(26.9.2004)

Sydäntä vain puolikas 

Politiikka on kuin tarun sfinski: se nielaisee jokaisen, joka ei ratkaise sen arvoitusta. (Thomas Macaulay, 1800-1859) 

Oulun ihme on maankuulu. Kaupungin, yliopiston, tutkimuslaitosten ja yritysten yhteistyö on tuottanut erinomaisia tuloksia. Teknologinen osaaminen on synnyttänyt kaupunkiin yritysten keskittymän, joka antaa työpaikkoja, työtä ja toimeentuloa. 

Oulu on ihmeestään ylpeä. Olisipa ylpeä myös ihmisistä, niistä tuhansista ja tuhansista, jotka ovat muuttaneet kaupunkiin opiskelemaan, tekemään töitä, kasvattamaan lapsensa, sairastumaan ja vanhenemaan. 

Oululla on sydäntä vain puolikas. Se on sykkinyt yritysten hyväksi. Ja niin pitää sykkiä jatkossakin. Oulu tarvitsee menestyviä yrityksiä, jotka antavat ihmisille työpaikkoja ja vähentävät työttömyyttä. 

Oulun ihme on unohtanut ihmisen. Siksi on muutoksen aika: ihminen on otettava päätösten keskiöön. 

Oulu on tuottanut palveluja, mutta ei tarpeeksi. Väkeä tulvii ovista ja ikkunoista. Osa Oulussa työtä tekevistä muuttaa kehyskuntiin ­– verotulot mukanaan. Yhteistyön tiivistäminen, jopa suur-Oulun perustaminen, olisi paikallaan. Näin voitaisiin taata palvelut muuttajille ja tulijoille. 

Oulun puutteet keskittyvät kolmeen ryhmään: lapsiin, perheisiin sekä ikääntyviin. 

Seniorirahasto ­ 
Sairaaloiden ja terveyskeskusten jonot ovat oululaisille tuttuja. Paljon on tehty, mutta paljon vielä tekemättä. Sen sijaan väestön ikääntymiseen ei ole varauduttu. Eletään kädestä suuhun ja katsotaan, miten kustakin ongelmasta selvitään. 

Oulu on unohtanut, että väestö vanhenee nopeasti. Suuret ikäluokat ovat kuusissakymmenissä. Ja meitä on paljon. 

Tilastojen mukaan 59-vuotiaista työikäisistä alle puolet on töissä ja 61-vuotiaista enää kolmannes. Jalka vielä vippasee tangon tahdissa. Mutta 20 vuoden kuluttua asiat ovat aivan toisin. Tuolloin tarvitaan niin paljon hoivaa ja turvaa, että yhteiskunta tukehtuu, ellei asiaan varauduta jo nyt. 

On pidettävä huolta lapsista ja nuorista, jotta heistä kasvaisi vahvoja yksilöitä, jotka joukkona jaksaisivat elättää ja hoivata suuret ikäluokat. Tämän lisäksi on huolehdittava senioreiden fyysisestä ja psyykkisestä kunnosta jo nyt, jotta pysyisimme kunnossa ja terveenä kaiken ikämme. 

Kaikkein tärkeintä kuitenkin on perustaa seniorirahasto. Sen turvin voidaan varautua 20 vuoden päässä häämöttävään hoivabuumiin. Kunta voi osoittaa rahastoon joka vuosi tietyn osuuden verotuloista ja sijoittaa varat tuottavasti. Siksi rahaa ei saa heitellä sinne tänne, vaan säästäväisyys nostetaan kunniaan. Vain terve talous pelastaa kunnan aikapommilta. 

Pula-ajan lapset ovat paiskineet töitä pienestä pitäen. He ovat opiskelleet ilman opintotukia. Kunnan kumisaappaat ovat olleet monelle yhteiskunnan ainoa opintotuki, kuten esimerkiksi valtiosihteeri Raimo Sailakselle. 

Vitsit sailaan kauniista maailmasta eivät juuri naurata. 

Suurta ikäluokkaa pidetään ongelmajätteenä. Ongelma ja ongelma. Nuorina meillä ei ollut aikaa olla ongelmanuoria. Olemme säästäneet yhteiskunnan palveluja ja varoja. Olemme oppineet pitämään suun säkkiä myöten, kuluttamaan vain sen minkä olemme tienanneet. 

Ajat muuttuvat ja arvot niiden mukana. Mutta kyllä suurten ikäluokan arvoissa on jotain hyvääkin. 

Perheet ovat yksilöitä 
Suuri osa perheistä ja lapsista voi hyvin. Asiat kotona ja koulussa ovat hyvin. Mutta on sellaisia perheitä ja lapsia, jotka eivät voi hyvin. Heille kaupungin tarjoamat palvelut eivät ehkä riitä. Perheitä on autettava silloin, kun hätä on suurin. Perheet ovat yksilöllisiä. Siksi myös palvelujen on oltava yksilöllisiä. 

Lapsilla on oikeus vanhempiinsa. Nykyajan hössäkässä tämä ehkä on unohtunut. Kannattaa muistaa päivähoidon alkuperäinen tarkoitus, kun se suuren poliittisen riitelyn tuloksena syntyi 1980-luvulla. Lapsille haluttiin taata turvallinen hoito silloin, kun vanhemmat ovat töissä tai opiskelevat tai ovat sairaina tai muuten onnettomia. 

Päivähoito ei korvaa isän ja äidin huolenpitoa ja rakkautta. Monet asiantuntijat, kuten professori Lea Pulkkinen Jyväskylän yliopistosta, katsovat, että pienen lapsen paras hoitopaikka on koti. Pitäisiköhän tehdä uusi subjektiivinen oikeus: jokaisella pienellä lapsella on oikeus vanhempiinsa?? 

Päivähoito ei voi eikä saa korvata vanhempia kasvattajina. Sehän vasta hullu ajatus olisi. Vai onko piilotavoitteena se, että yhteiskunta, päiväkoti, kasvattaa Suomen kansalaiset oikeaoppisiksi, sopeutuviksi, kilteiksi ja nöyriksi alamaisiksi? Tämähän muistuttaisi jo Orwellin yhteiskuntaa. 

Perheet tietävät, mikä niille on parasta. Sksi Oulun on tarjottava kokopäivähoidon ohella riittävästi muita vaihtoehtoa; perhepäivähoitoa, puolipäivähoitoa, avoimia päiväkoteja, kerhoja, kotihoidon tukea ja yksityisen hoidon tukea. Ja ennen kaikkea: perheelle on annettava yksilöllistä apua silloin kun hätä on. 

P.S. 

Kolumnit vaihtuvat, kun asiat vaihtuvat. Kirjoitan niitä sitä mukaa kuin sanottavaa ilmenee. 

Joten pysykää kanavalla. 

Tuulikki Ukkola 

<<< Takaisin