Tuulikki Ukkola

Professori Juhani Suomi kritisoi Kirjoittajavieras-palstalla 27.3. Jyrki Kataisen ja Henna Virkkusen esityksiä erikoisella tavalla. Professori Suomi ei ole vaivautunut tutkimaan niiden sisältöjä. Mielipiteitä voi toki muodostaa pelkkien otsikkojenkin perusteella, mutta niitä levitellessä olisi hyvä varmistua, että faktat pitävät paikkansa.

Erityisesti professoria näyttää huolestuttavan valtiovarainministeri Kataisen positiivinen esiintyminen. Taantuman aikaan ei saisi valaa uskoa tulevaisuuteen eikä esittää uusia avauksia. Suomi muun muassa toteaa, että hänen on vaikea ymmärtää, mitä etuja eläkeiän nostolla olisi.

Väestömme vanhenee kovaa vauhtia. Pian olemme siinä tilanteessa, ettei työlle löydy tekijöitä. Verorahoilla kustannettavat sosiaalimenot kasvavat nopeasti, mutta maksajia ei ole. Valtiolla on kohta velkaa yli 100 miljardia euroa. Maallikonkin on ymmärrettävä, että yhtälö on kestämätön. On edesvastuutonta edes suunnitella, että koko höskä jätettäisiin lastemme ja lastenlastemme harteille.

Oman osansa kritiikistä saa myös opetusministeri Henna Virkkunen, joka Suomen mukaan on muun muassa väkipakolla ajanut läpi epäonnistunutta yliopistouudistusta. Professorilta on jäänyt huomaamatta, että juuri yliopistot itse ovat aktiivisesti ajaneet uudistusta koko 2000-luvun ajan.

Oulun yliopisto on jo pitkään tehnyt yhteistyötä ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Niin pitää kaikkien yliopistojen toimia. Lain tarkoituksena ei ole tuoda yliopiston hallitukseen yritysmaailmaa edustavia rahoittajia, kuten Suomi väittää. Yliopistokollegio valitsee itse tehtävään päteviä osaajia, joilla on ymmärrystä yliopistoista ja niiden toiminnasta.

Termi "ulkopuolinen" on harhaanjohtava. Ihannetapauksessa hallitukseen valittavat ovat yliopiston omia alumneja, jotka ovat ansainneet kannuksensa muualla, esimerkiksi maailman huippuyliopistoissa tai menestyneissä yrityksissä. Heidän kokemustaan sekä strategista ja taloudellista osaamistaan tarvitaan kaikissa yliopistoissa.

Myös korkeakoulujen kansainvälistämisstrategia on Suomen mielestä huono avaus. Kirjoituksessaan hän väittää, että kaikkiin korkeakoulututkintoihin tulee pakollinen harjoittelu ulkomailla. Tämä ei pidä paikkaansa.

Kansainvälisyysosiota ei ole pakko suorittaa ulkomailla, vaan esimerkiksi vieraskielisen opintokokonaisuuden tai opinnäytetyön muodossa. Esitykseen sisältyy paljon muutakin, mitä Suomi ei ole sisäistänyt. Kansainvälistyminen on yliopistoillekin myönteinen asia; meidän on kyettävä houkuttelemaan maahamme kansainvälisiä osaajia ja samalla pidettävä kiinni omistamme.

Yliopistouudistus ja kansainvälistämisstrategia ovat fantastisia uudistuksia, joita ilman tippuisimme kehityksen kelkasta. Yliopistot ovat pitkään ja hartaasti odottaneet taloudellista ja hallinnollista autonomiaa, jotta ne voisivat paremmin vastata toimintaympäristönsä asettamiin kehitystarpeisiin.

Maamme yliopistollisen sivistyksen monisatavuotisen historian vaaliminen ja kehittämien ovat yliopistolakiuudistuksessa etusijalla. Vastoin Suomen ennustuksia ennustan, että suomalaiset yliopistot tulevat jatkossa kouluttamaan entistä osaavampia ja taitavampia yksilöitä yhteiskuntamme menestyksen tekijöiksi.

Tuulikki Ukkola, Oulu, kansanedustaja (kok)

Eduskunnassa tehtiin viime viikolla pilaa Jyrki Kataisen Hämeenlinnan puheesta. Palveluseteliuudistusta koskeneessa keskustelussa vasemmisto raiskasi sanaa kerran toisensa jälkeen. Ei auttanut kuin töräyttää vastaan: uudistus lisää valinnanvapautta, tuo vaihtoehtoja ja lisää yrityksiä. ”Erittäin hyvä uudistus – fantastinen.”

Keskustelusta päätellen kansanedustajat eivät olleet kuulleetkaan palvelusetelistä. Tosiasiassa sitä on käytetty kotipalveluissa jo vuodesta 2004 alkaen. Viime vuoden alussa käyttöalaa laajennettiin mm. kotisairaanhoitoon. Monet kunnat ovat käyttäneet seteliä kotipalvelun ja kotisairaanhoidon lisäksi esimerkiksi asumis- ja omaishoitoa tukevissa palveluissa. Myös sotaveteraanien piirissä seteli tunnetaan.

Palvelusetelin idea on yksinkertainen. Kunta määrittelee setelin arvon ja lykkää sen palvelun tarvitsijan kouraan. Sen turvin kuntalainen voi ostaa sosiaali- ja terveyspalveluita yksityiseltä yritykseltä, mutta ei kunnalta tai kuntayhtymältä. Setelin arvon on oltava asiakkaan kannalta kohtuullinen, jotta siitä muodostuisi todellinen vaihtoehto. Jos omavastuu on liian korkea, kukaan ei huoli seteliä.

Kunta päättää, ottaako se palvelusetelin käyttöön ja missä palveluissa. Se myös päättää palvelusetelin arvosta ja hyväksyy palvelujen tuottajat. Kunnan ei siis ole pakko ottaa seteleitä käyttöönsä. Ketään ei myöskään voida pakottaa setelin käyttäjäksi. Kuntalaisella on oikeus kieltäytyä, jolloin palvelu on järjestettävä muulla tavoin.

Idea on siis aivan sama kuin tämänhetkisissä seteleissä. Kuitenkin eduskunnan vasemmisto huusi kurkku suorana, että susi tulee ja syö kuntalaiset suuhunsa. Ikiradikaali Erkki Tuomiojakin ponkaisi pystyyn ja loi silmien eteen kauhukuvan Suomen tiestä luokkayhteiskunnaksi.

Keskustelun ilmapiiri oli tismalleen sama kuin vuosikymmen sitten, jolloin vasemmistopoliitikot reuhasivat kotitalousvähennyksestä. Sitä ei olisi saanut ottaa käyttöön, koska se muka merkitsi piikayhteiskunnan paluuta.

Eipä ole piikoja näkynyt. Sen sijaan on näkynyt tuhansia uusia pieniä ja keskisuuria yrityksiä, joilta kiireinen perhe ostaa palveluja. Ja lisää tulee tänä vuonna, kun kotitalousvähennys nousee 6 000 euroon kahden aikuisen perhettä kohden ja käyttöala laajenee kodin ja kesämökin remontteihin.

