiva, jos mikään ei kelpaa.

Hallitus ei suinkaan kaatuisi vihreiden ulosmarssiin. Tulijoita kyllä on. On kristillisdemokraatit ja seitsemän kansanedustajaa, on soinilaiset ja viisi kansanedustajaa. Jos vihreät korvattaisiin kd:llä, 126 paikan enemmistö muuttuisi 119 paikan enemmistöksi. Soinilaiset lisäisivät enemmistön 124:ään. 

Ja ihan lopuksi: anteeksi anteeksi, kun vielä ajattelen ihan itse.

-------------------------- 

Sunnuntai 17.2.2008

"Medialle luu kurkkuun"

Pääministerin ja hänen entisen rakastettunsa Susan Ruususen välienselvittelylle voisi suorastaan nauraa, ellei kysymys olisi vakavasta asiasta. Jos oikein huonosti käy, niin medialle lyödään luu kurkkuun. Sen jälkeen kansalaiset eivät tiedä, minkälaisia ihmisiä he päättäjikseen valitsevat. Kylmän kalseita narsisteja vai empaattisia, ihmisten hätää ja tuskaa ymmärtäviä?

Susan Ruususen kirja tosiaan paljasti pääministerin luonteesta kaiken. Seurusteleva pari rakastelee, saunoo, hieroo selkää ja syö uuniperunoita. Noissa asioissa ei ole mitään ihmeellisistä. Ihan normaaleja seurustelevien parien asioita. Ei enempää, ei vähempää. Me olemme tienneet, että pääministeri Vanhaselle on kaksi lasta. Mikä yksityiselämän paljastus se muka on?

Mutta sitä emme ole tienneet, miten Matti Vanhanen kohtelee läheisiä ihmisiä. Miten kylmästi, tunteettomasti ja sanaa sanomatta hän potkaisi Ruususen ulos elämästään tekstiviestillä: "Se on siinä." Jotain paljastavaa on siinäkin, että pääministeri etsii seuralaisia netistä ja "muistaa väärin" tapaamispaikankin. 

Kyllä äänestäjillä on oikeus tietää päättäjien persoonallisuudesta. Jos poliitikko kiroilee, hyppii kiukkuisena tasajalkaa ja höykyttää alaisiaan, niin tuskinpa me haluamme sellaisen ihmisen presidentiksi tai pääministeriksi.

Ruususen kirja ei paljasta yhtään mitään Vanhasen tylsästä  yksityiselämästä. Se on täynnä umpirakastuneen yksinhuoltajaäidin mielipiteitä ihmeellisestä rakkaudesta. Jos Ruusunen tai kustantaja tuomitaan, Suomi taantuu 30-luvulle, jolloin mielipiteiden takia ihmisiä vainottiin.

Oikeudenkäynnissä ei suinkaan vedetä rajaa sille, kuinka laaja tai suppea on poliitikon julkisuus ja yksityisyys. Sen sijaan oikeudessa ratkaistaan se, onko tässä maassa enää mielipiteen ilmaisuvapautta. Mielipiteistä jotkut muutkin poliitikot kuin Vanhanen ovat viime aikoina menettäneet malttinsa, soittaneet lehtiin, tehtailleet rikosilmoituksia ja kanteluja.

Eduskunnassa on uusi ryhtiliike, joka todella haluaa lyödä medialle luun kurkkuun. Etujoukoissa kulkevat ne kansanedustajat, jotka vuositolkulla ovat olleet median lemmikkejä - ainakin jos asiaa mitataan palstamillimetreinä. 

Pitkän linjan poliitikot suorastaan tervehtivät ilolla sitä, että Vanhasen oikeudenkäynnissä saadaan rajat sille, mitä poliitikoista saadaan kirjoittaa (MTV:n Seitsemän uutiset perjantaina 15.2.). Olin tyrmistynyt, että kovinta sananvapauden rajoittamislinjaa veti kokoomus. 

En todellakaan olisi uskonut, että kokoomus on ensimmäisenä väläyttämässä lakipykälien tiukennusta. 

----------------------- 

Torstai 7.2.2008

Median vastuu ja lähdesuoja

Kansanedustajien lomaltapaluussa oli kerrankin todellista sähköä. Julkisuuteen oli tullut tutkimus, jonka mukaan eduskunnassa esiintyy sukupuolista häirintää. Se on siis tosiasia, joka tässä hässäkässä tuppaa unohtumaan.

