|
Lauantai 16.8.2008
Kokoomus on toivoa
täynnä
Korpeaa niin
peevelisti. Miten oma ammattikuntani edustajat,
toimittajat, voivat olla niin sinisilmäisiä,
etteivät huomaa, mistä SDP:n unelmatehdas on
kotoisin? Se ei suinkaan ole puheenjohtaja Jutta
Urpilaisen omasta päästä, niin kuin hän reteesti
televisiossa äsken väitti, vaan kokoomukselta
lainattua ja Martin Luther Kingiltä varastettua.
I have a dream. Se oli
kansalaisoikeustaistelija Kingin motto 1960-luvulla,
kun Urpilainen ei ollut vielä syntynytkään.
(Eikä moni muukaan
tämän hetken superhyper-johtajasta. Joten ei ihme,
ettei tällä nuorten eliittijoukolla ole oikein
käsitystä siitä, millaista oli elämä Suomessa
Venäjän naapurina 1970- ja 1980-luvuilla. Vrt. P.S.)
Kokoomuksen
eduskuntavaalikampanja perustui toivoon, kuten myös
tuleva kunnallisvaalikampanja. Ihmisille on annettava
toivoa paremmasta. Heitä on kuunneltava ja heidän
ajatuksensa on vietävä politiikkaan konkreettisiksi
teoiksi.
Usko, toivo ja rakkaus.
Siinä on kokoomuksen Toivo-kampanjan ydin.
Sanoin jo SDP:n
puheenjohtajakampanjan aikana Urpilaiselle, että
hyvin olet perehtynyt kokoomuksen Toivo-kampanjaan.
Sen sijaan yksikään toimittaja ei ole havainnut
minkäänlaista samankaltaisuutta.
Myös kokoomuksen
menetelmät - ihmisiä on kuunneltava - kelpaavat
unelmatehtailijalle. Muistaakseni SDP etunenässä
pilkkasi eduskuntavaalien alla Korva-kampanjaa.
Vaalivoiton jälkeen pilkkakirveet tylsyivät.
Jokainen tietenkin
perustaa tehtaita niin paljon kuin parhaaksi näkee.
Urpilaisen tehdas on kuin morsiamen puku: jotain
lainattua, jotain varastettua, jotain uutta ja jotain
vanhaa.
Urpilainen ilmeisesti
ihan tosissaan uskoo, että kansalaiset haksahtavat
SDP:n vanhakantaiseen jakopolitiikkaan ja pitävät
lupauksia uusista ilmaispalveluista unelmien
täyttymyksenä. Siinä unelmat haihtuvat, kun
verokarhu syö sormia ja on nielaisemassa koko
käden..
Mutta kaikesta
huolimatta. On kerrassaan loistavaa, että
vaalikampanjaan tulee ytyä. Siinä sitä sitten
otellaan turuilla ja toreilla ihmisten sieluista,
toivotko todella muutosta vaiko ainoastaan unelmoit.
P.S.
On pakko kiittää
Erkki Tuomiojaa Georgiaa ja Venäjää koskevasta
päiväkirjaotteesta. Suomessa on sentään yksi
poliitikko, joka ei veisaa vanhaa virttä
Venäjästä. Syynkin tiedän. Tuomioja - tuo nuorelle
Urpilaiselle hävinnyt ikämies - kammoaa 70-luvun
suomettumista ainakin yhtä paljon kuin minä.
Todennäköisesti jopa enemmän.
Tuomioja kirjoittaa
blogissaan 12.8.:
"Jos Venäjä on
tavoitellut sitä, että sitä taas kunnioitettaisiin
sotilaallisena suurvaltana, on se voinut eräällä
tavoin onnistuakin. Sen hintana on kuitenkin,
että luottamus Venäjään yhteistyöhaluisena ja
rakentavana kumppanina hupenee niissä maissa, joiden
myötämielisyys ja halu suhteiden syventämiseen
olisi Venäjällekin eduksi. Sellainen Putinin
puheista ja toimista joskus huokuva ajattelu, että
vihatkoot kunhan pelkäävät ja kunnioittavat, on väärä
ja aikanaan kalliiksi tuleva virhearvio siitä, millä
tavoin kansallista etua tällä vuosituhannella
voidaan ajaa."
Tuomiojan kannanotto on
aivan toista kuin Eero Heinäluoman älynväläys:
"En näe, että tämä jotenkin muuttaisi meidän
kuvaamme Venäjästä tai Venäjän politiikkaa
ohjaavista näkökulmista."
On siinä meillä
ulkopoliittinen asiantuntija, joka kaiken huipuksi
päättää, mitä eduskunnan ulkoasianvaliokunta
lausunnoissaan sanoo.
Tosin Eero ei juuri
poikkea muiden suomalaisten huippupoliitikkojen
yleisestä hyrinästä: Georgian ja Venäjän kriisi
ei vaikuta Suomen Venäjän-politiikkaan.
Suomettuminen istuu kuin tatti suomalaisten
ulkopoliitikkojen takaraivossa, oli hän sitten nuori
tai ikinuori.
Eerolle tiedoksi.
Hakeudu sinäkin Paavo Lipposen tapaan Nord Streamin
konsultiksi. Näin teitä olisi kaksi vankkumatonta ja
vakaumuksellista demaria ajamassa julkisesti Venäjän
etuja Suomessa.
---------------
Tiistai 12.8.2008
Megaluokan
virhearvio
Suomalaiset heräsivät
ankeaan todellisuuteen, kun Venäjä lähti
pakottamaan Georgiaa rauhaan.
Todellisena tavoitteena tietenkin oli torpata
Georgian Nato-jäsenyys kerralla ja samalla osoittaa
muille rajanaapurimaille, ehkä myös Suomelle, että
näin tapahtuu, jos ryhdytte haikailemaan Naton
perään.
Monissa arvioissa on jo
esitetty, että jos Venäjä saa touhuta Georgiassa
miten haluaa, seuraavaksi kaatuvat rähmälleen
Ukraina, Baltian maat - ja ehkä myös Suomi.
Baltian maiden turvana
on Nato. Sen sijaan Ukrainan turvana ei ole mitään.
Suomi taas turvautuu omaan armeijaansa. Sotilaallista
apua EU-maat voivat antaa, jos antavat. Mutta mitään
poliittista velvoitetta tähän ei ole. EU:lla ei ole
edes villasukka-turvatakuita, kun Irlanti kaatoi
Lissabonin sopimuksen.
Kaukasuksen sota osoittaa,
että Venäjä on ikuinen valloittaja ja
alistaja, vaikka kommunismi on kaatunut ja maa
ajautunut muutaman oligarkin ja FSB:n valvontaan. Ei
riitä, että ulkomaiset sijoittajat tulevat takaisin
häntä koipien välissä. Nyt laitetaan myös
rajanaapurit ruotuun.
Kun ja jos Venäjä
puuttuu toisten maiden sisäisiin asioihin sillä
verukkeella, että sen tulee pitää huolta oman
maansa kansalaisista, asuivatpa ne missä tahansa, se
joutuu jatkuviin selkkauksiin naapurimaiden kanssa.
Tämäkö on Euroopan tulevaisuus?
Suomen poliitikot,
jotka ovat suomettumisen ajan lapsia ja joiden
selkäytimissä ovat tuon ajan tavat ja pelot, ovat
vuodesta toiseen torpanneet Nato-jäsenyyden. Sota
Kaukasuksella osoittaa selvääkin selvemmin, että
Suomen olisi pitänyt liittyä Natoon jo vuosikymmen
sitten.
Kuka on vastuussa näin
suuresta virhearviosta? Tasavallan presidentti? Mutta
myös puoluejohtajilla on oma vastuunsa. Yhtenä
joukkueena he olisivat voineet kävellä presidentin
yli, johtaahan presidentti ulkopolitiikkaa
"yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa".
Mutta kun ei ole selkärankaa, niin ei sitten ole.
Jos meillä
suomalaisilla olisi hivenenkin itsesäilytysvaistoa,
lähettäisimme Natoon jäsenyyshakemuksen heti
huomenna. Meille ovat vielä ovet avoinna. Mutta
kuinka kauan?
Kansanedustajien
turvallisuuspoliittinen seurantaraportti on Venäjän
suhteen niin naiivi ja katteettoman optimistinen,
ettei se enää kelpaa ohjenuoraksi hallituksen
selonteon valmisteluun. Sille kävi kuin
kolariautolle: meni kerralla lunastukseen.
Moni suomalainen
idealisti on nyt saanut kovan kolauksen - ihan niin
kuin idealistit saivat kuonoonsa Neuvostoliiton
miehitettyä Tshekkoslovakian 21. elokuuta 1968.
Maailma ja Suomi ovat
ihan samassa pisteessä kuin tasan 40 vuotta sitten.
Mikään ei ole muuttunut. Naapurina on sama
valloittaja ja alistaja kuin aina ennenkin.
Itänaapurin
"rauhanajan" sotaoperaatioista saa melkoisen
listan: Unkari 1956, Tshekkoslovakia 1968, Afganistan
1979-80, Baltian itsenäistymistaistelut ja
Tshetshenian kaksi sotaa. Nyt oli sitten Georgian
vuoro.
Ihmisten kannattaisi
tutustua hieman lähihistoriaan ja suomettumisen ajan
tapahtumiin. Nyt on todella kuviteltu, että
Neuvostoliiton romahdus synnytti uudenlaisen,
demokratiaa ja ihmisoikeuksia kunnioittavan
Venäjän.
Meitä on pahasti
petetty. Kohta suomalaisyrityksetkin palaavat kotiin -
kaikki rahansa ja sijoituksensa hävinneinä.
------------------
Perjantai 8.8.2008
Valta pois
presidentiltä
Presidentti Tarja
Halonen käytti tänään valtaoikeuksia tavalla,
jonka seuraukset voivat olla melkoiset. Tosin ne
eivät vaikuttaisi presidentti Haloseen, vaan hänen
seuraajaansa.
Ja ehkä tämä oli
presidentin päätöksen pontimenakin, kun hän
palautti sisäministeriön kansliapäällikön
nimitysasian takaisin valtioneuvoston valmisteluun.
"Minun jälkeeni vaikka vedenpaisumus, mutta nyt
autetaan aatesisarta."
Kun syksyllä
ryhdytään miettimään, mitä uudistuksia
perustuslakiin tarvitaan, niin toivon, ettei enää
tehdä ratkaisuja konsensusperiaatteella,
yhteistyössä hallituksen ja opposition kesken.
Ei riitä, että
presidentin nimitysoikeuteen puututaan. Presidentti on
tehtävä vallattomaksi myös ulkopolitiikassa niin,
että Suomesta lopultakin tulee parlamentaarinen
demokratia, jossa hallitus hallitsee ja on vastuussa
teoistaan eduskunnalle.
Presidentti Halonen
teki hallitukselle ja hallituspuolueiden
kansanedustajille melkoisen palveluksen. Nyt on paljon
helpompi tehdä ratkaisuja eduskuntaenemmistön
turvin.
Halonen ei ole
"koko kansan presidentti", vaan hän pitää
huolta demarien asemasta myös sisäpolitiikassa,
vaikka sisäpoliittiset asiat eivät hänelle
perustuslain mukaan edes kuulu. Presidentti jakoi
myös kansan kahtia osallistumalla kesällä punaisten
muistojuhlaan, mutta boikotoimalla valkoisten
tilaisuutta Finlandia-talossa.
Monet ovat olleet
tästä todella pahoillaan, hämillään ja
ihmeissään. Heidän mielestään presidentti on
heidät pettänyt.
Perustuslakivaliokunnan
työkin helpottuu. Valiokunnassa on yritetty
sovitella opposition ja hallituspuolueiden
näkemyksiä. Ei tarvitse sovitella enää.
Esimerkiksi jäädytettynä oleva valmiuslaki voidaan
nyt hyväksyä hallituksen esityksen mukaisesti. Se
tarkoittaa sitä, että presidentiltä viedään pois
asetuksenantovalta. Nyt heti, eikä vaalien jälkeen.