Myös palveluseteliuudistus polkaisee Suomeen uusia hyvinvointiin keskittyviä yrityksiä. Se tuo kuntien sote-palveluihin vaihtoehtoja, kun asiakas voi ostaa palvelut sieltä, mistä haluaa. Setelillä ei kuitenkaan voi hankkia toisen kunnan tai kuntayhtymän palveluita.

Uuden järjestelmän turvin voidaan lyhentää jonoja, esimerkiksi hammashoidossa. Näin hoitoa saavat nopeammin ne, jotka eivät seteliä halua. Kun setelin käyttäjät ja jonossa viruvat pääsevät hoitoon nopeammin, säästetään sairauspäivärahoissa, työssä poissaoloista ja lääkekustannuksista.

Viime aikoina vasemmisto on valittanut joka ainoasta asiasta. Järkytyksen toki ymmärtää. 70-luvulla rakennetut valtabunkkerit hajoavat yksi toisensa perään. Opetusministeriö ja korkeakoulut on menetetty. Ulkopolitiikka ja presidentin valtaoikeudet ovat muutoksen kourissa. Jos vielä sosiaali- ja terveyspolitiikassakin sallitaan järjen käyttö, itkuhan tuollaisesta vallan menetyksestä pääsee.

Miksi vauraan Oulun vanhustenhoito on vuodesta toiseen kriisissä? Miksi yhden ja kahden hengen huoneisiin ahdetaan ylimääräinen asukas? Vaikka palvelutaloja ja hoivakoteja rakennetaan koko ajan, mikään ei riitä. Huonokuntoisten vanhusten joukko kasvaa nopeammin kuin uudet hoitopaikat.

Vastaus on helppo. Siksi, etteivät päättäjät halua ottaa käyttöön oikeita keinoja. Oulun täytyy itse tuottaa kaikki palvelut ja rakentaa hoivakodit ja palvelutalot. Saamme olla kiitollisia, jos joku kolmannen sektorin toimija on hyväksytty vanhusten palvelujen tuottajaksi. Yksityiset palveluntarjoajat eivät Oulun päättäjille kelpaa (Kva 26.6 ja Juha Tapio Kva/Lukijan sivu 8.7.) Tai jos kelpaavat, sopimukset ovat niin lyhytaikaisia, ettei yrittäjä uskalla niiden varaan toimintaansa rakentaa.

Mitä pitäisi tehdä? Miten saataisiin yksityisiä palveluntarjoajia myös Oulun vanhustenhoitoon?

Suoranaisena taivaan lahjana tuli sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän kannanotto, jossa halutaan lisätä palveluseteleiden käyttöä myös terveydenhoidossa.

Palvelusetelit olisivat vaihtoehto kunnan omille tai sen ostamille palveluille. Palvelusetelin turvin kuntalainen siis maksaisi osan palvelusta setelillä. Jos hän haluaa parempaa palvelua, hän voi maksaa itse loput. Vastuu palvelun tuottamisesta tietenkin säilyy kunnalla. Se kuitenkin joutuisi laskemaan omalle palvelulleen hinnan. Tätä ei joko osata tehdä tai sitä ei haluta tehdä.

Juuri Oulun kaltaisen kaupungin vanhustenhoitoon palvelusetelit sopivat erinomaisesti. Ne lisäävät vanhusten ja heidän omaistensa valinnan mahdollisuuksia, mutta helpottavat samalla kaupungin hoivapaineita. Kun yksityisiä palvelutuottajia ei enää syrjitä, syntyy uusia, pieniä palveluyrityksiä. Vanhuksille varmasti pieni hoitopaikka on viihtyisämpi kuin suuri laitos.

Yksi ongelma tietenkin yhä on. Oulun konsensushakuista päätöksentekoa kahlitsee vuosikymmeniä jatkunut vasemmiston pelko. Eikö olisi jo korkea aika liputtaa valinnanvapauden puolesta?

Kuka olisi uskonut keväällä 2007, että puolessatoista vuodessa koko maailma menee sijoiltaan. Globaali talous- ja finanssikriisi on imenyt voiman kaikista yhteiskunnista. Miten me suomalaiset selviämme tulevasta kahdesta vuodesta? Emme ainakaan riitelemällä, kuten eduskunnassa on tehty koko syksyn ajan. Vasemmisto huutaa eduskunnassa kurkku suorana, vaikka kenelläkään ei ole taskussa viisasten kiveä. Ei auta kuin elvyttää, elvyttää ja elvyttää. Ja sitä hallitus on tehnyt, syksystä alkaen.

Talouskriisi on kuitenkin vain yksi epävarmuutta aiheuttava tekijä. Venäjästä on tullut änkyrä naapuri, jolle mikään ei riitä. Se kaipaa takaisin kylmän sodan aikaa, jolloin se kykeni peittämään muulta maailmalta, ettei sen suuruus ja voima perustunutkaan tosiasioihin. Neuvostoliitto hajosi ja kommunismi katosi. Tilalle tuli Venäjä ja riistokapitalismi, jota – uskokaa tai älkää - meidän vasemmistoliittomme tukee joka käänteessä. Auta armias, jos joku uskaltaa sanoa jotain Venäjän ihmisoikeuksista tai uudesta voimapolitiikasta. Heti ovat vasemmistopoliitikot tikkana pystyssä.

Georgian sota 080808 todellakin muutti maailmaa. Se näytti länsieurooppalaisille, millainen maa Venäjä todella on. Euroopan unioni tiivisti rivinsä. Kuten teki Nato ja lähes koko muu maailma. Tämä yllätti Venäjän johdon. Mutta periksi ei anneta. Etyjin tarkkailijat saivat lähtöpassit Georgiasta. Kukaan ei ehdoin tahdoin halua eristää Venäjää. Mutta kuka oikein haluaa kaveerata luokan häirikön kanssa? Kohta ei kukaan.

Venäjän voimaan ja etupiiriajatteluun perustuva uusvanha ulkopolitiikka on Suomelle haaste, ellei suoranainen uhka. Venäjän puolustusministeri on jo esittänyt yhteisiä maa- ja meriharjoituksia. Asia on käsitelty Suomen lehdistössä yllättävän vähän.

Kun Neuvostoliiton puolustusministeri Dmitri Ustinov esitti Urho Kekkoselle yhteisiä sotaharjoituksia 30 vuotta sitten, nousi Suomessa myrsky, vaikka tuolloin elettiin pahinta suomettumisen aikaa. Mutta Kekkonen piti pintansa. Jyri Häkämies on kohteliaasti torjunut tämänkertaisen ehdotuksen. Toivottavasti presidentti ajattelee samoin.

Eduskunta saa helmikuussa käsiteltäväkseen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon. Se ei avaa uusia latuja viralliseen ulkopolitiikkaan. Me kuvittelemme yhä, että tulemme toimeen yksinämme. Jos talouskriisit ovat globaaleja, niin aivan varmasti ovat myös turvallisuuspoliittiset kriisit. Me tarvitsemme länttä ja Naton turvatakeita.

