|
Mielipidekirjoitus,
Kaleva, huhtikuu 2009 ”Fantastinen”
yliopistouudistus Professori
Juhani Suomi kritisoi Kirjoittajavieras-palstalla 27.3. Jyrki Kataisen ja Henna
Virkkusen esityksiä erikoisella tavalla. Professori Suomi ei ole vaivautunut
tutkimaan niiden sisältöjä. Mielipiteitä voi toki muodostaa pelkkien
otsikkojenkin perusteella, mutta niitä levitellessä olisi hyvä varmistua, että
faktat pitävät paikkansa. Väestömme
vanhenee kovaa vauhtia. Pian olemme siinä tilanteessa, ettei työlle löydy
tekijöitä. Verorahoilla kustannettavat sosiaalimenot kasvavat nopeasti, mutta
maksajia ei ole. Valtiolla on kohta velkaa yli 100 miljardia euroa. Maallikonkin
on ymmärrettävä, että yhtälö on kestämätön. On edesvastuutonta
edes suunnitella, että koko höskä jätettäisiin lastemme ja lastenlastemme
harteille. Termi
"ulkopuolinen" on harhaanjohtava. Ihannetapauksessa hallitukseen
valittavat ovat yliopiston omia alumneja, jotka ovat ansainneet kannuksensa
muualla, esimerkiksi maailman huippuyliopistoissa tai menestyneissä yrityksissä.
Heidän kokemustaan sekä strategista ja taloudellista osaamistaan tarvitaan
kaikissa yliopistoissa.
------------------- Palveluseteli
- “fantastinen” uudistus Eduskunnassa
tehtiin viime viikolla pilaa Jyrki Kataisen Hämeenlinnan puheesta.
Palveluseteliuudistusta koskeneessa keskustelussa vasemmisto raiskasi sanaa
kerran toisensa jälkeen. Ei auttanut kuin töräyttää vastaan: uudistus lisää
valinnanvapautta, tuo vaihtoehtoja ja lisää yrityksiä. ”Erittäin hyvä
uudistus – fantastinen.” Keskustelusta
päätellen kansanedustajat eivät olleet kuulleetkaan palvelusetelistä.
Tosiasiassa sitä on käytetty kotipalveluissa jo vuodesta 2004 alkaen. Viime
vuoden alussa käyttöalaa laajennettiin mm. kotisairaanhoitoon. Monet kunnat
ovat käyttäneet seteliä kotipalvelun ja kotisairaanhoidon lisäksi
esimerkiksi asumis- ja omaishoitoa tukevissa palveluissa. Myös sotaveteraanien
piirissä seteli tunnetaan. Palvelusetelin
idea on yksinkertainen. Kunta määrittelee setelin arvon ja lykkää sen
palvelun tarvitsijan kouraan. Sen turvin kuntalainen voi ostaa sosiaali- ja
terveyspalveluita yksityiseltä yritykseltä, mutta ei kunnalta tai kuntayhtymältä.
Setelin arvon on oltava asiakkaan kannalta kohtuullinen, jotta siitä
muodostuisi todellinen vaihtoehto. Jos omavastuu on liian korkea, kukaan ei
huoli seteliä. Kunta
päättää, ottaako se palvelusetelin käyttöön ja missä palveluissa. Se myös
päättää palvelusetelin arvosta ja hyväksyy palvelujen tuottajat. Kunnan ei
siis ole pakko ottaa seteleitä käyttöönsä. Ketään ei myöskään voida
pakottaa setelin käyttäjäksi. Kuntalaisella on oikeus kieltäytyä, jolloin
palvelu on järjestettävä muulla tavoin. Idea
on siis aivan sama kuin tämänhetkisissä seteleissä. Kuitenkin eduskunnan
vasemmisto huusi kurkku suorana, että susi tulee ja syö kuntalaiset suuhunsa.
Ikiradikaali Erkki Tuomiojakin ponkaisi pystyyn ja loi silmien eteen kauhukuvan
Suomen tiestä luokkayhteiskunnaksi. Keskustelun
ilmapiiri oli tismalleen sama kuin vuosikymmen sitten, jolloin
vasemmistopoliitikot reuhasivat kotitalousvähennyksestä. Sitä ei olisi saanut
ottaa käyttöön, koska se muka merkitsi piikayhteiskunnan paluuta. Eipä
ole piikoja näkynyt. Sen sijaan on näkynyt tuhansia uusia pieniä ja
keskisuuria yrityksiä, joilta kiireinen perhe ostaa palveluja. Ja lisää tulee
tänä vuonna, kun kotitalousvähennys nousee 6 000 euroon kahden aikuisen
perhettä kohden ja käyttöala laajenee kodin ja kesämökin remontteihin. Myös
palveluseteliuudistus polkaisee Suomeen uusia hyvinvointiin keskittyviä
yrityksiä. Se tuo kuntien sote-palveluihin vaihtoehtoja, kun asiakas voi ostaa
palvelut sieltä, mistä haluaa. Setelillä ei kuitenkaan voi hankkia toisen
kunnan tai kuntayhtymän palveluita. Uuden
järjestelmän turvin voidaan lyhentää jonoja, esimerkiksi hammashoidossa. Näin
hoitoa saavat nopeammin ne, jotka eivät seteliä halua. Kun setelin käyttäjät
ja jonossa viruvat pääsevät hoitoon nopeammin, säästetään sairauspäivärahoissa,
työssä poissaoloista ja lääkekustannuksista. Viime
aikoina vasemmisto on valittanut joka ainoasta asiasta. Järkytyksen toki ymmärtää.
70-luvulla rakennetut valtabunkkerit hajoavat yksi toisensa perään.
Opetusministeriö ja korkeakoulut on menetetty. Ulkopolitiikka ja presidentin
valtaoikeudet ovat muutoksen kourissa. Jos vielä sosiaali- ja
terveyspolitiikassakin sallitaan järjen käyttö, itkuhan tuollaisesta vallan
menetyksestä pääsee. Tuulikki Ukkola, kansanedustaja (kok.) --------------- Palvelusetelit vanhustenhoitoon Miksi
vauraan Oulun vanhustenhoito on vuodesta toiseen kriisissä? Miksi yhden ja
kahden hengen huoneisiin ahdetaan ylimääräinen asukas? Vaikka palvelutaloja
ja hoivakoteja rakennetaan koko ajan, mikään ei riitä. Huonokuntoisten
vanhusten joukko kasvaa nopeammin kuin uudet hoitopaikat. Vastaus
on helppo. Siksi, etteivät päättäjät halua ottaa käyttöön oikeita
keinoja. Oulun täytyy itse tuottaa kaikki palvelut ja rakentaa hoivakodit ja
palvelutalot. Saamme olla kiitollisia, jos joku kolmannen sektorin toimija on
hyväksytty vanhusten palvelujen tuottajaksi. Yksityiset palveluntarjoajat eivät
Oulun päättäjille kelpaa (Kva 26.6 ja Juha Tapio Kva/Lukijan sivu 8.7.) Tai
jos kelpaavat, sopimukset ovat niin lyhytaikaisia, ettei yrittäjä uskalla
niiden varaan toimintaansa rakentaa. Mitä
pitäisi tehdä? Miten saataisiin yksityisiä palveluntarjoajia myös Oulun
vanhustenhoitoon? Suoranaisena
taivaan lahjana tuli sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän kannanotto,
jossa halutaan lisätä palveluseteleiden käyttöä myös terveydenhoidossa. Palvelusetelit
olisivat vaihtoehto kunnan omille tai sen ostamille palveluille. Palvelusetelin
turvin kuntalainen siis maksaisi osan palvelusta setelillä. Jos hän haluaa
parempaa palvelua, hän voi maksaa itse loput. Vastuu palvelun tuottamisesta
tietenkin säilyy kunnalla. Se kuitenkin joutuisi laskemaan omalle palvelulleen
hinnan. Tätä ei joko osata tehdä
tai sitä ei haluta tehdä. Juuri
Oulun kaltaisen kaupungin vanhustenhoitoon palvelusetelit sopivat erinomaisesti.
