(31.10.2004)

SDP luiskahti vasemmalle 

"Keskustelu on arvotonta, jos ei muuta osata sanoa kuin että peruspalvelut pitää säilyttää. Vaikka kaikki Suomen 200 kansanedustajaa ja kaikki kuntapoliitikot ovat samaa mieltä, ei edes päätettyjä etuuksia pystytä rahoittamaan, jos päättäjät eivät ole valmiita tekemään tarvittavia muutoksia." (Raimo Sailas Suomen Kuvalehdessä 43/22.10.2004) 

Yhteiskunnan unilukkari, valtiosihteeri Raimo Sailas, räväytti oikein kunnolla paria päivää ennen kuntavaaleja. Huuto jäi kuulematta. SDP, Sailaksen oma puolue, luiskahti vaaleissa niin vasemmalle, että tässä vielä katsellaan rahakirstun pohjaa niin valtiossa kuin kunnissakin. 

Tunnen suurta sympatiaa Sailasta kohtaan. Hän on toista maata kuin hopealusikka suussa syntynyt diplomaattiperheen vesa, Erkki Tuomioja, joka tuskin tietää mitään köyhän elämästä. Sen sijaan Sailas tietää. Sailaksen ainoa opintotuki oli kumisaapaspari kunnalta kansakoulussa. Opintonsa hän rahoitti kesätöillä. 

SDP on täynnä ulkoministeri Erkki Tuomiojan kaltaisia herrasdemareita, jotka eivät ole koskaan kärsineet vilua ja nälkää. He ovat juuri niitä, jotka vaativat valtiota huolehtimaan kaikesta, jotka uskovat hyvinvointivaltion autuuteen, vaikka romahdus olisi nurkan takana. 

Yhteiskuntaa on pakko muuttaa kannustavammaksi. On uskottava siihen, että ihminen osaa hoitaa asiansa ilman , että valtion virallinen demari on koko ajan neuvomassa, auttamassa ja tukemassa. Jos menoon ei saada järkeä, meiltä loppuvat rahat ja kohta työntekijätkin sairaaloista, kouluista ja vanhusten hoitolaitoksista. 

Näistä hyvinvointiyhteiskunnan on huolehdittava. Muu tehdään, jos on varaa. 

Minulta kysyttiin vaalikampanjan aikana, mitä sinäkin kokoomuksen akka tiedät köyhän ihmisen elämästä. Jukra vieköön. Minä taatusti tiedän, mitä on olla köyhä ja raivata itse elämänsä korvesta ihmisten ilmoille – kuten koko suuri ikäluokka. Meistä vain harvat ovat diplomaattien ja raharikkaiden jälkeläisiä. Suuri osa tulee aivan tavallisista perheistä, joille kotona iskostettiin päähän tuon ajan selviytymisstrategia. On tehtävä työtä, opiskeltava, huolehdittava omista asioista ja yritettävä. 

Suurta ikäluokkaa ei hyvinvointiyhteiskunta ole hemmotellut. Ei ollut opintotukea, eikä juuri muutakaan tukea. Lapsilisiä tosin maksettiin ja ilmainen kouluruoka saatiin. Sen eteen kuitenkin piti poimia muutama ämpärillinen marjoja. 

* 

Tietenkään ei ole oikein verrata 50-luvun Suomea nykyhetkeen. Perheiden ja lasten turvattomuus on nykyisin niin suurta, ettei sellaista voitu edes kuvitella 50- ja 60-luvuilla. Koti antoi kuitenkin henkisen turvan, vaikka köyhyys kolkutteli ovella. 

Tämän hetken ihminen osaa vaatia. Mitä enemmän hän maksaa veroja, sitä enemmän hän vaatii vastinetta eli palveluja rahoilleen. Näin se on. 

Ihmettelin jo 90-luvun alussa eduskunnassa, miten yhteiskunnalla on varaa tukea koko kansaa, kun tukea tarvitsisi vain 5­-10 prosenttia kansasta. Tähän kysymykseen en saanut vastausta. 