Kansalaisten keskuudessa kuitenkin muhii yllätys: Naton kannatus kasvaa - pikku hiljaa. Vanhakantaiset kuitenkin perivät voiton niin kauan kuin Halonen on presidenttinä. Ahtisaari olisi ollut toista maata.

Presidentin valtaoikeudet parlamentaarisessa Suomessa ovat vahvat. Hän ei ole vastuussa eduskunnalle tekemisistään, kuten pääministeri. Tärkeintä valtaa presidentti käyttää ulkopolitiikassa, sillä perustuslain mukaan ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Presidentti voi torpata Natoon liittymisen jopa vastoin hallituksen ja eduskunnan yksimielistä tahtoa.

Parlamentaarinen komitea pui parhaillaan perustuslain uudistustarpeita. Esitysten pitäisi valmistua syksyksi. SDP:n Grand old man Paavo Lipponen ansaitsee kiitoksen siitä, että toi selkeästi esille oman kantansa tv-haastattelussa. Suomen on aika siirtyä aitoon parlamentarismiin ja siirtää ulkopolitiikka pääministerin vastuulle. Eduskunta voi aina erottaa pääministerin, mutta ei koskaan presidenttiä.

Vasemmistoliitto on käynnistänyt Oulussa härskin keskustelun asiakasmaksuista, joista se ei näytä tietävän yhtään mitään. Kaiken huipuksi se esittää, ettei Oulu korottaisi maksuja, vaan valtiolle kuuluvat ”korotukset” pantaisiin kaikkien veronmaksajien maksettavaksi, käytti hän palveluja tai ei.

Usein terveyskeskusta tarvitsevat maksavat vuosittaisen terveyskeskusmaksun 25,60 euroa. Tämä kattaa terveyskeskuslääkäreiden ja –hoitajien vastaanottopalvelut sekä laboratorio- ja röntgentutkimukset koko vuodeksi.

Päivystysmaksut eivät sisälly alle 30 euron vuosimaksuun. Ne kuitenkin sisältyvät ns. terveydenhuollon maksuihin - erikoislääkärit, sairaalamaksut, hoidot ym. – joissa maksukatto on 590 euroa. Lääkekustannuksissa katto on 627,47 euroa vuodessa.

Yli puolella perheistä lasten päivähoitomaksut alenevat. Lisäksi minimi äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahaa sekä sairauspäivärahaa korotetaan kerralla lähes 160 euroa kuukaudessa.

Miten nyt suu pannaan? Vasemmistoliiton pölhöpopulismi ei pelasta Oulua terveydenhoidon kriisistä. Asiakasmaksujen sijaan pitää olla todella huolissaan terveyskeskusten huutavasta lääkäripulasta. Mitä on tapahtunut? Miksi lääkärit pakenevat terveyskeskuksista.

Sosiaali- ja terveyslautakunta on selityksen velkaa niin valtuutetuille kuin kaikille oululaisille.

Kun keskustan ja kokoomuksen varaan rakentuva hallitus vuosi sitten muodostettiin, monella oli synkkiä epäluuloja. Niin myös minulla, porvariyhteistyön vankkumattomalla kannattajalla. Muistissa olivat vaaran vuodet 90-luvun alussa, jolloin keskusta ja kokoomus eivät sopeutuneet yhteiseloon.

Toisin on käynyt. Hallituspuolueet tekevät yhteistyötä sulassa sovussa. Oppositio lyö kuin vierasta sikaa, mutta se ei näy puolueiden kannatuksessa. Miksi? Ehkä siksi, että kansa haluaa toivoa ja uskoa, ei maailmanlopun ennustuksia. Se sai törkymainoksista tarpeekseen vaalien alla.

Kansalaiset ovat ymmärtäneet, ettei holhousvaltiota kannata puolustaa, jos tukea kaikille –asenne romuttaa hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjan. Ihmiset ovat lopultakin valmiita ottamaan vastuun omasta itsestään ja läheisistään, koska he tietävät, että ketään ei jätetä yksin ja että kaikkein heikoimmista huolehditaan.

Hallitusohjelman ydinlause on seuraava: ”Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa hallitus haluaa selkiyttää oman vastuun, yhteisen vastuun ja yhteiskunnan vastuun välistä suhdetta.” Tämä on hallituksen toiminnan lähtökohta.

Sinivihreä hallitus uusii sosiaaliturvajärjestelmän kannustavaksi, niin että työn teolla todella elää. Samalla huolehditaan siitä, ettei kaveria jätetä eli perusturva tehdään aukottomaksi. Jo nyt hallitus on tehnyt sosiaalisempaa ja oikeudenmukaisempaa politiikkaa kuin punamulta. Vaikka vasemmisto jankuttaa koko ajan, että köyhiä kyykytetään, kyse on vain propagandasta. Jokainen sen tietää.

Jo ensimmäisenä vuoden saldo on hieno: 20 euron korotus kansaneläkkeisiin; kuntien kalleusluokituksen poistumisen myötä 75 prosenttia kansaneläkeläisistä saa 40 euroa lisää sekä indeksikorotukset päälle. Eläkeläisten verotus korjaantuu, mutta ei kaikilta. Pientä tel-eläkettä saavat maksavat edelleen enemmän veroja kuin saman verran ansaitsevat palkansaajat. Asiaa tutkitaan ja korjaus lienee tulossa.

Oppositio nosti kauhean porun asiakasmaksujen tarkistuksesta vuoden 2002 tasolle. Päivähoitomaksut alenevat kaikkein vähätuloisimmilla. Puolella maksut kuitenkin nousevat. Kun molemmat vanhemmat tienaavat, jo keskituloisen perheen maksut nousevat. Se koetaan suurena vääryytenä. Mutta jostakin kuntien on saatava rahaa palveluihin.

Kaikesta huolimatta maailmankellot eivät kilkata enää vasemmiston tahtiin. Kansa ei enää luota vanhaan hyvinvointivaltioretoriikkaan. Vihdoinkin ymmärretään, että vain yrittämällä ja töitä tekemällä hyvinvointipalvelut kyetään rahoittamaan. Raha ei kasva puussa, se on tienattava.

Mutta on yksi alue, jossa hallitus on epäonnistunut. Se ei tule toimeen median kanssa. Hallitus ei kykene avoimeen viestintään. Media on ministereillemme yhteiskunnan vihollinen Numero Uno. Sille ei saa kertoa keskeneräisistä asioista, eikä sitä myöten kansallekaan.

Kun näin on, hallituksen ja eduskunnan julkisuutta ovat hallinneet eduskunnan kalapuikkoviiksimiesten toilailut, pääministerin ja ulkoministerin tekstiviestit ja pääministerin oikeustaistelu entistä rakastaan vastaan. Turha siinä on valittaa, ettei media kerro oikeista asioista.