Sen kansanedustajakollegat olisivat vielä kestäneet, mutta eivät sitä, että tikun nokkaan oli nostettu seitsemän mieskansanedustajaa, joita nimettöminä esiintyneet eduskunnan työntekijät syyttivät sopimattomasta käytöksestä.

Jossakin vaiheessa päätin, etten koske pitkällä tikullakaan koko aiheeseen. Tilanne on kuitenkin karannut käsistä.

Ymmärrän toki suuttumuksen, puheet nimettömistä ilmiannoista ja puskasta puukotuksista. Mutta sitä en ymmärrä, että nyt joukolla lähdetään hakemaan oikeutta lehtijutussa, joka mielestäni kestää tiukankin journalistisen kritiikin. Lopullisen tuomion antaa Julkisen sanan neuvosto.

Länsimaisen sananvapauden kulmakivi on lähdesuoja. Vain sen turvin päästään kiinni yhteiskunnallisesti merkittäviin asioihin. Juttua ei olisi voitu tehdä ilman lähdesuojaa. Yksikään syvä kurkku, eduskunnassa työtä tekevä nainen, ei olisi uskaltanut nimeltä arvostella kansanedustajia, omia työnantajiaan.

Hyvään lehtimiestapaan kuuluu, että asianomaiselta kysytään "syytöksiin" omaa kommenttia. Niin on tehty. Jokainen seitsemästä veljeksestä on samassa jutussa kommentoinut asiaa.

Toimittajat ovat tulleet varovaisiksi. Lähdesuojasta huolimatta joka ainoa haastattelu nauhoitetaan. Tosin vahinkoja tapahtuu; nauhuri juuttuu tai eteen tupsahtaa jymyuutinen tilanteessa, jossa nauhuria ei ole. Mutta oleellista on, ettei lähdesuojaa voida murtaa edes oikeudessa kuin törkeissä rikosjutuissa..

Ilmapiiri eduskunnassa on hyvin loukkaantunut. Vaikka ymmärrän sen, siitä huolimatta olen todella huolissani sananvapaudesta. Säilyykö se tässä uusmoralismin ilmapiirissä? Pääministerin morsian ei saa kertoa omaa tarinaansa. Muistelmistakin joutuu oikeuden eteen.

Mitä oikein on tapahtumassa? Poliitikot vaativat itselleen M. Meikäläisen yksityisyyttä. Sen turvin voikin sitten tehdä mitä tahansa.

-------------------------

Perjantai 4.1.2008

Lomalla, lomalla ja lomalla

Kuukauteen en ole edes vilkaissut omaa nettisivuani, saati että olisin jotain sinne kirjoittanut. Ei ole ollut aikaa eikä oikein inspiraatiotakaan. Syy on hyvin yksinkertainen: pitkittyvä silmätulehdus ja iskias.

Silmätulehdus parani tipoilla, mutta iskias vaivaa vieläkin. Parina iltana eduskunnan iltaistunnoissa en tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun en tahtonut puhujapönttöön päästä.

Nyt onneksi on helpottanut sen verran, etten enää tarvitse turruttavia kipulääkkeitä. Mutta kyllä se kipu kinkun sisuksissa yhä piileksii. Muuta en toivo kuin että selviäisin ilman leikkauspöytää. Tiedän monta kohtalotoveria, joilta iskias on irronnut vasta kirurgin veitsellä.

Kansanedustajan loma ei kuitenkaan ole pelkkä loma, ellei kerta kaikkiaan lähde muille maille. Jos en olisi varannut ja maksanut kahden viikon aurinkomatkaa jo keväällä, todennäköisesti peruisin matkan. On niin monta menoa ja tapahtumaa, joissa kansanedustajan pitäisi olla.

Eduskunnan yliopistoryhmä vierailee tammikuussa Oulussa Oulun yliopiston rehtorin Lauri Lajusen kutsusta. Kiitos ja kunnia Lajuselle, että hän on halunnut kertoa Oulun yliopiston menestystarinan nimenomaan yliopistoryhmälle. Kun ryhmään kuuluu kansanedustajia yli puoluerajojen, tietoa saavat juuri ne edustajat, jotka vaikuttavat omissa ryhmissään yliopistojen toimintaan ja tutkimustyön edellytyksiin.

On siis perin valitettavaa, että en pääse tähän tilaisuuteen. Yhtä lailla minulta jää näkemättä tammikuinen Strasbourg ja Euroopan Neuvoston kokous. Mutta jos iskias ei jää aurinkovarjon alle, eduskuntaan saapuu helmikuussa perin perin ..... 

