(31.12.2004)

Valtiojohto vastuuseen 

Heti alkuun: eduskunta on kutsuttava koolle ja saatettava valtiojohto vastuuseen onnettomasta kriisin hoidosta. Koska eduskunta ei voi erottaa presidenttiä, hallituksen on vastattava tunaroinnista.

Ulkoministeriön toiminta on ollut ala-arvoista. Vastuu kuuluu Tuomiojalle, joka koko kriisin ajan on esiintynyt vähätellen. Koska Tuomioja ei ymmärrä erota eikä pääministeri Matti Vanhanen häntä erota, eduskunnan on Tuomioja erotettava. Se onnistuu antamalla ulkoministerille epäluottamuslause.

Kun terroristit iskivät WTC:n kaksoistorniin, pääministeri Paavo Lipposen hallitus piti hätäistunnon kolmen tunnin päästä. Yhtään suomalaista ei iskussa menehtynyt.

Kun hyökyaallot iskivät Aasian maihin ja turistirannikoille tapaninpäivänä, Thaimaassa kuoli todennäköisesti yli 200 suomalaista. Tsunamista on kulunut kuusi päivää sitten, mutta Matti Vanhasen hallitus ei ole vieläkään pitänyt hätäistuntoa. Torstaina 29.12. pidetty istunto oli normaali viikoittainen istunto.

Kun Beslanin koulukaappauksessa kuoli satoja lapsia, tasavallan presidentti Tarja Halonen esitti heti surunvalittelunsa presidentti Putinille. Nyt presidentti lähetti surunvalittelukirjeen Aasian valtioiden päämiehille maanantaina.

Suomalaisille omaisensa menettäneille Haloselta riitti myötätuntoa vasta keskiviikkona. Surunvalittelu jäi toisarvoiseen osaan, kun presidentti ryhtyi puolustamaan tunaroivia viranomaisia. Presidentin mielestä arvostelua esittävät matkailijat vain purkavat tuntemuksiaan.

Sauli Niinistön pelastus oli suoranainen ihme. Ilman häntä poliittinen johto ja viranomaiset ehkä saisivat läpi viestin, että kaikki on tehty ja vähän enemmänkin.

Niinistö kertoi, että 18 tunnin seikkailun jälkeen lähetystövirkailija totesi, ettei Khao Lakissa ole tapahtunut mitään pahaa, kun sieltä ei ole kuulunut mitään. Vai ei mitään pahaa? Khao Lakissa kuoli tuhansia turisteja. Koko ranta-alue on tuusan nuuskana.

Erkki Tuomiojan ohella vastuun kriisin holtittomasta hoidosta kantaa Thaimaan suurlähettiläs. Hän ilmeisesti nauttii niin suuresti diplomaattielämän ihanuuksista, ettei jouda uhraamaan aikaansa suomalaisturistien hädälle. Vielä 10 tuntia hyökyaallosta Heikki Tuunasen lähetystössä vastasi vain puhelinvastaaja. Lähetystön hätänumeroihin ei vastannut kukaan.

Ulkoministeriön toiminta on ollut ala-arvoista. Sunnuntaina STT uutisoi kello16.55., että suomalaisia ole enää kateissa Thaimaan Phuketissa ja että osastopäällikkö Yrjö Länsipuro varmisti tiedon. Aiemmin päivällä oli epäilty muutaman suomalaisen kadonneen. Kuitenkin Länsipuro ilkeää väittää TV3:n uutisissa, ettei hän ole tämmöistä sanonut.

Ulkoministeriö elää tsaarin aikaa. Se on täynnä suomettumisen jähmettämiä satraappeja, jotka nauttivat diplomaatin suurista eduista ulkomailla, mutta eivät kykene palvelemaan suomalaisia hädän hetkellä. UM:ssä viisikymmentä virkamiestä ahertaa presidentille niin rakkaan globalisaation kimpussa. Kun globalisaatio sitten koskettaa suomalaisia, ulkoministeriöstä ei ole mihinkään.

Ja miten on mahdollista, että puhelinteknologian luvatussa maassa UM valittelee puhelinlinjojen vähyyttä? 

Niinistö uskoi, että Suomen hallitus pitää hätäkokouksen muutaman tunnin kuluttua ja lähettää väkeä tuhoalueelle, virkailijoita ja lääkäreitä. Tosiasiassa hallitus ei ole pitänyt ainuttakaan hätäkokousta. Vain ministeriön valmiuspäälliköt ovat kokoontuneet valtiosihteeri Risto Volasen johdolla.