Mediaa on helppo kirota, kun kriisinhallinta menee päin prinkkalaa. Toimittajat eivät osaa, eivät ymmärrä, eivät hallitse substanssia (eivät sitä kyllä hallitse aina arvostelijatkaan). Kun kaikki on median syytä, turha sitten on ihmetellä, jos poliitikkojen viesti ei mene perille. Media ei koko ajan viitsi kuunnella olevansa typerä.

Kuka on Suomen mahtavin? Ei suinkaan pääministeri, ei hallitus, ei edes presidentti. Suomen mahtavin on SAK:n Lauri Ihalainen. Kun hän jää alkukesästä eläkkeelle 62-vuotiaana, hänen seuraajansa perii SAK:n vallan ja mahdin.

Ihalainen nöyryytti pääministeriä ja maan hallitusta eläkekiistassa todella perusteellisesti. Tuon jälkeen voidaan perustellusti kysyä, onko Suomi aito demokratia vai korporaatioiden hallitsema semidemokratia. Ei riitä, että hallitus nauttii eduskunnan luottamusta. Sen on nautittava SAK:n ja muiden työmarkkinajärjestöjen luottamusta. Kolmikanta on pyhä, ja sitä jokaisen on kunnioitettava. Muuten ay-liike masinoi yleislakon ja Suomi tipahtaa maailmankartalta.

Mitä tämä kertoo suomalaisesta demokratiasta? Onko oikein, että kansalta valtakirjansa saaneiden päättäjien on toteltava ay-liikettä, joka edustaa vain miljoonaa suomalaista? Hallituksen ja eduskunnan vastuulla ovat kaikki suomalaiset, myös eläkeläiset, lapsiperheet, opiskelijat, joilla ei ole tukena vahvaa etujärjestöä, joka voisi painostaa hallitusta ja eduskuntaa yleislakolla.

Toimittajana olen seurannut poliittista päätöksentekoa vuosikymmeniä. Ensimmäistä kertaa hallitus yritti irrottautua kolmikannan kahleista ja ajatella omilla aivoilla – olipa se sitten oikein tai väärin. Jos Rukan hiihtoladulla ajatukset harhailivatkin eivätkä päätökset olleet oikeita, ne olisi voitu perua kaikessa rauhassa. Nyt saatiin aikaan show, jossa poliittinen valta menetti arvovaltaansa kansalaisten silmissä.

Tosiasiallista eläkeikää ei ole koskaan hakattu kiveen. Vielä neljä vuotta sitten meillä oli 65 vuoden virallinen eläkeikä. Silloin jäätiin vieläkin nuorempina pois työelämästä kuin nyt joustavien eläkeiän vuosina. Ikäraja sinänsä ei ratkaise työkykyä, vaan se, onko ihminen terve ja viihtyykö hän työssään.

Uusi eläkelaki on ollut voimassa muutaman vuoden. Siinä eläkeikä laskettiin 65 vuodesta 63 vuoteen. Meillä kuitenkin poistutaan työelämästä keskimäärin 60-vuotiaana.

Ruotsissa miehet paiskivat töitä viisi vuotta suomalaismiehiä kauemmin ja naiset pari vuotta. Myös Norjassa ja Tanskassa eläkkeelle jäädään reilusti suomalaisia myöhemmin. Islantilaiset ovat todellista viikinkien jälkeläisiä. Miehet työskentelevät 69-vuotiaiksi ja naisetkin yli 65-vuotiaiksi.

Syy maiden välisiin eroihin on ilmiselvä. Meidän työttömyys- ja varhaiseläkkeemme vievät suomalaisia pois työelämästä ennen aikojaan – osin kehnojen työolojen ja työilmapiirin takia. Trendi jatkuu, ellei näihin asioihin saada parannusta.

Mitä voisimme tehdä, että ihmiset viihtyisivät työssään? Tilannehan on joissakin työyhteisöissä sellainen, että jopa pari kolme vuotta työelämässä ollut rukoilee, voi kun pääsisi eläkkeelle.

Työelämän ilmapiiri on tietenkin ihmisistä ja yrityksestä kiinni. Eihän valtio voi mennä yritykseen ja sanoa, että eläkää ihmisiksi, tehkää töitä, olkaa hyvä työnantaja, olkaa hyviä pomoja, älkää käskyttäkö.

Yrityksissä voidaan sopia joustavista työajoista, ikäohjelmista, lisätä kuntomahdollisuuksia ja yhdessä olemista. Mutta meidän tulee muistaa, että muutoksen aikaansaaminen on meistä itsestämme kiinni. Se ei tule itsestään, vaan edellyttää hivenen töitä joka ainoalta työyhteisön jäseneltä.

Kymmenisen vuotta sitten eräs arvostettu tutkija arvaili, että vielä tulee aika, jolloin journalistit ovat kansalaisten mielestä poliitikkojakin pahempia roistoja.

Nyt se aika on täällä tänään. Poliitikkoja toki arvostellaan, mutta ei yhtään sen enempää kuin aina ennenkin. Sen sijaan media on saanut päälleen yhteiskunnan sylkykupin roolin. Kaikki paha on median syytä. Kohta ei ilkeä kertoa ihmisille, että on elämäntyönsä tehnyt toimittajana.

Kun Jokelassa harhautunut nuori ampui kahdeksan ihmistä ja itsensä, pahimman arvosteluryöpyn sai media. Sen olisi pitänyt pysyä kiltisti syrjässä, vaikka kyseessä oli maailmanlaajuinen suuruutinen. Tätä viranomaiset ja nykyajan itkijänaiset, kriisityöntekijät, eivät ymmärtäneet. Kukaan ei kertonut medialle mitään, vaikka koko Suomen ja maailman media janosi tietoa.

Kun Malagassa humalainen surmasi kahdeksan ihmistä, työtään Helsinki-Vantaan lentokentällä tekeviä toimittajia pidettiin uhkana, joiden hätistelemiseen turva-aitojen taakse tarvittiin kaksinkertainen poliisipartio. Kymmentä toimittajaa taltuttamaan tarvittiin parikymmentä sinivuokkoa.

Toimittajien ja poliitikkojen välit ovat kireät. Kalapuikkoviiksimiehet ovat rasittaneet eduskunnan mainetta. Se tietenkin on median vika. Yksi uivelo syötti medialle Ilkka Kanervan tekstiviestejä, jotka johtivat ulkoministerin eroon. Pääministeri jatkaa kuin vihan riivaamana oikeustaisteluaan Ruususta vastaan. Koko jupakka on tietenkin median syy, vaikka yksikään toimittaja ei ole tirkistellyt makuhuoneeseen. Ruusunen on kertonut vain oman tarinansa. Ja siihen hänellä on oikeus, onhan Ruususellakin sananvapaus.

On tietenkin ymmärrettävää, että poliitikot kaipaavat entisiä suomettuneita aikoja. Silloin tosin sai kirjoittaa kaikesta muusta, mutta ei ulkopolitiikasta eikä Kekkosen sairaudesta. Mutta toimittajat olivat kilttejä nykyajan toimittajiin verrattuna. Kansanedustaja oli patsaana kansakunnan kaapin päällä.