-------------------------

Tiistai 4.12.2007

Joulukuu

Tiistai 4.12.2007

Venäjä vaarallisella tiellä - Suomi vaikenee

Venäjä on Etyjin ja EN:n jäsen. Maassa siis pitäisi olla edes jonkinlainen demokratia. Ainakin sen pitäisi siihen pyrkiä. Sunnuntaiset duuman vaalit ja sitä edeltävä vaalikampanja osoittavat kuitenkin aivan muuta. Venäjä ei ole ollut eikä ole demokratia.

Jeltsinistä käynnistynyt pieni momentum, pieni mahdollisuus demokratiaan, on nyt kuollut ja kuopattu. Venäjä on siirtynyt jälleen yhden miehen valtaan. Vladimir Putin on Suuri Kansallinen Johtaja, vaikka ei olisikaan presidentti tai pääministeri.

Tästähän duuman vaaleissa oli kysymys. Kansa äänesti presidentti Putinin luottamuksesta, ei mistään muusta. Mutta mitä kansallinen johtaja kansan luottamuksella tekee? Mitä muuta kuin että Putin haluaa nousta poliittisen järjestelmän ja maaliskuussa valittavan presidentin yläpuolelle?

Historiaa tuntevat saattoivat pelästyä. Putin sai kaiken vallan itselleen "demokraattisissa vaaleissa". Niistä on huonoja kokemuksia silloin, kun joudutaan käyttämään sitaatteja. Sellaista vaalien jälkeen ei ole ollut demokratiasta tietoakaan.

Venäjää on syytä varoa, jotta ei tarvitse katua. Suurvaltapullistelu jatkuu ja lisääntyy. Sen seurauksena Eurooppa on ajautumassa pikku hiljaa kylmän sodan jakolinjoihin.

Mitä tästä seuraa Suomelle, joka huomenna juhlii itsenäisyyttä? Kenen joukoissa seisomme? Tanssimmeko yhä Putinin kanssa?

Olen hämmästynyt ja vähän säikähtänytkin Suomen poliittisen johdon kommenteista. Tai pikemminkin siitä, ettei vaalitulosta ja kampanjaa juurikaan kommentoitu.

Duuman vaalit eivät olleet vapaat, tasa-arvoiset eivätkä demokraattiset. Kuitenkaan meidän ulkopoliittisilla johtajillamme ei ollut mitään sanottavaa tästä.

Yle-uutisille presidentti Tarja Halonen tulkitsi venäläisten antaneen tukensa Putinin jatkolle, mutta ei pitänyt tulosta Suomen kannalta mitenkään huonona. STT:n mukaan pääministeri Matti Vanhanen piti vaalien tulosta vakuuttavana. Hänestä vilppisyytökset olivat hieman epämääräisiä, mutta ne on syytä selvittää.

Meidän johtajiemme vaalikommentit poikkeavat muiden läntisen maiden lausunnoista. Ulkoministeri Ilkka Kanervakaan ei ole poikkeus. Etukäteen hän tosin arvosteli varovasti vaaleja, mutta jälkeen päin ei ole erityisempää kommenttia väärinkäytöksistä kuulunut. Sen sijaan Kanerva on puhunut jatkuvuudesta ja huomauttanut, ettei vaalitulos vaikuta Suomen ja Venäjän väleihin millään tavalla.

Olen hieman pettynyt. Missä on se ministereidemme kannanottojen rohkeus ja tuoreus, josta iloitsin hallituskauden alussa? Siitä kansakin kokoomusta kiitti.

Kuka söi kesävoin? Kissako vei kielen?

------------------------

Alkuun

Marraskuu

---------------------------

Marraskuu

Keskiviikko 21.11.2007

Tehy sai palkkansa

Onneksi olkoon Tehy. Tiukka ja määrätietoinen, pitkään suunniteltu, huolella ja ammattitaidolla toteutettu työtaistelu tuotti erinomaisen tuloksen. Te olette palkkanne ansainneet. Mutta niin ovat kaikki muutkin hoitajat, kuntien pienipalkkaiset naiset. 

Otitte kuitenkin käyttöön sellaiset keinot, että niiden turvin lähes tulkoon jyräsitte nurin hallituksen, ay-liikkeen, työnantajat ja poliittiset päättäjät. Turvauduitte oppositioon, joka viikkokaupalla huusi kuorossa hallitukselle: anna rahaa, anna rahaa.

Samanlaista eläimellistä karjuntaa näin viimeksi 1990-luvun alkupuolella. Silloinkin huutosakin johtajana olivat demarit.