Ne lisäävät vanhusten ja heidän omaistensa valinnan mahdollisuuksia, mutta
helpottavat samalla kaupungin hoivapaineita. Kun yksityisiä palvelutuottajia ei
enää syrjitä, syntyy uusia, pieniä palveluyrityksiä. Vanhuksille varmasti
pieni hoitopaikka on viihtyisämpi kuin suuri laitos. Yksi
ongelma tietenkin yhä on. Oulun konsensushakuista päätöksentekoa kahlitsee
vuosikymmeniä jatkunut vasemmiston pelko. Eikö olisi jo korkea aika liputtaa
valinnanvapauden puolesta? Tuulikki
Ukkola, kansanedustaja (kok.) ------------------- Kolumni, Forum24, 30.12.2008 Epävarmuuden
aika Tuulikki
Ukkola Kansanedustaja
(kok.), Oulu Kuka
olisi uskonut keväällä 2007, että puolessatoista vuodessa koko maailma menee
sijoiltaan. Globaali talous- ja
finanssikriisi on imenyt voiman kaikista yhteiskunnista. Miten me suomalaiset
selviämme tulevasta kahdesta vuodesta? Emme ainakaan riitelemällä, kuten
eduskunnassa on tehty koko syksyn ajan. Vasemmisto huutaa eduskunnassa kurkku
suorana, vaikka kenelläkään ei ole taskussa viisasten kiveä. Ei auta kuin
elvyttää, elvyttää ja elvyttää. Ja sitä hallitus on tehnyt, syksystä
alkaen. Talouskriisi
on kuitenkin vain yksi epävarmuutta aiheuttava tekijä. Venäjästä on tullut
änkyrä naapuri, jolle mikään ei riitä. Se kaipaa takaisin kylmän sodan
aikaa, jolloin se kykeni peittämään muulta maailmalta, ettei sen suuruus ja
voima perustunutkaan tosiasioihin. Neuvostoliitto hajosi ja kommunismi katosi.
Tilalle tuli Venäjä ja riistokapitalismi, jota – uskokaa tai älkää - meidän
vasemmistoliittomme tukee joka käänteessä. Auta armias, jos joku uskaltaa
sanoa jotain Venäjän ihmisoikeuksista tai uudesta voimapolitiikasta. Heti ovat
vasemmistopoliitikot tikkana pystyssä. xxx Georgian
sota 080808 todellakin muutti maailmaa. Se näytti länsieurooppalaisille,
millainen maa Venäjä todella on. Euroopan unioni tiivisti rivinsä. Kuten teki
Nato ja lähes koko muu maailma. Tämä
yllätti Venäjän johdon. Mutta periksi ei anneta. Etyjin tarkkailijat saivat lähtöpassit
Georgiasta. Kukaan ei ehdoin tahdoin halua eristää Venäjää. Mutta kuka
oikein haluaa kaveerata luokan häirikön kanssa? Kohta ei kukaan. Venäjän
voimaan ja etupiiriajatteluun perustuva uusvanha ulkopolitiikka on Suomelle
haaste, ellei suoranainen uhka. Venäjän puolustusministeri on jo esittänyt
yhteisiä maa- ja meriharjoituksia. Asia on käsitelty Suomen lehdistössä yllättävän
vähän. Kun
Neuvostoliiton puolustusministeri Dmitri Ustinov esitti Urho Kekkoselle yhteisiä
sotaharjoituksia 30 vuotta sitten, nousi Suomessa myrsky, vaikka tuolloin
elettiin pahinta suomettumisen aikaa. Mutta Kekkonen piti pintansa. Jyri Häkämies
on kohteliaasti torjunut tämänkertaisen ehdotuksen. Toivottavasti presidentti
ajattelee samoin. xxx Eduskunta
saa helmikuussa käsiteltäväkseen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen
selonteon. Se ei avaa uusia latuja viralliseen ulkopolitiikkaan. Me kuvittelemme
yhä, että tulemme toimeen yksinämme. Jos talouskriisit ovat globaaleja, niin
aivan varmasti ovat myös turvallisuuspoliittiset kriisit. Me tarvitsemme länttä
ja Naton turvatakeita. Kansalaisten
keskuudessa kuitenkin muhii yllätys: Naton kannatus kasvaa - pikku hiljaa.
Vanhakantaiset kuitenkin perivät voiton niin kauan kuin Halonen on presidenttinä.