Volanen kuuli hyökyaallosta puhelimitse pojaltaan Thaimaasta sunnuntaiaamuna klo 7. Kuitenkin valtiosihteeri kutsui koolle ensimmäisen kokouksen vasta maanantaiaamuna klo 6 eli 25 tunnin kuluttua tuhoisasta tsunamin iskusta Thaimaan rannikolle. Silloinkin kiisteltiin ensiksi rahasta eli siitä, kuka maksaa ylimääräiset kustannukset.

Pelättävissä on, että ihmisiä on kuollut tai kuolee puutteellisen hoidon takia. Tästä vastaa Volanen ja hänen esimiehensä pääministeri Vanhanen. Nyt pelastustoimet sujuvat, mutta Suomen viranomaiset heräsivät liian myöhään. Sitä ennen Thaimaassa työskentelevät suomalaissukeltajat ja vapaaehtoisorganisaatiot tulivat suomalaisten turvaksi. 

Tietoturvaongelmien takia kunnon listat kadonneista saatiin internetiin vasta torstaina. Sitä ennen omaiset etsivät tietoa sukeltajien ja sairaaloiden nettisivuilta. Onhan tämä järkyttävää. Tietoturvalaki on ehdottomasti korjattava. Kuinkahan monta ihmishenkeä menetettiin niuhotuslain takia.

Volanen mestaroi Suomen turvallisuuspoliittisen selonteon suomettumisen aikaan, tosin Vanhasen, Tuomiojan ja Halosen manuaalisessa ohjauksessa. Mutta liika on liikaa. Ilman Volasen työryhmän hidastelua Thaimaassa olisi ehkä voitu pelastaa ihmishenkiä. 

Nyt on tullut todistetuksi, ettei valtiosihteereillä ole mitään virkaa. Ne tekevät vain palveluksia puolueelleen, eivät kansalaisille. 

Tasavallan presidentti Tarja Halonen on käyttänyt presidentin valtaoikeuksia niin laajasti kuin perustuslaki sen sallii. Kaikki Suomen pankin nimitykset hän on tehnyt valtioneuvostosta piittaamatta.

Jotkut varmaan katsovat, että hyvä, kun presidentti näyttää poliitikoille kaapin paikan. Mutta kun presidentti itsekin on poliitikko. Sehän näkyi Erkki Liikasen nimityksessä Suomen pankin pääjohtajaksi.

Paljon pahempaa kuitenkin on, että presidentin ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei ole Suomen ja isänmaan etujen mukaista. Hän ei hyväksy EU:n mandaattia nopean toiminnan joukoille, vaan haluaa jättää päätösvallan Suomen osallistumisesta rauhan turvaamiseen yhä Venäjälle tai Kiinalle. YK on niin läpeensä korruptoitunut instituutio, ettei sen varaan kannata jättää päätösvaltaa isänmaan asioissa.

Se kuitenkin on perustuslain vastaista, että presidentti haluaa päsmäröidä myös EU:n ulko- ja puolustuspolitiikkaa, vaikka se kuuluu valtioneuvostolle. Tähän saakka ongelmasta on selvitty, kun pääministeri ja presidentti ovat olleet asioista yhtä mieltä. Nyt eivät enää ole, vaikka pääministerinä selkärankansa luokiksi kumarrellut Matti Vanhanen. Hän on aivan liian lempeä, pehmeä ja joustava presidentin ja SDP:n edessä.

Presidentti on saanut melkoisen aseen. Perustuslakia tulkitaan nyt, että siellä oleva maininta presidentin ylipäällikkyydestä ei ole seremoniallista, vaan ihan aitoa valtaa. Presidentti komentaa puolustusvoimain komentajaa, että mars matkaan siitä.

Tällä perusteella monet valtiosääntöasiantuntijat ovat sitä mieltä, että presidentti päättää, mihin suomalaiset nopean toiminnan joukot lähtevät vai lähtevätkö mihinkään. He katsovat myös, että ylipäällikkyys tuo presidentille lisää valtaa myös EU:n ulko- ja puolustuspolitiikkaan.

Eihän asiat näin voi jatkua. Presidentin valtaoikeuksia on supistettava. Tarja Halonen ei koskaan luovu saamastaan vallasta. Siivuakaan hän ei anna pois. 

Onneksi asiat ovat menossa oikeaan suuntaan. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) ja varapuheenjohtaja Arja Alho (sd.) ovat vaatineet valtaoikeuksien supistuksia. Suomestakin tulisi länsimainen demokratia, jossa pääministeri ja valtioneuvosto vastaisivat maan asioista. Presidentille jäisivät vain seremonialliset tehtävät ja toimiminen kansakunnan moraalisten arvojen puolustajana.

<<< Takaisin