Tehyllä oli vaatimusten takana kansan tuki. Ja myös meidän poliitikkojen tuki. Se, että hallitus ja eduskunnan enemmistö ei luvannut lisää rahaa, ei johtunut pahasta tahosta, vaan siitä. ettei eduskuntaa kiristetä. Jos olisimme taipuneet, huomenna huutaisi oven takana toinen kuoro. Siinä menisi valtion talous kanttuvei yhdessä hujauksessa.

Tehy otti käyttöön äärimmäisen työtaisteluaseen. Joukkoirtisanomiset uhkasivat ihmisten henkeä. Me poliitikot olimme todella ihmeissämme. Te suollitte sähköpostin täyteen herjakirjeitä, kun meidän oli pakko säätää potilasturvalaki. Sitä tehyläiset ja oppositio kutsuivat orjalaiksi.

Olin todella yllättynyt ja kauhuissani, kun ihmisten henki ja terveys ei merkinnyt mitään ammattikunnalle, jota on totuttu pitämään empaattisena. Empatialla ei elä, mutta ei palkan pienuus sentään oikeuta mihin tahansa.

Tehy ei todennäköisesti informoinut omalle kentälleen, mitä vaikutuksia irtisanoutumisella on yksittäiselle jäsenelle. Ei selvitetty edes sitä, miksi eduskunnan oli säädettävä potilasturvalaki. Jos työtaistelun takia olisi ihmisiä kuollut, olisi todennäköisesti seurannut tutkinta siitä, kuka vastaa kuolemantuottamuksesta.

Joukkohysteria on vaarallinen ilmiö. Hallituspuolueiden riveistä yritettiin eduskuntakeskusteluissa varoittaa opposition edustajia, etteivät he puheillaan heittäisi bensaa tulipaloon. Oli järkyttävää havaita, että oppositio (myös kristilliset) hyväksyi asetelman, jossa panoksena oli ihmisten henki.

Demarien kaksinaamaisuus potilasturvalain käsittelyssä paljastui  perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. Vasemmistoliiton vastustus tiedettiin heti alussa. Mutta yritimme kaikkemme, että olisimme saaneet mietinnön taakse demarit, onhan SDP:llä vahva tuntuma ja kokemus työmarkkinapolitiikasta. Joustimme ja joustimme, mutta eikös vaan SDP jättänyt mietintöön eriävän mielipiteen.

Siinä meni demareilta melkoinen annos luottamuspääomaa. Mutta minkäs teet, kun ihmishenki ei paina mitään, kun pitää hallitusta moukaroida.

* * *

Pääministeri Matti Vanhasen ankara arvostelu Tehyn toimia kohtaan ei sinänsä ollut yllätys. Otteet olivat niin rajut, että jonkun oli pakko sanoa, ettei poliittisia päättäjiä kiristetä. Pääministeri Vanhanen ansaitsee puheestaan suurkiitoksen. Se oli miehen työ.

Tehyn toimien jälkeen tulee harkintaan lakko-oikeuden rajoittaminen tai pakkosovintolain säätäminen. Pakkosovinto on voimassa monessa Euroopan maassa. Norjassa sen turvin on lopetettu ainakin kaksi lakkoa.

Mutta ei Vanhanen arvostellut vain Tehyä. Kokoomuslaisena olen iloinen, että pääministeri ja keskusta ovat lopultakin huomanneet, että "nähtyjen keskustelujen jälkeen mikä hyvänsä nykyisistä oppositiopuolueista olisi tulevaisuudessa mahdollisessa hallitusvastuussa hallituksen todellinen heikoin lenkki".

Tehyn työtaistelu paljasti lopulta koko kansalle, kuka kantaa vastuuta, kuka toteuttaa vaalilupaukset ja kuka vain melskaa ja metelöi. SDP joutui tarkkailuluokalle. Puoluetta ei enää kukaan huoli hallitukseen ilman, että käyttäytymissäännöt kirjataan hallitusohjelmaan.

Jos valitun strategian takana oli puheenjohtaja Eero Heinäluoma, niin demarit eivät enää voi tehdä muuta kuin  panna puheenjohtajan vaihtoon.

--------------------------

Sunnuntai 11.11.2007

Oikeus elämään

Tehyn työtaistelu-uhka on ollut hallitukselle ja hallituspuolueiden kansanedustajille melkoinen koettelemus ja oppitunti. Sitä se varmaan on ollut myös työtaisteluun valmistautuvalle Tehylle.