Ahtisaari olisi ollut toista maata. Presidentin
valtaoikeudet parlamentaarisessa Suomessa ovat vahvat. Hän ei ole vastuussa
eduskunnalle tekemisistään, kuten pääministeri. Tärkeintä valtaa
presidentti käyttää ulkopolitiikassa, sillä perustuslain mukaan
ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston
kanssa. Presidentti voi torpata Natoon liittymisen jopa vastoin hallituksen ja
eduskunnan yksimielistä tahtoa. Parlamentaarinen
komitea pui parhaillaan perustuslain uudistustarpeita. Esitysten pitäisi
valmistua syksyksi. SDP:n Grand old man Paavo Lipponen ansaitsee kiitoksen siitä,
että toi selkeästi esille oman kantansa tv-haastattelussa. Suomen on aika
siirtyä aitoon parlamentarismiin ja siirtää ulkopolitiikka pääministerin
vastuulle. Eduskunta voi aina erottaa pääministerin, mutta ei koskaan
presidenttiä. ------------------------ Mielipidekirjoitus,
Kaleva, 14.8.2008 Pölhöpopulismia Vasemmistoliitto
on käynnistänyt Oulussa härskin keskustelun asiakasmaksuista, joista se ei näytä
tietävän yhtään mitään. Kaiken huipuksi se esittää, ettei Oulu
korottaisi maksuja, vaan valtiolle kuuluvat ”korotukset” pantaisiin kaikkien
veronmaksajien maksettavaksi, käytti hän palveluja tai ei. Ohessa lyhyt oppimäärä asiakasmaksuista. Usein terveyskeskusta tarvitsevat maksavat vuosittaisen terveyskeskusmaksun 25,60 euroa. Tämä kattaa terveyskeskuslääkäreiden ja –hoitajien vastaanottopalvelut sekä laboratorio- ja röntgentutkimukset koko vuodeksi. Päivystysmaksut eivät sisälly alle 30 euron vuosimaksuun. Ne kuitenkin sisältyvät ns. terveydenhuollon maksuihin - erikoislääkärit, sairaalamaksut, hoidot ym. – joissa maksukatto on 590 euroa. Lääkekustannuksissa katto on 627,47 euroa vuodessa. Yli puolella perheistä lasten päivähoitomaksut alenevat. Lisäksi minimi äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahaa sekä sairauspäivärahaa korotetaan kerralla lähes 160 euroa kuukaudessa. Miten nyt suu pannaan? Vasemmistoliiton pölhöpopulismi ei pelasta Oulua terveydenhoidon kriisistä. Asiakasmaksujen sijaan pitää olla todella huolissaan terveyskeskusten huutavasta lääkäripulasta. Mitä on tapahtunut? Miksi lääkärit pakenevat terveyskeskuksista. Sosiaali- ja terveyslautakunta on
selityksen velkaa niin valtuutetuille kuin kaikille oululaisille. Tuulikki
Ukkola (kok.),kansanedustaja, valtuutettu ------------------ Kolumni/Forum24,
22.4.2008 Tuulikki
Ukkola, kansanedustaja (kok.) Ihmeiden
ihme: porvarien
vuosi Kun
keskustan ja kokoomuksen varaan rakentuva hallitus vuosi sitten muodostettiin,
monella oli synkkiä epäluuloja. Niin myös minulla, porvariyhteistyön
vankkumattomalla kannattajalla. Muistissa
olivat vaaran vuodet 90-luvun alussa, jolloin keskusta ja kokoomus eivät
sopeutuneet yhteiseloon. Toisin
on käynyt. Hallituspuolueet tekevät yhteistyötä sulassa sovussa. Oppositio
lyö kuin vierasta sikaa, mutta se ei näy puolueiden kannatuksessa. Miksi? Ehkä
siksi, että kansa haluaa toivoa ja uskoa, ei maailmanlopun ennustuksia. Se sai
törkymainoksista tarpeekseen vaalien alla. Kansalaiset
ovat ymmärtäneet, ettei holhousvaltiota kannata puolustaa, jos tukea kaikille
–asenne romuttaa hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjan. Ihmiset ovat
lopultakin valmiita ottamaan vastuun omasta itsestään ja läheisistään,
koska he tietävät, että ketään ei jätetä yksin ja että kaikkein
heikoimmista huolehditaan. Hallitusohjelman
ydinlause on seuraava:
”Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa hallitus haluaa selkiyttää
oman vastuun, yhteisen vastuun ja yhteiskunnan vastuun välistä suhdetta.” Tämä
on hallituksen toiminnan lähtökohta. Sinivihreä
hallitus uusii sosiaaliturvajärjestelmän kannustavaksi, niin että työn
teolla todella elää. Samalla huolehditaan siitä, ettei kaveria jätetä eli
perusturva tehdään aukottomaksi. Jo nyt hallitus on tehnyt sosiaalisempaa ja
oikeudenmukaisempaa politiikkaa kuin punamulta. Vaikka vasemmisto jankuttaa koko
ajan, että köyhiä kyykytetään, kyse on vain propagandasta. Jokainen sen
tietää. Jo
ensimmäisenä vuoden saldo on hieno: 20 euron korotus kansaneläkkeisiin;
kuntien kalleusluokituksen poistumisen myötä 75 prosenttia kansaneläkeläisistä
saa 40 euroa lisää sekä indeksikorotukset päälle. Eläkeläisten verotus
korjaantuu, mutta ei kaikilta. Pientä tel-eläkettä saavat maksavat edelleen
enemmän veroja kuin saman verran ansaitsevat palkansaajat. Asiaa tutkitaan ja
korjaus lienee tulossa. Oppositio
nosti kauhean porun asiakasmaksujen tarkistuksesta vuoden 2002 tasolle. Päivähoitomaksut
alenevat kaikkein vähätuloisimmilla. Puolella maksut kuitenkin nousevat. Kun
molemmat vanhemmat tienaavat, jo keskituloisen perheen maksut nousevat. Se
koetaan suurena vääryytenä. Mutta jostakin kuntien on saatava rahaa
palveluihin. Kaikesta
huolimatta maailmankellot eivät kilkata enää vasemmiston tahtiin. Kansa ei enää
luota vanhaan hyvinvointivaltioretoriikkaan. Vihdoinkin ymmärretään, että
vain yrittämällä ja töitä tekemällä hyvinvointipalvelut kyetään
rahoittamaan. Raha ei kasva puussa, se on tienattava. Mutta
on yksi alue, jossa
hallitus on epäonnistunut. Se ei tule toimeen median kanssa. Hallitus ei
kykene avoimeen viestintään. Media on ministereillemme yhteiskunnan
vihollinen Numero Uno. Sille ei saa kertoa keskeneräisistä asioista, eikä sitä
myöten kansallekaan. Kun
näin on, hallituksen ja eduskunnan julkisuutta ovat hallinneet eduskunnan
kalapuikkoviiksimiesten toilailut, pääministerin ja ulkoministerin
tekstiviestit ja pääministerin oikeustaistelu entistä rakastaan vastaan.