Tulevaisuus näyttää,
miten suurta vahinkoa Halosen ideologinen
suomettuminen ja presidenttikausi ovat aiheuttaneet
Suomen ulkopolitiikalle. Nato-jäsenyys on siirtynyt
kauemmas ja kauemmas. Jos Martti Ahtisaari olisi
saanut jatkaa presidenttinä, olisimme jo Natossa.
Surullista on, ettei
ulkopolitiikassa uskalleta tehdä yhtään mitään,
olipa ulkoministerinä kuka hyvänsä. Eduskuntakaan
ei kykene tekemään mitään, kun kolme
puoluejohtajaa päätti, ettei ulkopolitiikkaan
kosketa tämän vaalikauden aikana.
Seuraukset on nähty.
Ulkoasianvaliokunnan kannanotot sorvaa Eero
Heinäluoma. Kansanedustajien puolustuspoliittinen
seurantaraportti on yhtä tyhjän kanssa. Tosiasia on,
että ulkopoliittinen analyysi oli valmiimpaa ja
avoimempaa edellisen eduskunnan raportissa kuin nyt,
neljä vuotta myöhemmin.
P.S.
Koska Ritva Viljasen
jatkoaikaa todennäköisesti perusteellaan
tasa-arvolla, sanoudun irti tasa-arvosta ja koko
laista. Tosiasia on, että kansliapäällikkönä
Ritva Viljanen savusti ulos poliisiylijohtaja Markku
Salmisen. Sekö on tasa-arvoa?
Nyt voisi myös kysyä,
onko Viljasella jokin osuus huumepoliisien ajojahtiin
tai siihen, että tiedot kantelupukki-poliiseista on
tuhottu. Kyseessä on niin iljettävä teko, että
pitäisi aivan ehdottomasti tutkia, kuka on vastuussa
tietojen hävittämisestä. Tällaista ei saa
oikeusvaltiossa tapahtua.
---------------------
Perjantai 8.8.2008
Kummisetien sätkynukke
Kun Jutta Urpilainen
valittiin yleisen hurmoksen vallassa SDP:n
puheenjohtajaksi, tanakkana tukena olivat puolueen
vanhat herrat Paavo Lipponen ja Eero Heinäluoma.
Herrojen halailut ja
hymyt valinnan jälkeen olivat sellaisia, että jo
tuolloin olisi voinut väittää, että vanhat demarijäärät
saivat sätkynuken. jota voi vedellä langoista ja
ohjastaa tekemään mieleistä politiikkaa.
Näinhän tässä on käynyt.
Demarien suurmogulin Paavo Lipposen kolumni tämän päivän
Turun Sanomissa paljastaa Urpilaisen aseman.
Urpilainen ei pärjää omillaan, vaan tarvitsee
tanakkaa vanhojen herrojen tukea.
Urpilainen ja hänen
tukijansa ovat hirttäytymässä ruuan arvon lisäveron
alennukseen. Ruoka kallistuu kallistumistaan, mutta
demarien mielestä veroja ei saa laskea. Ei ruuan
arvonlisäveroa eikä muitakaan veroja, ei ainakaan
tavallisilta palkansaajilta.
Muissakin asioissa
Urpilainen on osoittanut olevansa tyypillinen
jakopoliitikko eli perinteinen vanhan ajan demari.
Urpilainen menee vaatimuksissaan niin pitkälle, ettei
häntä kohta erota entisistä kommunisteista. Valtion
pitää antaa kaikki palvelut ilmaiseksi kaikille.
Rahat jakopolitiikkaan tietenkin otettaisiin
verottamalla keskituloiset kuiviksi.
Että sellaisia unelmia
demarien uudella puheenjohtajalla.
Minullakin on unelma.
Toivon, että demarivalta murtuu totaalisesti niin
politiikassa kuin valtion hallinnossa. Muuten Suomi ei
koskaan pääse eroon vanhoista politiikan
menettelytavoista. Elämme yhä vanhoja suomettumisen
aikoja niin ulkopolitiikassa kuin sisäpolitiikassakin..
Lipposen kolumni oli
niin kaunainen, ettei sitä juuri kannattaisi edes
kommentoida. Pelko SDP:n hegemonian murtumisesta on
niin suuri, että kaikki - ja ennen kaikkea media - on
haukuttava lyttyyn. On se niin väärin, että
vaalirahasotkuista ylipäätään kirjoitettiin ja että
Urpilaisen kannanottoja arvosteltiin.
Tuollaisen vuodatuksen
jälkeen Lipposen toivomus päästä
"poliittisessa keskustelussa asialliseen
hallituksen ja opposition rooleja korostavaan
perusvireeseen" on höperö. Konsensusta sen
enempää keskusteluun kuin päätöksiinkään ei enää
tarvita eikä kaivata. Se lisäisi vain demarien
ylivaltapyrkimyksiä.
-----------------------
Perjantai 4.7.2008
Lööppipäätös
horjuttaa sananvapautta
Tänä aamuna mä
lehden luin - ja tipahdin tuolilta. Kalevan pikku
sievässä PS. -pääkirjoituksessa ei annettu
sananvapaudelle juuri mitään arvoa. Henkilökohtainen
tuskaisuus onneksi hivenen helpotti, kun luin Helsingin Sanomien pääkirjoituksen
samasta asiasta.
Kaleva lähti siitä,
ettei eduskunnan talousvaliokunnan lööppipäätös
koskisi niin arvovaltaista lehteä kuin Kalevaa, vaan
ainoastaan iltapäivälehtiä, joiden lööpeistä
"tuskin tulee ensimmäisenä journalismi mieleen muille
kuin niiden tekijöille".
Jos poliitikoiden
tyytyväisenä pitäminen on lehden journalistisen
linjan päätarkoitus, kirjoituksen toki ymmärtää.
Mutta jos Kaleva todella olisi huolissaan
sananvapaudesta ja eduskunnan kasvavasta
toimittajakaunasta, se olisi käsitellyt asiaa hieman
vakavammin.
Lehti ei ilmeisesti
ymmärrä, millaiseksi journalistinen ilmapiiri
Suomessa on muuttunut. Epätarkasta otsikoinnistakin
on jo rapsahtanut tuomio törkeästä
kunnianloukkauksesta, vaikka asia oli aivan oikein
varsinaisessa jutussa. Oikeuden päätös on
käsittämätön. Onneksi Helsingin Sanomat valittaa
käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen.
Eduskunnan
talousvaliokunnan lööppipäätöksessä on todella
kysymys sananvapauden rajoittamisesta. Lööppejä
tekevät muutkin kuin iltapäivälehdet (myös Kaleva,
Helsingin Sanomat, aikakauslehdet).
Kuten Helsingin Sanomat
kirjoittaa, "lehtien myyntijulisteita
(lööppejä) ei tehdä mainostoimistoissa vaan
lehtien toimituksissa ja ne ovat osa aivan normaalia
lehden toimitusprosessia. Lööpeissä on
ylilyöntejä, mutta ne ovat osa toimitussisältöä
ja siten sananvapauden piirissä, vaikka mainonnan
eettinen neuvosto onkin eri mieltä."
Iltapäivälehdet ovat
saaneet huomautuksen Mainonnan eettiseltä neuvostolta
isä tappoi, äiti poltti -lööpeistä. Lehdet
eivät puolustautuneet, vaan sanovat, ettei asia kuulu
mainontaneuvostolle.
Kun Julkisen sanan
neuvosto käsitteli samoja lööppejä, se totesi,
että ne ovat totuudenmukaisia ja tärkeitä aiheita
eivätkä riko hyvää journalistista tapaa.
Talousvaliokunnan
kansanedustajat tulkitsivat lööpit mainoksiksi ihan
oma-aloitteisesti ilman, että asiantuntijat olisivat
valiokuntaa siihen erityisesti patistelleet.
Kannanoton mukaan
lööppien sisältöä voidaan rajoittaa niin,
etteivät ne ole ristiriidassa "yleisesti
hyväksyttyjen yhteiskunnallisten arvojen"
kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että
Kuluttajavirasto voi haastaa lööpintekijät
markkinaoikeuteen. Virasto on myös tähän valmis.
Totta kai.
Lehdessä (ja tähän
asti myös
lööpissä) saa kertoa poliitikkojen ja muiden vaikuttajien
törttöilystä ilman lupaa ja kuvan kanssa.
Mainoksissa siihen pitää pyytää lupa.
Jatkossa, kun lööpit
tulkitaan mainoksiksi, voidaan joutua kysymään lupa, saako nimen laittaa
lööppiin - vaikka asiasta kerrottaisiinkin
lehdessä. Ja lupaa ei taatusti tule.
Talousvaliokunnan kannanotto johtaa aivan mahdottomuuksiin. Seuraavaksi
tulilinjalle joutunevat lehtien etusivut,
myydäänhän niilläkin lehtiä. Nykyinen eduskunta
on sen verran käärmeissään lehdistölle, että se
rajoittaa sananvapautta aina kun se vain on
mahdollista.
Sitten kaikkein
tärkein asia. Millä oikeudella talousvaliokunta on ryhtynyt
mestaroimaan ja tulkitsemaan sananvapautta, kun asia
ei sille kuulu, vaan nimenomaan
perustuslakivaliokunnalle? Miksi lööppikannanottoon
ei pyydetty perustuslakivaliokunnan lausuntoa?
Perustuslakivaliokunnan jäsenenä haluan ehdottomasti
vastauksen tähän kysymykseen.
Syksyllä yritän
tehdä kaikkeni, että perustuslakivaliokunta ottaa
asian oma-aloitteisesti käsittelyyn ja muuttaa
talousvaliokunnan tulkinnan vastaamaan länsimaisen
demokratian perusperiaatteita ja Euroopan
ihmisoikeussopimusta.
Perustuslakivaliokunnalle
kyllä tuodaan talousvaliokunnalle (ja demareille ja
valiokunnan demaripuheenjohtajalle) tärkeä
sukupolvenvaihdosta koskeva verolaki tutkittavaksi,
vaikka edellisen hallituksen aikana samaa asiaa
koskeva laki säädettiin ilman perustuslaillista
punnintaa.
Sen sijaan sananvapaus
ei käynyt valiokunnan mielessä, kun se sorvasi
lööppikantaansa. Arvon kansanedustajat unohtivat, että sananvapaus on läntisen demokratian
keskeisin arvo ja että tarvitaan laki, jos
sananvapauden tulkintaa halutaan muuttaa.
Ketä nämä
sananvapauden syöjät ovat? Talousvaliokunnan
jäsenten nimilista löytyy
eduskunnan nettisivuilta.
----------------
Sunnuntai 1.6.2008
Pikku Eero, liukas
luikku
Tämän aamun Kaleva
antoi lopultakin vastauksen vuosikymmeniä
vaivanneeseen kysymykseen: Miksi kukaan
vasemmistopoliitikko ei ole tuominnut epäterveenä
ay-liikkeen valikoivaa vaalitukea tietyille
vasemmiston ehdokkaille? Nyt sen teki Eero Heinäluoma,
SAK:n täryjyrä ja käsikassara politiikassa. Tosin
ihan vahingossa, ymmärtämättään ja tietämättään.
Heinäluoma on
palvellut SAK:ta pari vuosikymmentä (1983-2002).
Tosin tästä ajasta ei ole mitään mainintaa
eduskunnan nettisivuilla. Joka tapauksessa Heinäluoma
tietää tasan tarkkaan, miten valikoidusti
ammattijärjestöt ja -osastot ovat ehdokkaita
tukeneet vuosikymmenestä toiseen.
Tämä sama käytäntö
toistui viime eduskuntavaaleissakin. Se paljastuu, jos
vain viitsii tutkia vaalirahailmoituksia läpi.
Jostain syystä toimittajat eivät ole penkoneet
vasemmistopuolueiden kansanedustajien tukijoita esiin.
Kannattaisi, sillä siellä ne suuret kalat kutevat.
Ja rahat.
Heinäluoma pitää
epäterveenä, että vaaleissa suuri määrä rahaa
kootaan yhteen paikkaan ja jaetaan se sieltä
valikoidulta tietyille ehdokkaille.