Pitkän toimittajaurani aikana en ole kertaakaan kokenut vastaavaa. Joka ainoassa lakossa ovat työnantajat ja työntekijät kyenneet sopimaan suojelutyöstä, jotta yhteiskunnan elintoiminnot eivät täysin halvaantuisi.

Kun Tehy otti työtaisteluaseekseen joukkoirtisanoutumisen, ei suojelutyöstä voitu päättää, kun kyseessä ei ole lakko. Sosiaali- ja terveysministeriö ei voi siirtää työtaistelun alkua, koska kyseessä ei ole lakko. Niinpä ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin että eduskunta lain turvin vetää lakkorajat.

Mitä muuta me olisimme voineet tehdä? Antaa keskosten kuolla lämpökaappiin, kun hoitajia ei ole? Jos jokin asia menee kaiken muun edelle, niin se on oikeus elämään.

Tehy on koko ajan korostanut, että vastuu ihmisten elämästä ja kuolemasta, pysyvästä vammautumisesta tai parantumisesta on eduskunnan, julkisen vallan, ei sairaanhoitajien. Kun me sitten yritämme joten kuten estää kuolemia, me saamme tuutin täydeltä sontapostia. Ihmisiltä, joiden sivistyksen ja arvomaailman kuvittelisi olevan joten kuten kohdallaan.

Kukaan ei kyseenalaista sairaanhoitajien oikeutta työtaisteluun. Ei eduskunta siihen halua puuttua. Me haluamme vain estää turhat kuolemat. Potilasturvalain ainoa tarkoitus on huolehtia kaikkein kriittisintä hoitoa tarvitsevien potilasturvallisuudesta.

Perustuslakivaliokunta yritti tehdä laista työtaisteluun valmistautuvien kannalta niin oikeudenmukaisen kuin suinkin. Mielestäni siinä onnistuttiin. Me kaikki kuitenkin toivomme, rukoilemme ja anomme, että tehkää sovinto.

Minä myös toivon, että jokainen asiasta jotain mieltä oleva lukisi Helsingin Sanomien pitkäaikaisen työmarkkinatoimittajan Jarmo Aaltosen kolumnin Rahat tai henki lauantain Hesarista. Lukekaa ja ihmetelkää.

Yhden asian haluan sanoa. Sairaanhoitajat ovat kiistatta palkkakuopassa. Vuosikymmenten tupot ovat tehneet tehtävänsä. Mutta niin ovat muutkin palvelualat. Tehylla on täydet oikeudet tavoitella vaikka kuuta taivaalta. Tehyllä on oikeus työtaisteluun. Mutta jonkun on kannettava vastuu tärkeimmästä ihmisoikeudesta, elämästä.

---------

Jokainen tietenkin kysyy, miksi tarvitaan potilasturvalakia. Kun valtiolla on rahaa, miksi kiistaa ei voida rahalla hoitaa?

Ensiksi lähtöasetelma. Tehy hylkäsi noin 13 prosentin palkankorotukset ja vaatii uhkaamalla joukkoirtisanomisilla 24 prosentin korotusta.

Koska en kykene itse arvioimaan Tehyn vaatimusten hintaa, on pakko turvautua valtiovarainministeri Jyrki Kataisen nettikolumnin tietoihin.

"Jo varovaisimmat arviot kertovat, että palkkariidassa on kyse 500 miljoonan euron lisälaskusta aiemmin tarjotun päälle. Lopullinen hintalappu voisi kuitenkin kasvaa tuosta yli miljardiin, jos sopimusjärjestelmän myötä samat korotukset jakautuisivat laajemmalle terveydenhuoltoon.

Nyt on kysymys mahdollisuuksien taiteesta. Kuinka saada aikaan ratkaisu, joka tyydyttää kaikkia osapuolia ja joka on mahdollista toteuttaa? Kuntatyönantaja ilmoitti jo tehdyn sopimuksen liikkuvan kestokyvyn äärirajoilla ja moni kunta joutuu nostamaan veroprosenttiaan, vaikka valtiokin on historiallisesti osallistunut kunnallisten naisalojen muita korkeampiin palkankorotuksiin.

Jotkut ovat vaatineet erityisen hyvin vuosien tuomia valtion verotuloja käytettäväksi velanmaksun sijasta kuntien valtionapuihin palkanmaksukyvyn vahvistamiseksi entisestään. Ongelmana on vain se, että korotetut valtionavut pitäisi maksaa indeksikorotuksineen joka vuosi myös normaalin talouskasvun ja sitä heikompina aikoina. Se suistaisi valtiontalouden pois raiteiltaan."