Turha siinä on valittaa, ettei media kerro oikeista asioista. Mediaa
on helppo kirota, kun kriisinhallinta menee päin prinkkalaa. Toimittajat eivät
osaa, eivät ymmärrä, eivät hallitse substanssia (eivät sitä kyllä
hallitse aina arvostelijatkaan). Kun kaikki on median syytä, turha sitten on
ihmetellä, jos poliitikkojen viesti ei mene perille. Media ei koko ajan viitsi
kuunnella olevansa typerä. ---------------- Hopealohi,
maaliskuu 2009 Hallitus
taittui eläkekiistassa Kuka
on Suomen mahtavin? Ei suinkaan pääministeri, ei hallitus, ei edes
presidentti. Suomen mahtavin on SAK:n Lauri Ihalainen. Kun hän jää alkukesästä
eläkkeelle 62-vuotiaana, hänen seuraajansa perii SAK:n vallan ja mahdin. Ihalainen
nöyryytti pääministeriä ja maan hallitusta eläkekiistassa todella
perusteellisesti. Tuon jälkeen voidaan perustellusti kysyä, onko Suomi aito
demokratia vai korporaatioiden hallitsema semidemokratia. Ei riitä, että
hallitus nauttii eduskunnan luottamusta. Sen on nautittava SAK:n ja muiden työmarkkinajärjestöjen
luottamusta. Kolmikanta on pyhä, ja sitä jokaisen on kunnioitettava. Muuten
ay-liike masinoi yleislakon ja Suomi tipahtaa maailmankartalta. Mitä
tämä kertoo suomalaisesta demokratiasta? Onko oikein, että kansalta
valtakirjansa saaneiden päättäjien on toteltava ay-liikettä, joka edustaa
vain miljoonaa suomalaista? Hallituksen ja eduskunnan vastuulla ovat kaikki
suomalaiset, myös eläkeläiset, lapsiperheet, opiskelijat, joilla ei ole
tukena vahvaa etujärjestöä, joka voisi painostaa hallitusta ja eduskuntaa
yleislakolla. Toimittajana
olen seurannut poliittista päätöksentekoa vuosikymmeniä. Ensimmäistä
kertaa hallitus yritti irrottautua kolmikannan kahleista ja ajatella omilla
aivoilla – olipa se sitten oikein tai väärin. Jos Rukan hiihtoladulla
ajatukset harhailivatkin eivätkä päätökset olleet oikeita, ne olisi voitu
perua kaikessa rauhassa. Nyt saatiin aikaan show, jossa poliittinen valta
menetti arvovaltaansa kansalaisten silmissä. Tosiasiallista
eläkeikää ei ole koskaan hakattu kiveen. Vielä neljä vuotta sitten meillä
oli 65 vuoden virallinen eläkeikä. Silloin jäätiin vieläkin nuorempina pois
työelämästä kuin nyt joustavien eläkeiän vuosina. Ikäraja sinänsä ei
ratkaise työkykyä, vaan se, onko ihminen terve ja viihtyykö hän työssään. Uusi
eläkelaki on ollut voimassa muutaman vuoden. Siinä eläkeikä laskettiin
65 vuodesta 63 vuoteen. Meillä kuitenkin poistutaan työelämästä keskimäärin
60-vuotiaana. Ruotsissa
miehet paiskivat töitä viisi vuotta suomalaismiehiä kauemmin ja naiset pari
vuotta. Myös Norjassa ja Tanskassa eläkkeelle jäädään reilusti suomalaisia
myöhemmin. Islantilaiset ovat todellista viikinkien jälkeläisiä. Miehet työskentelevät
69-vuotiaiksi ja naisetkin yli 65-vuotiaiksi. Syy
maiden välisiin eroihin on ilmiselvä. Meidän työttömyys- ja varhaiseläkkeemme
vievät suomalaisia pois työelämästä ennen aikojaan – osin kehnojen työolojen
ja työilmapiirin takia. Trendi jatkuu, ellei näihin asioihin saada parannusta. Mitä
voisimme tehdä, että ihmiset viihtyisivät työssään? Tilannehan on
joissakin työyhteisöissä sellainen, että jopa pari kolme vuotta työelämässä
ollut rukoilee, voi kun pääsisi eläkkeelle. Työelämän
ilmapiiri on tietenkin ihmisistä ja yrityksestä kiinni. Eihän valtio voi mennä
yritykseen ja sanoa, että eläkää ihmisiksi, tehkää töitä, olkaa hyvä työnantaja,
olkaa hyviä pomoja, älkää käskyttäkö. Yrityksissä
voidaan sopia joustavista työajoista, ikäohjelmista, lisätä
kuntomahdollisuuksia ja yhdessä olemista. Mutta meidän tulee muistaa, että
muutoksen aikaansaaminen on meistä itsestämme kiinni. Se ei tule itsestään,
vaan edellyttää hivenen töitä joka ainoalta työyhteisön jäseneltä. Tuulikki
Ukkola, kansanedustaja ------------------ Kolumni/Hopealohi
19.3. 2008 Tuulikki
Ukkola, kansanedustaja Median
syytä kaikki paha? Kymmenisen
vuotta
sitten eräs arvostettu tutkija arvaili, että vielä tulee aika, jolloin
journalistit ovat kansalaisten mielestä poliitikkojakin pahempia roistoja. Nyt
se aika on täällä tänään. Poliitikkoja toki arvostellaan, mutta ei yhtään
sen enempää kuin aina ennenkin. Sen sijaan media on saanut päälleen
yhteiskunnan sylkykupin roolin. Kaikki paha on median syytä. Kohta ei ilkeä
kertoa ihmisille, että on elämäntyönsä tehnyt toimittajana. Kun
Jokelassa harhautunut nuori ampui kahdeksan ihmistä ja itsensä, pahimman
arvosteluryöpyn sai media. Sen olisi pitänyt pysyä kiltisti syrjässä,
vaikka kyseessä oli maailmanlaajuinen suuruutinen. Tätä viranomaiset ja
nykyajan itkijänaiset, kriisityöntekijät, eivät ymmärtäneet. Kukaan ei
kertonut medialle mitään, vaikka koko Suomen ja maailman media janosi tietoa. Kun
Malagassa humalainen surmasi kahdeksan ihmistä, työtään Helsinki-Vantaan
lentokentällä tekeviä toimittajia pidettiin uhkana, joiden hätistelemiseen
turva-aitojen taakse tarvittiin kaksinkertainen poliisipartio. Kymmentä
toimittajaa taltuttamaan tarvittiin parikymmentä sinivuokkoa. Toimittajien
ja poliitikkojen
välit ovat kireät. Kalapuikkoviiksimiehet ovat rasittaneet eduskunnan
mainetta. Se tietenkin on median vika. Yksi uivelo syötti medialle Ilkka
Kanervan tekstiviestejä, jotka johtivat ulkoministerin eroon. Pääministeri
jatkaa kuin vihan riivaamana oikeustaisteluaan Ruususta vastaan. Koko jupakka on
tietenkin median syy, vaikka yksikään toimittaja ei ole tirkistellyt
makuhuoneeseen. Ruusunen on kertonut vain oman tarinansa. Ja siihen hänellä on
oikeus, onhan Ruususellakin sananvapaus. On
tietenkin ymmärrettävää, että poliitikot kaipaavat entisiä suomettuneita
aikoja. Silloin tosin sai kirjoittaa kaikesta muusta, mutta ei ulkopolitiikasta
eikä Kekkosen sairaudesta. Mutta toimittajat olivat kilttejä nykyajan
toimittajiin verrattuna. Kansanedustaja oli patsaana kansakunnan kaapin päällä. Nyt
kaapin päällä ei keiku ketään. Mutta onko syy todellakin median vai
poliitikkojen itsensä? Ehkä jotain syytä on meissä poliitikoissakin.