Aivan oikein. On
epätervettä, että ammattiosasto tai -liitto tukee
vain muutamaa ehdokasta, eikä anna muille mitään,
vaikka kuuluisivat liitoon. Metalliliitolle on
syytä antaa kiitokset, kun se paljasti tukeneensa
kaikkia liittoon kuuluvia ehdokkaita.
Vielä suurempi synti
on se, että samaan rahamassiin on kerätty rahaa
myös niiltä liiton jäseniltä, jotka taatusti
eivät tue sen enempää demareita kuin
kommunistejakaan. Onko siinä laitaa, että oikeistoa
kannattavan jäsenen rahoilla tuetaan vastapuolen
ehdokasta?
Katsotaanpa hieman
tarkemmin hra Heinäluoman
vaalirahoitusilmoitusta. Ei ole mainintaa siitä,
että hän sai Kehittyvien Maakuntien Suomelta
tukirahaa 10 000 euroa. Se muka meni puolueen
kassaan.
Ainuttakaan tukisummaa
ei ole yksilöity. Kuinka monelta yritykseltä,
etujärjestöltä, säätiöiltä ja vastaavilta tuli
seminaarituloja? Jos samasta yrityksestä tai
yhdistyksestä osallistui seminaariin useampia niin
että 1.700 euron ilmoitusraja ylittyi, tuki olisi
pitänyt ilmoittaa. Eero Heinäluoma ei ole
vaivautunut kertomaan edes tukijoiden
lukumäärää.
Vilunkia.
Yllättävää oli
myös se, että Heinäluomaa tuki Helsingin
Kirjatyöntekijöiden liitto. Onko Heinäluoma ollut
joskus kirjaltaja? Oulussa moni kirjaltaja aikanaan
kiroili reippaasti, kun ay-osasto antoi rahaa
vasemmiston ehdokkaille - valikoidusti. Mutta
nämähän kuuluivat ay-liiton paarialuokkaan, kun
eivät tukeneet vasemmistoa, vaan ajattelivat ihan
itse.
Vasemmistopuolueiden
työväenosastot tukevat pääehdokkaita sellaisilla
summilla, että silmiä häikäisee. Pappi Ilkka
Kantola sai Naantalin työväenyhdistyksestä 20.500
euroa, kun kokonaiskulut olivat 23.800 euroa. Pauliina
Viitamiehen kampanjan 57.300 euroa maksoi kokonaan
Mikkelin työväenyhdistys.
Oulussa Liisa
Jaakonsaaren tukijoissa ei työväenyhdistyksiä tai
ay-osastoja ollut. Liki puolet 29.000 euron
kampanjasta tuli omasta pussista. Ahteen yksittäiset
tukijat ja summat eivät ilmoituksesta selviä, paitsi että omaa rahaa
tarvitsi käyttää vain 1.500 euroa.
Oulun työväenyhdistys
on kuitenkin ökyrikas. Rahaa tulee vuokrista ja
muista liiketoimista. Nyt jää pimentoon, ketä
työväenyhdistys rahoillaan tuki. Ja kuinka paljon.
On surkuhupaisaa, että
entinen ay-jyrä alkaa osoitella sormella yritystukia.
Katsoisi nyt peiliin. Kuka tahansa saa tässä maassa
tukea ketä tahansa. Kunhan tuki vain on avointa ja
kunhan saajat ilmoittavat rehellisesti tuen määrän.
.
Kun katson Heinäluoman
vaalirahoitusilmoitusta, esitän, että hän todella
kertoo, keitä ovat ne yritykset, etujärjestöt,
säätiöt ja vastaavat, jotka ovat tukeneet
seminaarimaksuilla liukasta
Pikku Eeroa yli 50 000 eurolla.
Heinäluoma hymyili
kuin Naantalin aurinko sen jälkeen, kun onnistui
puristamaan yritysten tukikaton 3.000 euroon
kunnallisvaaleissa. Tämähän ei koske
työväenyhdistyksiä, ammattiosastoja eikä
puoluejärjestöjä. Eikä tietenkään aatteellisia
yhdistyksiä ja säätiöitä.
Joten Kehittyvien
Maakuntien Suomikin voi aivan hyvin jatkaa yritysten
aatteellisena tukijärjestönä, ihan samalla tavalla
kuin jatkavat muutkin aatteelliset yhdistykset,
ammattiliitot, säätiöt jne.
Miksi porvaripuolueiden
menestyksen toivominen on syntiä, mutta
vasemmistopuolueiden ei? Miksi punamulta ja
sateenkaari kelpaavat, mutta porvarihallitusta ei saa
edes toivoa? No tietenkin siksi, että SDP on muissa
koalitioissa valtapuolue.
Jatka Pikku Eero
ruikuttamista, niin demarit pysyvät ikuisesti
oppositiossa - ja porvarihallitus voi tehdä
välttämätöntä uudistustyötään ja korjata
yhteiskunnan rakenteita. Tätä me kaikki toivomme.
Kukaan ei enää jaksa SDP:n vallantäytteisyyttä ja
ahneutta.
Raha ja valta ovat aina
olleet ratkaisevia SDP:n politiikassa. Jokainen, joka
on seurannut politiikkaa 70-luvun alusta alkaen,
tietää, että SDP on ollut ja on todennäköisesti
vieläkin (jos pääsisi taas valtaan) Suomen suurin
osto- ja myyntiliike.
---------------------
Perjantai 4.4.2008
Mikä erottaa Matin
ja Ilkan?
Kokoomus ja
kokoomuslaiset ovat riippuneet löysässä hirressä
kolme viikkoa. Lopultakin puheenjohtaja Jyrki
Katainen erotti luottamuksen ja kansalaisten
kunnioituksen menettäneen Ilkka Kanervan. Nyt voin
antaa vastauksen myös niille muutamalle sadalle
sähköpostin lähettäjälle, jotka ovat
ilkkuneet, miksi Ukkola on ollut hiljaa. Miksi en
ole vaatinut Kanervan päätä vadille?
Vastaus on helppo.
Kanerva ei missään vaiheessa vaarantanut
sananvapautta. Hän ei ole vetänyt oikeuteen yhtä
ainoaa mediaa. Pääministeri Vanhanen sen sijaan
jatkaa hamaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen
asti oikeustaisteluaan uuniperunoiden
yksityisyydestä.
Toinenkin eroavuus
on. Miksi ihmeessä olisin ryhtynyt yhden naisen
ristiretkeen, kun tiesin tasan tarkkaan, että Ilkka
Kanervalla on herransa, puolueen puheenjohtaja ja
eduskuntaryhmä, joiden tahtoa on kuunneltava? Matti
Vanhasella ei ole herraa. Hän on itsensä herra,
pääministeri ja puoluejohtaja, jonka edessä
eduskuntaryhmäkin lakoaa. Se kuuluu keskustan
perinteisiin.
Kolmaskin syy on.
Molemmat herrat ovat toimineet yksityiselämässään
harkitsemattomasti ja ministerin arvovallalle
sopimattomasti. Mutta kumpi oikeastaan on
kelvottomampi? Kanerva, joka lähetti läjittäin
flirttailevia ja seksistisiä tekstiviestejä
naiselle, jonka ammattina on tanssia uiveloa jäällä?
Vai pääministeri, joka pitää yksihuoltajaäitiä
seksileluna ja lopettaa suhteen tekstiviestillä: se
on loppu nyt?
Jotta yhtälö olisi
täydellinen, media tietenkin on suurin syyllinen.
Media ei kuitenkaan lähettänyt yhtä ainoaa
tekstiviestiä - eikä se paistanut ainuttakaan
uuniperunaa. On jotenkin surullista huomata, miten
tiukasti poliittinen järjestelmä pitää kiinni
vanhoista ajatuksista. "Ei Kanervassa ollut mitään
vikaa. Median syytä koko revohka.
Poliitikot eivät
kerta kaikkiaan näe murrosta ympärillään. Poliitikko
on kokonaisuus, jossa yksityiselämän teoilla on
vaikutusta poliittiseen uskottavuuteen ja
luotettavuuteen. Enää ei maakunnassa vierailevalle
ministerille tuoda neitokaista hotellihuoneeseen
niin kuin Kekkosen aikaan. Sanovatpa tiilikat mitä
tahansa, poliitikot eivät voi yksityiselämässään
tehdä aivan mitä tahansa.
Presidentti Tarja
Halonen ansaitsee kiitokset kannanotostaan. Hän
sanoi Nato-kokouksessa selvällä suomella, että
päättäjiltä odotetaan säällistä ja siistiä käytöstä.
Poliitikkojen on sopeuduttava kulttuurin muutokseen.
"Vaikka ihmiset
olisivat samanlaisia kuin ennenkin, heidän on sitten
mukauduttava. Sitä on nähty nyt useiden kohdalla."
Toivotaan, että
mukautuminen ulottuisi vähitellen myös eduskuntaan
ja että kansanedustajatkin sen ymmärtäisivät.
Olin hyvin pahoillani
Julkisen sanan neuvoston päätöksestä antaa nuhteet
Helsingin Sanomille eduskunnan
kalapuikkoviiksimiesten seksismistä. Olen kuullut,
että suuri joukko miehiä on syystä tai toisesta
"luettelon" ulkopuolella, vaikka he sinne
kuuluisivat. JSN vaati yksilöidympiä tietoja. Mutta
miten ihmeessä ne olisi voitu antaa ilman, että
olisi rikottu lähdesuojaa?
----------------------------
Sunnuntai 16.3.2008
Toimittajaa ken
pelkäisi
Olen yksipuolinen.
Kirjoitan lähes yksinomaan sananvapaudesta ja sitä
uhkaavista vaaroista. Nyt olen aivan tosissani, kun
sanon: sananvapaus demokraattisen yhteiskunnan
perusoikeutena on kyseenalaistettu. Eduskunnassa
toimittajia syyllistetään, haukutaan ja
halveksitaan. Jos ette usko, niin lukekaa
kansanedustaja Pekka Vilkunan mielipidekirjoitus
Ilta-Sanomissa (to 13.3.2008). Hän ei ole
mielipiteineen yksin.
Kansanedustaja Pekka
Vilkuna kirjoittaa:
"Median
hurskaudella ja toimittajien täydellisyydellä ei
näytä olevan mitään rajaa. Se yhdeksän vuotta,
mitä minä olen ollut eduskunnan jäsen, ovat toimittajat kaivamalla
kaivaneet aiheita, millä voisi loukata tai
häpäistä Ensimmäistä valtiomahtiamme. Tekevät sen muka
sananvapauden ja ihmisten tiedontarpeen nimissä,
mutta kuka tuollaisesta mustamaalauksesta oikein
hyötyy? No lehdistö itse. Lööpit myyvät
lehteä, olipa asiassa perää tai ei. Valitettavaa
asiassa on, että suurin kärsijä on Suomen kansa,
kansanvalta ja demokratia. Onko lehdistön saama
hyöty suhteessa menetykseen? Ei takuulla ole!"
Asiaa tarkastelee
toiselta kantilta Niklas Herlin, Uuden Suomen omistaja
ja hallituksen puheenjohtaja. Herlinin kolumnista
uusisuomi.fi -sivustolla on pakko lainata pätkä:
"Toimittajatkin
ovat työtään tekeviä ihmisiä. Toimittajat
tekevät töitään niin kuin kuka tahansa, palkan
eteen, pomon käskystä, intohimosta hyvään
jälkeen, saadakseen ylennyksen. Tunnen paljon
toimittajia. Aika neuroottisia ovat, mutta eivät
mitään verrattuna vaikka suuryritysten johtajiin,
joita myös tunnen.
Toimittajia
syyllistetään. Nykyään ei voi lukea tai nähdä
tai kuulla poliitikkoa, joka ei syyttäisi kohusta
mediaa. Rupee riepomaan! Mediako käski valehdella
uuden naisystävän ensitapaamisesta? Pahat
toimittajat lähettivät eroottiselle tanssijalle 200
tekstiviestiä? Oliko se toimittaja joka Jokelassa
ampui? Toimittajatko järjestivät Aasiassa
hyökyaallon? Toimittajat pidättivät
sisäpiirikaupoista epäillyn? Ei. Ei. Ei. Ei."
Olen onnettomassa
välikädessä. Olen toimittaja henkeen ja vereen.