Näin siis Katainen.

Lopuksi on pakko ihmetellä, miten minulle aina käy näin. Olin kansanedustaja 90-luvun alussa. Kun Suomi syöksyi lamaan, jouduttiin ottamaan rutkasti lainaa, jotta kansalaiset peruspalvelut kyettiin säilyttämään. Työministeri Ilkka kanervan ja valtiovarainministeri Iiro Viinasen nukkeja hirtettiin torikokouksissa ja mielenosoituksissa.

Nyt Suomi uhkaa taas suistua suureen tuntemattomaan.

------------------------

Alkuun

Lokakuu

Maanantai 22.10.2007

Minne Kimi maksaa veronsa?

Vuorokauteen ei ole juuri muuta kuullutkaan kuin kimikimikimikimi. Ei ymmärrä. Autourheilu on pelkkää välineurheilua. Se voittaa, jonka auto on paras.

Jokainen saa tietenkin ajaa minkälaista rotiskoa tahansa. Mutta sitä ei tajua, että moista pärryyttelyä kutsutaan urheiluksi. Vielä hullummaksi asian tekee se, että yksitoikkoisesta radan kiertämisestä maksetaan älyttömiä palkkioita.

Eikä tässä vielä kaikki. Suunnattomia summia tienaavat urheilijat ovat kansallissankareita. Ei heitä kansa kadehdi, ei, vaikka he eivät asu Suomessa eivätkä maksa veroja isänmaan pohjattomaan kassaan.

Jääkiekkoilijat ovat kuitenkin toista maata kuin autokuskit. Kiekot ja mailat ovat periaatteessa samanlaisia, joten kysymyksessä ei ole välineurheilu. Kiekkoilijan taidot ja kyvyt ratkaisevat, eivät mailat ja kiekot.

Kimi asuu vaimonsa kanssa Sveitsissä, jonne hän todennäköisesti maksaa myös veronsa. Onko hän siis suomalainen ja Maamme-laulun arvoinen?

-----------------

Keskiviikko 17.10.2007

Kiitos, kiitos ja kiitos

Venäjän Helsingin-suurlähetystön lähetysneuvos Vladimir Kozinille kolminkertainen kiitos tunkkaisesta Nato-kannanotosta, joka vei meidät kerralla suomettuneelle YYA-kaudelle.

Nyt me kaikki tiedämme, että Venäjä ei ole yhtään sen kummempi naapuri kuin Neuvostoliitto aikanaan. Voimansa tunnossa se haluaa kontrolloida naapureiden elämää. Venäjästä on tullut rasittava kumppani niin EU:lle kuin koko lännelle.

Suomi varmasti päättää itse ja itsenäisesti omista turvallisuusratkaisuistaan. Me kaikki tiedämme, että Baltian mailla on turvana Nato. Meillä ei mitään, kun EU:n turvatakuut ovat yhtä tyhjän kanssa. Päätöksenteko on helppo.

Jos Venäjä todella uskoo voivansa vaikuttaa suomalaisiin uhkailulla ja pelottelulla, siellä ei todellakaan ymmärretä, että suomalaiset eivät enää ole samanlaisia lampaita kuin suomettumisen vuosikymmeninä. Tai sitten ulkopoliittiset päättäjämme ovat antaneet Venäjän vierailuillaan suomalaisten tunnoista aivan väärän kuvan.

Kuvitellaanko todellakin, että pelottelulla Nato-jäsenyyden mahdollisuus voitaisiin pyyhkäistä olemattomiin 15 vuodeksi? Kozinin mukaanhan Vladimir Putinin valtakausi Venäjällä voi kestää aina vuoteen 2025.

Suorastaan selkäpiitä karmi, kun Kozin esitti Suomelle strategista kumppanuutta ja sotaharjoituksia. Saman teki puolustusministeri Ustinov 1978. Tämän esityksen  Kekkonen torppasi puolustusministeri Sutelan avustuksella. Mutta mitä tekee Tarja Halonen? Tanssiiko yhä Putinin kanssa?

Vaikka Venäjän kanta Suomen Nato-jäsenyyteen on jo pitkään tiedetty ja vaikka Kozinin esiintyminen liittyisikin puolustus-  ja turvallisuuspoliittisen selonteon valmisteluun, oli se kuitenkin sen verran voimallinen, että suomalaisten on reagoitava. Me emme voi enää pistää päätä pensaaseen.