Vaalirahoitussotkua ei sentään voi panna toimittajien niskoille. Kyllä
poliitikot ovat ihan itse ottaneet rahaa vastaan ja jättäneet sen
ilmoittamatta. Joidenkin
mielestä
sananvapaus kuuluu vain hyville, ei pahoille eikä rumille. Sananvapautta ei
kuitenkaan voi viipaloida roskajournalismiin ja arvokkaaseen sanomiseen, jota
laatumediat tuottavat ja välittävät. Sananvapautta joko on tai sitten sitä
ei ole. Demokratiaa joko on tai ei. Kaikessa
tohinassa on kuitenkin unohtunut tärkein asia. Ilman sananvapautta ei ole
demokratiaa. Lähdesuoja – toimittajan oikeus olla paljastamatta lähteitään
- puolestaan on sananvapauden elinehto. Lähdesuoja takaa tiedotusvälineille
mahdollisuuden valvoa vallankäyttöä. Ilman toimittajan kysymyksiä Timo Kalli
ei olisi paljastanut, ettei ole kertonut kaikkia vaalirahoituslähteitään,
vaikka laki niin vaatii. Eduskunnassa
toimittajia syyllistetään, haukutaan ja halveksitaan. Sananvapaus
demokraattisen yhteiskunnan perustana on kyseenalaistettu. Halu rajoittaa
sananvapautta kaiken hyvän nimissä laajenee. Jos kirjoittaa kirjan omasta elämästään,
joutuu oikeuteen. Suomi sensuroi myös internetiä. Meillä uskotaan, että
internetiin voidaan rakentaa pitävä palomuuri kaikkea pahaa vastaan. Internetistä
jotain tietävät ymmärtävät, että suodatus ei tepsi lapsipornoon - se
ainoastaan estää eksymästä noille sivuille. Se on tietenkin hyvä asia.
Mutta jos todella halutaan puuttua pedofiliaan ja suojella lapsia, poliisin
estolistat ovat yhtä tyhjän kanssa. Poliisin on tehtävä kansainvälistä
yhteistyötä. Onko se liikaa vaadittu? Nyt poliisimme ei tee muuta kuin
riitelee ja kantelee työtovereistaan. Sananvapaus
ja yksityisyyden suoja, jota pääministerimme varjelee tuomalla joka ainoan
naisystävänsä turuille ja toreille kaiken kansan töllisteltäväksi, ovat
molemmat perustuslain suojaamia ihmisoikeuksia. Suomen
oikeuslaitos on kuitenkin tähän asti painottanut tuomioissa yksityisyyden
suojaa. Siitä hyvästä Suomi on saanut parit rapsut Euroopan
ihmisoikeustuomioistuimelta. Lisää lienee tulossa, jahka EIT saa ratkaisuja
aikaan. Päättäjien
yksityisyyden suoja on kuitenkin paljon kapeampi kuin tavallisen kansalaisen.
Poliitikkoja arvioidaan muualla kokonaisuutena. Saman täytyy päteä myös
meillä. Jos poliitikko on ilkeä ja ynseä yksityiselämässä, hän on sitä
myös julkisuudessa. Kun
perustuslain toimivuutta jatkossa tarkastellaan, presidentin valtaoikeudet
joutuvat luupin alle. Mutta sananvapauden ja yksityisyyden suojaa ehdottomina
perusoikeuksina on tarkasteltava uudelleen. Poliitikkojen yksityisyyden varjolla
ei Suomesta saa tehdä sananvapauden banaanivaltiota. ---------------- Oulun ihme
uusille urille Oulun
tie tervakaupungista teknologiakaupungiksi, pohjoisen
Piilaaksoksi, on etelän ihmisille ihmeiden ihme. Miten on mahdollista, että
jumalan selän taakse syntyi muutamassa vuosikymmenessä kansainvälisesti
huomattava elektroniikkateollisuuden keskittymä? Siten
se syntyi, että täällä ollaan luojan hulluja. On luotettu meihin,
itseemme, eikä valitettu, että onpa surkeaa. Nykyisin niin muodikasta
"innovointia" on täällä aina harrastettu. Oulu on palanut maan
tasalle sen seitsemän kertaa, mutta aina on hävityksen kauhistuksen tilalle
rakennettu entistä ehompi kaupunki. xxx 1960-luvun
taitteessa Oulu oli pikku kaupunki. Mutta sen sisuksissa sykki elämän jano
ja kasvun malttamattomuus. Ilman 50 vuotta sitten perustettua Oulun yliopistoa
Oulu olisi surkea käpykylä ja Oulun seutu kuihtuva maaseutu. Vain täällä
syntyneet ja eläneet saattavat ymmärtää, miten ratkaiseva merkitys Oulun
yliopistolla on ollut ja yhä on koko Pohjois-Suomen kehitykseen. Täälläkin
voi elää ja olla onnellinen. Oulun
yliopiston perustaminen oli aluepolitiikkaa, mutta 50 vuodessa se on kasvanut
kansainväliseksi ja arvostetuksi tiedeyliopistoksi, joka on lunastanut
paikkansa myös kansainvälisillä ranking-listoilla. Yliopistojen
hallinto uudistuu ja toimintavapaus kasvaa. Ainoa pelko on, ymmärtääkö
Helsinki-keskeinen opetusministeriö, että muillekin kuin
"innovaatioyliopistolle" on annettava mahdollisuus innovaatioihin. Eduskunnassa
toimii ns. kansanedustajien yliopistoryhmä. Kun se vierailee tammikuussa
Oulussa tutustumassa "Oulun ihmeeseen", tärkeää on vakuuttaa
jokainen ryhmän jäsen siitä, että Oulussa ja Oulun yliopistossa osataan. xxx Yliopisto
ei kuitenkaan yksin selitä Oulun ihmettä. Sitä ei olisi
syntynyt ilman herran enkeleitä, rohkeita poliitikkoja, kekseliäitä
tutkijoita ja ennakkoluulottomia yrittäjiä. Oulussa on aina osattu puhaltaa
yhteen hiileen, tehdä yhteistyötä yli rajojen - ja kilpailla verisesti. Tai
puurtaa vaikka yksin. 80-luvun
alussa yliopistosta pursui nerokkaita tutkijoita turuille ja toreille. Heille
rakennettiin Teknologiakylä, jossa oli oma soppi aloitteleville yrittäjille
innovoida hullut ideat tuotteiksi. Yliopisto, VTT, Oulun kaupunki ja yritykset
löivät hynttyyt yhteen. IT-yrityksiä syntyi kuin sieniä sateella. Moni on
kuukahtanut, mutta moni on valloittanut maailman ja brändännyt itsensä
juoksijan ranteeseen ja vyötärölle. xxx Viime
vuosina markkinatalouden lait ovat koetelleet myös Oulua.