Nyt kaapin päällä ei keiku ketään. Mutta onko syy todellakin median vai poliitikkojen itsensä? Ehkä jotain syytä on meissä poliitikoissakin. Vaalirahoitussotkua ei sentään voi panna toimittajien niskoille. Kyllä poliitikot ovat ihan itse ottaneet rahaa vastaan ja jättäneet sen ilmoittamatta.

Joidenkin mielestä sananvapaus kuuluu vain hyville, ei pahoille eikä rumille. Sananvapautta ei kuitenkaan voi viipaloida roskajournalismiin ja arvokkaaseen sanomiseen, jota laatumediat tuottavat ja välittävät. Sananvapautta joko on tai sitten sitä ei ole. Demokratiaa joko on tai ei.

Kaikessa tohinassa on kuitenkin unohtunut tärkein asia. Ilman sananvapautta ei ole demokratiaa. Lähdesuoja – toimittajan oikeus olla paljastamatta lähteitään - puolestaan on sananvapauden elinehto. Lähdesuoja takaa tiedotusvälineille mahdollisuuden valvoa vallankäyttöä. Ilman toimittajan kysymyksiä Timo Kalli ei olisi paljastanut, ettei ole kertonut kaikkia vaalirahoituslähteitään, vaikka laki niin vaatii.

Eduskunnassa toimittajia syyllistetään, haukutaan ja halveksitaan. Sananvapaus demokraattisen yhteiskunnan perustana on kyseenalaistettu. Halu rajoittaa sananvapautta kaiken hyvän nimissä laajenee. Jos kirjoittaa kirjan omasta elämästään, joutuu oikeuteen. Suomi sensuroi myös internetiä. Meillä uskotaan, että internetiin voidaan rakentaa pitävä palomuuri kaikkea pahaa vastaan.

Internetistä jotain tietävät ymmärtävät, että suodatus ei tepsi lapsipornoon - se ainoastaan estää eksymästä noille sivuille. Se on tietenkin hyvä asia. Mutta jos todella halutaan puuttua pedofiliaan ja suojella lapsia, poliisin estolistat ovat yhtä tyhjän kanssa. Poliisin on tehtävä kansainvälistä yhteistyötä. Onko se liikaa vaadittu? Nyt poliisimme ei tee muuta kuin riitelee ja kantelee työtovereistaan.

Sananvapaus ja yksityisyyden suoja, jota pääministerimme varjelee tuomalla joka ainoan naisystävänsä turuille ja toreille kaiken kansan töllisteltäväksi, ovat molemmat perustuslain suojaamia ihmisoikeuksia.

Suomen oikeuslaitos on kuitenkin tähän asti painottanut tuomioissa yksityisyyden suojaa. Siitä hyvästä Suomi on saanut parit rapsut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. Lisää lienee tulossa, jahka EIT saa ratkaisuja aikaan.

Päättäjien yksityisyyden suoja on kuitenkin paljon kapeampi kuin tavallisen kansalaisen. Poliitikkoja arvioidaan muualla kokonaisuutena. Saman täytyy päteä myös meillä. Jos poliitikko on ilkeä ja ynseä yksityiselämässä, hän on sitä myös julkisuudessa.

Kun perustuslain toimivuutta jatkossa tarkastellaan, presidentin valtaoikeudet joutuvat luupin alle. Mutta sananvapauden ja yksityisyyden suojaa ehdottomina perusoikeuksina on tarkasteltava uudelleen. Poliitikkojen yksityisyyden varjolla ei Suomesta saa tehdä sananvapauden banaanivaltiota.

Oulun tie tervakaupungista teknologiakaupungiksi, pohjoisen Piilaaksoksi, on etelän ihmisille ihmeiden ihme. Miten on mahdollista, että jumalan selän taakse syntyi muutamassa vuosikymmenessä kansainvälisesti huomattava elektroniikkateollisuuden keskittymä?

Siten se syntyi, että täällä ollaan luojan hulluja. On luotettu meihin, itseemme, eikä valitettu, että onpa surkeaa. Nykyisin niin muodikasta "innovointia" on täällä aina harrastettu. Oulu on palanut maan tasalle sen seitsemän kertaa, mutta aina on hävityksen kauhistuksen tilalle rakennettu entistä ehompi kaupunki.

xxx

1960-luvun taitteessa Oulu oli pikku kaupunki. Mutta sen sisuksissa sykki elämän jano ja kasvun malttamattomuus. Ilman 50 vuotta sitten perustettua Oulun yliopistoa Oulu olisi surkea käpykylä ja Oulun seutu kuihtuva maaseutu. Vain täällä syntyneet ja eläneet saattavat ymmärtää, miten ratkaiseva merkitys Oulun yliopistolla on ollut ja yhä on koko Pohjois-Suomen kehitykseen. Täälläkin voi elää ja olla onnellinen.

Oulun yliopiston perustaminen oli aluepolitiikkaa, mutta 50 vuodessa se on kasvanut kansainväliseksi ja arvostetuksi tiedeyliopistoksi, joka on lunastanut paikkansa myös kansainvälisillä ranking-listoilla.

Yliopistojen hallinto uudistuu ja toimintavapaus kasvaa. Ainoa pelko on, ymmärtääkö Helsinki-keskeinen opetusministeriö, että muillekin kuin "innovaatioyliopistolle" on annettava mahdollisuus innovaatioihin.

Eduskunnassa toimii ns. kansanedustajien yliopistoryhmä. Kun se vierailee tammikuussa Oulussa tutustumassa "Oulun ihmeeseen", tärkeää on vakuuttaa jokainen ryhmän jäsen siitä, että Oulussa ja Oulun yliopistossa osataan.

xxx

Yliopisto ei kuitenkaan yksin selitä Oulun ihmettä. Sitä ei olisi syntynyt ilman herran enkeleitä, rohkeita poliitikkoja, kekseliäitä tutkijoita ja ennakkoluulottomia yrittäjiä. Oulussa on aina osattu puhaltaa yhteen hiileen, tehdä yhteistyötä yli rajojen - ja kilpailla verisesti. Tai puurtaa vaikka yksin.

80-luvun alussa yliopistosta pursui nerokkaita tutkijoita turuille ja toreille. Heille rakennettiin Teknologiakylä, jossa oli oma soppi aloitteleville yrittäjille innovoida hullut ideat tuotteiksi. Yliopisto, VTT, Oulun kaupunki ja yritykset löivät hynttyyt yhteen. IT-yrityksiä syntyi kuin sieniä sateella. Moni on kuukahtanut, mutta moni on valloittanut maailman ja brändännyt itsensä juoksijan ranteeseen ja vyötärölle.

xxx

Viime vuosina markkinatalouden lait ovat koetelleet myös Oulua. Yritysten on elettävä kvartaalitaloudessa, sijoittajien ehdoilla. Yrityksiä on pilkottu, myyty ja siirrelty. Oulun työttömyys on kutistunut keskimääräistä hitaammin. Oulu ei kuitenkaan ole jäänyt ruikuttamaan. Oulun ihmettä, innovaatioympäristöä, tehostetaan nyt uuden yhteistyösopimuksen voimalla.

