|
(20.11.2004)
Kansanedustajat suojelevat lainrikkojia
Ay-gangsterit pitävät Suomea pihdeissään. Ovat pitäneet vuosikymmeniä. Kolmikanta on vienyt eduskunnalta oikeuden säätää lakeja. Jos vallan anastus koskisi vain työelämää, niin sen jopa voisi ymmärtää. Mutta tosiasiassa ay-liike määrää lähes kaikesta yhteiskunnassa, palveluista, eläkkeistä, työttömyys- ja sosiaaliturvasta. Ei taida olla elämänalaa, johon kolmikanta ei olisi karvaista kämmentään työntänyt.
Mutta sitä ei ymmärrä, että kansanedustajat, lainsäätäjät, eivät uskalla edes tuomita laittomuuksia. Päinvastoin he tukevat lakien rikkojia. He eivät uskalla sanoa, että jo riittää. He eivät uskalla esittää pakkosovittelulakia edes sellaisiin tapauksiin, että laittomat lakot uhkaisivat murtaa koko Suomen talouden selkärangan. He eivät uskalla korottaa lakkosakkoja, saati, että esittäisivät lakia, jolla laittomista lakoista tuomittavat sakot määrättäisiin liittojohtajan maksettaviksi. Liitot ovat niin rikkaita, etteivät muutaman kymmenentuhannen euron sakot niihin tepsi. Ne pitäisi vähintään kymmenkertaistaa.
Liisa Jaakonsaaren (sd.) esiintyminen viime torstaina eduskunnassa oli järkyttävä osoitus lainsäätäjän vinksahtaneista asenteista. Hän pompahti pystyyn kuin korkki koko eduskunnan edessä ja haukkui kokoomuksen pystyyn, kun se oli sentään sanonut jotain poikkipuolista AKT:n laittomuuksista. Miten Jaakonsaari ilkeää, onhan hän sentään arvostetun ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja?
Jos lainsäätäjä hyväksyy lakien rikkomisen, niin mitä hittoa varten meillä eduskunta niska limassa suoltaa satoja lakeja vuosittain? Mihin niitä tarvitaan? Mihin eduskuntaa tarvitaan, kun se ei uskalla puolustaa edes oman toimintansa tuloksia, lakeja? Me kaikki voimme tehdä kuten AKT, turvautua oman käden oikeuteen. Jos ajamme ylinopeutta, niin entäs sitten?
Toisaalta muutama vuosi ilman lakeja olisi itse asiassa enemmän kuin tarpeen. Hyvinvointiyhteiskunta on demareiden riepottelussa muuttunut holhousvaltioksi. Säätäkää vain mainoskieltoja ja muita turhia lakeja. Ei niistä kannata välittää. Demarit nyt eivät osaa muuta tehdä kuin säätää uusia rajoituksia, joita sitten innolla rikotaan.
K.J. Ståhlberg antoi suomalaisille perinnöksi laillisuuden, lakien kunnioituksen. Nyt tästä perinnöstä ovat rippeet jäljellä. Ay-gangstereita ei saada koskaan kuriin, kun kansanedustajat ovat etunenässä tukemassa laitonta menoa.
Ilmeisesti Jaakonsaari kumppaneineen ei osaa enää erottaa laitonta lakkoa laillisesta. Ehkä laittomuuksia puolustavien kansanedustajien olisi syytä mennä eduskunnan alkeiskurssille, jossa selvitetään, mitä virkaa laeilla ja lainsäädännöllä on. Nyt näyttää siltä, että perusasiat ovat unohtuneet tai niitä ei ole koskaan edes opittu.
Varmuuden vuoksi sanottakoon: lakko-oikeus kuuluu demokratiaan. Kukaan ei ole esittänyt laillisten lakkojen kieltämistä ja lakko-oikeuden rajoittamista, kunhan noudatetaan laissa säädettyjä menettelytapoja.
<<<
Takaisin
|