Yritysten on elettävä kvartaalitaloudessa, sijoittajien ehdoilla. Yrityksiä
on pilkottu, myyty ja siirrelty. Oulun työttömyys on kutistunut keskimääräistä
hitaammin. Oulu ei kuitenkaan ole jäänyt ruikuttamaan. Oulun ihmettä,
innovaatioympäristöä, tehostetaan nyt uuden yhteistyösopimuksen voimalla. Oulu
Triple Helixissä ovat mukana Oulun yliopisto, ammattikorkeakoulu, Oulun
kaupunki, VTT, muita tutkimuslaitoksia ja tietenkin keskeiset yritykset.
Yliopisto ja ammattikorkeakoulu tehostavat toimintaa niin, että tuloksena
olisi Oulun Kampus, monialainen, vetovoimainen ja kansainvälinen
yliopistokeskittymä. Oulun
on osattava - jälleen kerran. Oulun Kampuksesta on tehtävä yhteistyöllä
todellinen kilpailija Helsingin innovaatioyliopistolle. Näin me saamme
menetettyjen it-yritysten tilalle uusia kansainvälisiä bio- ja terveydenalan
yrityksiä, työtä ja toimeentuloa. Tuulikki
Ukkola kansanedustaja (kok.) eduskunnan
yliopistoryhmän jäsen ------------------- (Kolumni Forum24, 20.9.2007) Puolustusministeri Jyri Häkämiehen puhe Yhdysvalloissa oli erinomaisen kattava esitys Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan perusteista ja tavoitteista. Kolminkertainen Venäjä ei puheen sisältöä muuttanut. Sen sijaan kannattaa panna merkille, kuka puheesta älähti. Ja miksi. Kolmesta sanasta syntynyt kauhea kalabaliikki paljasti rujolla tavalla, miten totaalisesti Suomi suomettui. Se paljasti myös, kuinka syvällä suomettumisen suossa yhä elämme. Ja tämä arvio ei suinkaan koske vain poliitikkoja, vaan myös toimittajia ja tutkijoita. Nyt huutavat suomettumisen ideologian selkäytimeensä 1970- ja 80-luvuilla säilöneet: ristiinnaulitse, ristiinnaulitse, ristiinnaulitse. Paljastus on järkyttävä. xxx Muistellaanpa hieman suomettumisen ajan ulkopolitiikkaa. Silloin sisäpolitiikka oli rempallaan Silloin sanat todella olivat tekoja. Toimittajien piti olla varovaisia.Ulkopolitiikasta kirjoittivat vain ne, jotka olivat vihkiytyneet oikeisiin ilmauksiin, jotka olivat niin valaistuneita, että kykenivät sisäistämään ulkopoliittisen liturgian. Muuten tuli sapiskaa. Kun nyt ihan tosissaan sanotaan, että sanat ovat tekoja, niin mitä muuta se on kuin paluuta vanhoihin asenteisiin. Kun vaaditaan, että ulko- ja turvallisuuspolitiikasta on puhuttava juuri niillä sanoilla, jotka on kirjoitettu hallitusohjelmaan tai muistioihin tai selontekoihin, niin sehän on pahimman laatuista sensuuria – siitä huolimatta, ettei ole perustettu tarkastuskomissioita. xxx Mutta muustakin on kysymys. SDP on kovin, kovin, KOVIN turhautunut oppositiossa lillumiseen. Se on kääntänyt kivet ja kannot nurin löytääkseen kunnon moukarin, jolla iskeä hallitus hajalle. Se on yrittänyt etsiä erimielisyyttä sisäpolitiikasta, sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, talouspolitiikasta, työllisyyspolitiikasta, tasa-arvotuposta. Näistä asioista sinivihreä hallitus on kuitenkin jokseenkin yksimielinen. Oppositio onkin kerran toisensa jälkeen vetänyt vesiperän. Nyt SDP kuitenkin sai – itselleenkin yllätyksenä – käteensä kunnon leimakirjeen. Se tietää, kuten me kaikki, kuinka tarkasti keskustassa vieläkin vaalitaan UKK:n perintöä. Pääministeri Matti Vanhanen on varovainen mies. Kun omat lehdet ryöpyttävät Häkämiestä, niin kovin suurta tukea pääministeriltä ei voi odottaa. Mikä sitten on SDP:n tavoite? Mikäpä muu kuin kaataa hallitus. Näin se pääsisi takaisin vallan kahvaan. Siinähän yrittävät. xxx Miksi Venäjästä on niin vaikeaa puhua selkokielellä? Miksi ulkopoliittisen katekismuksen ensimmäinen käsky on: älä turhaan lausu Venäjän, sinun naapurisi nimeä, jotta kauan eläisit niin maan päällä kuin hallituksessa? Milloin Suomesta tulee aito länsimainen demokratia, jossa hyväksytään myös ulkopoliittinen keskustelu? Vasta sittenkö, kun 60- ja 70-luvun poliitikot, lehtimiehet ja tutkijat ovat mullan alla? Venäjällä ei ole demokratiaa. Kansallisuho lisääntyy. Se kohtelee lähinaapureitaan kehnosti (Tallinnan patsaskiista, Georgian pommittaminen, kaasuhanojen sulkeminen, rekkajonot, puutullit, toistuvat ilmatilan loukkaukset), kasvattaa sotilaallista voimaa, valtaa pohjoisnavan, uhoaa superpommilla, valjastaa öljyn ja energian voimapolitiikan välineeksi.. Jos nämä eivät ole haasteita, niin mitkä sitten? Miksi Suomi pitää yllä asevelvollisuusarmeijaa ja alueellista puolustusta? Ketä varten? Ruotsia, EU.ta? Venäjä on todellinen haaste EU:lle ja Suomelle. Me tarvitsemme aidot turvatakuut, jotka vain Nato voi antaa. EU:n vesitetyt turvatakuut ovat yhtä tyhjän kanssa. (Tuulikki Ukkola, kansanedustaja (kok.)