Oulu Triple Helixissä ovat mukana Oulun yliopisto, ammattikorkeakoulu, Oulun kaupunki, VTT, muita tutkimuslaitoksia ja tietenkin keskeiset yritykset. Yliopisto ja ammattikorkeakoulu tehostavat toimintaa niin, että tuloksena olisi Oulun Kampus, monialainen, vetovoimainen ja kansainvälinen yliopistokeskittymä.

Oulun on osattava - jälleen kerran. Oulun Kampuksesta on tehtävä yhteistyöllä todellinen kilpailija Helsingin innovaatioyliopistolle. Näin me saamme menetettyjen it-yritysten tilalle uusia kansainvälisiä bio- ja terveydenalan yrityksiä, työtä ja toimeentuloa.

Tuulikki Ukkola

kansanedustaja (kok.)

eduskunnan yliopistoryhmän jäsen

Puolustusministeri Jyri Häkämiehen puhe Yhdysvalloissa oli erinomaisen kattava esitys Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan perusteista ja tavoitteista. Kolminkertainen Venäjä ei puheen sisältöä muuttanut. Sen sijaan kannattaa panna merkille, kuka puheesta älähti. Ja miksi.

Kolmesta sanasta syntynyt kauhea kalabaliikki paljasti rujolla tavalla, miten totaalisesti Suomi suomettui. Se paljasti myös, kuinka syvällä suomettumisen suossa yhä elämme. Ja tämä arvio ei suinkaan koske vain poliitikkoja, vaan myös toimittajia ja tutkijoita.

Nyt huutavat suomettumisen ideologian selkäytimeensä 1970- ja 80-luvuilla säilöneet: ristiinnaulitse, ristiinnaulitse, ristiinnaulitse. Paljastus on järkyttävä.

Muistellaanpa hieman suomettumisen ajan ulkopolitiikkaa. Silloin sisäpolitiikka oli rempallaan Silloin sanat todella olivat tekoja. Toimittajien piti olla varovaisia.Ulkopolitiikasta kirjoittivat vain ne, jotka olivat vihkiytyneet oikeisiin ilmauksiin, jotka olivat niin valaistuneita, että kykenivät sisäistämään ulkopoliittisen liturgian. Muuten tuli sapiskaa.

Kun nyt ihan tosissaan sanotaan, että sanat ovat tekoja, niin mitä muuta se on kuin paluuta vanhoihin asenteisiin. Kun vaaditaan, että ulko- ja turvallisuuspolitiikasta on puhuttava juuri niillä sanoilla, jotka on kirjoitettu hallitusohjelmaan tai muistioihin tai selontekoihin, niin sehän on pahimman laatuista sensuuria – siitä huolimatta, ettei ole perustettu tarkastuskomissioita.

Mutta muustakin on kysymys. SDP on kovin, kovin, KOVIN turhautunut oppositiossa lillumiseen. Se on kääntänyt kivet ja kannot nurin löytääkseen kunnon moukarin, jolla iskeä hallitus hajalle. Se on yrittänyt etsiä erimielisyyttä sisäpolitiikasta, sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, talouspolitiikasta, työllisyyspolitiikasta, tasa-arvotuposta. Näistä asioista sinivihreä hallitus on kuitenkin jokseenkin yksimielinen. Oppositio onkin kerran toisensa jälkeen vetänyt vesiperän.

Nyt SDP kuitenkin sai – itselleenkin yllätyksenä – käteensä kunnon leimakirjeen. Se tietää, kuten me kaikki, kuinka tarkasti keskustassa vieläkin vaalitaan UKK:n perintöä. Pääministeri Matti Vanhanen on varovainen mies. Kun omat lehdet ryöpyttävät Häkämiestä, niin kovin suurta tukea pääministeriltä ei voi odottaa.

Mikä sitten on SDP:n tavoite? Mikäpä muu kuin kaataa hallitus. Näin se pääsisi takaisin vallan kahvaan. Siinähän yrittävät.

Miksi Venäjästä on niin vaikeaa puhua selkokielellä? Miksi ulkopoliittisen katekismuksen ensimmäinen käsky on: älä turhaan lausu Venäjän, sinun naapurisi nimeä, jotta kauan eläisit niin maan päällä kuin hallituksessa? Milloin Suomesta tulee aito länsimainen demokratia, jossa hyväksytään myös ulkopoliittinen keskustelu? Vasta sittenkö, kun 60- ja 70-luvun poliitikot, lehtimiehet ja tutkijat ovat mullan alla?

Venäjällä ei ole demokratiaa. Kansallisuho lisääntyy. Se kohtelee lähinaapureitaan kehnosti (Tallinnan patsaskiista, Georgian pommittaminen, kaasuhanojen sulkeminen, rekkajonot, puutullit, toistuvat ilmatilan loukkaukset), kasvattaa sotilaallista voimaa, valtaa pohjoisnavan, uhoaa superpommilla, valjastaa öljyn ja energian voimapolitiikan välineeksi..

Jos nämä eivät ole haasteita, niin mitkä sitten? Miksi Suomi pitää yllä asevelvollisuusarmeijaa ja alueellista puolustusta? Ketä varten? Ruotsia, EU.ta?

Venäjä on todellinen haaste EU:lle ja Suomelle. Me tarvitsemme aidot turvatakuut, jotka vain Nato voi antaa. EU:n vesitetyt turvatakuut ovat yhtä tyhjän kanssa.

Kun vasemmisto on päättänyt, että porvari on möhömahainen riistäjä ja ruuan viskelijä, eläkeläisten kyykyttäjä ja koululaisten kauhu, niin eihän siinä mikään auta. Ei vaikka jo kovapäisemmänkin olisi pitänyt ymmärtää vaalituloksen sanoma. Suomi on siirtynyt boheemien porvarien aikaan.

Boheemit porvarit? Mitä he ovat? He ovat uudenlaisen Suomen rakentajia, jotka sallivat ihmisten menestyä, mutta pitävät tiukasti kiinni siitä, että yhteiskunnan heikoimmista pidetään huolta.

Demarit ovat rakentaneet kateuteen perustuvan järjestelmien Suomen, jossa huolta on kannettu vain omien jäsenten ja tukijoiden eduista, mutta vähät välitetty yhteiskunnan heikoimmista eli niistä, joilla ei ole tukena voimakasta etujärjestöä.

Pääministeri Matti Vanhanen hieroi suolaa SDP:n haavoihin sanomalla, että nykyinen hallitus tekee sosiaalisesti oikeudenmukaisempaa politiikkaa kuin edeltäjä eli punamulta. Tämäkös on kirvoittanut demareilta äkäisiä kommentteja. Valtuutettuystäväni Tytti Tuppurainenkin kyseli Kalevassa (25.8.), eikö poliittista vasemmistoa enää tarvita.