Sananvapauden puolesta menen vaikka linnaan, jos
sikseen tulee. Mutta olen myös poliitikko ja
ymmärrän kollegoja.
Joskus kuitenkin
ihmettelen, eikö kansanedustajan sentään tulisi
ymmärtää, mitä länsimainen demokratia pitää
sisällään. Olin lentää selälleni, kun huomasin,
etteivät kaikki kansanedustajat edes tiedä, mitä
toimittajan lähdesuoja tarkoittaa. Tai luulevat, että
Journalistin ohjeissa kiellettäisiin julkaisemasta
nimeä, ellei rikoksesta tuomitun rangaistus ole
vähintään kaksi vuotta vankeutta. Kyseessä on
suositus, eikä se koske yhteiskunnan ja
talouselämän päättäjien töppäyksiä.
Laki ei estä julkaisemista esimerkiksi rattijuoppoudesta tuomitun
nimeä. Luetteloa tuomioista ei kuitenkaan saa tehdä,
sen kieltää tietosuojalaki. Lehdistö itse on
sopinut tietyt pelisäännöt nimien julkaisemisesta.
Toiset lehdet noudattavat ohjeita, toiset eivät. Ja
sillä siisti.
Lähdesuoja on
sananvapauden ja demokratian elinehto. Lähdesuojan
tarkoitus on taata tiedotusvälineille mahdollisuus
valvoa vallankäyttöä. Lähdesuoja on oikeus, ei
velvollisuus.
Lähdesuoja tarkoittaa
oikeutta kieltäytyä vastaamasta kysymykseen, kuka on
julkaistun kirjoituksen tai lähetetyn ohjelman
laatija tai kuka on antanut niiden perustana olevat
tiedot.
Se voidaan murtaa vain
kahdessa tapauksessa. 1. mikäli asia koskee rikosta,
josta voi saada vankeutta vähintään kuusi vuotta.
2. Mikäli asia koskee vastoin
salassapitovelvollisuutta, jonka rikkomisesta on
erikseen säädetty rangaistus, annettua tietoa.
Koskaan
kalapuikkoviiksimiehet eivät saa selville, kuka
heidän käytöksestään on kertonut. Toimittaja ei
paljasta tätä tietoa ikinä. Jos paljastaisi, sen
jälkeen toimittaja ja hänen lehtensä ei saisi
koskaan mitään tietoja väärinkäytöksistä tai
rikkomuksista. Uskokaa huviksenne. Juuri toimittajien
tehtävänä on mm. valvoa, että lakeja noudatetaan.
Kansanedustajien
tietämättömyys länsimaisen demokratian ja
sananvapauden yhteenkuuluvuudesta on ihan aito
ongelma. Toivonkin eduskunnan hallinnolta, että se
järjestäisi koulutusta, jossa kansanedustajille
selvitettäisiin lehdistön toimintaa, toimittajien
työtä ja länsimaista sananvapautta. Se on hieman
eri asia kuin suomettumisen aikana selkäytimiimme
iskostunut tiedotuskäytäntö.
Toisaalta
toimittajajärjestötkin voisivat olla hieman
aktiivisempia. Kaiken maailman lobbarit ympäröivät
meidät päivästä toiseen, mutta
toimittajajärjestöjä ei joukossa ole.
Tuskinpa kenellekään
on enää yllätys, kun kerron, että eduskunnassa on
jokseenkin voimakas lehdistön vastainen ilmapiiri.
Eikä pelkästään edustajien joukossa. Yleisesti
toivotaan ja uskotaan, että Hesari saa
kalapuikkoviiksi-oikeudenkäynnissä vähintään
sakot, jopa vankeutta.
Mutta on toimittajissa
ja lehdissäkin eroja. Sellaiset lehdet ja
toimittajat, jotka mielistelevät vallanpitäjiä,
kirjoittavat vain, mitä poliitikko haluaa, kyllä
menestyvät eduskunnassa. Mutta uskottavuus voi
jossain vaiheessa mennä. Ja varteenotettavalle - tai
itseään sellaisena pitävälle - tiedotusvälineelle
se olisi katastrofi.
----------------------
Maanantai 10.3.2008
Kansalainen, tee
kantelu
Perustuslain 60.
pykälän mukaan ministerien on oltava rehellisiksi ja
taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia. On aivan
sama, ketä pääministeri tai ministeri lemmiskelee,
syökö uuniperunoita, lähettääkö
tekstiviestejä. Sen sijaan olankohautuksella ei voi
ohittaa sitä, että pääministeri valehtelee.
Pääministeri kertoi
aikoinaan tavanneensa Susanin Ikeassa. Tosiasiassa
pariskunta "kohtasi" netissä, josta
kansakuntamme tärkein poliittinen toimija etsi
naisseuraa.
Voisi tietenkin sanoa,
että kaikkihan joskus hätäpäissään kertoo
valkoisen valheen. Asia sinänsä ei olisi mistään
kotoisin, ellei kysymyksessä olisi pääministeri.
Kyllä tässä jo voi hädissään kysellä, mistä
muusta pääministeri laskee luikuria? Ja kenelle?
Kansalainen. Tee
kantelu eduskunnan perustuslakivaliokunnalle, jotta se
voi tutkia, täyttääkö pääministeri perustuslain
vaatimuksen, jonka mukaan ministerien on oltava
rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen
kansalaisia.
Ehkä myös 10
kansanedustajaa voisi tehdä perustuslakivaliokunnalle
tutkintapyynnön ministerivastuulain ja perustuslain
60. pykälän perusteella. Mutta eduskunnasta tuskin
löytyy 10 edustajaa, jotka allekirjoittaisivat
kantelun. Esko Ahon hallituksen aikana viidenkin
kansanedustajan metsästäminen ns. Kauko Juhantalon
tapauksen tutkimiseksi oli työn ja tuskan takana..
Olen aina sanonut,
että kyllä yksikin kansanedustaja voi vaikuttaa.
Yhtenä esimerkkinä olen maininnut juuri Juhantalon
oikeusprosessin. Se käynnistyi viiden
naiskansanedustajan perustuslakivaliokunnalle tekemän
kantelun turvin. Olin yksi viidestä. Alullepanija.
Aikanaan Juhantalo piti
tiukasti kiinni siitä, että hänen raha-asiansa ovat
yksityisasioita eivätkä kuulu muille. Mutta koplaus
kuului kuin kuuluikin. Juhantalo tuomittiin
valtakunnan oikeudessa ja hänet erotettiin
eduskunnasta. Se, että hänet jatkossa valittiin
uudelleen eduskuntaan, on sitten kansan päätös.
Haluaisin, että tapaus
Vanhanen tutkittaisiin perusteellisesti myös
perustuslain kannalta. Oikeusprosessinhan hän on jo
voittanut. Hänen apunaan on lakimiesten armeija sekä
Suomen poliittisen järjestelmän ja oikeuslaitoksen
vankkumaton tuki ja turva. Kaveria ei jätetä
vähäpätöisen yksinhuoltajan typeryyksien takia.
Näinhän se menee.
Hovioikeudessa Ruususella ei ole mitään
mahdollisuuksia. Oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikka
on tehnyt työtä Vanhasen hyväksi etu- ja
jälkikäteen niin voimallisesti, etteivät hänen
kollegansa, ammattituomarit, voi muuhun tulokseen
jatkossa tulla kuin ristiinnaulita Susanin. Jos
käräjäoikeuden päätös pysyisi hovissa voimassa,
siinähän menisi ammattitoverin ja "nousevan
tähden" uskottavuus..
Mutta onneksi on myös
toisella tavalla ajattelevia oikeustieteen tohtoreita.
Sananvapauden toinen asiantuntija, oikeustieteen
tohtori Riitta Ollila on aivan toista mieltä. Jos
oikeus olisi antanut langettavan tuomion, se olisi
merkinnyt ilmaisukieltoa Ruususelle - suorastaan
salassapitovelvollisuutta. Toisin sanoen sensuuria.
"Jos asiassa
mennään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, niin
silloin EIT joutuu arvioimaan, kuinka paljon maan
johtava poliitikko joutuu sietämään toimintaansa
koskevaa arvostelua ja myös luotettavuutensa sekä
häntä koskevien asioiden käsittelyä." (Kaleva
7.3.2008)
EIT on aikaisemmin
katsonut, että kansallinen harkintamarginaali on
varsin kapea. Joten: jos hovioikeudessa tulee tuomio -
kun asialla ovat Tiilikan kaltaiset "oikeat"
tuomarit - toivottavasti jotkut raharikkaat perustavat
huippupoliitikkojen kaltoin kohtelemille
naisystäville rahaston, josta sitten maksetaan
heidän oikeudenkäyntikulunsa.
Vai mennäänkö
siihen, että pikku ystävättäriltä vaaditaan
kirjallinen vaitiololupaus? Omasta elämästä ei saa
kertoa, ei koskaan.
Oikeuslaitokseen en
enää usko. Jos pääministerin ja kaiken maailman
tiilikoiden mielestä tuomio oli väärä, kun sen
tekivät "toheloivat" lautamiehet, niin
mihin tuollaisia toljakkeita enää tarvitaan? Jos
pääministeri romuttaa satoja vuosia vanhan
järjestelmän, hän pääsee taatusti historian
kirjoihin yhdessä Kekkosen kanssa.
Muitakin
kummallisuuksia nykyisessä lautamiesjärjestelmässä
on. Lautamiehet valitaan poliittisin perustein. Se ei
ole soveliasta. Kaiken huipuksi yksi kansanedustaja
laatii lakeja ja tuomitsee sitten oikeudessa näiden
samojen lakien perusteella. Se on täysin vastoin
länsimaisen oikeusvaltion ja demokratian perustaa,
vallan kolmijakoa.
Oikeusministeri
tuohtui, kun kyselin lautamiesjärjestelmän perään.
Pikemminkin hänen kannattaisi tuohtua siitä, että
oikeusoppineet ovat jo ennen tuomiota ottaneet kantaa
siihen, minkälainen tuomio on oikea tuomio. Ja
miettiä lautamiesten valintaprosessia hieman
tarkemmin.
Ja vielä varmuuden
vakuudeksi. Juuri sananvapauden ja yksityisyyden
suojan punninnassa lautamiehiä tarvitaan. Muuten
Tiilikan kaltaiset pykälänikkarit romuttavat
sananvapauden ja estävät kansalaisilta tiedon
siitä, minkälaisia poliitikot ovat ihmisinä. Ovatko
rehellisiä vai valehtelevatko?
Onneksi on vielä EIT.
-------------------
Torstai 6.3.2008,
aamuyöstä
Paljastavat reaktiot
Helsingin
käräjäoikeuden päätös - selkeä kannanotto
sanavapauden puolesta - näyttää tulleen suurena
järkytyksenä niin pääministeri Matti Vanhaselle,
poliitikoille kuin oikeustieteen tohtorille Päivi
Tiilikalle. Vanhasen oikeusprosessissa
lausuntoautomaattina esiintynyt Tiilikka on ehtinyt jo
moneen kertaan kautta rantain tuomita Susan Ruususen
ja kustantajan.
Yhtä paljastavia
näyttivät olevan myös kansanedustajien reaktiot -
Nelosen uutisten mukaan. Vanhaselle riitti
ymmärrystä ja selälle taputtelijoita.
Päätös ilmiselvästi
yllätti poliitikot. Oltiinko todella niin varmoja
siitä, että oikeuslaitos kyllä ymmärtää maan
kolmanneksi tärkeintä poliitikkoa ja tuomitsee
rakastavaisten riidan pääministerin hyväksi? Mutta
voi voi. Kantona kaskessa oli kaksi toheloa
maallikkolautamiestä.
Seurauksena voikin
olla, että lautamiehet poistetaan
käräjäoikeuksista. Olen sitä itsekin vaatinut.
Mutta ehkä tässä pitää muuttaa mielipidettä,
jotta myös tavallisella umpirakastuneella ja kaltoin
kohdellulla uuniperunoiden paistajalla olisi
sananvapaus.