-------------------- (Mielipidesivu, Kaleva, 28.8.2007) Kun vasemmisto on päättänyt, että porvari on möhömahainen riistäjä ja ruuan viskelijä, eläkeläisten kyykyttäjä ja koululaisten kauhu, niin eihän siinä mikään auta. Ei vaikka jo kovapäisemmänkin olisi pitänyt ymmärtää vaalituloksen sanoma. Suomi on siirtynyt boheemien porvarien aikaan. Boheemit porvarit? Mitä he ovat? He ovat uudenlaisen Suomen rakentajia, jotka sallivat ihmisten menestyä, mutta pitävät tiukasti kiinni siitä, että yhteiskunnan heikoimmista pidetään huolta. Demarit ovat rakentaneet kateuteen perustuvan järjestelmien Suomen, jossa huolta on kannettu vain omien jäsenten ja tukijoiden eduista, mutta vähät välitetty yhteiskunnan heikoimmista eli niistä, joilla ei ole tukena voimakasta etujärjestöä. Pääministeri Matti Vanhanen hieroi suolaa SDP:n haavoihin sanomalla, että nykyinen hallitus tekee sosiaalisesti oikeudenmukaisempaa politiikkaa kuin edeltäjä eli punamulta. Tämäkös on kirvoittanut demareilta äkäisiä kommentteja. Valtuutettuystäväni Tytti Tuppurainenkin kyseli Kalevassa (25.8.), eikö poliittista vasemmistoa enää tarvita. Koska vasemmisto ei näytä tietävän, mitä hallitus on päättänyt, seuraavassa lyhyt oppimäärä hallituksen päätöksistä, joilla vaalilupaukset lunastetaan ja vähätuloisten elämää helpotetaan - Verotus kevenee ensi vuoden alusta niillä eläkeläisillä, joiden verotus nyt on kireämpää kuin saman verran ansaitsevilla palkansaajilla. Palveluseteli laajenee myös kotisairaanhoitoon. - Kansaneläke nousee 20 euroa kuukaudessa vuoden 2008 alussa. Kun kalleusluokitus poistuu, suuri joukko eläkeläisiä saa toisen 20 euron korotuksen. Indeksikorotus ja rintamalisän korotus tuovat yksin asuvalle, kansaneläkettä tai pientä työeläkettä saavalle veteraanille lisää 35 euroa. ”Kajaanilaisen veteraanin” tulot nousevat 76 euroa kuukaudessa. - Opintorahaa korotetaan 15 prosentilla vuoden päästä ja opiskelijan omia tulorajoja 30 prosentilla. - Myös perheiden etuudet paranevat. Pienimmät äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahat nousevat työmarkkinatuen tasolle vuoden 2009 alusta. Lapsilisän yksinhuoltajakorotus nousee 10 euroa kuussa vuonna 2008. Vuoden 2009 alussa lapsilisä nousee 10 euroa kuukaudessa, lasten kotihoidon tuki 20 euroa ja yksityisen hoidon tuki 23 euroa kuukaudessa. Vuonna 2010 korotetaan osittaista hoitorahaa 20 eurolla kuussa. Isyysvapaa pitenee kahdella viikolla. - Kotitalousvähennystä kehitetään 10 miljoonalla eurolla. Maatilatalouden kehittämisrahasto saa lisää rahaa 23 miljoonaa euroa, maatalousyrittäjien vuosilomapäiviä lisätään yhdellä ensi vuonna ja yhdellä 2010. - Perinnön alaraja nousee 20 000 euroon. - Työllisyysrahoja suunnataan uudelleen niin, että niillä tuetaan työttömien työllistymistä avoimille työmarkkinoille. Ansiotulojen verotukseen tehdään tässä vaiheessa vain inflaatiotarkistukset. Suuremmat veroalennukset jätetään vaalikauden loppuun. Kuntasektorin palkkaratkaisun jälkeen ratkaistaan myös naisia koskevan valtionosuuden suuruus. Hallituksen teot eivät tietenkään käännä opposition päätä. Ei haittaa. Ainut toive on, että SDP ei missään nimessä ottaisi oppia Britanniasta ja lähtisi kosiskelemaan keskustaa. Tämä takaisi boheemeille porvareille työrauhan vapauttaa Suomi kateuden ja järjestelmien kahleista. Tuulikki Ukkola, kansanedustaja (kok.) ------------------ (Mielipidesivu, Kaleva, 6.6.2007) Opposition elämöinnillä ei näytä olevan rajaa, ei määrää. Tuskin oli hallitusohjelma tullut uunista ulos, kun jo olisi pitänyt olla kaikki lakiesitykset kansanedustajien nokan edessä ja rahat jaossa. Opposition jatkuva virsi on: köyhiä kyykytetään. Tosiasiassa tällä hallituksella on sydäntä huono-osaisia kohtaan enemmän kuin 20 vuoden ajan hallituksilla yhteensä. Juuri järjestelmäkeskeinen hyvinvointivaltio pudottaa köyhät pohjalle, kun eri etuuden syövät toisiaan. Tosiasia on, ettei työn teko aina kannata. Ei ole ihmisten,. vaan lainlaatijoiden vika, jos systeemiä käytetään hyväksi. Kansalaisen ja valtion suhteen tulee olla sellainen, että jokaisen on huolehdittava itsestään ja perheestään. Valtion tehtävänä on tulla apuun, jos huonosti menee; ei ole rahaa, ei työtä, ei asuntoa. Valtio järjestää jopa ystävän, kun se armollisesti sallii kolmannen sektorin järjestöjen toimia ja tukee niitä rahallisesti. Tämän hallituksen ehdottomasti tärkein uudistus on sosiaaliturvan kokonaisuudistus. Perusremontin tavoitteena on selkeyttää ja yksinkertaistaa järjestelmiä. Tätähän Kelan pääjohtaja Jorma Huuhtanen ehdotti vaalien alla, mutta SDP:n Eero Heinäluoma ampui sen suoralta kädeltä alas. Vasta viikkojen päästä tuli toisesta suupielestä, että enkä jotain tarttis tehdä. Sosiaaliturvauudistus parantaa tukien saajien asemaa. Perusturvan tasoparannusten lisäksi tarkastellaan eri etujen yhteensopivuutta ja verotusta. Lopultakin puututaan ns. kannustinloukkuihin ja yksinkertaistetaan etuisuuksia. Tilkkutäkin saumat ommellaan kiinni niin, että tuloksena on untuvapeite, järjestelmä, joka ei pudota ketään pohjalle, vaan kannustaa itsenäiseen elämään. Uudistusta valmistelemaan asetetaan komitea vielä tämän kuun aikana. Remontissa palkka, tuloverotus, perusturva ja työttömyysturva sekä asiakasmaksut sovitetaan yhteen niin, ettei kannustinloukut vähenevät ja työmarkkinoiden toimivuus paranee. Sosiaaliturvauudistuksen ydinkysymys on työnteon kannattavuus. Työ on edelleen parasta sosiaaliturvaa ja työn tekeminen ensisijainen toimeentulon lähde. Töiden vastaanottamisen helpottaminen on järjestelmäuudistuksessa keskeinen asia. Riittävä perusturvan taso taataan kuitenkin kaikissa elämäntilanteissa: uudistuksessa otetaan huomioon ihmisten erilaiset tarpeet eri elämänvaiheissa. Toisin sanoen: perusturvasta tehdään monikanavainen. Hyvinvointivaltiossa ei saa olla ihmisen mentävää aukkoa. Köyhyyden vähentäminen on erittäin tärkeä tavoite. Pienituloisten asemaa helpotetaankin heti ensi vuoden alussa. Esimerkiksi lapsilisän yksinhuoltajakorotus nousee 10 eurolla 46,60 euroon ja kansaneläkkeeseen tehdään 20 euron tasokorotus ensi vuoden alusta. Kuntien kalleusluokitusten poistuessa kansaneläke nousee suurella osalla jopa 40 euroa. Samoin opintoraha nousee ensi vuonna 15 % ja tulorajoja korotetaan 30 % heti vuoden alusta. Sosiaaliturvauudistus toteutetaan vaiheittain ja maltillisesti. Kyseessä on pitkäjänteinen työ turvallisen muutoksen toteuttamiseksi. Ketään ei jätetä yksin. Nyt käynnistettävä sosiaaliturvauudistus luo aidosti välittävää ja kannustavaa yhteiskuntaa. Tuulikki Ukkola, kansanedustaja (kok.), YTM ------------------ (Kolumni
Forum24:ssä 3.5.2007) Olihan
eduskuntaviikko. Oppositio laidasta laitaan repi hallituksen ohjelman tuhannen
palasiksi. Meno oli kuin 1991, lama-ajan ensimmäisenä vuotena. Opposition
pääviesti eduskuntakeskustelussa oli, että kokoomus on pettänyt äänestäjänsä.