Koska vasemmisto ei näytä tietävän, mitä hallitus on päättänyt, seuraavassa lyhyt oppimäärä hallituksen päätöksistä, joilla vaalilupaukset lunastetaan ja vähätuloisten elämää helpotetaan

- Verotus kevenee ensi vuoden alusta niillä eläkeläisillä, joiden verotus nyt on kireämpää kuin saman verran ansaitsevilla palkansaajilla. Palveluseteli laajenee myös kotisairaanhoitoon.

- Kansaneläke nousee 20 euroa kuukaudessa vuoden 2008 alussa. Kun kalleusluokitus poistuu, suuri joukko eläkeläisiä saa toisen 20 euron korotuksen. Indeksikorotus ja rintamalisän korotus tuovat yksin asuvalle, kansaneläkettä tai pientä työeläkettä saavalle veteraanille lisää 35 euroa. ”Kajaanilaisen veteraanin” tulot nousevat 76 euroa kuukaudessa.

- Opintorahaa korotetaan 15 prosentilla vuoden päästä ja opiskelijan omia tulorajoja 30 prosentilla.

- Myös perheiden etuudet paranevat. Pienimmät äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahat nousevat työmarkkinatuen tasolle vuoden 2009 alusta. Lapsilisän yksinhuoltajakorotus nousee 10 euroa kuussa vuonna 2008. Vuoden 2009 alussa lapsilisä nousee 10 euroa kuukaudessa, lasten kotihoidon tuki 20 euroa ja yksityisen hoidon tuki 23 euroa kuukaudessa. Vuonna 2010 korotetaan osittaista hoitorahaa 20 eurolla kuussa. Isyysvapaa pitenee kahdella viikolla.

- Kotitalousvähennystä kehitetään 10 miljoonalla eurolla. Maatilatalouden kehittämisrahasto saa lisää rahaa 23 miljoonaa euroa, maatalousyrittäjien vuosilomapäiviä lisätään yhdellä ensi vuonna ja yhdellä 2010.

- Työllisyysrahoja suunnataan uudelleen niin, että niillä tuetaan työttömien työllistymistä avoimille työmarkkinoille. Ansiotulojen verotukseen tehdään tässä vaiheessa vain inflaatiotarkistukset. Suuremmat veroalennukset jätetään vaalikauden loppuun. Kuntasektorin palkkaratkaisun jälkeen ratkaistaan myös naisia koskevan valtionosuuden suuruus.

Hallituksen teot eivät tietenkään käännä opposition päätä. Ei haittaa. Ainut toive on, että SDP ei missään nimessä ottaisi oppia Britanniasta ja lähtisi kosiskelemaan keskustaa. Tämä takaisi boheemeille porvareille työrauhan vapauttaa Suomi kateuden ja järjestelmien kahleista.

Opposition elämöinnillä ei näytä olevan rajaa, ei määrää. Tuskin oli hallitusohjelma tullut uunista ulos, kun jo olisi pitänyt olla kaikki lakiesitykset kansanedustajien nokan edessä ja rahat jaossa.

Opposition jatkuva virsi on: köyhiä kyykytetään. Tosiasiassa tällä hallituksella on sydäntä huono-osaisia kohtaan enemmän kuin 20 vuoden ajan hallituksilla yhteensä. Juuri järjestelmäkeskeinen hyvinvointivaltio pudottaa köyhät pohjalle, kun eri etuuden syövät toisiaan. Tosiasia on, ettei työn teko aina kannata. Ei ole ihmisten,. vaan lainlaatijoiden vika, jos systeemiä käytetään hyväksi.

Kansalaisen ja valtion suhteen tulee olla sellainen, että jokaisen on huolehdittava itsestään ja perheestään. Valtion tehtävänä on tulla apuun, jos huonosti menee; ei ole rahaa, ei työtä, ei asuntoa. Valtio järjestää jopa ystävän, kun se armollisesti sallii kolmannen sektorin järjestöjen toimia ja tukee niitä rahallisesti.

Tämän hallituksen ehdottomasti tärkein uudistus on sosiaaliturvan kokonaisuudistus. Perusremontin tavoitteena on selkeyttää ja yksinkertaistaa järjestelmiä. Tätähän Kelan pääjohtaja Jorma Huuhtanen ehdotti vaalien alla, mutta SDP:n Eero Heinäluoma ampui sen suoralta kädeltä alas. Vasta viikkojen päästä tuli toisesta suupielestä, että enkä jotain tarttis tehdä.

Sosiaaliturvauudistus parantaa tukien saajien asemaa. Perusturvan tasoparannusten lisäksi tarkastellaan eri etujen yhteensopivuutta ja verotusta. Lopultakin puututaan ns. kannustinloukkuihin ja yksinkertaistetaan etuisuuksia. Tilkkutäkin saumat ommellaan kiinni niin, että tuloksena on untuvapeite, järjestelmä, joka ei pudota ketään pohjalle, vaan kannustaa itsenäiseen elämään.

Remontissa palkka, tuloverotus, perusturva ja työttömyysturva sekä asiakasmaksut sovitetaan yhteen niin, ettei kannustinloukut vähenevät ja työmarkkinoiden toimivuus paranee.

Sosiaaliturvauudistuksen ydinkysymys on työnteon kannattavuus. Työ on edelleen parasta sosiaaliturvaa ja työn tekeminen ensisijainen toimeentulon lähde. Töiden vastaanottamisen helpottaminen on järjestelmäuudistuksessa keskeinen asia.

Riittävä perusturvan taso taataan kuitenkin kaikissa elämäntilanteissa: uudistuksessa otetaan huomioon ihmisten erilaiset tarpeet eri elämänvaiheissa. Toisin sanoen: perusturvasta tehdään monikanavainen. Hyvinvointivaltiossa ei saa olla ihmisen mentävää aukkoa.

Köyhyyden vähentäminen on erittäin tärkeä tavoite. Pienituloisten asemaa helpotetaankin heti ensi vuoden alussa. Esimerkiksi lapsilisän yksinhuoltajakorotus nousee 10 eurolla 46,60 euroon ja kansaneläkkeeseen tehdään 20 euron tasokorotus ensi vuoden alusta. Kuntien kalleusluokitusten poistuessa kansaneläke nousee suurella osalla jopa 40 euroa. Samoin opintoraha nousee ensi vuonna 15 % ja tulorajoja korotetaan 30 % heti vuoden alusta.

Sosiaaliturvauudistus toteutetaan vaiheittain ja maltillisesti. Kyseessä on pitkäjänteinen työ turvallisen muutoksen toteuttamiseksi. Ketään ei jätetä yksin. Nyt käynnistettävä sosiaaliturvauudistus luo aidosti välittävää ja kannustavaa yhteiskuntaa.

Olihan eduskuntaviikko. Oppositio laidasta laitaan repi hallituksen ohjelman tuhannen palasiksi. Meno oli kuin 1991, lama-ajan ensimmäisenä vuotena.