Kozinin haastattelun sanoma oli selkeä. Jos Suomi liittyy Natoon, Suomi on Venäjälle sotilaallinen uhka. "Miettikää, miettikää, miettikää."

Mitä miettimistä tässä enää on? Nato-jäsenyyden kannatus nousee kohisten. Vaikka Suomi on EU:n jäsen, jota ei enää niin vain alisteta saappaan alle, sotilaallista turvaa EU ei anna. Sen antaa vain Nato.

-----------------

Tiistai 9.10.2007

On ollu vähä hulinata

Sananvapauden puolustaminen aiheutti melkoisen mylläkän. Ihan itsekin yllätyin, olinhan kirjoittanut samasta asiasta lähes samoin sanoin pitkin matkaa.

En suinkaan äimistynyt Matti Vanhasen tutkintapyynnöstä, jonka hän teki jo kuusi kuukautta sitten. Perjantaina lensin pyrstölleni, kun syyttäjä päätti ylipäätään syyttää ja kaiken lisäksi kirjan kirjoittajaa.

Olen saanut kyselyjä siitä, miksi puolustan niin typerää naista kuin Susan Kurosta. En minä Susania puolusta, vaan sananvapautta, mielipiteen, sanomisen ja kirjoittamisen vapautta.

Jotkut ovat sitä mieltä, että sananvapaus kuuluu vain hyville, ei pahoille eikä rumille. Sananvapautta ei kuitenkaan voi viipaloida roskajournalismiin ja arvokkaaseen sanomiseen, jota laatumediat tuottavat ja välittävät. Sananvapautta joko on tai sitten sitä ei ole. Demokratiaa joko on tai ei.

(Yrittäkää nyt hyvät ihmiset muistaa ja lukea historiaa. Lehdistön toimintavapauksien tukahduttaminen on aina ensi askel täysmittaiseen diktatuuriin. Natsit pistivät ensimmäisenä tiedotusvälineet kuriin. Venäjällä sana on Putinin taskussa.)

Täydellisesti äimistyin, kun pääministeri selitti radiossa ja televisiossa, että hän haluaa selvittää yksityisyytensä rajat yksityishenkilönä, ei pääministerinä. Pääministeri on pääministeri 24 tuntia vuorokaudessa. Hänellä, kuten kaikilla päättäjillä, on paljon suppeampi yksityisyyden suoja kuin yksityisellä kansalaisella.

En kyllä enää ymmärrä Suomen oikeuslaitostakaan. Se on tulkinnut perusoikeuksia tavalla, joka ei aina vastaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kannanottoja.

On myös pakko kysyä, miten tuomioistuin pystyy puolueettomasti käsittelemään oikeusjutun, jossa vastakkain ovat pääministeri koko arvovallallaan ja yksinhuoltajaäiti, pääministerin virkaheittomorsian..

Jo on aikoihin  eletty.

----------------- 

Sunnuntai 7.10.2007

Vanhanen romuttaa sananvapauden

Suomessa pääministeri saa julkisuudessa valehdella, mutta naisystävä ei saa edes omissa muistelmissaan kertoa, millainen uima-allas pääministerillä on tai syökö hän mieluummin uunipottuja vai pottumuusia.

Henkilökohtaisesti pääministerin tiuhaan tahtiin vaihtuvat naisystävät eivät voisi vähempää kiinnostaa. Sen sijaan kiinnostaa se, valehteleeko pääministeri myös virkatoimissaan. Viime vuonna pääministeri kertoi Ilta-Sanomissa, että hän tapasi Susan Kurosen kauppakeskuksessa. Kuronen kuitenkin kertoi, että Vanhanen löysi hänet netistä.

Miten pääministeri Matti Vanhanen ylipäätään ilkesi tehdä tutkintapyynnön entisen heilansa muistelmista? Pääministeri saa syyttää itseään, jos ja kun heilaksi netistä osui julkisuushakuinen nainen. Nyt uhanalaisena on sananvapaus, joka muutenkin on oikeuden tulkinnoissa joutunut väistymään yksityisyyden suojan edessä.

Jos oikeudenkäynnin seurauksena Suomen päättäjät saavat täydellisen yksityisyyden suojan, sananvapaus olisi pahemmassa jamassa kuin suomettumisen vuosikymmeninä. Tuolloin kiellettyjä aiheita olivat idänsuhteet, nyt kaikki suhteet.