Lapsiperheet, vanhukset, eläkeläiset, vammaiset, köyhät, nuoret, naiset,
hoitajat, opiskelijat ja kaikki muutkin ryhmät on unohdettu. Hallitusohjelma on
tyhjää täynnä, sanahelinää ilman katetta. Ilmeisesti
hallitusneuvottelijoiden olisi pitänyt viikossa ennakoida neljän vuoden
talouskehitys, tehdä valmiiksi vaalikauden budjetit ja antaa eduskunnalle
uudistuksia koskevat lakiesitykset. Jotain järkeä voi sentään
oppositioltakin edellyttää - jos ei muuta niin edes allakan lukutaitoa. Hallitusohjelma
on niin radikaali, etteivät demarien järjestelmäherrat olisi koskaan
pystyneet samaan. Oleellisin asia on kannustavuus. Näin kasvatetaan kakkua,
jotta saadaan lisää jaettavaa. Sinivihreä
hallitus luottaa ihmiseen, hänen kykyynsä tehdä itsenäisiä päätöksiä ja
valintoja. Sydänkin on paikallaan. Ketään ei jätetä yksin, vaan jokaisesta
välitetään. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevien perusturvaa parannetaan.
Kuntien palveluja täydentävät yksityinen ja kolmas sektori. Mitä
tämä tarkoittaa esimerkiksi vanhuksille ja eläkeläisille? Kun kotikuntalakia
uudistetaan, vanhukset ja vammaiset saavat muuttaa läheistensä luokse.
Varmasti kiistaa syntyy siitä, miten maksurasitus tasataan niin, etteivät
kaikki kulut kaadu kasvukeskuskuntien päälle. Vanhusten
kotihoitoa parannetaan. Oulu on tässä asiassa edelläkävijä. Hoitotuen,
palvelujen, omaishoidontuen ja kotitalousvähennyksen yhteensovittaminen
tehostuu. Kunnallisen palvelusetelin käyttö laajennetaan kotisairaanhoitoon. Näin
vanhus voi valita itselleen mieleisensä palvelujen tarjoajan. Nämä
eivät ole vain kauniita sanoja, vaan ne jalostuvat teoiksi. Kaikkeen ei tarvita
lakia ja Stakesia päällepäsmäriksi, jos kunnat ymmärtäisivät, mitä
hallitus haluaa. Jos eivät ymmärrä, valtion ote tiukentuu. Eläkeläisten
verotus alenee palkansaajien tasolle. Tästä eivät kuitenkaan hyödy
kaikkein pienituloisimmat eläkeläiset, heitä kun ei ole verotettu lainkaan
tai sitten on verotettu niin vähän, ettei verotuksen taso ole palkansaajien
verotusta suurempi. Jatkossa täytyy kuitenkin selvittää perinpohjin, missä
tuloluokissa eläkeläisten verotus on kireämpää kuin palkansaajien. Kansaneläkkeitä
korotetaan 20 eurolla kuukaudessa. Se helpottaa pelkän kansaneläkkeen varassa
eläviä. Hallitus myös lupaa, että pienituloisten eläkeläisten turvaksi
kehitetään nykyistä parempi malli. Ruuan arvonlisäveron alennuskin parantaa
pienituloisten asemaa. Tosin se samalla pienentää työeläkkeiden nousua eli
ero palkansaajiin vain kasvaa. Vaalikentillä
vaadittiin tiukasti taitetun indeksin palauttamista takaisin puoliväli-indeksiksi.
Jokainen ehdokas varmasti muisti kertoa, että indeksimuutos ei enää onnistu,
onhan asiasta aikanaan sovittu työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen kesken.
Tosin eduskunta voi tehdä mitä haluaa – työmarkkinajärjestöistä
piittaamatta. Tähän mahdollisuuteen ei korporatiivisessa yhteiskunnassa
kannata luottaa. Sen
sijaan elinkustannusindeksiä (80 prosenttia eläkeindeksistä) tarkistetaan
niin, että mm. perustarvikkeiden sekä lääke- ja hoitokulujen painoarvo on
kulutuskorissa nykyistä suurempi. Jatkossa viinan hinnan heilahtelut eivät
vaikuta, nouseeko vai laskeeko eläke. Joten:
kuka petti ja ketä? Kuka pettyi, kun valta katosi – ainakin neljäksi
vuodeksi? Tuulikki Ukkola, kansanedustaja, YTM (kok.) ------------------ Minne joudut oululainen vanhus? Kotona hoidetaan heikkokuntoisia vanhuksia viidenkin hoitopartion turvin (vuorokaudessa). Koti ei kuitenkaan voi olla viimeinen hoitopaikka. Köyhimmässäkin kunnassa on terveyskeskuksen vuodeosasto. Mutta ei Oulussa. Meillä on hieno kaupunginsairaala, jossa vanhuksia kuntoutetaan takaisin kotihoitoon. Ei sinne oteta jatkuvaa hoivaa tarvitsevia vanhuksia. Sen jälkeen kun Kontinkangas lopetettiin (miksi, milloin ja kenen päätöksellä?) oululaisvanhuksella ei ole edes paikkaa kuolla. En enää kuuntele selityksiä hoitoketjujen puutteesta. Puutetta ei olisi, jos kaupunginsairaala olisi rakennettu järkevästi. Kaupunginsairaalassa on kyllä hieno ja tyhjä hollitalli, mutta ei riittävästi paikkoja Oysista palaaville saati että se edes korvaisi Kontinkankaan sairaalaa. Kontinkankaan korvaajaksi on rakennettu hieno Intiön hoivakoti, jossa laajat yleiset tilat ovat tyhjää täynnä, kun heikkokuntoiset vanhukset eivät niihin pääse. Kodikas Uittokoti siirrettiin Kaukovainiolle saneerattuihin "hienoihin" tiloihin. Nyt dementiaa potevat vanhukset harhailevat pitkillä käytävillä puhekumppania etsien. Kerskarakentamiselle on tultava loppu. Vanhukset eivät
tarvitse kalliita Julkaistu Kalevassa 19.12.2006 ------------------
Aikaisemmat kirjoitukset Vuodelta 2006 |