Yksi syy siihen on tietysti se, että hyvinvointivaltio on jakopuolueiden, demarien ja keskustan, luomus, jota ei muuteta eikä uudisteta, vaikka Suomi romahtaisi. 

SDP on vuosikymmeniä ollut sidoksissa ay-liikkeeseen. Paavo Lipposen hallituskausilla sidos vain lujittui. Sen jälkeen kun SAK uhkasi yleislakolla Lipposen ensimmäistä hallitusta, järjestö on saanut kaiken minkä on halunnut. Tupot on tehty työssä olevien ehdoilla. Työttömistä ei ole ollut niin väliä. 

SDP:n ja kokoomuksen hallitusyhteistyö tuotti hyviä tuloksia. SDP:n eduskuntaryhmä tosin raivosi, mutta hyväksyi lopulta järkevän talouspolitiikan, kun vaihtoehtona oli oppositio ja porvarihallitus. 

Nyt ei hallituksessa ole jarrunpainajaa eikä totuudenpuhujaa. Sailaksen työllisyysraportillakin Anneli Jäätteenmäki pyyhki pöytää. Matti Vanhanen taas ei uskalla tehdä yhtään mitään vastoin SDP:n tahtoa. Ainoa uskalikko on Raimo Sailas, jota demarinaiset inhoavat. 

Poliitikot eivät pääse totuutta pakoon. On pakko miettiä, miten hyvinvointiyhteiskunta voidaan pitää pystyssä ja turvata peruspalvelut. Väestö ikääntyy, mutta huolta ei oteta todesta, kuten Sailas Kuvalehdessä sanoi. 

Vaihtoehtojen hyväksyminen palvelutuotantoon on yksi keino, mutta se ei riitä. On hyväksyttävä se, ettei yhteiskunnan velvollisuutena ole rakentaa joka ikiselle urheilulajille omaa hallia. Huippu-urheilu saisi itse kustantaa menonsa, kuten Sailas vaatii. 

Kuntoliikunta on kansanterveyden kannalta tärkeä asia. Jos rahaa on, sitä tietenkin voi tukea. Mutta kuntoilla voi ihan omin avuin ilman, että huudetaan valtiolta tukieuroja. Kävely luonnossa ei maksa senttiäkään. Kas kun ei vaadita kävelysauvoille valtion apua ja matkakorvauksia hiihtokeskuksiin. 

Jotain on demarien ajattelussa mennyt totaalisesti pieleen, kun ministeri Sinikka Mönkärekin vaatii sairaaloihin punttisaleja. Sairaat ihmiset punttisalille!! Tule ja puserra. 

* 

SDP:n luisuminen vasemmalle kuntavaaleissa ei hyvää lupaa. Kun Paavo Lipponen halusi jättää puolueen puheenjohtajuuden voitonseppele kutreillaan, hänen oli pakko myötäillä puolueen vasemmistosiipeä. 

Vielä pahemmaksi asiat menevät, jos Erkki Tuomioja valitaan SDP:n uudeksi puheenjohtajaksi. Ennen vaikka Eero Heinäluoma, SAK:n etäispääte eduskunnassa. 

Jatkossa kokoomusta tarvitaan vastuunkantoon ja demarien lupausten jarrumieheksi, muuten Suomi romahtaa. Tarvitaan kohtuuverotusta, työn tekemisen ja yrittämisen arvostusta. 

Lisää ideoita hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämiseksi löytyy Evan raportista "Suomen menestyksen eväät – tiekartta tulevaisuuteen". Raportin laatija on Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen, joka lehtimiehen oikeudella uskalsi arvostella Erkki Tuomiojaa ja kehua Sailasta. 

Ai ai, kuinka Tuomioja suuttui. Hän meinasi ratketa liitoksistaan Lauantaiseurassa. Mutta niinhän se, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. 

Tuomiojasta ja demareista huolimatta raportti kannattaa lukea, jos on edes hieman huolissaan Suomen tulevaisuudesta. 

P.S. 

Tästä lähtien kolumnit uusiutuivat viikottain. Lisäksi alan pitää valtuutetun päiväkirjaa, en päivittäin, vaan silloin kun asiaa on. Astukaa laivaan. 

<<< Takaisin