Pääministeri ei ilmiselvästi ymmärrä, että sananvapaus on demokratian kulmakivi. Siksi toivon, että pääministeri tajuaa erota virastaan. Pääministeriksi tulijoita on keskustassa pilvin pimein. Minulle kelpaisi jopa Paavo Väyrynen, Mauri Pekkarisesta puhumattakaan.

Kun perustuslain toimivuutta jatkossa tarkastellaan, sananvapauden ja yksityisyyden suojan asema ehdottomina perusoikeuksina on tarkasteltava uudelleen. Viime vuosina oikeuslaitos on tulkinnut yksityisyyden suojan vahvemmaksi perusoikeudeksi kuin sananvapauden.

Suomi on jo saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta pari huomautusta sananvapauden rikkomuksista. Muutama sananvapauskantelu on vielä käsittelemättä. Jos tulevassa oikeudenkäynnissä sananvapaus joutuu väistymään uuniperunoiden edessä, Kurosen ja Vanhasen esiaviollinen riita on vietävä ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyyn.

--------------------

Alkuun

Syyskuu

Keskiviikko 26.9.2007

Kivistön olikin syytä erota

Ensiksi ajattelin, etten puuttuisi Kalevi Kivistön eroamiseen Julkisen sanan neuvostosta millään tavalla. Helsingin Sanomien pääkirjoitus tänään oli kuitenkin sen verran omituinen, että pakko on taas kerran puolustaa sanomisen vapautta, olipa vastassa sitten JSN:n puheenjohtaja tai Suomen Pankin pääjohtaja.  Sen sijaan kiitosta ansaitsee Kalevan tämänpäiväinen kannanotto.

Kivistön ero osoitti, ettei hän alun alkaenkaan ollut sovelias julkisen sanan neuvoston puheenjohtajaksi. (Todennäköisesti yhdestäkään poliitikosta ei ole.) JSN valvoo hyvää lehtimiestapaa, mutta ei puheenjohtajuus merkitse sitä, että hän olisi asemansa vuoksi erityisasemassa, "turvassa" kriittiseltä ja tutkivalta journalismilta. Hänenkin tekemisiään on voitava ruotia julkisuudessa.

Kivistö hermostui, kun A-studio kertoi hänen yhteyksistään entisiin sosialistisiin maihin 1970- ja 1980-luvuilla. Tuohon aikaan Kivistö toimi SKDL:n puheenjohtajana. Ohjelman mukaan Kivistön yhteydet olivat paljon laajempia kuin hän itse on antanut ymmärtää. Suomeksi sanottuna: Kivistö oli rähmällään.

Kivistö kieltäytyi A-studion haastattelusta. Journalistisesti ohjelman tekijät ovat toimineet aivan oikein eli tarjonneet Kivistölle mahdollisuutta kertoa oma näkemyksensä. Sen sijaan hän raukkamaisesti kieltäytyy ja kertoo sen toiselle tiedotusvälineelle.

Kivistön  jälkiselityksen mukaan A-tudion ohjelma oli kosto neuvoston A-piste ohjelmalle annetusta langettavasta päätöksestä. Se puolestaan koski pääjohtaja Erkki Liikasen toimintaa 1980-luvulla. Ohjelmassa vihjailtiin Liikasen syyllistyneen maanpetokselliseen toimintaan yhteyksistään Neuvostoliittoon vuonna 1986.

A-pistekin tarjosi Liikaselle mahdollisuuden kertoa oma näkemyksensä asiasta. Hän ei antanut haastattelua. Sen sijaan hän valitti JSN:lle, joka enemmistön turvin antoi A-pisteelle huomautuksen.

Jo alun alkaen pidin tuomiota vääränä. Samalla menetin vähäisenkin luottamuksen Kivistöön. Olen ollut toimittajana lähes neljä vuosikymmentä ja tiedän tasan tarkkaan, mitä poliitikot silloin tekivät. Niistä ei kuitenkaan saanut kirjoittaa. Ajat sananvapauden kannalta olivat todella ankeat.

Tiedän myös Erkki Liikasen tavat toimia. Hän ei ole koskaan kestänyt pienintäkään arvostelua. Hän ei soita pienelle toimittajanrääpäleelle, jos arvelee joutuneensa väärin ymmärretyksi.  Ei suinkaan. Hän soittaa suoraan päätoimittajalle.

Suomettumisen aika on ollut ja mennyt. Se pitäisi vähitellen yhteiskunnan huipulla ymmärtää. Emme me voi iän kaiken painaa menneitä asioita villaisella. En vaadi totuuskomissiota, vaan