Pääministerin
kannalta onnetonta eivät ole Ruususen
"paljastukset". Niiden takia ei oikeutta
käyty eikä käydä. Onnen ja pettymyksen huumassa
Ruusunen paljasti pyytämättä ja yllättäen,
millainen Matti Vanhanen on ihmisenä.
Asiat ovat Suomessa
muuttumassa. Kansalaiset haluavat tietää, millaisia
päättäjät ovat ihmisinä, henkilöinä. Tätä me
poliitikot emme ole vielä ymmärtäneet.
Perustuslain 60 §:n
mukaan ministerien on oltava rehellisiksi ja
taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.
Päätöksessä tuodaan esiin, että Vanhanen tapasi
seurustelukumppaninsa netissä (eikä kertonut asiasta
totuutta) ja että jo parin päivän päästä pari
harrasti seksiä.
Käräjäoikeus puuttui
päätöksessään myös siihen asiaan, että Vanhanen
on jo oma-aloitteisesti tuonut yksityiselämänsä
julkisuuteen. Kun kerran avaa kaappinsa ovet medialle,
niitä ei enää kiinni saa.
Tosiasiassa
oikeudenkäynnillä pyrittiinkin kontrolloimaan
julkisuutta. Ja tämän asian poliitikot
allekirjoittavat yksissä tuumin. Julkisuus kyllä
kelpaa, mutta sellaisena kuin me poliitikot sen
haluamme.
Eihän se näin mene.
Ei enää. Emme elä enää Kekkosen aikaa, emme
Koiviston aikaa. Olemme 2000-luvulla. Suomi vapautuu
ja demokratisoituu pakosta, tulipa oikeudesta
millaisia sananvapautustuomioita tahansa.
Pääministerin
blogikommentti oli julmaa luettavaa. Hän ei sulata
voittaneiden lautamiesten ydinperustelua eli sitä,
että "kanssakäymisen yhteydessä toisen ihmisen
yksityiselämästä saatu tieto sellaisenaan olisi osa
tiedon saajan omaa yksityiselämää".
Käräjäoikeus lähti
päätöksessään siitä, että myös Susan
Ruususella on oma elämä, josta hän saa kertoa. Nyt
Vanhanen on sitä mieltä, ettei ole.
Pääministerin
tulkinta johtaa aivan mahdottomaan elämään ja
mahdottomaan yhteiskuntaan. Mutta jostainhan ne on
perustelut jatkuvalle käräjöinnille löydettävä.
-------------------
Sunnuntai 2.3.2008
Suuruudenhulluja
tavoitteita
Jokin aika sitten
jouduin vastaamaan kysymykseen, mitkä ovat
tärkeimmät asiat, joihin haluan eduskunnassa
vaikuttaa. Vastaus oli helppo: päivänpolitiikan
ruisleivän, vanhusten, eläkeläisten ja lasten
asioiden lisäksi tärkein huoleni on sananvapaus. Se
voi huonosti Suomessa ja uhkaa tuhoutua
lisääntyvään sensuuriin. Haluan
myös katkaista kaksipäisen ulkopoliittisen
johtajuuden ja liittää Suomen Natoon.
Suuruudenhulluja
tavoitteita mitättömältä rivikansanedustajalta!
Olisiko sittenkin ollut parempi vaihtoehto ryhtyä
tekemään väitöskirjaa sananvapaudesta? Nyt ei auta
kuin toivoa, että edes kansanedustaja saa
säilyttää puheoikeuden eduskunnassa. Muualla sitä
ei enää kohta ole.
Vaikka pääministeri
Matti Vanhasen oikeudenkäynti voi johtaa vuosikausien
käräjöintiin aina Euroopan neuvoston
ihmisoikeustuomioistuinta myöten, yksi asia on
ehdottoman varma: Vanhasen nauttimalle arvovallalle jo
oikeudenkäynti on ollut myrkkyä. Tuomio ei sitä
enää muuksi muuta.
Länsimaiset johtajat
eivät juuri ole kyselleet lakituvassa kunniansa
perään. Britanniassa moiset niuhottajat
naurettaisiin suohon. Ranskassa ja Saksassa ajat
näyttävät muuttuneen, kun itsevaltaiset poliitikot
katsovat olevansa kaiken arvostelun
yläpuolella.
Ranskan presidentti Nicolas
Sarkozy on haastanut riitaa lehdistön kanssa.
Pömppömahan "latistusta" kuvamanipulaation
avulla ei olisi saanut paljastaa. Eikä myöskään
anelevaa tekstiviestiä entiselle rouva Sarkozylle.
Tekstiviestioikeudenkäyntiä pidetään Ranskassa
äärimmäisen poikkeuksellisena.
Saksassa
media kertoi liittokansleri Gerhard
Schröderin värjäävän hiuksiaan.
Liittokansleri tuohtui kirjoittelusta niin
silmittömästi, että hän turvautui oikeusistuimeen.
Tuomarit päättivät vuonna 2002, ettei lehdistö saa
väittää virheellisesti Schröderin värjäävän
hiuksiaan.
Mutta meillä ei
olekaan kysymys muutamasta tekstiviestistä tai
hiusten väristä. Kysymys on siitä, saako
ylipäätään kirjoittaa omia muistelmia, jos toisena
osapuolena on poliitikko.
Tohtori Päivi Tiilikan
kirjoituksia ja väitöskirjaa sananvapauden ja
yksityisyyden rajoista käytetään syyttäjän
todisteina oikeudenkäynnissä. Lisäksi tohtori
Tiilikka on antanut solkenaan tuomitsevia lausuntoja
julkisuuteen.
Yhtä lailla pihalla
ovat olleet ne tutkijat, jotka ääni väristen ovat
todistaneet, ettei Urho Kekkosen aikana moista olisi
tapahtunut.
Missä on näiden
tutkijoiden lähihistorian tuntemus? Vuoden 1956
presidentinvaalien kampanjassa reviteltiin Kekkosen
naisseikkailuilla ja juopottelulla viimeisen päälle.
Nyt sellaisista paljastuksista todennäköisesti
joutuisi oikeuteen.
Helsingin Sanomille
kiitos, että antoi palstatilaa tänään
sunnuntaisivulla myös toisenlaisille poliittisille
tutkijoille. Näin Tiilikan argumentointi ei jää
ainoaksi julkisuudessa esitetyksi
"tutkijatotuudeksi".
Nuorten turkulaisten
politiikantutkijoiden johtoajatus oli, että julkisuus
vie poliitikoilta suhteellisuudentajun. Niin
vie.
Olin pyörtyä, kun
Vanhasen oikeudenkäynnin alkaessa neljä
veteraanipoliitikkoa asettui MTV3:n haastattelussa
tukemaan Vanhasta. Kukaan ei puolustanut
sananvapautta. Eivät edes kokoomuspoliitikot.
Toinen
turkulaistutkijoiden johtoajatus oli, että vaikka
ministerien tekstiviestit tuskin ovat
yhteiskunnallisesti merkittäviä, siitä huolimatta
toimittajien pitää saada päättää, millaisella
tiedolla on merkitystä. "Se on sensuuria parempi
vaihtoehto", kirjoittavat Mari K. Niemi ja Erkka
Railo.
Nykyisessä
ilmapiirissä on jotain käsittämättömän ahdasta.
Maa on täynnä ahdasmielisiä ihmisiä ja
kielikelloja. Internetiä sensuroidaan, vaikka
lapsipornorikollisiin sillä ei ole mitään
vaikutusta. Taidekaan ei saa olla enää vapaata, vaan
sekin on joutunut sensuurin ja rikostutkinnan
kohteeksi.
Mitä vielä? Odotan
koko ajan uutta sensuurirykäystä ja iskua
sananvapautta vastaan.
Tällaisessa Suomessa
me nyt elämme. Ja se on meidän poliitikkojen syy.
------------------------
Keskiviikko 27.2.2008
Sananvapautta
koetellaan taas
Sensuurimentaliteetti
on iskenyt Suomeen. Halu rajoittaa sananvapautta
kaiken hyvän nimissä laajenee. Jos kirjoittaa kirjan
omasta elämästään, joutuu oikeuteen. Mutta ei tässä
kaikki. Suomi sensuroi myös internetiä. Meillä
uskotaan, että internetiin voidaan rakentaa pitävä
palomuuri kaikkea pahaa vastaan.
Tällä menolla voidaan
heittää todella hyvästit sananvapaudelle. Olemme
kohta sellaisten sensuurimaiden kastissa kuin Saudi-Arabia
ja
Kiina, jotka
"suojelevat" kansalaisiaan vääriltä
mielipiteiltä ja muulta saastalta.
Kaikki internetistä
jotain tietävät ymmärtävät, että suodatus ei tepsi
lapsipornoon - se ainoastaan estää eksymästä noille
sivuille. Se on tietenkin hyvä asia. Mutta jos
todella halutaan puuttua pedofiliaan ja suojella
lapsia, poliisin estolistat ovat yhtä tyhjän kanssa.
Kaiken huipuksi KRP niittaa kielletyksi myös
suomalaisia saitteja, vaikka laki koskee vain
ulkomaisia sivustoja.
Poliisin on tehtävä kansainvälistä yhteistyötä. Onko
se liikaa vaadittu meidän poliisiltamme?
-----------------
Maanantai 25.2.2008
Vihreys alkaa jo
riittää
Ei pitäisi katsella
aamutuimaan televisiota. Minulle alkaa riittää Anni
Sinnemäen ja muiden ympäristövihreiden ei Vuotoksen
altaalle, ei vesirakentamiselle (vain voimaloiden
tehoja saisi lisätä), ei turpeelle, ei ydinvoimalle.
Ei kaikelle muulle paitsi tuulivoimalle.
Oli pakko soittaa
talousvaliokunnan varapuheenjohtajalle Antti
Rantakankaalle ja päivittää tiedot. Tuulivoimalla
tuotetaan energiasta 0,1 prosenttia. Ropellit on
rakennettu kymmenien miljoonien eurojen tukien
turvin.
Jokainen voi laskea,
paljonko valtion tukea tarvittaisiin, jos tuulivoima
30-kertaistettaisiin eli härvelivoimalla
tuotettaisiin 3 prosenttia Suomen energiasta. Useita
satoja miljoonia euroja.
Tietävätköhän edes
vihreät, että Suomen tuulisähkön nimellistehosta
talven kulutushuipun aikaan on ollut käytössä vain
16 prosenttia. Miksi? No siksi, kun Suomessa ei tuule.
Toisin sanoen:
tuulivoimaa ei juuri ole käytettävissä silloin kun
energiaa tarvittaisiin eniten. Ja sitten sitä
pitäisi rakentaa entistä enemmän. Ei tyhjästä
kannata maksaa satoja miljoonia euroa. Sen saa aivan
ilmaiseksi.
Vesivoiman
lisärakentaminen ja Vuotoksen allas eivät maksaisi
valtiolle latin latia. Itä-Lapin kunnat saisivat
kiinteistöverotuloja palveluihin. Vuotoksen
allasalueella ei enää asu ketään. Taivaanrannan
maalaritkin ovat kirkonkylissä, kaukana Vuotoksen
rämeiköistä.
Vihreiden
eiei-politiikka alkaa todella jurppia. Greenpeace on
lähes tuhonnut Lapin metsätalouden, suomalaisten
vihreiden avustuksella. Jahka energiataistelu kunnolla
alkaa, voisin lyödä melkein vetoa siitä, että
avuksi rientää Greenpeace telaketjuineen.
En ole eläissäni
ymmärtänyt luontovihreitä. Sen sijaan olen monessa
asiassa samoilla linjoilla kuin soininvaaralaiset
sosiaalivihreät: ketään ei jätetä.
Jokainen ministeri
pääministeristä lähtien sanoo, ettei mitään
voida tehdä, kun on tuo hallitusohjelma. Asiat
kuitenkin ovat vuodessa muuttuneet. EU:n
ilmastopolitiikan lisävaatimukset ovat niin rajut,
että niiden toteuttaminen ilman vihreiden eiei:täkin
on työn ja tuskan takana.
Onko todella niin,
että hallituksen kolme puoluetta ja 112
kansanedustajaa ovat yhden puolueen ja 14
kansanedustajan vankeja? Jokin järki täytyy
politiikassakin olla.
