21.8.2005

Journalismikritiikin ylilyönnit

Keskustelu journalismista on mennyt aivan hakoteille. Kun salarakkaat, porsastelevat formulatähdet ja muut julkisuuden pintaliitäjät täyttävät lööpit, kuvitellaan että koko median kirjoittelu on yhtä ja samaa. 

Tämän vielä kestäisi ja sietäisi, mutta ei sitä, että poliitikot itse haluavat omat törttöilynsä pimentoon eli että niistä pitäisi vaieta. On se niin julmaa niin julmaa, jos huippupoliitikon julkisuuskuva kärsii haaksirikon.

Presidenttimme on ensimmäisten joukossa suitsimassa lehdistöä. (Tämä kannattaa presidentinvaaleissa muistaa, onhan sananvapaus länsimaisen demokratian happi ja elinehto.)

Jokin aika sitten Tarja Halonen totesi Etelä-Saimaa-lehden haastattelussa, että osa lehdistöstä tykkää sananvapauden nimissä aiheista, joilla ei ole kauhean paljon merkitystä yhteisten asioiden hoitamisen kannalta.

”Ennen vanhaan pienissä kylissä oli ihmisiä, jotka halusivat naapurivalvonnan olevan vähän liian pitkälle menevää. Ei niistä puhuttu, että se on ilmaisuvap0auden tunnusmerkki vaan puhuttiin ihan yksinkertaisesti juoruamisesta.”

Halonen ei osaa tehdä eroa juorun ja kansalaisille tärkeä tiedon välillä. Jos esimerkiksi presidenttiehdokas seurustelee pappien kanssa ja juoksee päntiönään kirkkopäivillä, mutta ei kuulu kirkkoon, tieto on äänestäjille tärkeä. (Tiedoksi: Halonen kuuluu kirkkoon.) 
Yhtä tärkeää on tietää, jos perhearvoilla ratsastava presidenttiehdokas hyppää vieraissa naisissa. 

Tällaiset yksityiselämään liittyvät asiat kertovat paljonkin ehdokkaiden luonteesta ja heidän käytöksensä ristiriitaisuuksista. Äänestäjillä on oikeus tietää.

Toinen hyväkäs on kepulainen EU-komissaari Olli Rehn, jonka mukaan (Etelä-Saimaan juhlaseminaari) kännykkäkameroiden ja maksettujen vinkkien myötä olemme siirtymässä eräänlaiseen kyttäysyhteiskuntaa. 

”Suostummeko alistumaan sellaiseen? Miten yhdistetään kahlitsematon lehdistönvapaus yksityisyyden suojaan oikeusvaltiossa ja sivistysyhteiskunnassa?”

Näin puhuu laajentumiskomissaari, jonka tärkeimpiä tehtäviä on vahtia hakijamaiden sananvapautta. Jos Rehn on tosissaan, diktatuuri sopinee hänen arvomaailmaansa paremmin kuin demokraattinen Eurooppa. 

Suosittelen Rehnille ja arvoisalle presidentille tutustumista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen sananvapauspäätöksiin. Ilman tietoa sananvapauden ytimestä Rehn ei voi edes hoitaa nykyistä virkaansa.

Tietoa saa muun muassa seuraamalla toimittajien ammattilehteä Journalistia. Voisiko Journalistiliitto sen verran tukea köyhää presidenttiä ja pienipalkkaista komissaaria, että lähettäisi heille Journalistin ilmaiseksi?

Tuomioistuimen päätökset ovat selkeitä: poliitikkojen tulee sietää kielteistäkin julkisuutta enemmän kuin tavalliset ihmiset. Yleisöllä on oikeus saada tietoonsa sellaisia asioita, jotka voisivat vaikuttaa äänestymiskäyttäytymiseen.

Rehn ja Halonen taas haluavat poliitikot suojaan niin, ettei kansa saa tietää, minkälaisia he todella ovat. Myönteinen julkisuus kyllä kelpaa – kunhan poliitikko saa tarkistaa jutun tai ainakin oman osuutensa sanasta sanaan.

Toimittajat ovat taittuneet. Vielä 70-luvulla haastateltavat eivät vaatineet juttuja nähtäväkseen. Muutos tuli 80-luvun alussa. Omalta osaltani sen käynnisti Paavo Väyrynen, joka halusi lukea jutun etukäteen.

Nyt ei ole niin pientä poliitikkoa tai virkamiestä, joka ei sanojaan tarkistaisi. Ja toimittajat tottelevat. Ovatko jutut sittenkään toimittajien aikaansaannosta vai haastateltavien tekemiä? Sitä olen joskus miettinyt.

Vielä yksi asia. Kun nykyjournalismia haukutaan, haukkujina ovat suomettumisen aikanaan sisäistänet poliitikot ja tutkijat. Erityisen aktiivinen on ollut professori Ulla-Maija Kivikuru, jonka kannanotot ovat nykyisinkin vanhalla ideologialla sävytettyjä. 

Kanavassa tämä punaista journalistista suuntausta edustava journalismin professori ennakoi, että tätä menoa journalismista myrkyllistä sinileväpuuroa, ja politiikkaan lähtevät vain pintansa tyystin kovettaneet poliitikot.

Suosittelen Kivikurulle ja muille narisijoille tutustumista 1956 presidentinvaalikampanjan kirjoitteluun. Urho Kekkosta lyötiin kuin vierasta sikaa. Hän oli juoppo, naisten kaataja ja vaikka mitä.

Toisaalta sananvapaus on lisääntynyt niin radikaalisti, etteivät poliitikot ja tutkijat sitä edes tajua. Internet on avoin ja kaikkien saatavilla.

Tosiaankin: mitä minäkin tässä narisen. On netti ja netissä oma blogi. 

<<< Takaisin