8.5.2005

Voi voitettuja, voi juhlijoita 

Toisen maailmansodan päättymistä ja Hitlerin hirmuvallan kukistumista 60 vuotta sitten juhlitaan huomenna Moskovassa. Juhlivatko maailman johtajat samalla myös Stalinin diktatuuria, joka merkitsi 45-vuotista orjuutta ja sortoa Baltialle ja Itä-Euroopan maille? Suomelle saneltiin rauha ja sisäpolitiikka oli vuosikymmenet Kremlin kahleissa.

Tätäkö presidenttimme on Moskovassa juhlimassa? Tosin läsnäolo on pienempi paha kuin jäänti kotiin. Siitä olisi suuri ja mahtava naapuri saattanut hermostua.

Kuten huomataan, me nöyristelemme edelleen. Mehän selvisimme vähällä Baltiaan verrattuna. Tosin Suomeen hyökättiin, Karjala anastettiin ja sotakorvauksia maksettiin. Maa kuitenkin säilyi itsenäisenä. Meillehän kävi oikeastaan hyvin.

Niin kai sitten. Nyt Baltian turvana on Nato. Mitä turvaa meillä on? Ei EU:lla ole sotajoukkoja. Siellä on vain lipeviä johtajia, jotka riehaantuivat Saddam Husseinin kukistumisesta, mutta ummistivat silmänsä Jugoslavian kriisiltä. Kovin on oltu hiljaa Tshetsheniasta. Mutta Saddamin kukistikin Bush, kun taas Tshetshenian julmuuksista on vastuussa Putin. 

Molotovin-Ribbentropin sopimus ja sen salainen lisäpöytäkirja, jolla Eurooppa jaettiin Saksan ja Neuvostoliiton etupiireihin, käynnisti toisen maailmansodan. Stalin on yhtä syyllinen kuin Hitlerkin. Tuo sopimus alisti baltit Neuvostoliiton orjiksi ja Itä-Euroopan maat kuuliaisiksi satelliiteiksi.

Venäjä on toistuvasti kieltäytynyt tuomitsemasta sopimusta. Se ei ole tunnustanut toisen maailmansodan päättymisen ja stalinismin aiheuttamaa sortoa Itä-Euroopassa. Päinvastoin Stalinia rehabilitoidaan. Kaiken kukkuraksi Putin pitää Neuvostoliiton hajoamista suurena geopoliittisena onnettomuutena.

Voitonpäivä merkitsi Itä- ja Keski-Euroopalle natsismin loppua, mutta ei lopettanut sortoa. Tämä sorto vahvistettiin Jaltassa. Mukana oli myös Yhdysvallat. Nyt George W. Bush muistutti Latviassa, että myös USA oli Jaltassa hyväksymässä Euroopan jaon.

Max Jakobson kirjoitti Helsingin Sanomissa eilen, että voiton juhlien tärkein kysymys on Venäjän tulevaisuus. ”Siihen odotetaan presidentti Putinin vastausta.”

Jakobson on optimisti. Hän uskoo Putinin esittävän Venäjän laajan kansainvälisen yhteistoiminnan luotettavana tekijänä. 

Tohtori Jukka Tarkka kirjoitti Turun Sanomissa (4.5.) hieman toisin. ”Venäjä näyttää taas havittelevan sitä ryöstösaalista, jonka Neuvostoliitto voitollaan rohmusi.” 

Tarkka myös huomautti, että Venäjä nakkelee Baltian maille niskojaan kuin vanhaan aikaan. ”Se korostaa haluavansa juhlia neuvostodiktatuurin voittoa eikä fasistisen diktatuurin tuhoa.” 

Niinpä niin. Moskovan pippaloista näyttää kehkeytyvän historian tulkintojen taistelu. Tässä ottelussa EU-johtajat eivät saa taipua. Heidän on oltava yhtä tiukkoja kuin komission varapuheenjohtaja Günter Verheugen, joka vaati Venäjää tunnustamaan, että Neuvostoliitto miehitti aikanaan laittomasti Baltian maat. Verheugenin sanoin: ”Euroopan unionille on tärkeätä, että suhteemme (Venäjään) perustuu totuudelle.”

Voiton juhlissa totuuteen on hyvä tilaisuus, Euroopan kansat katsovat nyt, mitä heidän johtajansa Moskovassa sanovat. Joko vihdoinkin uskallettaisiin vaatia Putinilta historian tosiasioiden tunnustamista ja ihmisoikeuksien ja demokratian kunnioittamista?

Oma presidenttimme on Moskovassa paljon haltijana, Suomi kävi talvisodan ja erillisen jatkosodan, mutta säilytti itsenäisyytensä, vaikka oli hävinneiden maiden puolella. Puhe Ranskassa oli kuitenkin niin selkeä, että Halosen uskoisi kykenevän vaatimaan Venäjältä totuuden ja tosiasioiden tunnustamista.

Ellei kykene, niin anomus Natoon ja vähän äkkiä.

<<< Takaisin