Silläkin uhalla, että
puoluetoveri syyttää minua taas Kalevan palstoilla
omaan pesään paskomisesta, esitän vihreille
toiveen: jättäkää laiva, jos mikään ei kelpaa.
Hallitus ei suinkaan
kaatuisi vihreiden ulosmarssiin. Tulijoita kyllä on.
On kristillisdemokraatit ja seitsemän
kansanedustajaa, on soinilaiset ja viisi
kansanedustajaa. Jos vihreät korvattaisiin kd:llä,
126 paikan enemmistö muuttuisi 119 paikan
enemmistöksi. Soinilaiset lisäisivät enemmistön
124:ään.
Ja ihan lopuksi:
anteeksi anteeksi, kun vielä ajattelen ihan itse.
--------------------------
Sunnuntai 17.2.2008
"Medialle luu
kurkkuun"
Pääministerin ja
hänen entisen rakastettunsa Susan Ruususen
välienselvittelylle voisi suorastaan nauraa, ellei
kysymys olisi vakavasta asiasta. Jos
oikein huonosti käy, niin medialle lyödään luu
kurkkuun. Sen jälkeen kansalaiset eivät tiedä,
minkälaisia ihmisiä he päättäjikseen valitsevat.
Kylmän kalseita narsisteja vai empaattisia, ihmisten
hätää ja tuskaa ymmärtäviä?
Susan Ruususen kirja
tosiaan paljasti pääministerin luonteesta kaiken.
Seurusteleva pari rakastelee, saunoo, hieroo selkää
ja syö uuniperunoita. Noissa asioissa ei ole mitään
ihmeellisistä. Ihan normaaleja seurustelevien parien
asioita. Ei enempää, ei vähempää. Me olemme
tienneet, että pääministeri Vanhaselle on kaksi
lasta. Mikä yksityiselämän paljastus se muka on?
Mutta sitä emme ole
tienneet, miten Matti Vanhanen kohtelee läheisiä
ihmisiä. Miten kylmästi, tunteettomasti ja sanaa
sanomatta hän potkaisi Ruususen ulos elämästään
tekstiviestillä: "Se on siinä." Jotain
paljastavaa on siinäkin, että pääministeri etsii
seuralaisia netistä ja "muistaa väärin"
tapaamispaikankin.
Kyllä äänestäjillä
on oikeus tietää päättäjien persoonallisuudesta.
Jos poliitikko kiroilee, hyppii kiukkuisena tasajalkaa
ja höykyttää alaisiaan, niin tuskinpa me haluamme
sellaisen ihmisen presidentiksi tai pääministeriksi.
Ruususen kirja ei
paljasta yhtään mitään Vanhasen tylsästä
yksityiselämästä. Se on täynnä umpirakastuneen
yksinhuoltajaäidin mielipiteitä ihmeellisestä
rakkaudesta. Jos Ruusunen tai kustantaja tuomitaan,
Suomi taantuu 30-luvulle, jolloin mielipiteiden takia
ihmisiä vainottiin.
Oikeudenkäynnissä ei
suinkaan vedetä rajaa sille, kuinka laaja tai suppea
on poliitikon julkisuus ja yksityisyys. Sen sijaan
oikeudessa ratkaistaan se, onko tässä maassa enää
mielipiteen ilmaisuvapautta. Mielipiteistä jotkut
muutkin poliitikot kuin Vanhanen ovat viime aikoina
menettäneet malttinsa, soittaneet lehtiin,
tehtailleet rikosilmoituksia ja kanteluja.
Eduskunnassa on uusi
ryhtiliike, joka todella haluaa lyödä medialle luun
kurkkuun. Etujoukoissa kulkevat ne kansanedustajat,
jotka vuositolkulla ovat olleet median lemmikkejä -
ainakin jos asiaa mitataan palstamillimetreinä.
Pitkän linjan
poliitikot suorastaan tervehtivät ilolla sitä, että
Vanhasen oikeudenkäynnissä saadaan rajat sille,
mitä poliitikoista saadaan kirjoittaa (MTV:n
Seitsemän uutiset perjantaina 15.2.). Olin
tyrmistynyt, että kovinta sananvapauden
rajoittamislinjaa veti kokoomus.
En todellakaan olisi
uskonut, että kokoomus on ensimmäisenä
väläyttämässä lakipykälien tiukennusta.
-----------------------
Torstai 7.2.2008
Median vastuu ja
lähdesuoja
Kansanedustajien
lomaltapaluussa oli kerrankin todellista sähköä.
Julkisuuteen oli tullut tutkimus, jonka mukaan
eduskunnassa esiintyy sukupuolista häirintää. Se on
siis tosiasia, joka tässä hässäkässä tuppaa
unohtumaan.
Sen
kansanedustajakollegat olisivat vielä kestäneet,
mutta eivät sitä, että tikun nokkaan oli nostettu
seitsemän mieskansanedustajaa, joita nimettöminä
esiintyneet eduskunnan työntekijät syyttivät
sopimattomasta käytöksestä.
Jossakin vaiheessa
päätin, etten koske pitkällä tikullakaan koko
aiheeseen. Tilanne on kuitenkin karannut käsistä.
Ymmärrän toki
suuttumuksen, puheet nimettömistä ilmiannoista ja
puskasta puukotuksista. Mutta sitä en ymmärrä, että
nyt joukolla lähdetään hakemaan oikeutta
lehtijutussa, joka mielestäni kestää tiukankin
journalistisen kritiikin. Lopullisen tuomion antaa
Julkisen sanan neuvosto.
Länsimaisen
sananvapauden kulmakivi on lähdesuoja. Vain sen
turvin päästään kiinni yhteiskunnallisesti
merkittäviin asioihin. Juttua ei olisi voitu tehdä
ilman lähdesuojaa. Yksikään syvä kurkku,
eduskunnassa työtä tekevä nainen, ei olisi
uskaltanut nimeltä arvostella kansanedustajia, omia
työnantajiaan.
Hyvään
lehtimiestapaan kuuluu, että asianomaiselta kysytään
"syytöksiin" omaa kommenttia. Niin on tehty.
Jokainen seitsemästä veljeksestä on samassa jutussa
kommentoinut asiaa.
Toimittajat ovat
tulleet varovaisiksi. Lähdesuojasta huolimatta joka
ainoa haastattelu nauhoitetaan. Tosin vahinkoja
tapahtuu; nauhuri juuttuu tai eteen tupsahtaa
jymyuutinen tilanteessa, jossa nauhuria ei ole.
Mutta oleellista on, ettei lähdesuojaa voida murtaa
edes oikeudessa kuin törkeissä rikosjutuissa..
Ilmapiiri
eduskunnassa on hyvin loukkaantunut. Vaikka ymmärrän
sen, siitä huolimatta olen todella huolissani
sananvapaudesta. Säilyykö se tässä uusmoralismin
ilmapiirissä? Pääministerin morsian ei saa kertoa
omaa tarinaansa. Muistelmistakin joutuu oikeuden
eteen.
Mitä oikein on
tapahtumassa? Poliitikot vaativat itselleen M.
Meikäläisen yksityisyyttä. Sen turvin voikin sitten
tehdä mitä tahansa.
-------------------------
Perjantai 4.1.2008
Lomalla, lomalla ja
lomalla
Kuukauteen en ole edes
vilkaissut omaa nettisivuani, saati että olisin
jotain sinne kirjoittanut. Ei ole ollut aikaa eikä
oikein inspiraatiotakaan. Syy on hyvin yksinkertainen:
pitkittyvä silmätulehdus ja iskias.
Silmätulehdus parani
tipoilla, mutta iskias vaivaa vieläkin. Parina iltana
eduskunnan iltaistunnoissa en tiennyt itkeäkö vai
nauraa, kun en tahtonut puhujapönttöön päästä.
Nyt onneksi on
helpottanut sen verran, etten enää tarvitse
turruttavia kipulääkkeitä. Mutta kyllä se kipu
kinkun sisuksissa yhä piileksii. Muuta en toivo kuin
että selviäisin ilman leikkauspöytää. Tiedän
monta kohtalotoveria, joilta iskias on irronnut vasta
kirurgin veitsellä.
Kansanedustajan loma ei
kuitenkaan ole pelkkä loma, ellei kerta kaikkiaan
lähde muille maille. Jos en olisi varannut ja
maksanut kahden viikon aurinkomatkaa jo keväällä,
todennäköisesti peruisin matkan. On niin monta menoa
ja tapahtumaa, joissa kansanedustajan pitäisi olla.
Eduskunnan
yliopistoryhmä vierailee tammikuussa Oulussa Oulun
yliopiston rehtorin Lauri Lajusen kutsusta. Kiitos ja
kunnia Lajuselle, että hän on halunnut kertoa Oulun
yliopiston menestystarinan nimenomaan
yliopistoryhmälle. Kun ryhmään kuuluu
kansanedustajia yli puoluerajojen, tietoa saavat juuri
ne edustajat, jotka vaikuttavat omissa ryhmissään
yliopistojen toimintaan ja tutkimustyön
edellytyksiin.
On siis perin
valitettavaa, että en pääse tähän tilaisuuteen.
Yhtä lailla minulta jää näkemättä tammikuinen
Strasbourg ja Euroopan Neuvoston kokous. Mutta jos
iskias ei jää aurinkovarjon alle, eduskuntaan saapuu
helmikuussa perin perin .....
-------------------------
Tiistai 4.12.2007
Joulukuu
Tiistai 4.12.2007
Venäjä
vaarallisella tiellä - Suomi vaikenee
Venäjä on Etyjin ja
EN:n jäsen. Maassa siis pitäisi olla edes
jonkinlainen demokratia. Ainakin sen pitäisi siihen
pyrkiä. Sunnuntaiset duuman vaalit ja sitä edeltävä
vaalikampanja osoittavat kuitenkin aivan muuta.
Venäjä ei ole ollut eikä ole demokratia.
Jeltsinistä
käynnistynyt pieni momentum, pieni mahdollisuus
demokratiaan, on nyt kuollut ja kuopattu. Venäjä on
siirtynyt jälleen yhden miehen valtaan. Vladimir
Putin on Suuri Kansallinen Johtaja, vaikka ei
olisikaan presidentti tai pääministeri.
Tästähän duuman
vaaleissa oli kysymys. Kansa äänesti presidentti
Putinin luottamuksesta, ei mistään muusta. Mutta
mitä kansallinen johtaja kansan luottamuksella
tekee? Mitä muuta kuin että Putin haluaa nousta
poliittisen järjestelmän ja maaliskuussa valittavan
presidentin yläpuolelle?
Historiaa
tuntevat saattoivat pelästyä. Putin sai kaiken vallan itselleen
"demokraattisissa vaaleissa". Niistä on
huonoja kokemuksia silloin, kun joudutaan käyttämään
sitaatteja. Sellaista vaalien jälkeen ei ole ollut
demokratiasta tietoakaan.
Venäjää on syytä varoa, jotta ei tarvitse katua.
Suurvaltapullistelu jatkuu ja lisääntyy. Sen
seurauksena Eurooppa on ajautumassa pikku hiljaa
kylmän sodan jakolinjoihin.
Mitä tästä seuraa
Suomelle, joka huomenna juhlii itsenäisyyttä? Kenen
joukoissa seisomme? Tanssimmeko yhä Putinin kanssa?
Olen hämmästynyt ja
vähän säikähtänytkin Suomen poliittisen johdon
kommenteista. Tai pikemminkin siitä, ettei
vaalitulosta ja kampanjaa juurikaan kommentoitu.
Duuman vaalit eivät
olleet vapaat, tasa-arvoiset eivätkä demokraattiset.
Kuitenkaan meidän ulkopoliittisilla johtajillamme ei
ollut mitään sanottavaa tästä.
Yle-uutisille
presidentti Tarja Halonen tulkitsi venäläisten
antaneen tukensa Putinin jatkolle, mutta ei pitänyt
tulosta Suomen kannalta mitenkään huonona. STT:n
mukaan pääministeri Matti Vanhanen piti vaalien
tulosta vakuuttavana. Hänestä vilppisyytökset olivat
hieman epämääräisiä, mutta ne on syytä selvittää.