Opposition pääviesti eduskuntakeskustelussa oli, että kokoomus on pettänyt äänestäjänsä. Lapsiperheet, vanhukset, eläkeläiset, vammaiset, köyhät, nuoret, naiset, hoitajat, opiskelijat ja kaikki muutkin ryhmät on unohdettu. Hallitusohjelma on tyhjää täynnä, sanahelinää ilman katetta.

Ilmeisesti hallitusneuvottelijoiden olisi pitänyt viikossa ennakoida neljän vuoden talouskehitys, tehdä valmiiksi vaalikauden budjetit ja antaa eduskunnalle uudistuksia koskevat lakiesitykset. Jotain järkeä voi sentään oppositioltakin edellyttää - jos ei muuta niin edes allakan lukutaitoa.

Hallitusohjelma on niin radikaali, etteivät demarien järjestelmäherrat olisi koskaan pystyneet samaan. Oleellisin asia on kannustavuus. Näin kasvatetaan kakkua, jotta saadaan lisää jaettavaa.

Sinivihreä hallitus luottaa ihmiseen, hänen kykyynsä tehdä itsenäisiä päätöksiä ja valintoja. Sydänkin on paikallaan. Ketään ei jätetä yksin, vaan jokaisesta välitetään. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevien perusturvaa parannetaan. Kuntien palveluja täydentävät yksityinen ja kolmas sektori.

Mitä tämä tarkoittaa esimerkiksi vanhuksille ja eläkeläisille? Kun kotikuntalakia uudistetaan, vanhukset ja vammaiset saavat muuttaa läheistensä luokse. Varmasti kiistaa syntyy siitä, miten maksurasitus tasataan niin, etteivät kaikki kulut kaadu kasvukeskuskuntien päälle.

Vanhusten kotihoitoa parannetaan. Oulu on tässä asiassa edelläkävijä. Hoitotuen, palvelujen, omaishoidontuen ja kotitalousvähennyksen yhteensovittaminen tehostuu. Kunnallisen palvelusetelin käyttö laajennetaan kotisairaanhoitoon. Näin vanhus voi valita itselleen mieleisensä palvelujen tarjoajan.

Nämä eivät ole vain kauniita sanoja, vaan ne jalostuvat teoiksi. Kaikkeen ei tarvita lakia ja Stakesia päällepäsmäriksi, jos kunnat ymmärtäisivät, mitä hallitus haluaa. Jos eivät ymmärrä, valtion ote tiukentuu.

Eläkeläisten verotus alenee palkansaajien tasolle. Tästä eivät kuitenkaan hyödy kaikkein pienituloisimmat eläkeläiset, heitä kun ei ole verotettu lainkaan tai sitten on verotettu niin vähän, ettei verotuksen taso ole palkansaajien verotusta suurempi. Jatkossa täytyy kuitenkin selvittää perinpohjin, missä tuloluokissa eläkeläisten verotus on kireämpää kuin palkansaajien.

Kansaneläkkeitä korotetaan 20 eurolla kuukaudessa. Se helpottaa pelkän kansaneläkkeen varassa eläviä. Hallitus myös lupaa, että pienituloisten eläkeläisten turvaksi kehitetään nykyistä parempi malli. Ruuan arvonlisäveron alennuskin parantaa pienituloisten asemaa. Tosin se samalla pienentää työeläkkeiden nousua eli ero palkansaajiin vain kasvaa.

Vaalikentillä vaadittiin tiukasti taitetun indeksin palauttamista takaisin puoliväli-indeksiksi. Jokainen ehdokas varmasti muisti kertoa, että indeksimuutos ei enää onnistu, onhan asiasta aikanaan sovittu työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen kesken. Tosin eduskunta voi tehdä mitä haluaa – työmarkkinajärjestöistä piittaamatta. Tähän mahdollisuuteen ei korporatiivisessa yhteiskunnassa kannata luottaa.

Sen sijaan elinkustannusindeksiä (80 prosenttia eläkeindeksistä) tarkistetaan niin, että mm. perustarvikkeiden sekä lääke- ja hoitokulujen painoarvo on kulutuskorissa nykyistä suurempi. Jatkossa viinan hinnan heilahtelut eivät vaikuta, nouseeko vai laskeeko eläke.

Joten: kuka petti ja ketä? Kuka pettyi, kun valta katosi – ainakin neljäksi vuodeksi?

Minne joudut oululainen vanhus?

Oululaisten vanhusten kuskaaminen pitkin lähipitäjiä on aiheuttanut niin suuren hädän vanhusten omaisissa, että puhelimet ovat soineet koko
viikonvaihteen. Ja mitä soittajille olen voinut sanoa? En mitään.

Oulun vanhustenhoito on aivan retuperällä. Kaksi vuotta
kaupunginhallituksessa on riittänyt todistamaan, että kaikki muu tässä kaupungissa on tärkeämpää kuin antaa vanhuksille inhimilliset viimeiset vuodet.

Kotona hoidetaan heikkokuntoisia vanhuksia viidenkin hoitopartion turvin (vuorokaudessa).

Koti ei kuitenkaan voi olla viimeinen hoitopaikka.
Viimeisinä elinvuosina vanhus tarvitsee jatkuvaa sairaanhoitoa ja hoivaa. Ja tätä rikas Oulu ei pysty tarjoamaan.

Köyhimmässäkin kunnassa on terveyskeskuksen vuodeosasto. Mutta ei Oulussa. Meillä on hieno kaupunginsairaala, jossa vanhuksia kuntoutetaan takaisin kotihoitoon. Ei sinne oteta jatkuvaa hoivaa tarvitsevia vanhuksia.

Sen jälkeen kun Kontinkangas lopetettiin (miksi, milloin ja kenen päätöksellä?) oululaisvanhuksella ei ole edes paikkaa kuolla.

En enää kuuntele selityksiä hoitoketjujen puutteesta. Puutetta ei olisi, jos kaupunginsairaala olisi rakennettu järkevästi. Kaupunginsairaalassa on kyllä hieno ja tyhjä hollitalli, mutta ei riittävästi paikkoja Oysista palaaville saati että se edes korvaisi Kontinkankaan sairaalaa.

Kontinkankaan korvaajaksi on rakennettu hieno Intiön hoivakoti, jossa laajat yleiset tilat ovat tyhjää täynnä, kun heikkokuntoiset vanhukset eivät niihin pääse.

Kodikas Uittokoti siirrettiin Kaukovainiolle saneerattuihin "hienoihin" tiloihin. Nyt dementiaa potevat vanhukset harhailevat pitkillä käytävillä puhekumppania etsien.

Kerskarakentamiselle on tultava loppu. Vanhukset eivät tarvitse kalliita
ja hulppeita hoivakoteja. He tarvitsevat omasta kaupungista petipaikan, ystävällisen sanan ja silittävän käden. He ja heidän omaisensa tarvitsevat varman tiedon siitä, ettei vanhuksia retuuteta pitkin maakuntaa.

Tuulikki Ukkola
kaupunginhallituksen jäsen (kok.)