16.5.2005

Mitä salattavaa poliitikoilla on? 

Voi sitä valitusten määrää, sitä uhkailujen tulvaa, kun Seura-lehti uskalsi kertoa sen, jonka kaikki Helsingin toimittajat ja poliitikot jo tiesivät: että Tanja Karpela ja Matti Vanhanen viettivät tunteja samassa hotellihuoneessa parantelemassa maailmaa.

Tämä tieto ehkä olisi vielä kestetty. Mutta se oli liikaa, että Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen ei tuominnut Seuran juttua, vaan kirjoitti 1.5.2005: ”Julkisessa elämässä toimivien ihmisten on demokratiassa alistuttava siihen, että heidän asioitaan seurataan ja raportoidaan mukaan lukien myös ne elämänpiirit, joista he eivät tahtoisi lainkaan kerrottavan.”

Tästä hermostui ulkoministeri Erkki Tuomioja, joka kotisivullaan haukkui Virkkusen lyttyyn. Kielenkäyttö oli niin railakasta ja sensuurilakeja vilauteltiin, että ihan tuli mieleen, onko Tuomiojalla jotain salattavaa. Onko kaapissa luurankoja, joita emme tiedä. 

Tuomiojan mukaan media ylittää sopivaisuuden rajat, jos se käyttää sananvapauttaan tirkistelyyn. Tätä mieltä ovat monet muutkin poliitikot. Heidän mielestään kahden poliitikon yksityisluonteinen tapaaminen ei voi olla niin merkittävä, että se vaatisi julkistamista, julkista käsittelyä.

Aivan väärin. Niillä sitä vasta merkitystä onkin. Yksityisluonteisilla tapaamisilla on hoideltu maan asioita. Kotiryssät kutsuttiin koteihin. Nämä yksityiset vierailut salattiin, vaikka ei olisi pitänyt salata. Yksityisluonteisissa tapaamisissa – julkisuudelta piilossa - sovitaan poliittiset kiistat ja tehdään lehmänkauppoja.

Älkää nyt pitäkö suomalaisia typerinä nautoina, herra ulkoministeri. Vanhoilla asioilla, vanhoilla tapaamisilla ja ystävyyssuhteilla on vaikutusta, kun kyseessä on yhteiskunnan eliitti, jonka päätökset koskettavat jokaista kansalaista tai liikuttelevat firmoja ja rahamassoja. 

Otetaanpa esimerkkejä. Jos ulkoministerillä ja presidentillä olisi ollut suhde joskus nuoruudessa, niin olisiko tämä tieto julkistettava? Aivan ehdottomasti. Noin läheinen vanhakin suhde voi vaikuttaa tämän päivän päätöksiin.

Jos ministeri tai kansanedustaja ostaa rakkautta, käy ulkomailla bordelleissa, on kiinnostunut pornosta, niin taatusti nämä asiat eivät ole yksityisasioita. Jos ministeri menee naimisiin, saa lapsen, eroaa, sairastuu vakavasti, pitää salarakasta, saa lehtolapsen, vaikka hänellä on kotona vaimo ja viisi lasta, niin kyllä median pitää tämmöiset tiedot kertoa.

Moraalilla on merkitystä. Päättäjä ei ole kuka tahansa meistä. Häneltä edellytetään enemmän kuin tavalliselta kansalaiselta. Kansalaisilla on oikeus tietää. 

Media ja politiikka ovat aina olleet kytköksissä toisiinsa. Suomettumisen vuosina toimittajat tunsivat kuuluvansa sisäpiiriin, kun kuulivat mehevän juorun Ahti Karjalaisen toikkaroimisesta ympärikännissä. Siitä ei kerrottu, oltiinhan veljeskunnan jäseniä.

Erkki Tuomioja ja muut hänen ikäisensä ovat tottuneet siihen, että media kumartaa, nöyristelee, ei epäile eikä kysele. Suomalaiset toimittajat ovat olleet liian kilttejä. On menty liian lähelle poliitikkoja ja tultu samalla osaksi mafian verivalaa: kaikkea ei kansan tarvitse tietää.

Vielä 80-luvulla poliitikko saattoi aivan julkisesti kehuskella luottotoimittajista, joille saattoi kertoa asioiden taustoja, pikku juoruja kilpailijoista ja ennakoida tulevaa, koska he eivät paljastaneet salaisuuksia. Palkkioksi tällaiset toimittajat saivat ensi yön oikeuden skuuppiin.

80-luvulla toimittajat saattoivat puhua poliittisten kontaktipintojen hivelystä. Näin tultiin tutuiksi ja jatkossa saataisiin ensi yön uutisia. Näinhän jotkut toimivat tänäkin päivänä.

Tuttavuuksissa ja jopa ystävyyksissä ei sinänsä ole mitään moitittavaa, ellei se näy toimittajan työssä. Kaveruus voi kuitenkin hämärtää median perustehtävää, vallan valvontaa. Miten sitä ystävän paljastaisi, jos hän on luvannut kertoa huomenna jymyuutisen.

Olisi erinomainen asia, jos media lopultakin itsenäistyisi ja ryhtyisi arvioimaan asioita ja poliitikkojen tekoja ilman itsesensuuria. Nyt politiikan ja talouselämän eliitti määrittelee ne rajat, joiden puitteissa media toimii. Mitä demokratiaa se tällainen on? 

Poliitikot ja heidän otteessaan olevat lehtikeisarit ovat riehaantuneet Seura-lehden uutisoinnista. Karpela valittaa lehtihaastattelussa, että suurimpia kärsijöitä ovat lapset.

Kun Paavo Väyrystä röykytettiin olan takaa 80-luvulla, hänen lapsistaan ei kukaan ollut huolissaan. Yhtä lailla hekin kärsivät, kun isää vedettiin politiikan viemäristä alas. Nyt ollaan niin huolissaan kohun vaikutuksesta Karpelan ja Vanhasen lapsiin.

Yhden asian poliitikoille voisi sanoa. Luottotoimittajia vielä on, mutta he ovat katoava luonnonvara. Joten: ei kannata rietastella eikä käydä vieraissa.

<<< Takaisin