Meidän johtajiemme
vaalikommentit poikkeavat muiden läntisen maiden
lausunnoista. Ulkoministeri Ilkka Kanervakaan ei ole
poikkeus. Etukäteen hän tosin arvosteli varovasti
vaaleja, mutta jälkeen päin ei ole erityisempää
kommenttia väärinkäytöksistä kuulunut. Sen sijaan
Kanerva on puhunut jatkuvuudesta ja huomauttanut,
ettei vaalitulos vaikuta Suomen ja Venäjän väleihin
millään tavalla.
Olen hieman pettynyt.
Missä on se ministereidemme kannanottojen rohkeus ja
tuoreus, josta iloitsin hallituskauden alussa? Siitä
kansakin kokoomusta kiitti.
Kuka söi kesävoin?
Kissako vei kielen?
------------------------
Alkuun
Marraskuu
---------------------------
Marraskuu
Keskiviikko
21.11.2007
Tehy sai palkkansa
Onneksi olkoon Tehy.
Tiukka ja määrätietoinen, pitkään suunniteltu,
huolella ja ammattitaidolla toteutettu työtaistelu
tuotti erinomaisen tuloksen. Te olette palkkanne
ansainneet. Mutta niin ovat kaikki muutkin hoitajat,
kuntien pienipalkkaiset naiset.
Otitte kuitenkin
käyttöön sellaiset keinot, että niiden turvin lähes tulkoon
jyräsitte nurin hallituksen, ay-liikkeen,
työnantajat ja poliittiset päättäjät. Turvauduitte
oppositioon, joka viikkokaupalla huusi kuorossa
hallitukselle:
anna rahaa, anna rahaa.
Samanlaista
eläimellistä karjuntaa näin viimeksi 1990-luvun
alkupuolella. Silloinkin huutosakin johtajana olivat
demarit.
Tehyllä oli
vaatimusten takana kansan tuki. Ja myös meidän
poliitikkojen tuki. Se, että hallitus ja eduskunnan
enemmistö ei luvannut lisää rahaa, ei johtunut
pahasta tahosta, vaan siitä. ettei
eduskuntaa kiristetä. Jos olisimme taipuneet,
huomenna huutaisi oven takana toinen kuoro. Siinä
menisi valtion talous kanttuvei yhdessä hujauksessa.
Tehy otti käyttöön
äärimmäisen työtaisteluaseen. Joukkoirtisanomiset
uhkasivat ihmisten henkeä. Me poliitikot olimme
todella ihmeissämme. Te suollitte sähköpostin
täyteen herjakirjeitä, kun meidän oli pakko säätää
potilasturvalaki. Sitä tehyläiset ja oppositio kutsuivat
orjalaiksi.
Olin todella
yllättynyt ja kauhuissani, kun ihmisten henki ja
terveys ei merkinnyt mitään ammattikunnalle, jota on
totuttu pitämään empaattisena. Empatialla ei elä,
mutta ei palkan pienuus sentään oikeuta mihin
tahansa.
Tehy ei
todennäköisesti informoinut omalle kentälleen, mitä
vaikutuksia irtisanoutumisella on yksittäiselle
jäsenelle. Ei selvitetty edes sitä, miksi eduskunnan
oli säädettävä potilasturvalaki. Jos työtaistelun takia
olisi ihmisiä kuollut, olisi todennäköisesti
seurannut tutkinta siitä, kuka vastaa kuolemantuottamuksesta.
Joukkohysteria on
vaarallinen ilmiö. Hallituspuolueiden riveistä
yritettiin eduskuntakeskusteluissa varoittaa
opposition edustajia, etteivät he puheillaan heittäisi bensaa
tulipaloon. Oli järkyttävää havaita, että oppositio
(myös kristilliset) hyväksyi asetelman, jossa
panoksena oli ihmisten henki.
Demarien
kaksinaamaisuus potilasturvalain käsittelyssä
paljastui perustuslakivaliokunnan
käsittelyssä. Vasemmistoliiton vastustus tiedettiin
heti alussa. Mutta yritimme kaikkemme, että olisimme
saaneet mietinnön taakse demarit, onhan SDP:llä
vahva tuntuma ja kokemus työmarkkinapolitiikasta. Joustimme
ja joustimme, mutta eikös vaan SDP jättänyt
mietintöön eriävän mielipiteen.
Siinä meni demareilta
melkoinen annos luottamuspääomaa. Mutta minkäs teet,
kun ihmishenki ei paina mitään, kun pitää hallitusta
moukaroida.
* * *
Pääministeri Matti
Vanhasen ankara arvostelu Tehyn toimia kohtaan ei
sinänsä ollut yllätys. Otteet olivat niin rajut,
että jonkun oli pakko sanoa, ettei poliittisia
päättäjiä kiristetä. Pääministeri Vanhanen
ansaitsee puheestaan suurkiitoksen. Se oli miehen
työ.
Tehyn toimien jälkeen
tulee harkintaan lakko-oikeuden rajoittaminen tai
pakkosovintolain säätäminen. Pakkosovinto on
voimassa monessa Euroopan maassa. Norjassa sen
turvin on lopetettu ainakin kaksi lakkoa.
Mutta ei Vanhanen
arvostellut vain Tehyä. Kokoomuslaisena olen
iloinen, että pääministeri ja keskusta ovat
lopultakin huomanneet, että "nähtyjen keskustelujen
jälkeen mikä hyvänsä nykyisistä oppositiopuolueista
olisi tulevaisuudessa mahdollisessa
hallitusvastuussa hallituksen todellinen heikoin
lenkki".
Tehyn työtaistelu
paljasti lopulta koko kansalle, kuka kantaa
vastuuta, kuka toteuttaa vaalilupaukset ja kuka vain
melskaa ja metelöi. SDP joutui tarkkailuluokalle.
Puoluetta ei enää kukaan huoli hallitukseen ilman,
että käyttäytymissäännöt kirjataan
hallitusohjelmaan.
Jos valitun
strategian takana oli puheenjohtaja Eero Heinäluoma, niin
demarit eivät enää voi tehdä muuta kuin panna
puheenjohtajan vaihtoon.
--------------------------
Sunnuntai 11.11.2007
Oikeus elämään
Tehyn
työtaistelu-uhka on ollut hallitukselle ja
hallituspuolueiden kansanedustajille melkoinen
koettelemus ja oppitunti. Sitä se varmaan on ollut
myös työtaisteluun valmistautuvalle Tehylle.
Pitkän
toimittajaurani aikana en ole kertaakaan kokenut
vastaavaa. Joka ainoassa lakossa ovat työnantajat ja
työntekijät kyenneet sopimaan suojelutyöstä, jotta
yhteiskunnan elintoiminnot eivät täysin
halvaantuisi.
Kun Tehy otti
työtaisteluaseekseen joukkoirtisanoutumisen, ei
suojelutyöstä voitu päättää, kun kyseessä ei ole
lakko. Sosiaali- ja terveysministeriö ei voi siirtää
työtaistelun alkua, koska kyseessä ei ole lakko.
Niinpä ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin että
eduskunta lain turvin vetää lakkorajat.
Mitä muuta me
olisimme voineet tehdä? Antaa keskosten kuolla
lämpökaappiin, kun hoitajia ei ole? Jos jokin asia
menee kaiken muun edelle, niin se on oikeus elämään.
Tehy on koko ajan
korostanut, että vastuu ihmisten elämästä ja
kuolemasta, pysyvästä vammautumisesta tai
parantumisesta on eduskunnan, julkisen vallan, ei
sairaanhoitajien. Kun me sitten yritämme joten kuten
estää kuolemia, me saamme tuutin täydeltä
sontapostia. Ihmisiltä, joiden sivistyksen ja
arvomaailman kuvittelisi olevan joten kuten
kohdallaan.
Kukaan ei
kyseenalaista sairaanhoitajien oikeutta
työtaisteluun. Ei eduskunta siihen halua puuttua. Me
haluamme vain estää turhat kuolemat.
Potilasturvalain ainoa tarkoitus on huolehtia
kaikkein kriittisintä hoitoa tarvitsevien
potilasturvallisuudesta.
Perustuslakivaliokunta yritti tehdä laista
työtaisteluun valmistautuvien kannalta niin
oikeudenmukaisen kuin suinkin. Mielestäni siinä
onnistuttiin. Me kaikki kuitenkin toivomme,
rukoilemme ja anomme, että tehkää sovinto.
Minä myös toivon,
että jokainen asiasta jotain mieltä oleva lukisi
Helsingin Sanomien pitkäaikaisen
työmarkkinatoimittajan Jarmo Aaltosen kolumnin Rahat
tai henki lauantain Hesarista. Lukekaa ja
ihmetelkää.
Yhden asian haluan
sanoa. Sairaanhoitajat ovat kiistatta
palkkakuopassa. Vuosikymmenten tupot ovat tehneet
tehtävänsä. Mutta niin ovat muutkin palvelualat.
Tehylla on täydet oikeudet tavoitella vaikka kuuta
taivaalta. Tehyllä on oikeus työtaisteluun. Mutta
jonkun on kannettava vastuu tärkeimmästä
ihmisoikeudesta, elämästä.
---------
Jokainen tietenkin
kysyy, miksi tarvitaan potilasturvalakia. Kun
valtiolla on rahaa, miksi kiistaa ei voida rahalla
hoitaa?
Ensiksi
lähtöasetelma. Tehy hylkäsi noin 13
prosentin palkankorotukset ja vaatii uhkaamalla
joukkoirtisanomisilla 24 prosentin
korotusta.
Koska en kykene itse
arvioimaan Tehyn vaatimusten
hintaa, on pakko turvautua valtiovarainministeri
Jyrki Kataisen nettikolumnin tietoihin.
"Jo varovaisimmat
arviot kertovat, että palkkariidassa on kyse 500
miljoonan euron lisälaskusta aiemmin tarjotun
päälle. Lopullinen hintalappu voisi kuitenkin kasvaa
tuosta yli miljardiin, jos sopimusjärjestelmän myötä
samat korotukset jakautuisivat laajemmalle
terveydenhuoltoon.
Nyt on kysymys
mahdollisuuksien taiteesta. Kuinka saada aikaan
ratkaisu, joka tyydyttää kaikkia osapuolia ja joka
on mahdollista toteuttaa? Kuntatyönantaja ilmoitti
jo tehdyn sopimuksen liikkuvan kestokyvyn
äärirajoilla ja moni kunta joutuu nostamaan
veroprosenttiaan, vaikka valtiokin on
historiallisesti osallistunut kunnallisten
naisalojen muita korkeampiin palkankorotuksiin.
Jotkut ovat vaatineet
erityisen hyvin vuosien tuomia valtion verotuloja
käytettäväksi velanmaksun sijasta kuntien
valtionapuihin palkanmaksukyvyn vahvistamiseksi
entisestään. Ongelmana on vain se, että korotetut
valtionavut pitäisi maksaa indeksikorotuksineen joka
vuosi myös normaalin talouskasvun ja sitä heikompina
aikoina. Se suistaisi valtiontalouden pois
raiteiltaan."
Näin siis Katainen.
Lopuksi on pakko
ihmetellä, miten minulle aina käy näin. Olin
kansanedustaja 90-luvun alussa. Kun Suomi syöksyi
lamaan, jouduttiin ottamaan rutkasti lainaa, jotta
kansalaiset peruspalvelut kyettiin säilyttämään.
Työministeri Ilkka kanervan ja valtiovarainministeri
Iiro Viinasen nukkeja hirtettiin torikokouksissa ja
mielenosoituksissa.
Nyt Suomi uhkaa taas
suistua suureen tuntemattomaan.
------------------------
Alkuun
Lokakuu
Maanantai 22.10.2007
Minne Kimi maksaa veronsa?
Vuorokauteen ei ole juuri muuta kuullutkaan kuin kimikimikimikimi. Ei ymmärrä. Autourheilu on pelkkää
välineurheilua. Se voittaa, jonka auto on paras.
Jokainen saa tietenkin ajaa minkälaista rotiskoa tahansa. Mutta sitä ei tajua, että moista
pärryyttelyä kutsutaan urheiluksi. Vielä hullummaksi asian tekee se, että yksitoikkoisesta radan kiertämisestä maksetaan
älyttömiä palkkioita.
Eikä tässä vielä kaikki. Suunnattomia summia tienaavat urheilijat ovat kansallissankareita. Ei
heitä kansa kadehdi, ei, vaikka he eivät asu Suomessa eivätkä maksa veroja isänmaan pohjattomaan kassaan.
Jääkiekkoilijat ovat kuitenkin toista maata kuin autokuskit. Kiekot ja mailat ovat periaatteessa samanlaisia,
joten kysymyksessä ei ole välineurheilu. Kiekkoilijan taidot ja kyvyt ratkaisevat, eivät mailat ja kiekot.
Kimi asuu vaimonsa kanssa Sveitsissä, jonne hän todennäköisesti maksaa myös veronsa. Onko
hän siis suomalainen ja Maamme-laulun arvoinen?
-----------------
Keskiviikko 17.10.2007
Kiitos, kiitos ja kiitos
Venäjän Helsingin-suurlähetystön lähetysneuvos Vladimir Kozinille kolminkertainen kiitos
tunkkaisesta Nato-kannanotosta, joka vei meidät kerralla suomettuneelle YYA-kaudelle.
Nyt me kaikki tiedämme, että Venäjä ei ole yhtään sen kummempi naapuri kuin Neuvostoliitto
aikanaan. Voimansa tunnossa se haluaa kontrolloida naapureiden elämää. Venäjästä on tullut rasittava kumppani niin EU:lle kuin koko
lännelle.
Suomi varmasti päättää itse ja itsenäisesti omista turvallisuusratkaisuistaan. Me kaikki
tiedämme, että Baltian mailla on turvana Nato. Meillä ei mitään, kun EU:n turvatakuut ovat yhtä tyhjän kanssa.
Päätöksenteko on helppo.
Jos Venäjä todella uskoo voivansa vaikuttaa suomalaisiin uhkailulla ja pelottelulla, siellä ei todellakaan
ymmärretä, että suomalaiset eivät enää ole samanlaisia lampaita kuin suomettumisen vuosikymmeninä. Tai sitten ulkopoliittiset
päättäjämme ovat antaneet Venäjän vierailuillaan suomalaisten tunnoista aivan väärän kuvan.
Kuvitellaanko todellakin, että pelottelulla Nato-jäsenyyden mahdollisuus voitaisiin pyyhkäistä
olemattomiin 15 vuodeksi? Kozinin mukaanhan Vladimir Putinin valtakausi Venäjällä voi kestää aina vuoteen 2025.
Suorastaan selkäpiitä karmi, kun Kozin esitti Suomelle strategista kumppanuutta ja sotaharjoituksia. Saman teki
puolustusministeri Ustinov 1978. Tämän esityksen Kekkonen torppasi puolustusministeri Sutelan avustuksella. Mutta mitä tekee Tarja Halonen? Tanssiiko
yhä Putinin kanssa?
Vaikka Venäjän kanta Suomen Nato-jäsenyyteen on jo pitkään tiedetty ja vaikka Kozinin
esiintyminen liittyisikin puolustus- ja turvallisuuspoliittisen selonteon valmisteluun, oli se kuitenkin sen verran voimallinen, että suomalaisten on reagoitava.
Me emme voi enää pistää päätä pensaaseen.
Kozinin haastattelun sanoma oli selkeä. Jos Suomi liittyy Natoon, Suomi on Venäjälle sotilaallinen uhka.
"Miettikää, miettikää, miettikää."
Mitä miettimistä tässä enää on? Nato-jäsenyyden kannatus nousee kohisten. Vaikka Suomi
on EU:n jäsen, jota ei enää niin vain alisteta saappaan alle, sotilaallista turvaa EU ei anna. Sen antaa vain Nato.
-----------------
Tiistai 9.10.2007
On ollu vähä hulinata
Sananvapauden puolustaminen aiheutti melkoisen mylläkän. Ihan itsekin yllätyin, olinhan kirjoittanut
samasta asiasta lähes samoin sanoin pitkin matkaa.
En suinkaan äimistynyt Matti Vanhasen tutkintapyynnöstä, jonka hän teki jo kuusi kuukautta sitten.
Perjantaina lensin pyrstölleni, kun syyttäjä päätti ylipäätään syyttää ja kaiken lisäksi kirjan
kirjoittajaa.
Olen saanut kyselyjä siitä, miksi puolustan niin typerää naista kuin Susan Kurosta. En minä
Susania puolusta, vaan sananvapautta, mielipiteen, sanomisen ja kirjoittamisen vapautta.
Jotkut ovat sitä mieltä, että sananvapaus kuuluu vain hyville, ei pahoille eikä rumille. Sananvapautta
ei kuitenkaan voi viipaloida roskajournalismiin ja arvokkaaseen sanomiseen, jota laatumediat tuottavat ja välittävät. Sananvapautta joko on tai sitten
sitä ei ole. Demokratiaa joko on tai ei.
(Yrittäkää nyt hyvät ihmiset muistaa ja lukea historiaa. Lehdistön toimintavapauksien
tukahduttaminen on aina ensi askel täysmittaiseen diktatuuriin. Natsit pistivät ensimmäisenä tiedotusvälineet kuriin. Venäjällä sana
on Putinin taskussa.)
Täydellisesti äimistyin, kun pääministeri selitti radiossa ja televisiossa, että hän haluaa
selvittää yksityisyytensä rajat yksityishenkilönä, ei pääministerinä. Pääministeri on pääministeri 24 tuntia
vuorokaudessa. Hänellä, kuten kaikilla päättäjillä, on paljon suppeampi yksityisyyden suoja kuin yksityisellä kansalaisella.
En kyllä enää ymmärrä Suomen oikeuslaitostakaan. Se on tulkinnut perusoikeuksia tavalla, joka ei
aina vastaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kannanottoja.
On myös pakko kysyä, miten tuomioistuin pystyy puolueettomasti käsittelemään oikeusjutun, jossa
vastakkain ovat pääministeri koko arvovallallaan ja yksinhuoltajaäiti, pääministerin virkaheittomorsian..
Jo on aikoihin eletty.
-----------------
Sunnuntai 7.10.2007
Vanhanen romuttaa sananvapauden
Suomessa pääministeri saa julkisuudessa valehdella, mutta naisystävä ei saa edes omissa muistelmissaan
kertoa, millainen uima-allas pääministerillä on tai syökö hän mieluummin uunipottuja vai pottumuusia.
Henkilökohtaisesti pääministerin tiuhaan tahtiin vaihtuvat naisystävät eivät voisi
vähempää kiinnostaa. Sen sijaan kiinnostaa se, valehteleeko pääministeri myös virkatoimissaan. Viime vuonna pääministeri kertoi
Ilta-Sanomissa, että hän tapasi Susan Kurosen kauppakeskuksessa. Kuronen kuitenkin kertoi, että Vanhanen löysi hänet netistä.
Miten pääministeri Matti Vanhanen ylipäätään ilkesi tehdä tutkintapyynnön entisen
heilansa muistelmista? Pääministeri saa syyttää itseään, jos ja kun heilaksi netistä osui julkisuushakuinen nainen. Nyt uhanalaisena on
sananvapaus, joka muutenkin on oikeuden tulkinnoissa joutunut väistymään yksityisyyden suojan edessä.
Jos oikeudenkäynnin seurauksena Suomen päättäjät saavat täydellisen yksityisyyden suojan,
sananvapaus olisi pahemmassa jamassa kuin suomettumisen vuosikymmeninä. Tuolloin kiellettyjä aiheita olivat idänsuhteet, nyt kaikki suhteet.
Pääministeri ei ilmiselvästi ymmärrä, että sananvapaus on demokratian kulmakivi. Siksi toivon,
että pääministeri tajuaa erota virastaan. Pääministeriksi tulijoita on keskustassa pilvin pimein. Minulle kelpaisi jopa Paavo Väyrynen, Mauri
Pekkarisesta puhumattakaan.
Kun perustuslain toimivuutta jatkossa tarkastellaan, sananvapauden ja yksityisyyden suojan asema ehdottomina perusoikeuksina on
tarkasteltava uudelleen. Viime vuosina oikeuslaitos on tulkinnut yksityisyyden suojan vahvemmaksi perusoikeudeksi kuin sananvapauden.
Suomi on jo saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta pari huomautusta sananvapauden rikkomuksista. Muutama sananvapauskantelu
on vielä käsittelemättä. Jos tulevassa oikeudenkäynnissä sananvapaus joutuu väistymään uuniperunoiden edessä, Kurosen ja
Vanhasen esiaviollinen riita on vietävä ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyyn.
--------------------
Alkuun
Syyskuu
Keskiviikko 26.9.2007
Kivistön olikin syytä erota
Ensiksi ajattelin, etten puuttuisi Kalevi Kivistön eroamiseen Julkisen sanan neuvostosta millään tavalla. Helsingin Sanomien
pääkirjoitus tänään oli kuitenkin sen verran omituinen, että pakko on taas kerran puolustaa sanomisen vapautta, olipa vastassa sitten JSN:n
puheenjohtaja tai Suomen Pankin pääjohtaja. Sen sijaan kiitosta ansaitsee Kalevan tämänpäiväinen kannanotto.
Kivistön ero osoitti, ettei hän alun alkaenkaan ollut sovelias julkisen sanan neuvoston puheenjohtajaksi. (Todennäköisesti
yhdestäkään poliitikosta ei ole.) JSN valvoo hyvää lehtimiestapaa, mutta ei puheenjohtajuus merkitse sitä, että hän olisi asemansa
vuoksi erityisasemassa, "turvassa" kriittiseltä ja tutkivalta journalismilta. Hänenkin tekemisiään on voitava ruotia julkisuudessa.
Kivistö hermostui, kun A-studio kertoi hänen yhteyksistään entisiin sosialistisiin maihin 1970- ja 1980-luvuilla. Tuohon
aikaan Kivistö toimi SKDL:n puheenjohtajana. Ohjelman mukaan Kivistön yhteydet olivat paljon laajempia kuin hän itse on antanut ymmärtää.
Suomeksi sanottuna: Kivistö oli rähmällään.
Kivistö kieltäytyi A-studion haastattelusta. Journalistisesti ohjelman tekijät ovat toimineet aivan oikein eli tarjonneet
Kivistölle mahdollisuutta kertoa oma näkemyksensä. Sen sijaan hän raukkamaisesti kieltäytyy ja kertoo sen toiselle
tiedotusvälineelle.
Kivistön jälkiselityksen mukaan A-tudion ohjelma oli kosto neuvoston A-piste ohjelmalle annetusta langettavasta
päätöksestä. Se puolestaan koski pääjohtaja Erkki Liikasen toimintaa 1980-luvulla. Ohjelmassa vihjailtiin Liikasen syyllistyneen
maanpetokselliseen toimintaan yhteyksistään Neuvostoliittoon vuonna 1986.
A-pistekin tarjosi Liikaselle mahdollisuuden kertoa oma näkemyksensä asiasta. Hän ei antanut haastattelua. Sen sijaan hän
valitti JSN:lle, joka enemmistön turvin antoi A-pisteelle huomautuksen.
Jo alun alkaen pidin tuomiota vääränä. Samalla menetin vähäisenkin luottamuksen Kivistöön. Olen ollut
toimittajana lähes neljä vuosikymmentä ja tiedän tasan tarkkaan, mitä poliitikot silloin tekivät. Niistä ei kuitenkaan saanut kirjoittaa.
Ajat sananvapauden kannalta olivat todella ankeat.
Tiedän myös Erkki Liikasen tavat toimia. Hän ei ole koskaan kestänyt pienintäkään arvostelua. Hän ei
soita pienelle toimittajanrääpäleelle, jos arvelee joutuneensa väärin ymmärretyksi. Ei suinkaan. Hän soittaa suoraan
päätoimittajalle.
Suomettumisen aika on ollut ja mennyt. Se pitäisi vähitellen yhteiskunnan huipulla ymmärtää. Emme me voi iän
kaiken painaa menneitä asioita villaisella. En vaadi totuuskomissiota, vaan |